Arvaamaton aamiainen
Vietin ehkä elämäni ihanimman aamiaishetken tänään. Muutama helsinkiläistyyppi on keksinyt kerrassaan hurmaavan uuden jutun nimeltä Arvaamaton aamiainen. Homma toimii niin, että noin kerran kuussa järjestetään salainen aamiaisbrunssi jossakin jännittävässä paikassa ja mukaan pääsee rajattu määrä ihmisiä, ilmoittautumisjärjestyksessä. Ensimmäinen Arvaamaton aamiainen järjestettiin tänään ja minulla oli kunnia päästä ystäväni Sallan aveciksi.
Hihii, jännittävää!
Ensimmäisellä kerralla mukana oli noin viitisentoista ennalta toisilleen tuntematonta ihmistä ja salainen kokoontumispaikka oli tänään jonkun taiteilijan pikkuinen työhuone Iso Roobertinkadulla. Jokainen toi mukanaan oman lautasen ja ruokailuvälineet sekä tyynyn. Tunnelma oli työhuoneen lattialla kököttäessä ihastuttavan intiimi ja romanttinen kynttilävalaistus teki siitä vieläkin kotoisamman. Ruoka oli aivan fantastisen hyvää ja tämä aamiaisbrunssi päihitti kyllä kaikki aikaisemmin kokeilemani ihan 10-0. Tarjolla oli muun muassa kurpitsapastaa, coleslawta, sieni-foccacciaa, punajuurikakkua ja puolukka-inkivääri-smoothieta. NAM! Erityisesti porkkanakakkua muistuttava punajuurikakku vei kielen mennessään. :) Jos siis liikuskelet Helsingin suunnalla, kannattaa liittyä Arvaamattoman aamiaisen Facebook-ryhmään ja kokeilla onnea seuraavalla kerralla! :)
Taivaallinen punajuurikakku!
Masu täynnä ja hyvä mieli :)
Tunnisteet: I love food
lähettänyt Jenni @ 15.32
31 kommenttia:
vautsi kuulostaapa jännältä! :) ja ihanan näkönen tuo punajuurikakku vaikka eka kuulostaakin nimi aika pahalta :D
Ihanaa, kun ihmiset jaksaa järjestää tällaisia! :) Kuulostaa tosi mukavalta ja helpolta tavalta tavata uusia ihmisiä. Jännittäisi kyllä hirveästi lähteä tuollaiseen tilaisuuteen! :D
No, et ole tosissas? Meillä päin sikakerhossa täntyyppistä brunssisettiä on harrastettu about 10 vuotta. Ja sama homma kylteripiireissä. Akateemisia vuosijuhlia seuraa "sillis, eli silliaamiainen", joka järjestetään paikassa x sisällöllä y. Ihan perussettii, mut oikeen mukavaa sellaista kyllä. :)
Ja samaa mieltä, ku Johanna, punajuurikakku kuulostaa kauheelta, mut ilmeisesti oli iha hyvää?
P-Man/Ristipissarit
http://ristipissarit.wordpress.com
Ni ja selvennyksenä sikakerho on siis alunperin Sikarikerho, mutta toisinaan tapahtuvan mutta hyvin viattoman ja ketään loukkaamattoman sikailumeininkgin vuoksi se on nykyään lyhyesti sikakerho... ;)
P-Man/Ristipissarit
Johanna: Jännää se olikin! :) Ja punajuurikakku oli aivan mielettömän hyvää, vaikka kuulostaakin epäilyttävältä. :D
Joa: Todellakin. :) Jännitti minuakin hiukan, mutta tuttu seuralainen onneksi antoi rohkeutta mennä tuntemattomien pariin. :)
P-Man/Ristipissarit: Eiväthän toki tämäntyyppiset aamiaiset mikään uusi juttu ole, mutta ei tässä siitä ollutkaan kyse. :) Kyllä aamiaisbrunsseja on järjestetty kaveriporukoilla ja opiskelijoiden kesken sekä tietysti ravintoloissa ympäri maailman, mutta minusta tässä nimenomaisessa projektissa on erityisen kiva idea. On ihan eri asia mennä aamiaiselle tutussa kaveriporukassa tai opiskelijapoppoolla kuin astua yksin vaikkapa jonkun tuntemattoman kotiin aamiaiselle uppo-oudon porukan keskelle, jossa kukaan ei tunne toistaan ennalta. :) Hauska jakaa tällainen hetki ihan uusien ihmisten kera suht intiimeissä tunnelmissa. Tällä erää kohtaaminen vaikutti jäävän tällaiseksi kertaluontoiseksi jutuksi, mutta voihan tuollaisesta tapaamisesta löytää vaikka jonkun uuden ystävänkin.
Ja joo, punajuurikakku oli epäilyttävästä nimestään huolimatta aivan uskomattoman hyvää. :) Vähän kuin porkkanakakkua, mutta vielä paljon mehevämpää.
Mikä siinä muuten on, et tommoiset tapahtumat, joissa tutustutaan uusiin ihmisiin, on nykyään supersuosittuja? Must tuntuu, ettei nykyimmeinen osaa enää olla yksin ja nauttia omasta seurastaan. Tarkoitan siis sellaist normaalia rauhallista olemist, itsetutkiskelua ja omien juttujen puuhastelu. Enemmä taitaa vaivata teit mimmei tää syndrooma, mut oon kyl itsekin uhri.
Ku mä meen leffaan yksin, mult saattaa tulla vieraat mimmit kyseen, et voiko ne tulla seurauks, ku näytän ni yksinäiseltä. Ja pah, mähän nautin siitä, ettei aina joku roiku pallona jalassa. Sama juttu golfin kans. Rangella porukka tuppautuu väkisin seuraan "treenataanko yhdessä" -mentaliteetillä. Tai yo:lla... Ku mä vaan haluan jurmuttaa keskenäni siel yläpatiolla ilman jatkuvaa kaverihössötystä, ni sekin o tehty vaikeeksi. Käsittämätöntä. Työmaailmast en jaksa puhuakaan. Sekin rasittaa, et jatkuvasti pitäis hengata vapaallakin työtuttujen kanssa. Ja josset hoida suhteita, oot nopeesti ulkona kaikista kuvioista.
Voin vaan kuvitella, kuinka paljon kyhnyttäjiä, pk-seuraa ja muita deittikutsui sais, jos ois tommoin näpsäkännäköinen mimmi. Helvetti sentään ku ei saa yksin olla. Jotenki se tunnutaan miellettävän huonoksi jutuksi ja jotenki paskaksi kohtaloksi. Ei vaan jaksa kaveerata kaikenmaailman turhanpäiväistenki tyyppien kanssa ja verkosto pullottaa jo repeämäisillään muutenkin... Ja siltiki nää erilaiset tutustumistilaisuudet vaan lisääntyy.
P-Man/Ristipissarit
Hitto, varmaan tosi rankkaa sulla Piimäni, ku oot noin suosittu. Onneksi nuo kaikki tapahtumat on vapaaehtosia, kotoa tuskin sentään kukaan outo tulee hakemaan. Vai tuleeko sua?
P-man/Ristipissarit: Eihän sitä tietenkään tarvitse tuollaisiin tapahtumiin osallistua, jos mieluummin jurnuttaa itsekseen. :D Pysy kotona vain, jos ahdistaa! ;) Minusta on kiva tavata uusia ihmisiä tällaisin vaihtoehtoisin tavoin, koska en juurikaan jaksa esimerkiksi baareissa roikkua. Tulee sitä ihan tarpeeksi itsekseen pyörittyä muutenkin niin, että joskus voi lähteä kokeilemaan tällaisia juttuja. Nuo kaksi asiaahan eivät sulje toisiaan pois. Minä ainakin viihdyn sekä yksin että hyvässä seurassa.
Ymmärrän kyllä, että yksinäiselle sudelle väkisin seuraan tuppaavat tyypit saattavat olla hiukan rasite, mutta ainahan sitä voi nätisti ilmaista, että viettää siinä parhaillaan juuri alone timea, laatuaikaa itsensä kanssa ja mieluiten kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa. Eiköhän se karista innokkaimmat kintereiltä. ;)
Se on totta, että turhanpäiväisten tyyppien kanssa ei jaksa kaveerata, mutta onneksi ei ole pakko. Toistaiseksi olen vapaa-ajallani vielä aika hyvin voinut oman seurani valita. Ja valinnutkin niin, että pyrin viettämään aikaa joko seurassa, josta aidosti diggaan tai sitten yksin. Ja kyllä sieltä sitten ne "vähemmän tärkeät" kontaktit hiljalleen hiipuvat pois, jos mitään yhteistä ei oikeasti ole.
Anonyymi: Hahah. :D Ei sitä tiedä, kun P-manilla vaikuttaa olevan seuraa oikein rasitteeksi asti. ;)
Arvaamaton aamiainen kuulostaa hauskalta idealta! Minä ainakin olen yhteisöllisyyden ystävä ja uusien kivojen tapahtumien fani, joten tuollainen aamiasylläri olisi varmasti kiva kokemus.
Itsekin tykkään tosi paljon käydä mm. elokuvissa ja konserteissa yksin, joskus myös ulkona syömässä. Välillä tosiaan harmittaa, kun saa sen vuoksi jotenkin sääliviä/oudoksuvia katseita tai lähestymisyrityksiä, vaikka senhetkisessä yksinolossa on kyse ihan omasta valinnasta. Jos kyseessä on jokin "vähäpätöisempi" konsertti/leffa, sen voin ihan mielellään käydä tsekkaamassa ystäväporukan kanssa, mutta mulle musiikki ja elokuvakokemukset on yleensä hyvin henkilökohtaisia ja haluan nauttia niistä ihan vain itseni kanssa, jos kyseessä on lempiohjaajani uusin teos tai suosikkiartistini keikka.
Mutta ihan kiva idea kyllä tässä arvaamattomassa aamiaisessa, tunnelma vaikutti leppoisalta ja ruoka hyvältä! :)
Vaikuttaa aivan kuninkaalliselta idealta!
juliet xxx
Ano: Onneks kotonaan saa sentään olla rauhassa. Tosin silloinki saa pistää puhelimet äänettömälle, meilit kiinni ja chatit offlineen. Kai tää on rangaistus siitä, et on hankkiutunut kaikista pitävän seuramiehen maineeseen... En tiedä. Todella rasittavaa. Ei ois uskonut, että pidettyys voi olla rasite. Yritäppäs kävellä Treella Hämppi päästä toiseen 15 minuutissa. Ei vaan onnistu, koska kadul tulee vastaan tusina tuttuja ja kaikki pysähtyy heittää jotain paskaläppää olit kuinka kiireisen tai kyrpiintyneen näköinen.
Nuorempana sitä oli ainoastaan imarreltu ja innostunut kaikesta sosiaalisesta aktiviteetista ja piireissä hengaamisesta.
Jenni: Ehkä mun todella pitäis alkaa käyttäytyy turhanpäiväisiä tuttui kohtaan tökerömmin, eikä aina olla hyvällä tuulella kuunnellen kiinnostuneena puolituttujenki sönkötyksiä asioista, jotka ei liikuta oikeesti pätkän vertaa. Tietty ystävät on asia erikseen, mut nykymaailmassa tuntuu olevan olennaista nimenomaan kontaktien/hyötyjen löytäminen, ei niinkää todelliset ystävyyssuhteet. Tai ainaki äijäpiireissä hankitaa seuraksi joko jäbiä, joista vois mahdollisesti hyötyä jotenki tai sit vaihtoehtoisesti vetävännäköisiä muijia.
And in this Moment...,
Kiva kuulla jonkun muunki sanomana. Välil tuntuu siltä, että oon tän maan ainoa omaehtoinen erakkoluonne about 50 %:a vapaa-ajastani, ja siksi jotenki säälittävä tapaus. Kai tää kypsyminen ylisosiaalisuuteen tulee lopult työelämästä, missä joutuu hengaamaan ni arkena ku vapaal kaiken kansan keskuudessa heittäen tsit-tsättiä kaikkien kanssa ja leikkien jokaisen kaveria ja/tai tuttua. Mutta täl alal se taitaa olla enemmän poikkeus kuin sääntö, että täytyy vetää 24/7 naama hymyssä hyvän ja mukavan jätkän kaavussa...
P-Man
Ano: Itseasiassa, nyt ku aloin asiaa miettiä, ni KYLLÄ, mua haetaan kotoakin. Tai oikeastaan voi sanoa, et mun kotiin tuodaan actiöniä,halusin tai en. Tää on tietty oma valinta, että muutin Villa Testokseen kahden suht suositun ja vilkkaan suorapiirielämän omistavan äijäfrendin kanssa. Eli vähä niinkus oma moka vissiin? ;) Mut eiköhän tän kestä, ku asumisjärjestelyn hyödyt on suuremmat kuin haitat.
P-Man
Mä tykkään välillä myös olla yksinään. On mukava viettää aikaa ihan yksinään ja olla epäsosiaalinen, eteenkin kun joidenkin seurassa se sosiaalisena oleminen on juurikin sellaista jauhantaa, että vastailet ystävällisesti ja olet olevinaan kiinnostunut vaikket olekkaan.
Ja sitten kun sanot että tänään ei huvita lähteä, tai jos lähtee johonkin yksin, niin saa heti niitä sääliviä kommentteja tai katseita kun "nyhjäät vaan yksin".
En esimerkiksi ole käynyt elokuvissa vuoteen, koska en halua (okei, en uskalla) mennä yksin eikä kaveriporukassa tule mentyä.
Mielenkiintoista keskustelua. Paikalla olleena hehkuttaisin mieluusti lisää aamiaisen sisältöä.
Lehdissä, FB:ssa ja Twitterissä on ollut paljon arvosteluja, hehkutusta, haukkumista ja vinkkejä erilaisista helsinkiläisistä aamiais- ja brunssipaikoista ja siksi oli hauska käydä testaamassa uudenlainen konsepti. Esim. minusta Nollan reggaebrunssi on tarjonnaltaan kattava ja laadultaan perushyvä, Siltasessa on hyvä tunnelma ja kiva lajitelma lautasella, mutta usein jonoa (vaikka minua on aina lykästänyt), Fazerin brunssi on herkullinen ja monipuolinen, mutta tyyris (17€, eikä skumppaa!) ja Engelin luomu-aamiaisesta taas olen kuullut murskaavat arvostelut. Jotkut pitävät Primulasta, mutta minä olen joutunut siellä humalaisten piinaamaksi ja maku semi-ok aamiaismestaan on mennyt tämän vuoksi.
Hyvän aamiaisen resepti ei olekaan simppeli juttu!
Tämä aamiainen ei ollut erikoinen vain hauskan konseptin vuoksi, vaan koska ruoka oli aivan taivaallisen hyvää. Tällaista ruokaa saa vain kun sitä tehdään sydämellä (ja taidolla!), eikä tuijoteta katteisiin.
Jennin mainitsemien ruokien lisäksi haluaisin vielä kehua herkullisia paksuja ruiskorppuja, jotka olivat todella maistuvia basilikalevitteen kera (muistinko Jenni oikein?) ja Bellini-drinkkiä, joka koostuu skumpasta ja persikkamehusta. Muutamilla aamiaisilla tarjotaan lasi kuohuvaa, jotta aamiainen olisi hienompi, mutta minusta se on usein liian kirpakkaa aamuun. Bellini oli ihanan pehmeä, eikä kihahda yhtä tujusti hattuun kuin skumppa.
Lisäksi oli ihanaa, että tämä oli selkeästi syysaamiainen kauden tuotteista. Herkullisen suolaisen sienifocaccian lisäksi oli tarjolla maistuvaa sienimuhennosta ja kurpitsapastasalaatti todella vei kielen mennessään, se oli meille molemmille täysi yllätys. Punajuurikakkua ei pysty selittämään. Uskokaa pois, se on pakko kokea itse.
En ole kasvissyöjä ja kananmunat + nakit aamiaisella ovat mielestäni aina tosi hyvä juttu. Mutta voin rehellisesti sanoa, etten ole koskaan saanut näin hyvää aamupalaa. Ja niitä on tullut muutama syötyä.
tosi kiva idea, harmi että olen muuttanut pois helsingistä tänä vuonna - operaatio aamiainen siis muihinkin kaupunkeihin jee!
Hello Ano,
Sehän siin on, et yksinolo jostain syystä tunnutaan leimattavan pakolliseksi valinnaksi. Jännä juttu, et samaan aikaan kuitenki hypetetään villiä, vapaata ja sitomatonta sinkkuelämää sekä yksilönvapauden ja itsenäisyyden peruarvoja... Täs onki mielenkiintoinen teema. Josko vaikka jaksais värkkää blogijutun näistä Arvaamattomista aamiaisista yms. Kiitos Jenni, mielenkiintoisen ilmiön nostit pinnalle! :)
Ano, sanoit ettet uskalla mennä yksin leffaan? Pelkäätkö siis tyyliin yksin pimeässä liikkumista vai tarkotitko, että sosiaalinen väheksyntä tuntuu ni pahalta, ettei vaa tuu lähdettyä?
Sunnuntain jatkoja Mansesta!
P-Man
Salla, Kiitos valotti hyvin tuota koko ajatusta, kun viitsit hieman perata asiaa auki syvällisemmin!
Jenni, Täytyyki vinkkaa noille kämppiksille, jotka ei ole viel saanut ylisosiaalisuusannosta, josko ottais asiakseen pyöräyttää Manseen moista kokeilua. Jahka saan jutun täst aiheest väännettyä, teretulemas kommaileen yhtä nerokkain ajatuksin kuin täälläkin! Sallan kanssa samaa mieltä, hyvää keskustelua! Kiitos.
P-Man/Ristipissarit
"P-Man" - en uskalla mennä yksin leffaan, koska a) ihmiset ajattelisivat aivan varmasti sääliviä ajatuksia siitä, miksi tuo tyttö on yksin elokuvissa ja b) koska tuntisin varmasti itseni siellä melko yksinäiseksi ja alkaisi entistä enemmän puuduttamaan tämä sinkkuus.
Heh, ehkä vähän naurettavaa, mutta minkäs sitä ajatuksilleen mahtaa.
Ano,
Ei mun mielestä ollenkaan typeriä ajatuksia, ymmärrettäviä! Ja jep, onhan täs sinkkuudessa hyvät ja huonot puolensa. Itse tosin en kuulu niihin, jotka jaksaa missään leffassa arvostella yksin, kaksin tai kolmin tulleita ihmisiä. Ei ne muin elämään vaikuta. Ja jos jotain teen, ni sit naureskelen enemmän niille pariskunnille, joiden onnettomuus ja epätoivoinen yritys korjata parisuhdetta, eli harrastaa vaiks leffailtoja yhdessä, näkyy sadan metrin päähän...
Nää oli ni hyviä näkemyksiä, et sain rustattua suuressa ajatuksenkiihkossa tästä jutun meitin omaan blogiin. Teretulemas vastavierailulle Ristipissareihin! Sieltä löytyy juttu Arvoituksellisesta aamiaisesta.
Salla, Koskee suakin! Tuu ehdottomasti hehkuttamaa, kerta olit itte paikalle. Mä jo vähä marketeerasin ajatusta parille frendille Tampereella, ja voi hyvinkin olla, et ne alkaa joskus pyörittää samantyyppistä settiä.
P-Man/Ristipissarit
http://ristipissarit.wordpress.com
Ennen en varmaan olisi itse kuvitellutkaan osallistuvani tommoiselle. Siis joukko ihmisiä, joista en tunne ketään! Kauheeta! Sitten jokunen vuosi sitten huomasi omistavansa liikaa omaa aikaa. Viihdyn yksikseni ja ei ole mikään ongelma mennä eri paikkoihin yksin. Mutta oman seuran lisäksi sitä kaipaa muis muiden seuraa. Kavereita kyllä löytyy, mutta ei niilläkään riitä aikaa tai spontaaniutta kaikkeen. Siitä sitten ajautui erilaisiin tapaamisiin, kun tarpeeksi rohkaistui. Eli on ihan hyvä, että löytyy myös innokkaita ihmisiä, jotka tommoisia jaksavat järjestää.
Anonyymin viestiin viitaten minusta ei ole lainkaan outoa lähteä vaikka leffaan yksin. Tai taidenäyttelyyn. Ravintolaan taas usein kaipaisi seuraa, etenkin jos pitkän kaavan mukaan aikoo syödä, ja baariin en kyllä ikinä menisi yksin. Joskus on tullut tarve käyttää vanhentuva lippu pois, ja en ole kyllä kokenut, että kukaan yksinoloa edes huomaisi. Ei kai elokuvasalissa hiljaa istuminen ja elokuvan katseleminen kovin sosiaalinen tapahtuma ole. :) Minun puolestani salista voisi heivata pois ne supattelevat parit tai ryhmät.
Olipa taas sekavaa tekstiä. Kuitenkin... Kukin toimikoon tyylillään. Rohkeasti vain yksin puuhailemaan, jos sitä tahtoo (toki ikävää, jos ei sitä sitten saa rauhassa tehdä). Ja hyvä, että löytyy monia tapoja tavata uusia ihmisiä. Jos tykkää ruuanlaitosta, niin saa laittaa aamiaisen tuntemattomille ihmisille, jos ei vaikka omat tuttavat ole kykeneviä tulemaan aamiaiselle. Ja yksin viihtyville voisi moinen aamiainen tehdä yhtä hyvää kuin niille seuraihmisille se pieni hetki yksinään silloin tällöin. :)
-Loppu- Sitten nukkumaan.
Ootte ollu mun kotikadulla aamiaisella :) Pitänee liittyä. Kuulostaa niin ihanan hassulta!
Keskusteluhan on villiintynyt aivan arvaamattomille urille. :D Enpä osannut aavistaa, että Arvaamattomasta aamiaisesta päästäisiin näin pitkälle yksinäisyyden ja yhteisöllisyyden pohdiskeluun. Mutta mainiota, keskustelu on aina hyvä juttu! ;)
Mitä tulee yksinoloon ja yhdessä tekemiseen, kultainen keskitie on varmaankin se paras vaihtoehto tässäkin asiassa. Sosiaaliset taidot ja verkostot ovat tärkeitä, mutta jokaisen olisi hyvä osata olla myös yksin. Tarvitsen itse sosiaalisten kontaktien lisäksi paljon myös aikaa ihan omassa rauhassa, mutta huomaan, että nykyään yksin ollessanikaan en usein ole täysin yksin. Kun tietokone on päällä, ovat Facebookin ja Messengerin tapaiset viestintäkanavat usein koko ajan auki. Vaikka en edes käyttäisi niitä aktiivisesti, olen ikään kuin muiden saatavilla lähes koko ajan. Toisinaan jätän mesen avaamatta tai yksinkertaisesti en vain vastaa huutelijoille. Sanon mielessäni, että "en ole nyt tässä", jos en jaksa jutella. :)
Minusta on hassua, miten esimerkiksi yksin syömiseen tai yksin elokuvissa käymiseen suhtaudutaan niin kuin siinä olisi jotakin säälittävää tai hävettävää. P-manin tavoin en itse edes katsele muita niin tarkkaan, että kiinnittäisin huomiota moisiin asioihin. Tai jos katselenkin, ei tulisi mieleenikään alkaa vaivata päätäni pohtimalla täysin tuntemattoman ihmisen syitä yksinoloon. Mitä omituista siinä nyt on, jos joku haluaa tehdä asioita ihan omassa rauhassa? Minulle ei kyllä tulisi myöskään mieleeni hävetä esimerkiksi yksin syömistä ravintolassa tai yksin menemistä elokuviin.
Ehkä olen itse kovin sinisilmäinen, mutta tuo ajatus kontaktien hankkimisesta ja verkostojen luomisesta noin niinkuin hyötymismielessä tuntuu kovin vieraalta. Ihan varmasti sellaista siis tapahtuu ja mitä se hyötyminen sitten kellekin tarkoittaa, mutta jotenkin yritän itse uskoa, että osaan valikoida seurani niin, että nuo henkilöt ovat oikeasti kiinnostuneita minusta. Toisaalta koen myös, että tuskin ainakaan vapaa-aikanani olen kenenkään silmissä niin "hyödyllinen" tyyppi, että pelkästään sen takia kanssani kannattaisi hengailla. :D
Mutta palatakseni vielä siihen aamiaiseen, joka siis oli koko jutun alkuperäinen pointti... ;) Salla valottikin aihetta erinomaisen hyvin vielä lisää tuossa omassa kommentissaan. Pääpointteja tässä oli minusta kaksi: poikkeuksellisen herkullinen ruoka ja hauska, omaperäinen konsepti. Noilla kahdella päästään jo pitkälle. :)
Tästähän tuli mielenkiintoista :) Minäkin viihdyn hyvin yksikseni ja pidän yksinoloa tosi tärkeänä. Monesti on ihanaa iskeä puhelin äänettömälle ja olla tavoittamattomissa. En jaksa olla sosiaalinen, jos en välillä saa olla ihan vaan itsekseni. Välillä taas on mukavaa heittäytyä tapahtumiin, joissa väistämättä joutuu aivan uppo-outojen ihmisten seuraan. Tarkoituksena ei välttämättä ole haalia uusia kontakteja, vaan tapahtumista voi saada puhtaasti vaihtelua ja iloa. Mun eilisen kommentin tarkoituksena olikin lähinnä huomauttaa, että yksinoloa ja seurallisuutta ei tarvi asettaa vastakkain, vaan ne molemmat on tärkeitä, ja niitä voi hyvin toteuttaa rinnakkain. Varmasti olen jonkun mielestä tyly, jos en aina vastaa puhelimeen, mutta haitanneeko tuo. Sen verran innostuin kuitenkin P-manin kommenteista, että saatan kiusallani pyytää sokkotreffeille ens kerran, kun tuun Tampereelle! ;)
Terveisin eilen 17.02 kirjoitellut ano
Minulle jäi epäselväksi se, että kuka nuo ihanat ruoat tuonne brunssille järjesti/valmisti ja paljonko osallistumismaksu oli?
Järjestäjät olivat siis itse valmistaneet kaikki nuo paikan päällä tarjotut herkut. En tarkemmin tiedä, keitä tässä ruoanlaittoporukassa oikein on. Osallistumismaksu oli 10 euroa per henkilö, joten varsin kohtuuhintaista. :)
Kuulostaa tosi hauskalta ja aika jännittävältä :) Itsekin olin lauantaina juhlissa, jossa oli 6 kansalaisuutta edustettuna ja jokainen juhlija tunti maksimissaan 2 muuta ihmistä :) Oli hauskaa!
P-man, antaa vaan tulla Tampereelle samanlainen juttu, tässä ainakin yksi, joka yrittää tunkea mukaan :D
Hippien hommia.
Sorry ja kiitoz. Meikäl on joku ihmeellinen tarve synnyttää kaikkialla yhteiskunnallista keskusteluu, oli sit kyseessä muoti- tai legoblogi. Tapa se tämäkin. ;)
Ano: Hui, sokkotreffit... Kuulostaa... Ööö ... Sokkona treffailulta... ;)
Inka: Luuletko, et Treella ois oikeesti tulijoita, jos oikeesti alkais veivata tommosta. Ilmeisesti. Mä aloitin omas blogissa keskustelun aiheesta eilen ja aikas moni manselainen ainaki tuntui innostuvan aiheesta. Löytyypi täältä:
http://ristipissarit.wordpress.com/2009/11/08/arvaamaton-aamiainen-sosiaalisen-yhteisot-rokrok/
Jenni: Hieno juttu, ku kirjoitit täst aiheesta! Tuskin pahastut, et tämmöiset äijän retaleet vähä linkkaili sun juttuun omast blogistaan... ;) Ja totta puhuakseni oon positiivisesti yllättänyt, et muotiblogissa saatiin täntyyppist keskustelua aikaan. Niinku meitin Yontte kirjoitti Ristipissareissa, nää teitin virtuaaliset tapaamismestat tuntuu monesti olevan ni inside-mestoja, ettei näihin uskalla tupata. En tiiä, mist se johtuu, et heti jos koittaa laajentaa keskustelua tai sattuu oleen eri mieltä asioista (vaiks vaatteista/tyylijutuista yms.) tulee v*n kylmää kyytiä: joko kommia ei julkaista tai sit tulee karsee vastasaarna ja hyökkäys, et "menkää äijän retaleet muualle antamaan mielipiteitänne". Mut sä muutamien muiden ohessa erotut positiivisesti joukosta Jenni, siis mun mielestä. Yontte voi sit olla omaa mieltä...
Ehkä muotikansa vois hiukka valottaa no jokatapauksessa, ois hieno juttu, jos muotikansa vois vähän avata tätä meidän syytöstä sisäpiiriblogista/inside-jutuista, tai käydä teilaamassa Yonten mielipiteet meitin Teemaviikon artikkelissa, joka koski just muotiblogeja. Odotan innolla! Kjäh, kjäh... ;) ;)
Leidit (ja miehetkin), nyt erittäin hauskaa illan jatkoa. Tää äijä lähtee ny YKSIN yhdelle oluselle! Jos menis kaksin, saiskohan ottaa pari? ;)
P-Man/Ristipissarit
I'm so sorry. Jäi tonne kommenttiin tuplalausehirviö, mut ehkä viisaat immeiset tajusi pointin. Tsorge.
Piimäni
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu