Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Jimmy Choo for H&M Shopping Night

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Jimmy Choo for H&M Shopping Night


Minulla oli onni päästä ennakkoon vilkaisemaan Jimmy Choon H&M:lle suunnittelemaa mallistoa jo etukäteen julkaisua edeltävänä iltana. Paikalla oli paljon porukkaa ja olin oikein tyytyväinen, etteivät malliston kengät ja laukut juuri kiinnostaneet minua, koska sillä osastolla olisi saanut kyllä käyttää kyynärpäitä. :D Itse halusin kokeilla muutamaa vaatetta ja onnekkaasti sainkin kaikki haikailemani vaatekappaleet sovitettavaksi. Kokeilin ylleni pitkähihaista strassimekkoa, mustaa paljettimekkoa, sinistä mokkamekkoa sekä haalaria. Strassimekko ei istunut minulle yhtään ja pieninkin koko vain pyöri päällä, paljettimekko ei muuten vain sytyttänyt. Sininen mokkamekko sen sijaan oli yllä aivan mieletön, mutta 200 euron hinta pisti shoppailuinnolle stopin. Ainoaksi oikeasti harkinnan arvoiseksi vaihtoehdoksi jäi olkatoppauksin varustettu haalari, joka istui minulle tosi kivasti. Haalari kaipaa seurakseen vain vyötärövyön ja voilà! :) Koska shoppailuillassa perusmallistoista tarjottiin 25% alennus, päätin kokeilla myös yhtä H&M Trendin mekkoa, joka näytti kivalta. Ikuistin sovitussessiot noiden kivoimpien vaatteiden osalta videolle. Ääniraita on valitettavasti vähän huonolaatuinen, koska paikalla oli kovasti taustahälyä.



PS. Ilmeisesti taas on ongelmia videon näkymisen kanssa. :( Kokeilkaa päivittää sivu, niin se voi auttaa ongelmaan! Myös postauksen avaaminen klikkaamalla otsikkoa saattaa korjata ongelman.


Tunnisteet: , ,

20 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ää tuo haalari näyttää niin älyttömän hyvältä päällä :> ja sulla on ihana kroppa! :) *kateellinen*

14. marraskuuta 2009 klo 13.54  
Blogger Marianna kirjoitti...

harmi kun ei video näy :/ ei siis lataa sitä ollenkaan näkyviin, näkyy vain valkoista taustaa..

14. marraskuuta 2009 klo 15.50  
Blogger More To Love! - Peppi kirjoitti...

Mullakaan ei näy ollenkaan toi video, mut haalari kuulostaa täydelliseltä!

14. marraskuuta 2009 klo 16.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tarkkailetko sä paljon sun syömisiä, kun olet noin pienikokoinen? :-)

14. marraskuuta 2009 klo 16.15  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi1: Voi kiitos. :) Ihastuin itsekin haalariin ja kerrankin olkatoppaukset sopivat minulle! Yleensä näytän niiden kanssa aivan naurettavalta. :D

Marianna: Voihan pylly. :( Kokeile ladata sivu uudelleen, se voi auttaa asiaa. CityVicen puolesta sanottiin, että ongelmat voivat johtua siitä, jos selainpäivitys ei ole ajan tasalla.

More to love! -Peppi: No voihan... Tosi harmi, jos tämä ei nyt näy osalle. :(

Anonyymi2: No itse asiassa en kyllä edes tarkkaile. Minulla ei ole aavistustakaan mistään kaloreista tai niiden laskemisesta. :D Kaikenmaailman kalorijutut ovat minulle täyttä hepreaa. Syön perusterveellisesti ihan tavallista kotiruokaa ja joskus herkuttelen sipseillä, karkilla ja roskaruoalla. Minulla on todella nopea aineenvaihdunta ja olen rakenteeltani varsin hentoinen, nuo kaksi asiaa varmaankin vaikuttavat tosi paljon.

14. marraskuuta 2009 klo 16.25  
Blogger Joa kirjoitti...

Tuo Trendin mekko näytti tosi hyvältä päälläsi. :) Sulla on niin upea selkä, että kelpaakin esitellä! Mutta eikös sinulla ole jo jokin haalari/jumpsuit, jossa on tuollainen samanlainen syvään uurrettu kaula-aukko? :D

14. marraskuuta 2009 klo 17.01  
Anonymous mmmiu kirjoitti...

Oot niin ihana ja aito näillä videoilla :) mulle tulee aina näitä katsellessa semmonen olo et haluis tuntea sut ihan in real life.

Noi vaatteet sopii sulle ihan mielettömän hyvin! Ja miten on mahdollista et tän kommentin vahvistussana on hento :D Ehkä osuvin sana kuvaamaan sun kroppaa.

14. marraskuuta 2009 klo 17.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oot tosi söpö!

-Piepu

14. marraskuuta 2009 klo 17.44  
Blogger anette kirjoitti...

Hihi oot ihana. :D Mäkin tykkään kaikista selkäjutuista. :D

14. marraskuuta 2009 klo 17.54  
Blogger Aurora kirjoitti...

Voi ei, tästä tulikin supersöpö video!! :D

14. marraskuuta 2009 klo 18.45  
Anonymous Katja kirjoitti...

Jos ei video näy eli jos näkyy vain valkoista: itselläni ainakin auttoi se kun klikkasin postauksen otsikkoa, niin että näyttää vain yhden postauksen kerrallaan, silloin näkyy videokin!

14. marraskuuta 2009 klo 19.03  
Blogger Niina kirjoitti...

ihana selkä tossa mustassa mekossa! (:

14. marraskuuta 2009 klo 19.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mieletön mekko, ja täydellinen istuvuus! Eikä todellakaan näyttänyt H&M-laadulta, ainakaan videossa. Gotta shop it! :)

15. marraskuuta 2009 klo 13.17  
Anonymous puolukka kirjoitti...

Ihana mekko. Mä olen kanssa ihastunut vaatteisiin, joissa selässä on juttu. Tykkään esitellä selkääni :D.

Haalarikin on kiva, mutta mun makuun siinä on liika halkiota, kun on sekä edessä että takana.

15. marraskuuta 2009 klo 13.42  
Blogger Kake kirjoitti...

pitää kerrankin kommentoida : videolta huomaa varsin hyvin, kuinka kerta kaikkisen kaunis oletkaan!

15. marraskuuta 2009 klo 22.15  
Blogger Jenni kirjoitti...

Joa: Kiitos. :) No juuri siksi mietinkin kauheasti, ostanko haalarin vai en, koska se on minusta aika saman tyyppinen kuin se ennestään omistamani. Päätin kuitenkin ottaa sen, koska voihan sen aina palauttaa jos tulee katumapäälle. Tämä uusi haalari on vanhaan verrattuna paljon kapealinjaisempi ja hiukan juhlavampaa materiaalia. Ja lisäksi siinä on nuo olkatoppaukset ja se selkäkoriste. :)

Mmmiu: Awww, ihanasti sanottu. :D Kiitos! Ja olipas hassu sattuma, että juuri tuollainen sana tuli sanavahvistukseen. :D

Anonyymi1/Piepu: Voi kiitos. :)

Anette: Kiitti! :) Juu, selän paljastelu on meikäläisen heiniä. :D

Aurora: No kieltämättä! :D Kiitos luottokuvaajalle. ;)

Katja: No hyvä, että sait videon lopulta näkymään! Vinkkasin tuosta muillekin, jospa auttaisi. :)

Niina: Niin on. <3

Anonyymi2: Joo, mekko oli sitä H&M Trend-mallistoa, joka yleensä on hiukan perusjuttuja laadukkaampaa. Itse en nykyään H&M:ltä kamalasti muuta ostakaan kuin Trend-malliston vaatteita. Ja kiitos, mekko on tosiaan ihana. :)

Puolukka: Minä myös! :D Minua ei etupuolen halkio haalarissa häiritse ja takana olevasta koristereiästä en luopuisi mistään hinnasta. ;)

Kkartio: Voiiiii, ihana olet. :D Kiitos kauniista sanoista, tuli tosi hyvä mieli!

16. marraskuuta 2009 klo 14.03  
Blogger NELLI kirjoitti...

voi että olet niin kaunis ja ihanan hentoinen :) susta kyllä jotenkin näkee ettet ole mikään "anorektikkolaiha" vaan ihan luonnostasi pikkuinen. tykkään muuten hirveesti siitä että oot alkanu näitä videoita laittamaan, sulla on kiva ääni ja jotenkin tykkään sun tavasta puhua ja esiintyä kameralle !

ps. ehkä typerä kysymys, mutta pakko kuitenkin kysyä, käytätkö rintsikoita tuollaisten mekkojen sun muiden avoselkäisten vaatteiden kanssa ? elä vastaa jos et tahdo :D

16. marraskuuta 2009 klo 17.42  
Blogger Jenni kirjoitti...

NELLI: Voi miten kiva kommentti. :) <3 Näitä videoita on kyllä kiva tehdä ja olen ollut tosi iloinen videoiden saamasta positiivisesta palautteesta. Joten varmasti tulee jatkossakin! :) Ja mitä tulee tuohon rintsikka-asiaan, niin sanoisin, että se on aika tilanne- ja vaatekohtaista. Joitakin vaatteita voi huoletta pitää ilman rintsikoita ilman pelkoa läpinäkymisestä, tms. Pääosin en kyllä ostakaan sellaisia avoselkäisiä vaatteita, joita ei voisi käyttää ilman rintsikoita. Ja tosiaan, olen sen verran pieni myös tästä etuosastosta, että rintaliivittömyys ei taatusti pistä kenenkään silmiin. :)

16. marraskuuta 2009 klo 17.55  
Anonymous Heli kirjoitti...

wau mitkä lasit! mistä ne ovat??

17. marraskuuta 2009 klo 11.01  
Blogger Jenni kirjoitti...

Heli: Lasit on ostettu jostakin rihkamakaupasta Lontoosta. :D

18. marraskuuta 2009 klo 23.45  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu