Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Leppoisa sunnuntaiasu

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Leppoisa sunnuntaiasu


Eilinen päivä sujui leppoisan rauhallisissa merkeissä ja rentoa sunnuntaihenkeä kaipasin myös päivän asuun. Päätin lähteä rakentamaan asua farkuista, koska jotenkin niitä on tullut käytettyä viime aikoina ihan liian vähän. Olen aiemminkin valitellut, että farkkuleggingsit ovat omassa kaapissani syrjäyttäneet perinteiset farkut lähes täysin. Omistan aivan tolkuttoman määrän farkkuja ja olen aina ollut vannoutunut farkkutyttö, joten on sääli, että siellä ne nyt makaavat kaapissa käyttämättöminä. Perus-pillifarkut on helppo korvata farkkuleggingseillä, mutta jollakin pienellä jujulla varustetut farkut saavat kivaa lisäarvoa leggingseihin verrattuna. Tällainen juju on esimerkiksi Panic in Paradisen nahkapaikoin koristetuissa farkuissa, jotka sain Stellalta jokin aika sitten, kun ne eivät kokonsa puolesta hänelle sopineet. Farkut ehtivät lojua jossakin kasassa useamman viikon, kun vihdoin viime viikolla otin ne kokeiluun. Tykästyin heti ja ne pääsivät ylle viikon aikana useampaankin otteeseen. :)


Nahkapalafarkuilla lähdin siis eiliseenkin päivään ja valitsin niiden seuraksi Lontoosta löytyneen viiksipaidan. Printin ohella tykkään valtavasti tuon paidan mekkomaisesta mallista ja suuresta kaula-aukosta. Pientä lisäsärmää asuun toivat rock-henkiset herrainkengät, jotka ovat olleet kovassa käytössä tänä syksynä. :) Koruja asu ei kaivannut ja hiuksetkin saivat roikkua rennosti vapaina.


  • viiksipaita - Topshop
  • nahkapalafarkut - Panic in Paradise
  • herrainkengät - KappAhl

Tunnisteet:

9 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi aivan ihana asu! Ja paita On kivan mallinen, pidän itsekin hieman a-mallisista paidoista.

9. marraskuuta 2009 klo 10.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Noi farkut on aivan ihanat...!! :)

-mansikka-

9. marraskuuta 2009 klo 15.23  
Blogger Siru kirjoitti...

Ihanat farkut! Itselläkin farkut ovat leggareiden jälkeen jääneet vähälle käytölle. Yksi syy on toki sekin, että täydellisiä en koskaan löytänyt.

juliet xxx

9. marraskuuta 2009 klo 17.12  
Blogger Teresa kirjoitti...

Ihana asu ja nuo farkut on tosi kivan näköset sulla!:)

9. marraskuuta 2009 klo 17.55  
Blogger Vanilla kirjoitti...

WAU mikä paita! Aivan ihana :))

9. marraskuuta 2009 klo 19.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moikka taas! Olenpa näköjään alkanut kommeintoida usein, ennen en koskaan jaksanut kommentoida mutta nykyään tuntuu että on aina jotain asiaa. :D

Mä olen himoinnut noita farkkuja jo vaikka kuinka pitkään ja MouMou:ltakin jo näitä samoja kysymyksiä kyselin, mutta en siltikään vielä rohjennut tilaamaan. En tykkää tilailla netistä muuta kuin H&M:ltä joiden koot (ja vaihto-/palautuskäytännöt) on tuttuja ennestään.

Elikkä mitä kokoa sulla on norm.farkut, esim just H&M:ltä tms? Ja mitä kokoa nuo Panicin? Mä olen 26-27 enkä nyt osaa päättää kumman koon tilaisin. Onko nuo paksua/jämäkkää farkkua vai stretchimpää? Tuntuuko että venähtää takapuolesta/polvista pian tai haalistuu pesussa?

Olen ihan superkiitollinen jos jaksat vastailla!! =)

-Taija

9. marraskuuta 2009 klo 21.09  
Blogger Nea kirjoitti...

Ihanat nuo sun farkut,sopii sulle tosi hyvin.

9. marraskuuta 2009 klo 21.34  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi1: Voi kiitos. :) Joo, mietin joskus että mikseivät kaikki paidat voi olla tuon mallisia. :D

Anonyymi2/Mansikka: Kiitos! :) Olen itsekin aika ihastunut. :)

Juliet: Kiitos. :) Minulla on monetkin tosi hyvät farkut, mutta nuo farkkuleggingsit ovat kyllä niin näppärät, että syrjäyttävät aivan liian helposti perinteiset.

Teresa: Kiitos kovasti. :)

Vanilla: Kiitos. :D Viikset! <3

Anonyymi3/Taija: Kiva vain, että jaksat kommentoida ahkerasti. :) Minusta Panic in Paradisen sivuilla olevat koko-ohjeet ovat tosi hyvät. Minulla farkkujen koot vaihtelevat merkeittäin usein paljonkin, joten on vaikea sanoa, mikä on se absoluuttisen oikea koko. Nämä nahkapalafarkut ovat tuumakokoa 26. Housuissa on stretchiä ja ne joustavat aika hyvin. Mielestäni Panic in Paradisen sivuilla on yleensä jokaisen farkkumallin kohdalla erikseen ohjeistusta koon suhteen ja sitä kannattaa noudattaa. Jos ohjeistetaan ottamaan normaalia pienempi/isompi koko, niin tee niin. :) Toivottavasti koko osuu oikein! Kangas tuntuu minusta näin muutaman käytön jälkeen ihan laadukkaalta ja hyvältä, eikä ole kolmen käyttöpäivän jälkeen yhtään lörpsähtänyt.

Nean Naulakko: Kiitos. :)

9. marraskuuta 2009 klo 22.12  
Blogger Essikatariina kirjoitti...

Toi viiksipaita on vaan niin mahtava! Tulin jotenki tosi hyvälle mielelle kun näin ton =)

9. marraskuuta 2009 klo 22.26  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu