Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Showroom-kierroksen saldoa

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

torstai 5. marraskuuta 2009

Showroom-kierroksen saldoa


Aurora ja Stella ehtivätkin jo vihjailla eilisen touhuista: olimme mitä mainioimmalla bloggaajaporukalla kiertelemässä eri PR-toimistojen lehdistöpäivä ja kurkistelemassa tulevia mallistoja. :) Paikan päältä bongasimme vielä Cool Cupcaken Lauran ja Tiptoesin Saaran ja lyöttäydyimme kaikki yhteen - more the merrier. ;)


Täytyy heti alkuun sanoa, että kyllä muuten hiukan harmitti valokuvia katsellessa, etten jaksanut raahata tuota Nikonin järkkäriä mukaan, vaan otin laiskuuttani mukaan vain pikku-digipokkarin. Nyt kun on tottunut kuvaamaan järjestelmäkameralla, on oikeasti aika pyllystä napsia noita ylivalottuneita ja jotenkin rupuisen näköisiä pokkarikuvia. Priorisoin kuitenkin eilen omaa mukavuuttani, koska tiesin, että saisin selkä vääränä raahata lehdistöpäiviltä mukaani annettuja pressimateriaaleja ja tuotenäytteitä, enkä kaivannut siihen enää painavaa järkkäriä lisäksi. :D

Showroom-kierroksella olisi ollut loputtomasti kuvattavaa, mutta paljon upeita juttuja jäi silti kuvaamatta. Päätin silti vilauttaa teille hiukan, millaisia juttuja eri brändien tulevista mallistoista meikäläisen kameralle tallentui. :)









Tunnisteet: ,

14 kommenttia:

Blogger Salla kirjoitti...

Tahtoo muuttaa Helsinkiin! Ihan kökköä, kun ei millään ehdi osallistumaan edes murto-osaan näistä blogijutuista asuinpaikan vuoksi. Tai aikaahan mulla olis, muttei rahaa :D

Ja noi Minna Parikan kengät, OMG! Jumalaiset! :O

5. marraskuuta 2009 klo 10.12  
Blogger Auri kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

5. marraskuuta 2009 klo 10.39  
Blogger Auri kirjoitti...

Ihanat Parikat! Harmi, ettei ne oikein istu mun jalkaan. Platformeja näköjään tulee vain lisää keväällä. Ehkä sitä pitäisi itsekin ostaa ne harkinnassa olevat platonilkkurit...

Niin ja ne Afrikkalaiskuosit oli kans kivoja ja kiva idea Pumalta. En oikein ole printti- tai tennari-ihmisiä, mutta kivoilta ne silti näytti.

5. marraskuuta 2009 klo 10.40  
Blogger Linda kirjoitti...

Paatuneena kenkäfriikkinä voin kertoa, että nuo parikan ihanat platformit nostivat sykkeen kattoon hetkellisesti. Myös Puman juoksutakki näytti aika makeelta. Vanha alkaa olla aika kulunut, joten voisi vaikka harkita...

5. marraskuuta 2009 klo 10.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miten Auroran pää näyttää suhteettoman isolta muuhun vartaloon..? :)

5. marraskuuta 2009 klo 11.08  
Blogger llaura kirjoitti...

ää noi parikan nilkkurit on ihan mielettömän ihanat, kelpais mullekin vaikken yleensä ko. suunnittelijan kengistä niin omaan tyyliin nähden innostukaan :O

5. marraskuuta 2009 klo 11.15  
Blogger Christina kirjoitti...

Oi mitä kaikkia ihanuuksia. Monen muun tavoin Parikat saivat kyllä sydämen sykkimään!

5. marraskuuta 2009 klo 11.55  
Blogger nadjastrange kirjoitti...

ärsyttää olla kipeenä ja lukea siitä miten kivaa kaikilla muilla on ollu tuolla ulkona :D

hyvä että sä oot kuitenki jo terve :)

5. marraskuuta 2009 klo 12.01  
Blogger Tiina kirjoitti...

Kivaa kun kävitte! Olitte niin mainio ja puhetta pulppuava seurue. ;D

5. marraskuuta 2009 klo 13.57  
Blogger Saraseeeni kirjoitti...

Todella upeat nuo Parikat! Väri on lähellä tämän neidon sykkivää sydäntä. Voin vain kuvitella, että nuo olisi edustuskengät, jotka näyttäävät tyrmääviltä, mutta joilla ei voi kävellä askeltakaan taittamatta nilkkoja : D

Noh.. "onneksi" minulla ei olekaan varaan kyseisiin kenkiin edes unissani!

5. marraskuuta 2009 klo 14.36  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kivan näköistä! :) hei tuli tuosta juoksutakista mieleen että onko vielä tulossa treenipostauksia? :D

-mansikka-

5. marraskuuta 2009 klo 14.38  
Blogger Kristina kirjoitti...

Oli kiva törmätä teihin eilen! Testasitko jo sitä lehtijuttua? Se on upea, hassua ettei kukaan ole siitä vielä tehnyt postausta.

5. marraskuuta 2009 klo 16.17  
Blogger Jenni kirjoitti...

Salla: Niin se kyllä vähän tuppaa olemaan, että kaikki kiva tapahtuu täällä pääkaupungissa. Itse en kyllä täältä muuttaisi nyt minnekään. :) Ja joo, Minna Parikoille täysi kymppi!

Auri: Minä en ole koskaan Parikoita jalkaani sovittanut, joten en osaa sanoa. Noissa platform-popoissa viehätti erityisesti turkoosi väri ja tuo hauska "raidallinen" ilme. Ja afrikkalaiskuosi sytytti todella meikäläisen, vaikka monesti tuollaiset etno-henkiset jutut eivät muuten nappaa.

Linda: Minusta tuntuu, että se eniten sykettä nostattanut kuva kommentoineiden keskuudessa. :D Juoksutakki oli aivan ihanan värinen! :)

Anonyymi1: No enpä kuule tiedä. :D Eikä kyllä minusta edes näytä. :)

Llaura: Joo, minäkään en ole niin yleensä niistä Parikoista innostunut, koska eivät oikein sovi muuhun tyyliini. Mutta nuo turkoosit ovat vähän erilaiset ja sopisivat minunkin jalkaani. ;)

Christina: Liekö se tuo huikea korko vai turkoosi väri, mutta et todellakaan ole ainoa. ;)

Nadjastrange: Voi muruseni, otan osaa. Tiedän todella, miten kurjaa on maata kotona kipeänä. Parantavia halauksia sinne suunnalle!

Tiina: Oli kiva käydä ja tavata! :) Olkapääkoristeet ihastuttivat vielä kuvissakin. ;)

Saraseeni: Minä voisin hankkia tuollaiset ja sitten joku voisi kanniskella minua tuolissa. :D

Anonyymi2/Mansikka: Juoksujutut ovat tällä hetkellä nyt hyllyllä syysflunssan takia. Mutta tarkoituksena olisi tehdä liikunta-aiheinen juttu vielä tällä viikolla. :)

Kristina: Joo testasin sitä! Se on kyllä niin mieletön, etten käsitä. :D Postaisin aiheesta kyllä, mutta homma on aika ankea vain selitettynä. Se pitäisi itse nähdä ja kokea, ja ilman tuota lehteä ei onnistu. Turha varmaankin siis hehkuttaa. :(

5. marraskuuta 2009 klo 18.47  
Blogger Nelliina kirjoitti...

aaah noita uusia parikoita <3 v*tun tamperesiperia kun en koskaan pääse noille kivoille kierroksille *katkeruusörinäämörinääjupinaa*

5. marraskuuta 2009 klo 21.39  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu