Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Pupulandian uudet tuulet

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

tiistai 29. joulukuuta 2009

Pupulandian uudet tuulet


Pitkin blogosfääriä on kiirinyt jo pidemmän aikaa huhuja, että jotakin suurta muutosta on tulossa... Myös täällä puhaltavat vuodenvaihteen tienoilla uudet tuulet, sillä Pupulandia liittyy osaksi Indiedays-nimistä blogiyhteisöä, jossa on mukana yhteensä 19 muoti- ja lifestyle-blogia. Tästä muutoksesta ei kuitenkaan tarvitse kenenkään huolestua, sillä Pupulandia tulee säilymään ihan ennallaan myös jatkossa. :)

Mitä tämä muutos sitten tarkoittaa? Pupulandia tulee siirtymään uudelle blogialustalle, joka poikkeaa nykyisestä siten, että mukana on jatkossa myös joitakin mainosbannereita. Blogin ulkoasu tulee säilymään samanhenkisenä kuin nykyäänkin ja mainoksetkin liittyvät selkeästi blogin aihepiiriin. Bannerimainosten myötä tulen itse saamaan bloggaamisesta myös pientä rahallista korvausta. Jatkan kuitenkin bloggaamista myös tulevaisuudessa itsenäisesti ja omilla ehdoillani, joten blogin sisältöön tämä muutos ei tule vaikuttamaan.

Indiedays on siis tyyliin ja kauneuteen liittyvä lifestyle-portaali, joka on tarkoitettu sekä bloggaajille että blogien lukijoille. Koska hommaa toteutetaan yhteisöllisessä hengessä, myös lukijoilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mihin suuntaan palvelu jatkossa kehittyy. Sivusto aukeaa maanantaina 4.1.2010, jolloin myös Pupulandian ulkoasu muuttuu hiukan. Tämän viikon aikana julkaistaan vähitellen myös tietoa mukana olevista bloggaajista, joten kannattaa pysyä tutkalla! :) Indiedaysin Facebook-ryhmän ja Twitterin kautta kiinnostuneet voivat seurata, keitä tässä jutussa tulee olemaan mukana.

Omassa elämässäni tämä muutos vaikuttaa myös hiukan muita bloggajia enemmän, koska Indiedays ei ole minulle vain uusi blogiyhteisö vaan myös työpaikka. Olen siis projektissa mukana myös osana henkilökuntaa. :) Virallinen tittelini on verkkoviestinnän asiantuntija, mutta tulen hoitelemaan työssäni aika monenlaisia tehtäviä. Tässäpä tulikin sitten jymyuutisia oikein olan takaa! Toivottavasti kukaan ei menetä yöuniaan tämän takia... ;)

Tunnisteet:

61 kommenttia:

Blogger Stazzy kirjoitti...

Mistä ihmeestä tulee nimi "Indiedays" ?

29. joulukuuta 2009 klo 17.30  
Blogger Herttainen kirjoitti...

Onnea uudesta työpaikasta! Ihan mahtava juttu, eikös tuo nyt kuitenkin ole aikalailla omaa alaasi? Huippua!

Ja heh, aikamoinen lässähdys tämä muuten oli (paitsi työuutisesi kannalta), sitä kun oli odottanut jotain jymy-ylläriä kun kaikki oli olleet niin salamyhkäisinä, eipä tämä nyt juurikaan muuta asioita suuntaan tai toiseen, mitä nyt vähän lisää mainoksia tai mainoksia ylipäätään.

Ja Stazzyn kanssa ihmettelen nimeä, itselleni siitä ainakin tulee assosiaatio ihan muuhun kuin supersuosittuihin muotiblogeihin, joista tosin nyt muutamia indie-tyylisempiäkin löytyy :)

29. joulukuuta 2009 klo 17.44  
Blogger Riikka kirjoitti...

Kuulostaa kivalta, ainakin sun kannalta. Lukijoille, tai ainakin mulle, on periaatteessa ihan sama mistä nämä blogit löytyy! Pitää vaan toivoa ettei kaikista yhteisön blogeista tule pikkuhiljaa enemmän ja enemmän toisiaan muistuttavia, jos kaikki mainostavat samoja firmoja ja muutenkin samoja asioita. Nykyäänkin on vähän rasittavaa kun kymmenet eri bloggaajaat esittelevät samaan aikaan samoja ilmaismeikkejä tai hiusjuttuja.. Ehkä tällaiset lahjuksetkin voisi yrittää jotekin jakaa sen mukaan millainen esim. kirjoittajan tyyli on ja mitä blogi käsittelee.. Hassua vaikka että koiraton bloggaaja saa koiranasusteita jne.. :D Mutta joo, taisi mennä vähän ohi aiheen :)

Onnea vielä uudesta työpaikasta!

29. joulukuuta 2009 klo 17.51  
Blogger Edda af Niflheim kirjoitti...

Onnea vaan työpaikasta ja komppaan yllä olevia kommentteja ettei alustan vaihtuminen sinänsä muuta mitään. Ihmettelen myös nimeä..Indiedays,what?!

Itseäni mietityttää kuitenkin se kun suomen suosituimmat blogit siirtyvät saman osoitteen alle riittääkö lukijoille mielenkiintoa selata muuta blogosfääriä?

29. joulukuuta 2009 klo 17.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aika hassua kuinka moni väittää ja uskottelee kuinka mikään muutos ei tule vaikuttamaan mihinkään..miksi sitä pitää uskotella?täyttä paskaa!

29. joulukuuta 2009 klo 18.02  
Blogger Tiiu kirjoitti...

Oi vautsi! :) Kuulostaa todella kivalta ja jännittävältä! Olet varmasti ihan hirveän innoissasi uudesta työstäsi, minäkin olisin :D Onneksi olkoon!

Saitin nimi kyllä ihmetyttää minuakin.. Wikipediasta: "Indie on lyhenne englannin kielen sanasta "independent" (suom. itsenäinen, riippumaton). Indie-sanalla viitataan erilaisten kulttuurituotteiden luomiseen kaupallisen valtavirran ja suurten tuotantoyhtiöiden ulkopuolella."

Suurimmat muotiblogithan ovat juuri kaupallista valtavirtaa, varsinkin jos sivuston tarkoituksena on saattaa mainostajat ja bloggaajat uudella tavalla yhteen.. Olisi kiva saada toimitusjohtajan tai pressivastaavan kommentti tuosta lafkan nimestä, sen totaalinen ristiriitaisuus jää ikävästi häiritsemään..

Eniveis, jännityksellä jään odottamaan miltä indiedays näyttää ja mitä hauskaa se tuo tullessaan :)

29. joulukuuta 2009 klo 18.36  
Blogger getpalmd kirjoitti...

Mua häiritsee suunnattomasti toi nimi :-D Ei liity yhtään sivuston aiheeseen.

29. joulukuuta 2009 klo 18.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

anteeksi supernegatiivisuuten, mutta paskoin muutos ikinä, kuten kommentoin jo annakin blogiin.

29. joulukuuta 2009 klo 18.43  
Blogger HooCee kirjoitti...

Ajatuksena tämä on hieno juttu ja siitä on varmasti enemmän hyötyä kuin haittaa, todellisuudestahan osaa sanoa vasta 4.1. jälkeen. En silti ymmärrä, miksi lukijoille täytyy vakuutella, ettei mikään muutu nyt eikä koskaan muulloinkaan. Ei kai se lukijoiden asia ole, muuttuuko mikään vai ei.

Mainokset tulevat harmittamaan, siitä ei pääse yli eikä ympäri, mutta niihin ei kai auta kuin tottua. Lisäksi Mrs Cupcaken tavoin arvelluttaa, jääkö lukijoille enää mielenkiintoa selata muita sivustoja (bloggeria, blogilistaa, googlen blogihakua ym) joista voisi niitä ylläreitäkin tulla vastaan kun nyt pääsee niin helposti suosituimpiin blogeihin.

Ensivaikutelmat uutisesta ovat hivenen negatiiviset, mutta toivon että Indiedays muuttaa pessimistisyyteni joksikin muuksi. :)

29. joulukuuta 2009 klo 18.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tällä on vissiin tarkoitus saada mainostajien huomio ns suosittuihin blogeihin jotta kaikki kaikki mahdollinen markkinointi menisi teille!ettei vaan pääsisi niin käymään että joku suosittu blogi jäisi mainostajilta huomaamatta!kuinka säälittävää!

29. joulukuuta 2009 klo 18.59  
Blogger MouMou kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

29. joulukuuta 2009 klo 19.04  
Blogger MouMou kirjoitti...

Eikös indie-sanalla oo muitakin tarkoituksia? Tai siis sen voi käsittää toisin.

29. joulukuuta 2009 klo 19.05  
Anonymous Annis kirjoitti...

MouMou, millä sinä tavalla käsität indien?

29. joulukuuta 2009 klo 19.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mäkin haluaisin kuulla moumoun muut määritykset sanalle indie.

29. joulukuuta 2009 klo 19.23  
Blogger ritu kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä, onneksi ei tarvitse kauaa odotella että pääsee kunnolla näkemään, mistä on kyse! :D

29. joulukuuta 2009 klo 19.30  
Blogger Maria kirjoitti...

Onnittelut mielenkiintoisen kuuloisesta työpaikasta! ^^ Odotan myös mielenkiinnolla, että miten tämä vaikuttaa blogistaniin ja mitä ihmettä se indie siinä meinaa :P

29. joulukuuta 2009 klo 19.36  
Anonymous Katariina kirjoitti...

Toi nimi meni kyllä ihan metsään. Tai sitten on kyse tarkoituksellisesta itseironiasta.
Miksi muuten kaikkia henkilöitä ei paljastettu yhdellä kertaa? Ei nimittäin taida kovin suurena yllätyksenä tulla loputkaan naamat. Sen verran paljoli joka plokissa on asiasta hehkuteltu syksyn mittaan.

29. joulukuuta 2009 klo 19.38  
Blogger Tiia kirjoitti...

Hmm pakko sanoa, että vaikka on tavallaan jees että tulee erilaisia muutosten tuulia (ihana sanavalinta) niin itse oon vähän varuillani vielä tämän suhteen. Tavallaan järkevä muutos, mutta silti jollain tavalla kuulostaa vielä vähän oudolta systeemiltä. Nimikään ei ihan avaudu mulle, mutta en halua olla liian negatiivinen! :) Varmasti sujuu ihan hyvin koko homma, tsemppiä etenkin uuteen työhösi! :)

29. joulukuuta 2009 klo 19.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minua taas kiinnostaisi se, että onko sinulla jotain koulutusta tai työkokemusta koskien verkkoviestintää; mikä tekee sinusta verkkoviestinnän asiantuntijan? Työkokemuksella en nyt meinaa ainakaan sitä Tyylitaivas.fi-duunia, koska työpanoksesi siellä ei ainakaan näin ulkopuolista juuri vakuuttanut..

t: it-alalla duunissa oleva

29. joulukuuta 2009 klo 20.08  
Blogger MouMou kirjoitti...

Musta indie viittaa siihen itsenäiseen ja nämä tytöthän ovat sitä sanoneet, että heidän määräämisvaltansa omaa blogia koskien säilyy. Eli tavallaan se "itsenäisyys" säilyy, vaikka porukka bloggaa saman sivuston alla. Näin käsitin.

Kieltämättä kyllä, kun luki muiden viestit, tuon voi käsittää myös itseironisesti!:D

29. joulukuuta 2009 klo 20.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän blogit on mediana aika indie verrattuna perinteisiin lehtiin yms...

Veikkaan että siitä toi nimi tulee.

Paljon onnea ja innolla odotellaan!

29. joulukuuta 2009 klo 20.30  
Blogger Jenny kirjoitti...

Itse ajattelen tuon indie-sanan niin, että tämän kyseisen ns. lifestyle-portaalin avulla ihmiset pääsevät etsimään itselleen vaikutteita luoda oma indie=independent=itsenäistä ts. persoonallista tyyliään :P

Asioita voi ajatella myös monimutkaisesti ja nähdä sen The Meaningin taakse. Sehän se vasta indie-ajattelua onkin ;)

kannattaa muistaa se, että sanojen merkitys muuttuu ajansaatossa. Indie terminä on menettänyt merkitystään, koska se tökätään minne tahansa, jotta teos saisi hieman lisää kulttuurista arvoa. Mikäähän ei nimittäin ole niin IN kuin vaikkapas jokin indie-elokuva.

29. joulukuuta 2009 klo 20.30  
Blogger Jenny kirjoitti...

Ja hyvä vain, että firmalla on sellainen nimi, ettei sitä heti kaikki anti-indieteinit (massateinit) tajua :P

29. joulukuuta 2009 klo 20.33  
Anonymous jenny kirjoitti...

Onnea työpaikasta, mutta pakko sanoa että jo pelkkä yhteisö nimi tökkii minuakin niin paljon että ei mitään rajaa. Camoon, indiellä takoitetaan lähes aina valtavirrasta poikkeavia tyylejä (niin musiikki- kuin muitakin) eikä kulutushysteeriset massablogit (joita moni blogeista on) kuulu tähän millään lailla. Sääli sinänsä, rakastan blogiasi ja nettipersoonaasi, ehkä eksyn kirjoituksiasi vielä joskus lukemaan, mutta tuon yhteisön seuraamisen jätän suosiolla väliin.

Jotenkin ajatus yhteisöstä vie mielestäni blogien persoonallisuuden ja itsenäisyyden, vaikka muutos ei vaikuttaisikaan pahemmin blogien sisältöön. Ne kuitenkin kuuluvat saman nettisivun alle.

Mutta onnea nyt vielä kuitenkin valitsemallasi tiellä :)

29. joulukuuta 2009 klo 20.46  
Anonymous AnnaBanana kirjoitti...

En muista kerroitko tekstissä, mutta voiko blogeja seurata ihan normaalisti blogilistan kautta vai onko aina pakko mennä Indiedaysiin katsomaan onko blogi päivittynyt? :)

29. joulukuuta 2009 klo 21.33  
Anonymous minna kirjoitti...

Nimi on kieltämättä todella tökerö, muutenkin suhtaudun varauksella koko hommaan, sillä pelkään pahoin että ainakin osa blogeista tulee muuttumaan todella rajusti, vaikka se ei olisikaan bloggaajan tarkoitus. Mutta katsellaan miten käy :P

29. joulukuuta 2009 klo 21.34  
Anonymous Katariina kirjoitti...

Tuli vielä toinen asia tässä mieleen...
Toivottavasti uudessa yhteisössä RSS -feedit toimivat siten, että koko kirjoituksen pystyy lukemaan valitsemallaan readerilla.
Jos niin ei ole, niin sitten kyllä kaupallisuus on melkoisen voimallisesti mukana.
Stellan siirryttyä Olivian alle kirjoittamaan feedissä ei ole koko kirjoitusta -> pakoitetaan lukija siirtymään itse saitille = mainonta siis erittäin tärkeä.
Kyseinen malli saa kyllä ainakin
it -alalla työskenteleviltä (no ei ehkä kaikilta) karvat melkoisen pystyyn. Itseltäni sellasiten blogien seuraaminen jää. Tosin ei se nyt taida mikään suuri menetys olla.

29. joulukuuta 2009 klo 21.48  
Anonymous mimmi! kirjoitti...

onnea uuteen kotiin ja uudesta työpaikasta!
toivottavasti tämä ei nyt tarkoita sitä, että emme saa kuulla pro gradullista blogikommentoinnista erään bloggarineidin taholta ;) ?

itseäni eniten kiinnostaa, että kuka / mikä taho tämän uuden palvelun taustalla on? kuka palvelun omistaa jne? :)

itsessäni nimi ei herätä niin negatiivisia kaikuja, mutta luulen, että se on takuuvarma ärsyttäjä monille ;)

29. joulukuuta 2009 klo 22.17  
Blogger Liza in London kirjoitti...

Minua ihmetyttää se, että monet ovat olleet tästä muutoksesta niin ihmeissään :). Onhan ollut odotettavissa, että blogit muuttuvat Suomessakin niiden suosion kasvaessa. Blogien näkyvyyden lisääntyminen ja mainostajien herääminen eivät myöskään ole tapahtuneet täälläkään hetkessä, vaan prosessi on ollut käynnissä jo pidemmän aikaa.

Monilla internetsivuilla on mainoksia jo nyt - avatkaa esimerkiksi hs.fi, jonka luotettavuuden ja riippumattomuuden pitäisi kuitenkin olla ihan eri tasoa kuin muotiblogien :). On ymmärrettävää, että piilomainonnan mahdollisuus blogeissa huolestuttaa, mutta jos bloggarit tuovat julki, että esitelty tuote on lahja yritykseltä, on myös lukijoilla mahdollisuudet vetää asiasta omat johtopäätöksensä.

Mitä tulee verkkoviestinnän asiantuntijuuteen, millä lailla esimerkiksi it-alalla työskentely eroaa pitkäkestoisesta, säännöllisestä ja "vakavasti tehdystä" blogin pitämisestä? :) Todelliset asiantuntijat ovat varmastikin tutkijoita, mutta käytännön työssä blogin pito ja blogimaailman tunteminen ovat varmaankin yhtä arvokkaita taitoja kuin vaikkapa internetsivujen rakentaminen.

29. joulukuuta 2009 klo 22.18  
Blogger Fanny kirjoitti...

Onneksi olkoon! Kuulostaa tosi kivalta :)

29. joulukuuta 2009 klo 22.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hiukan kömpelön näköinen toi nykyinen sivu. (Kuvat ovat kyllä nättejä). Toivottavasti ulkoasuun on panostettu kunnolla virallisessa avattavassa versiossa. Nyt näyttää vähän opiskelijan kyhäämältä kotisivulta.

29. joulukuuta 2009 klo 22.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miksi blogit paljastetaan pikkuhiljaa. Kaikkihan tietävät, että mukana ovat ainakin Aurora, Yummyj, rrunway johanna,lintu.. Kaikki he ovat jo paljastaneet, että ovat mukana jutussa, josta ei vielä saa puhua. En kyllä olisi kuvitellut, että Aurora ja Trendconcoctionin tytöt olisivat lähteneet tähän mukaan. Ainoat vakavasti otettavat blogit joukossa.

29. joulukuuta 2009 klo 23.23  
Blogger KässÄs kirjoitti...

Hieno homma! Ja kun itse olet projektissa mukana, tuntui ainakin minusta lohduttavalta kuulla se, koska siten tuntuu että teet tämän kaiken koska haluat, etkä vaan esim. mainosbannereista saamiesi rahojen vuoksi tms.

Toki en ole sitä mieltä että bannereilla blogin kirjoittamisesta saatava minimaalinen palkkio olisi väärin, päin vastoin. Monet bloggareista näkevät uskomattoman paljon vaivaa blogejensa eteen ja ovat varmasti joka rovon ansainneet. :)

Täytyy tässä ihan myöntää että ei tule muita blogeja säännöllisesti luetua kuin sinun!

Lyhyesti siis onnitelut työpaikasta ja mahtavasta blogista ja siitä että vihdoin saat tästä myös jotain "palkaksikin"!

29. joulukuuta 2009 klo 23.44  
Blogger Berfektionisti kirjoitti...

Olen niin samalla kannalla kuin Fenii !! :D

30. joulukuuta 2009 klo 0.13  
Blogger Hanna kirjoitti...

onnea darling, hieno juttu!

30. joulukuuta 2009 klo 9.36  
Blogger Sirpa kirjoitti...

ohoh, onnea! Kuulostaa mageelta! :)

30. joulukuuta 2009 klo 9.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitä tulee verkkoviestinnän asiantuntijuuteen, millä lailla esimerkiksi it-alalla työskentely eroaa pitkäkestoisesta, säännöllisestä ja "vakavasti tehdystä" blogin pitämisestä? :)

Niin no, verkkoviestintä ja sen ymmärtäminen on vähän jotain muutakin kuin "vakavasti tehdyn" blogin pitämistä.. Se on esimerkiksi Internetin ja sen tekniikoiden kokonaivaltaista ymmärtämistä sekä hyödyntämistä, käyttäjäkokemuksen huomioimista, sivustoseurannan ylläpitoa ja seurantadatan analysoimista. Voihan toki olla, että Jenni, tai joku muu, näistä tuolla saitilla vastuun ottaa niin saavat kaiken hyödyn irti portaalista. :)

ps. ja it-alalla työskentely eroaa blogin pitämisestä esimerkiksi sillä, että minun työpäiviini ei kuulu blogaaminen.

30. joulukuuta 2009 klo 9.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minkä ihmeen takia more to love on mukana tuossa projektissa. Tietääkseni se on enemmän lifestyle tyylinen lihavuusblogi kuin muotiblogi. Taidettu ottaa mukaan sen supersuosion takia?

Muuten noissa bloggaajissa ei yllätyksiä..

30. joulukuuta 2009 klo 10.53  
Anonymous -M- kirjoitti...

Onnea Jenni uudelle polulle! :)

Ja tämä napina tuosta nimestä ja muusta tuntuu aika turhalta, kun Pupulandia edelleen löytyy ja Jenni jatkaa kirjoituksiaan siihen.

30. joulukuuta 2009 klo 12.11  
Blogger Liza in London kirjoitti...

Heh, saatoin ilmaista itseni väärin - ymmärrän tietysti, että blogin pitäminen ja it-alalla työskentelevän työpäivä saattavat olla hyvinkin erilaisia. Tarkoitin lähinnä sitä, ettei blogin pitäminen välttämättä ole it-alalla työskentelyä pienempi meriitti. Suositun blogin pitäjä ei ole välttämättä it-alalla työskentelvää huonompi verkkoviestinnän asiantuntija. Paino sanalla välttämättä :)!

It-alalle on hyvin monenlaista koulutusta, ja verkkoviestinnän asiantuntijoiksikin itseään tituleeraavat taustoiltaan, koulutukseltaan ja työtehtäviltään hyvin erilaiset ihmiset. Minunkin mielestäni todellinen asiantuntijuus vaatii Internetin ilmiöiden laaja-alaista ymmärtämistä, myös teoriapohjalta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikkien verkon kanssa tekemisissä olevien tulisi olla verkkoviestinnän professoreita ;).

30. joulukuuta 2009 klo 14.26  
Blogger Anu - Hallittu hysteria kirjoitti...

Jännää miten tuntuu, että nämä negatiiviset kommentit ovat pakkautuneet tänne ja muissa blogeissa uutinen on otettu paljon paremmin vastaan. Onko ihmisten noin vaikea hyväksyä, että joku voi saada harrastuksensa kautta oikeasti työtä? Verkostoitumisen merkitys on tänä päivänä kuitenkin merkittävää työnhaussa, joten sinäänsä tuntuu koomiselta että anonyymien pitää alkaa epäillä välittömästi toisen pätevyyttä ilman mitään sen suurempia näyttöjä. Yleensä kun työhön palkataan asiantuntijatehtävistä puhuttaessa se tyyppi joka parhaiten sopii tiimiin.

30. joulukuuta 2009 klo 14.36  
Blogger Jenni kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista ja keskustelusta. :) Tämä Indiedays-nimi näyttää aiheuttaneen kovasti hämmästystä ja kritiikkiä, joten ehkä sen taustoja on syytä hiukan selventää. Indie tosiaan on lähtenyt sanasta "independent", joka tarkoittaa itsenäistä. Kuten muutama kommentoija täällä totesikin, niin sivuston nimi ei niinkään viittaa blogien sisältöön, vaan siihen että bloggaajat toimivat edelleen itsenäisesti, vaikka blogit sijaitsevatkin yhden sivuston alla. Indie-sanalla viitataan myös blogeihin uudentyyppisenä, itsenäisenä mediana. Erityisesti Feniillä näytti olevan osuvia kommentteja indie-termistä. ;)

Ihan ensiksi haluaisin kommentoida tätä työpaikkaani ja pätevyyttäni koskevia spekulaatioita. Minusta on aika hassua, että joku tulee täällä kommenttiosiossa koulutuksestani selvästi tietämättömänä arvioimaan pätevyyttäni toimia tittelin mukaisissa työtehtävissä. Yleensä työpaikat saadaan jonkinlaisen haastattelun ja taustakartoituksen perusteella, joten minusta ulkopuolisten huoli siitä, kykenenkö työni hoitamaan, on aika turha. Etenkin jos esimies on itse arvioinut minut päteväksi kyseiseen hommaan. Tiedoksi nyt kuitenkin epäluuloisille, että olen siis opiskellut yliopistossa puheviestintää ja erikoistunut verkkoviestintään. Blogi on minulle vain harrastus, mutta toki opiskelutaustani ja harrastuneisuuteni myötä blogimaailma on tullut sen verran tutuksi, että myös tästä asiantuntemuksesta on jonkinlaista hyötyä työmarkkinoilla. Aiempi työkokemukseni on myös melkolailla laajempi kuin tämä IT-alalla työskentelevä kommentoija näyttää olettavan. :D Kiitos kuitenkin uudesta työpaikasta onnitelleille! :)

Ihmettelen kovasti kommentteja, joissa ennustetaan blogin muuttuvan paljonkin tämän siirron myötä. Muistakaa hyvät ihmiset, että minä olen tehnyt tätä juttua omilla ehdoillani jo yli 2,5 vuotta ja olen mielestäni aika hyvin onnistunut pitämään oman linjani muotiblogien nousseesta suosiosta huolimatta. En ymmärrä, miten pari hassua, blogin sisällöstä irrallaan olevaa (joskin aihepiireiltään blogiin sopivaa) mainosbanneria vaikuttaisivat mitenkään siihen, millaisia juttuja teen blogiini jatkossa. Pupulandia on ollut minun näköiseni blogi tähän asti ja sama linja tulee jatkumaan tulevaisuudessa. Mikäli yhteistyö Indiedays-sivuston kanssa jostakin syystä ei toimisikaan, olen yhä itsenäinen bloggaaja ja vapaa lopettamaan yhteistyön, jos koen sen haittaavan bloggaamista.

Ikävää, jos joku tämän muutoksen takia lopettaa blogini lukemisen, vaikka muuten Pupulandiasta tykkäisikin. Itse koen, että muutos on loppujen lopuksi hyvinkin pieni, eikä oikeastaan minuun tai bloggailuuni vaikuta juuri mitenkään. Pari mainosbanneria eivät ole minua muissakaan blogeissa häirinneet, joten pystyn elämään niiden kanssa. :)

Mielestäni pelko siitä, että kaikki blogit alkaisivat muistuttaa toisiaan, on aika turha. Kyllähän samat ilmaistuotteet postitetaan nykyäänkin lähes kaikille luetuimpien blogien kirjoittajille, mutta jokainen valitsee itse, mistä haluaa kirjoittaa. Ne, jotka ovat aiemminkin valikoineet hyvin tarkkaan, mistä haluavat kirjoittaa, tekevät mitä todennäköisimmin näin myös tulevaisuudessa.

Muutamat myös ihmettelivät, miksi kaikkia bloggaajia ei paljastettu kerralla. Kannattaa muistaa, että vaikka itse seuraisikin useita blogeja, täällä lukijoiden joukossa on paljon ihmisiä, jotka seuraavat kenties vain yhtä tai kahta blogia tai ovat peräti vierailulla blogissa ihan ensimmäistä kertaa. Heille muiden bloggaajien paljastuminen voi olla suurikin yllätys. Ihmiset niin helposti unohtavat, että se oma tapa käyttää nettiä ja seurata blogeja ei välttämättä ole ainoa mahdollinen. :D

Kaikille käytännön asioista kyselleille tiedoksi, että Indiedaysissa mukana olevia blogeja voi jatkossa seurata myös Blogilistan, RSS-feedien ja muidenkin tällä hetkellä käytössä olevien seurantapalveluiden kautta.

30. joulukuuta 2009 klo 16.06  
Blogger Liza in London kirjoitti...

Jenni: Vielä selvennyksenä, tarkoituksenani ei siis missään nimessä ollut olettaa, ettei sinulla olisi blogin pitämisen lisäksi muuta kokemusta tehtävään :)! Halusin vain tuoda esille sen näkökulman, että blogin pitäminen voi itsessäänkin luoda asiantuntijuutta tai olla työnhaussa vaikuttava meriitti :).

30. joulukuuta 2009 klo 17.00  
Anonymous Jenniina kirjoitti...

Oon niiin ilonen teijän kaikkien puolesta! Indiedays tuo teille varmaan lisää lukijoita (ihan niinkun teillä ei niitä jo valmiiks olisi. Voin kyllä ostaa pari, olisko niitä alennuksessa?;D)Olis ihanaa päästä itekkin joskus johonkin tommoseen, mutta ensin pitäis saada niitä lukijoita nii että mun blogista tietäis joku:D:D Mutta onnee ja menestysta nyt viellä kuitenkin;D

30. joulukuuta 2009 klo 18.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mimmi! kirjoitti:
"itseäni eniten kiinnostaa, että kuka / mikä taho tämän uuden palvelun taustalla on? kuka palvelun omistaa jne?"

google auttaa:

Indiedays Oy, Helsinki

Yhtiön toimiala on verkkoportaalit, tietojenkäsittelypalvelut, tietokantapalvelut, palvelintilan vuokraus ja siihen liittyvät palvelut, www-isännöinti, tietopalvelutoiminta, konsultointi, ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus; kirjojen, lehtien, hakemistojen, videoiden ja elokuvien tuontanto ja kustantaminen, mainoskampanjoiden suunnittelu ja toteuttaminen, median myynti, tietokoneohjelmistoihin ja tietotekniikkaan liittyvää konsultointia ja suunnittelua, niihin liittyvien tukipalveluiden tuottaminen ja koulutus. Yhtiö voi myös harjoittaa kauppaa tietokoneilla ja muilla teknisillä laitteilla ja ohjelmistoilla. Yhtiö voi ostaa, myydä, vuokrata ja omistaa kiinteää omaisuutta, osakkeita, osuuksia ja muita arvopapereita sekä aineettomia oikeuksia sekä harjoittaa sijoitustoimintaa sekä Suomessa että ulkomailla, sekä harjoittaa muuta laillista liiketoimintaa.

Talousalue Uudenmaan talousalue
Osoite Lapinlahdenkatu 31 C 21, 00180 Helsinki
Vastuuhenkilöt Uljas Jani Mikael, Puheenjohtaja
Suurio Esa Kalevi, Toimitusjohtaja
Osakepääoma 60000
Rekisteröintipäivä 05.11.2009


Toimitusjohtaja Esa Kalevi Suurio
Hallituksen puheenjohtaja Jani Mikael Uljas
Hallituksen varsinainen jäsen Esa Kalevi Suurio
Hallituksen varsinainen jäsen Kirsti Marjatta Lehmusto
Hallituksen varsinainen jäsen Hannu Markus Matilainen
Hallituksen varsinainen jäsen Helene Tuulikki Auramo

30. joulukuuta 2009 klo 19.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jep, taustalla näyttääpi olevan alan konkareita joiden sormet mukana monessa muussakin yrityksessä.
Sinänsä oikeastaan ihme on se, ettei kukaan tätä ennen ole ryhtynyt tekemään bisnestä muotibloggareilla tällä tavalla laajemmassa mitassa.
Ennemmin tai myöhemmin se olisi tapahtunut, joten miksi siitä niin kamala haloo nostetaan:).
Vuoden parin sisällä yhteisössä bloggaajia on huomattavasti enemmän. Ei kukaan firmaa laita pystyyn vain vajaan kahdenkymmenen blogin blogin takia.

30. joulukuuta 2009 klo 19.27  
Anonymous En ole koskaan edes väittänyt olevani kirjoitti...

Hassua, miten it-alalla olevien työpäiviin näyttäisi kuuluvan ainakin sillä omalla erinomaisuudellaan päteminen. Ollaan niin ammattilaista ja unohdetaan, että nettiä käyttää monien muidenkin alojen taitajat.

Sattuipa vaan tuo yksi it-alalla työskentelevän kommentti silmään ja kirvoitti erään omakohtaisen kokemuksen pintaan ;P Pari mätää omenaa pilaa hyvin äkkiä koko korillisen.

30. joulukuuta 2009 klo 19.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

muaki kyl jotenki ärsyttää tuo sun uusi tittelisi,asiantuntija juupa juu,typerä titteli,ei sovi kenellekään mielestäni.

30. joulukuuta 2009 klo 20.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Dolce Far Niente, pakko kommentoida kommenttiasi: "Monilla internetsivuilla on mainoksia jo nyt - avatkaa esimerkiksi hs.fi, jonka luotettavuuden ja riippumattomuuden pitäisi kuitenkin olla ihan eri tasoa kuin muotiblogien :)."

Tietenkin sanomalehden sivuilla ja Internet-sivuilla mainostetaan, ei se liity millään tavalla lehden luotettavuuteen tai riippumattomuuteen? Oletko sattunut huomaamaan sanomalehteä lukiessasi, että mainoksiahan sieltä löytyy?

30. joulukuuta 2009 klo 20.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Buukatkaa Piret, lainahöyhenissä-blogista, mukaan !!

30. joulukuuta 2009 klo 20.48  
Blogger tiiti kirjoitti...

pakko omasta puolesta todeta tuolle it-alan anonyymille, että mun (eli it-alan nimimerkillisen) mielestä varsinkin, kun puhutaan sosiaalisesta mediasta ja toki muutenkin, on tuollainen "pehmeämpi", humaanimpi, koulutus hyvinkin pätevä. it-alalla, niinkuin muillakin, tarvitaan monenlaista osaamista sen kovan teknologiapuolen tueksi. ja sen teknologiaosaamisenkin voi tarvittaessa hankkia, ei se ole aivokirurgiaa sekään.

ja onnea duunipaikasta :)

30. joulukuuta 2009 klo 21.30  
Blogger Ninni kirjoitti...

Onnea uudesta työpaikasta!

Koko indiedays-hässäkkä epäilyttää vielä, kuten muutokset aina. Odotan silti mielenkiinnolla. Eihän siitä etukäteen voi mitään sanoa. :)

30. joulukuuta 2009 klo 22.08  
Blogger Liza in London kirjoitti...

Anonyymi: Nimenomaan! ;) Juuri siksi, että lehdissäkin on mainoksia (niin verkossa kuin painetussakin mediassa!) on mielestäni hassua pelätä, että bloggarien puolueettomuus tai itsenäisyys muutoksen mukana jotenkin katoaa. Eihän sitä pelätä lehtienkään kohdalla :).

30. joulukuuta 2009 klo 22.17  
Anonymous anni kirjoitti...

musta tuntuu, että teidän kaikkien "indiepäivät" on enemmänki ohitse ku vasta alkamassa. indiedays, mikä helvetin nimi sekin on.

30. joulukuuta 2009 klo 22.46  
Blogger Hanstu kirjoitti...

Hui! Onpas ihmisillä outo tapa suhtautua uusiin asioihin! Eikös se vanha sanonta mennyt niin, että ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan? Homma kuulostaa mielestäni mitä mainioimmalta, tähän suuntaanhan ulkomailla ollaan jo menty... Koko blogi-ilmiö on uusi ja kehitys tietenkin kehittyy! Hurjasti onnea uudesta työpaikasta ja menestystä Pupulandian uusiin tuuliin!

31. joulukuuta 2009 klo 11.52  
Blogger Joy kirjoitti...

Onnea uuden työpaikan johdosta ja tsemppiä tuleviin koitoksiin!

31. joulukuuta 2009 klo 12.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ok, pahoitteluni, referenssinä olen nähnyt vain Tyylitaivas.fi:n, eikä se sillisalaatti kyllä vakuuta millään tasolla. Ei sillä, että ko. saitti olisi vain sinun vastuullasi, mutta ei siellä tunnu kehitystäkään juuri tapahtuvan..

t: sama

31. joulukuuta 2009 klo 12.42  
Anonymous Mimi kirjoitti...

" Juuri siksi, että lehdissäkin on mainoksia -- on mielestäni hassua pelätä, että bloggarien puolueettomuus tai itsenäisyys muutoksen mukana jotenkin katoaa. Eihän sitä pelätä lehtienkään kohdalla :)."

Minä en ainakaan usko naistenlehtien puolueettomuuteen. Testeissä ei voi haukkua mainostajien tuotteita ja aika paljon niistä paistaa läpi aina joku tietty merkki.

Luotan mainoksista huolimatta harrastuspohjalta kirjoitettuihin blogeihin enemmän kuin naistenlehtiin. Kun blogillaan ei elä, ei tarvitse kehua huonoa saadakseen mainosrahoja.

Lisäksi blogien lukijat ovat todella valppaana mainostamisen suhteen. Ja blogeissa lukijoiden mielipidettä tunnutaan arvostettavan enemmän kuin lehdissä.

31. joulukuuta 2009 klo 16.15  
Blogger Rosa kirjoitti...

toi on mun mielestä vaan hyvä uutinen!
ja hyvällä kokoonpanolla lähtee matkaan. on vaan oikeestaan helpottavaa että kaikki blogit löytyy saman sivuston alta, ettei aina tarvitse yksitellen niitä kirjanmerkeistä avata.
onnittelut!

3. tammikuuta 2010 klo 11.25  
Anonymous K kirjoitti...

"Minä en ainakaan usko naistenlehtien puolueettomuuteen. Testeissä ei voi haukkua mainostajien tuotteita ja aika paljon niistä paistaa läpi aina joku tietty merkki."

Selitätkö vielä lyhyesti, mitä järkeä olisi mainostaa esim. naistenlehdessä tuotetta, joka on huono? Suosituimmilla naistenlehdillä ei ole pulaa mainostajista.

Ja onko se jollain tavalla yllättävää, että "joku tietty merkki" loistaa kosmetiikkatesteissä? Vai oletko eri mieltä siitä, että tietyt valmistajat vain ovat parempia kuin toiset?

5. tammikuuta 2010 klo 8.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"Selitätkö vielä lyhyesti, mitä järkeä olisi mainostaa esim. naistenlehdessä tuotetta, joka on huono? Suosituimmilla naistenlehdillä ei ole pulaa mainostajista.
Ja onko se jollain tavalla yllättävää, että "joku tietty merkki" loistaa kosmetiikkatesteissä? Vai oletko eri mieltä siitä, että tietyt valmistajat vain ovat parempia kuin toiset?"

Olen eri tyyppi jolta kysyt, mutta pakko vastata kun tää provosoi mua kovin :)
Kysymyshän on siis siitä, että suuret mainostajat (kuten erityisesti Lóreal) todella ovat elintärkeitä naistenlehdille, eivätkä ne katso hyvällä jos niiden tuotteita käsiteltäisiin jutuissa negatiivisesti eivätkä ehkä sitäkään jos tuotteita ei "toimitetuissa" jutuissa mainita tarpeeksi usein. Tästä oli mun mielestä jokin aika sitten yleisemminkin juttua, että nämä isot mainostajat tosiaan seuraavat tarkkaan miten niiden tuotteita käsitellään näissä lehdissä.
Lisäksi vaikuttaa se, että nämä samat mainostajat lähettävät lehtiin kokeiltavaksi ilmaiskappaleita ja tällöin saavat lisää palstatilaa. Eikä ilmaisten tuotteiden virtaa ehkä haluta katkaista?
Eli ei, naistenlehtien puolueettomuuteen ja riippumattomuuten erityisesti kosmetiikka-asioissa ei todellakaan voi luottaa.

Ja olen muuten satavarma, etteivät ne "parhaat" merkit välttämättä näy ollenkaan lehtien kosmetiikkatesteissä. Kun sekään ei ole ihan itsestäänselvää, mikä on kenellekin parasta. Ja itse esimerkiksi arvostan luonnonkosmetiikkaa ja pieniä valmistajia, mutta eipä niitä kosmetiikkatesteissä juurikaan näy.

7. tammikuuta 2010 klo 21.09  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu