Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Sonia Rykiel pour H&M Launch Party

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Sonia Rykiel pour H&M Launch Party


Nyt saatte vihdoin nähdä ja kuulla Sonia Rykiel pour H&M -bileistä, jotka vetivät kyllä meikäläisen aivan sanattomaksi. Nelliina onkin ehtinyt jo hehkuttaa tapahtumaa parin postauksen verran enkä voi muuta kuin yhtyä kuoroon. Tapahtuma järjestettiin siis Pariisissa Champs Elyséen varrella sijaitsevassa Grand Palais'ssa, joka oli kekkereitä varten sisustettu wonderland-teeman mukaisesti. Oloni oli kuin Liisalla ihmemaassa, kun ihastelin ympärille rakennettua taikametsää mystisessä valaistuksessa ja jännittävän musiikin soidessa taustalla. Tiesin jo sisään astuessani, että tulisin kokemaan jotakin todella erityistä. :) Fiilis vahvistui entisestään, kun näin eteeni avautuvan miniatyyrikaupungin keinukaruselleineen, hattarakojuineen, ongintapisteineen ja herkkuja notkuvine pöytineen. Tuntui kuin olisin astunut aikuisten huvipuistoon, mutta olo oli yhtä innostunut kuin lapsella! :D





Hämmästyttävää oli, että tuhansista vieraista huolimatta juhlissa toimi täydellisesti oikeastaan ihan kaikki - edes jonottaa ei tarvinnut, puhumattakaan mistään tungoksesta. Kaikki vaikuttivat nauttivan olostaan täysin siemauksin ja se näkyi illan ilmapiirissä. :) Oli myös hauska nähdä suuren maailman suunnittelijoita aivan siinä nenän edessä muun juhlayleisön joukossa. Näitä nimekkäitä vieraita näkyikin videolla, jolle tosiaan myös minä jollain ihmeen kaupalla päädyin. :D Muutenkin pääsin rusetteineni edustamaan todella monen kuviin, osittain hiukan yllätettynäkin, sillä kuvia räpsittiin surutta paparazzi-tyyliin. Moni kuvaaja pomppasi eteeni jostakin sivulta ja räiskäytti salamavalon naamalleni, niin että säikädin pari kertaa oikein kunnolla. Mahtoi tulla mielenkiintoisia ilmeitä. :D Jouduin myös jonkun ranskalaisen videohaastattelijan uhriksi. Nainen ei ottanut kuuleviin korviinsa, kun sanoin etten oikein kunnolla osaa ranskaa. Hän vain iloisesti totesi, että "No puhuthan sinä vähän!" ja alkoi ladella kysymystä nopeasti ranskaksi. En saanut lauseesta mitään tolkkua, muuta kuin että Lady Gagasta siinä jotakin sanottiin. :D Nainen toisti kysymyksen hiukan hitaammin ja en vieläkään ihan ymmärtänyt, mutta sanoin vain englanniksi, etten ole inspiroitunut Lady Gagasta näyttävästä rusetistani huolimatta ja mainostin hiukan Kirsi Nisosta. Ole hyvä vain, Kirsi! ;)

Nathalie Rykiel & Jean Paul Gaultier

Illan asusta ei tullut otettua yhtään kunnon kuvaa, harmi. :)

Herkkä hetki onginnasta voitetun flamingon kanssa. :D

Nelliina oli kaunis kuten aina!


Itse muotinäytös oli mieletön spektaakkeli, jossa mallit kärrättiin catwalkille valtavien rakennelmien päällä Abban pauhatessa taustalla. Näytöksessä keskityttiin esittelemään huomenna myyntiin tulevaa alusvaatemallistoa, mutta saimme nähdä myös esimakua helmikuussa julkaistavasta neulemallistosta. Hauskat raitaneuleet jättivät odottamaan uteliaana tulevaa! :)










Näytöksen jälkeen alkoivat valtavat bileet ja tilan keskellä oleva pienois-Eiffel sai täyden juhlavalaistuksen. Musiikki soi ja ihmiset olivat iloisia. Ilta täyttyi naurusta, tanssista, hyvästä musiikista, kuohujuomasta ja kaikesta ihanasta. Kerta kaikkiaan yksi parhaista illoista ikinä - olen todella iloinen, että sain olla mukana!




Tunnisteet: , ,

14 kommenttia:

Blogger Salla kirjoitti...

Kateus nousee jokaisen Pariisipostauksen jälkeen entistä suurempiin sfääreihin :D

Ootte molemmat olleet oikein edustavina liikenteessä!

4. joulukuuta 2009 klo 19.14  
Blogger Cuentista kirjoitti...

Vitsi miten mahtavaa!!

4. joulukuuta 2009 klo 20.22  
Blogger tipitii kirjoitti...

Aivan ihania kuvia! Ehdottomastio ainutkertainen ja upea ilta teillä :)

4. joulukuuta 2009 klo 21.19  
Blogger Teppo Hudson kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

4. joulukuuta 2009 klo 22.27  
Blogger Helene kirjoitti...

Ihanaa! :)

4. joulukuuta 2009 klo 22.29  
Blogger Liza in London kirjoitti...

Vauuuuu mikä ilta! Todella upeaa! En ihmettele ollenkaan, että pääsit videolle, asusi oli todella siisti :).

4. joulukuuta 2009 klo 23.47  
Blogger Mrs. M kirjoitti...

ootpas ollu kauniina :)

5. joulukuuta 2009 klo 0.19  
Blogger More To Love! - Peppi kirjoitti...

Ahh, mä rakastan näitä postauksia, lisää Pariisia. Haluan sinne <3 Niin makeeta, että pääsitte tonne! :)

5. joulukuuta 2009 klo 1.41  
Blogger Sirpa kirjoitti...

ooohhh <3 Jos en pelkäisi lentämistä oisin kade! :D

5. joulukuuta 2009 klo 12.06  
Blogger Riikka kirjoitti...

Näyttää kyllä ihan mahtavalta!

5. joulukuuta 2009 klo 14.17  
Blogger Ence BOO kirjoitti...

Taisi olla hitusen paremmat pirskeet kuin NRJllä :-D Kivoja kuvia ja tuo rusettipanta on kyllä ihanin!

6. joulukuuta 2009 klo 12.29  
Blogger Majle kirjoitti...

Ihan ällistyttävän upean näköistä menoa! Kuulostaa ja näyttää todellakin ainutkertaisen mahtavalta. Huh huh, varmasti ilta syöpyi mieleen. :)

6. joulukuuta 2009 klo 17.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miten pääsitte tuonne?? ihana matka varmaan <3

7. joulukuuta 2009 klo 0.01  
Blogger Jenni kirjoitti...

Salla: Haha. :D Olisin minäkin ollut kyllä vähän kade, jos olisin joutunut katsomaan näitä kuvia muiden blogeista, joten I feel you. Ja kiitos! :)

Hauwerine: No sanopa muuta! :)

Tipitii: Ilta oli ainutkertainen ja upea. Kaiholla ihan muistelen. :)

Helene: Jeeee! :)

Dolce far niente: Voi kiitos! :) Hassua sinänsä, en ollenkaan ajatellut olevani niin erikoisesti pukeutunut - oltiinhan sentään Pariisissa! :D

Cava: Voi kiitos. :)

More to love! -Peppi: Kiitos. :) Ensi kerralla lähdetään yhdessä! ;)

Sirpa: Voi ei! Lentopelko on kyllä aika rajoittava vaiva. :/

Riikka: Ja OLI mahtavaa myös! :)

Ence: No kieltämättä. ;) Haha. Ja kiitos!

Maira Lumme: Kyllä vain. Aivan ennennäkemätöntä ja -kokematonta meininkiä. Olen vieläkin mykistynyt. :)

Anonyymi: Meidät pyydettiin sinne mukaan H&M:n puolesta. :)

8. joulukuuta 2009 klo 9.43  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu