Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Hyvä haltiakummi...

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Hyvä haltiakummi...

...jos olet olemassa, niin muistuttaisin mitä kainoimmin, että syntymäpäiväni on pian taas tulossa. Tulin tässä synttäreiden kynnyksellä hiukan surffailleeksi netissä ja bongailin toinen toistaan ihanampia juttuja, joita mieluusti kelpuuttaisin synttärilahjaksi - ihan vinkkinä vain. ;) Olen tullut siihen tulokseen, että mekkoja tytöllä ei voi koskaan olla liikaa. Voisin oikeasti, ja oikeastaan haluaisinkin, pukeutua mekkoihin joka päivä! Valitettavasti tuo -15 asteen pakkanen ei kannusta oikein mekossa liehumiseen. Mutta tulevia aikoja ja mahdollisia erikoistilanteita ajatellen tohdin silti haaveilla esimerkiksi Acnen sekä Outnetista löytämistäni Marc Jacobsin ja Alberta Ferrettin mekoista.



Osuipa silmiini muutama kenkäparikin tuolla surffailukierroksellani... Filippa K:n biker-buutsit kaihertavat mieltä yhä, mutta pääosin haaveilin nyt ihanista ja naisellisista korkokengistä. Okei, Whyredin ruskeat kaunokaiset ovat jossain määrin käytännöllistä sorttia koroistaan huolimatta, mutta nuo kaksi muuta paria saavat sydämeni sykkimään kaikkein tiheimmin. En ole vieläkään hankkinut tai löytänyt itselleni niitä sähkönsinisiä huutomerkki-kenkiä, joista jo syksyllä kirjoittelin. Uskallan väittää, että Finskin mokkaunelmat toimisivat huutomerkin tehtävässä paremmin kuin mitkään muut. :) Minna Parikan siivekkäät LuLutkin puhuvat itse puolestaan.


Hassua kyllä, mutta en parissa vuodessakaan ole löytänyt sitä ihanaa mustaa nahkalaukkua, jota tarvitsisin oikeastaan päivittäin. Syy lienee osittain rajallisessa budjetissani, sillä kauneimmat laukut ovat aina jääneet ostamatta hintalappuun vilkaistuani. Lumin XL-kokoinen Supermarket Bag on edelleen yksi vahvimmilla olevista vaihtoehdoista. 2or+ by Yatin mustasta liikkeessä ihailemastani laukusta ei löytynyt surffailukierroksella kuvia, mutta sen sijaan eksyin Mulberryn sivuille... Klassikko-Bayswaterista olen haaveillut jo kauan, mutta mustan sijaan haluaisin ehkä ruskean, koska jotenkin vain tykkään tuosta laukusta siinä värissä enemmän ja ruskea nahka ikääntyy niin kauniisti. Mulberryltä löytyi kyllä monta muutakin mieluisaa veskaa, jotka kelpuuttaisin omakseni koska tahansa. Mikäli sähkönsiniset huutomerkki-kengät jäävät saamatta, voisin ottaa vaikkapa pinkin huutomerkki-clutchin. ;)

Tunnisteet:

14 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ai että en mäkään oo materian perään enkä huutele blogissani tahtoo tahtoo kuin pikku lapsi. Get a life!

6. tammikuuta 2010 klo 12.14  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi: Juu, olen niin lapsi, että haltiakummeihinkin uskon. ;)

6. tammikuuta 2010 klo 12.44  
Blogger Tiia-Tuulia Irene kirjoitti...

voi ei tuo eka kommentti... :-D ihania nuo mekot ja mulberryn ruskea laukku! kelpuuttaisin itsellenikin :-)

6. tammikuuta 2010 klo 13.00  
Blogger Sirpa kirjoitti...

Oooh, tuo Acnen mekko <3

6. tammikuuta 2010 klo 13.22  
Blogger milaina kirjoitti...

Tuo Acnen mekko on niin ihana! Mulla alkaa olla käynnissä kuumeinen ylppärimekon metsästys, mutta tuo taitaa mennä kuitenkin "hieman" yli budjetin. ;)

6. tammikuuta 2010 klo 13.30  
Anonymous k kirjoitti...

Muistan sen, että olet minua tasan päivän vanhempi. Kysynkin; onko sulla ikäkriisiä?! Itellä se alkoi jo viime vuonna 25 pamahtaessa mittariin, eikä tilanne ole helpottunut yhtään näin vuodenkaan päästä, vaan ensi viikon keskiviikko (sinulla tiistai?) alkaa tuntua painavana puristuksena kaulan ympärillä.. Vaikka eihän tässä edes vanhoja olla. Silti.

6. tammikuuta 2010 klo 14.06  
Anonymous miia kirjoitti...

voi ei toi eka kommentti tosiaan :-D tarkottaako se, että esittää synttärilahjatoiveita sitä, että on materian perään ja pikkulapsi? hmmm..
noi parikan kengät on rakkaus! <3

6. tammikuuta 2010 klo 14.45  
Anonymous Shoegal79 kirjoitti...

Huh, pakko täältäkin todeta, että voi ei tuo eka kommentti... Ihania nuo mekot!

Ja sitten laukkuvinkkiin. Mä löysin budjetilleni sopivan ison, vähän säkkimäisen mustan nahkalaukun Rizzosta viime kesänä. Ei ehkä ole kaikkein persoonallisin, mutta mulle se oli just sellainen, mitä olin etsinyt. Eli siis Rizzon "perusmallistoa" tms. käsittääkseni, hinta 160 euroa. Käyhän tsekkaamassa! :)

6. tammikuuta 2010 klo 15.22  
Blogger Jose / ajastaika.com kirjoitti...

Oijoi tuo Acnen yksiolkaiminen mekko, ihana!!

6. tammikuuta 2010 klo 16.04  
Blogger Ninni kirjoitti...

Kivoja meikkoja, hauskoja kenkiä ja ihania laukkuja. Haaveilen itsekin lumin supermarket bagistä, mutta koosta en tiedä. Tylsää kun niillä Lumin omilla sivuilla ei näy noita eri kokoja mallien olkapäillä, niin saisi parempaa kuvaa todellisesta koosta. Googlekin vaan jumittui kun yritin hakea kuvia. (Sinne oikeaan kauppaanhan en rahattomana voi mennä :D )

6. tammikuuta 2010 klo 21.34  
Anonymous eMi kirjoitti...

Mulberry olis niin unelma, monen vuoden ilo :)

7. tammikuuta 2010 klo 5.55  
Blogger Jenni kirjoitti...

Tiia: No juupajuu. :D Olen niin rakastunut noihin mekkoihin myös, Mulberryistä puhumattakaan! ;)

Sirpa: Niinpä. Tai oikeastaan molemmat! :)

Milaina: Tuo ballerinahenkinen mekko taitaa myös olla hivenen turhan mini yo-mekoksi. ;) Onnea mekon metsästykseen!

K: Itse asiassa nyt meni parilla päivällä pieleen, sillä olen syntynyt 10. tammikuuta. Eli tänä vuonna synttäripäivä on sunnuntai. :) Ikäkriisiä ei kuitenkaan ole näkynyt eikä kuulunut - kaikenlaisia muita kriisejä kyllä mahtui viime vuoteen. :P Koen itse, että olen vielä nuori ja tässä on elämä aikaa tehdä ja saavuttaa vaikka mitä. Ikäkriiseilyä varmaankin helpottaa myös se, että minulla on useita itseäni vanhempia kavereita ja kyllä se elämä näyttää hymyilevän kolmenkympin jälkeenkin. Joten huoli pois, nuoria tässä vielä ollaan! ;)

Miia: Joo, ja nuohan olivat tosiaan toiveita sille hyvälle haltiakummille. :D Valitettavasti sellaista ei taida olla, joten jäänevät vain haaveiksi muutenkin. Mistä lähtien unelmointi on ollut kielletty? :D Toki haaveilen myös maailmanrauhasta ja nälänhädän poistamisesta, mutta niitä ei oikein voi toivoa synttärilahjaksi. ;) Tai voi toki, mutta kenkäparin saavuttaminen lienee todennäköisempää.

Shoegal79: No niinpä. ;) Olen itsekin Rizzosta vilkuillut laukkuja aina silloin tällöin ja joskus siellä näkyy ihan kivojakin. Sitä Oikeaa ei kuitenkaan vielä ole tullut vastaan. :) Kiitos vinkistä joka tapauksessa!

Jose: Niinpä, tuon laittaisin mielelläni lauantaina synttärijuhliin... Oijoi! :D

Ninni: Rohkeasti vain sinne liikkeeseen hypistelemään, jos vain sinulla on pääsy Helsingissä sijaitsevaan putiikkiin. :) Kokoja tosiaan on vaikea päätellä ilman ihmistä siinä vieressä.

eMi: Niinpä! Tuollainen laukku vain paranee vanhetessaan. :)

7. tammikuuta 2010 klo 12.29  
Anonymous k kirjoitti...

Ai meniks se niiiin huti? No kuiteskin, ihan siinä nurkilla :D kiitos tsemppauksesta, jospa selviän tästä vanhenemisesta ihan kunnialla.. en voi vielä onnitella, koska se tuo huonoa onnea onnitella etukäteen, mutta hyvää synttärin odotusta! :D

7. tammikuuta 2010 klo 18.35  
Blogger annnim kirjoitti...

Nahkalaukkua on tullut itsekin haettua kauan! Nyt jouluna sitten äidin kysellessä lahjatoiveista, sanoin toiveeni ääneen. Lopulta järjestyi jonkunlainen apurahoitus ja musta Lumin XL-kokoinen Supermarket bag löysi uuden omistajan. Loving it!

Suosittelen. Paljon maksaa, mutta saa luvan toimia peruslaukkunani seuraavan 10 vuoden ajan.

10. tammikuuta 2010 klo 15.33  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu