Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Nahkatakkinen tyttö

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2007

Nahkatakkinen tyttö

Blogi on jäänyt väistämättä hieman paussille kuluneen viikon aikana, sillä muutin Belgiasta takaisin Suomeen viime perjantaina. Nyt olen kuitenkin päässyt vihdoin omaan kotiini ja blogini jatkukoon entistä ehompana jälleen ensi viikosta lähtien. Huomenna olen nimittäin suuntaamassa Helsinkiin, kun se vielä on mahdollista (ensi viikolla aloitan työt, eikä minulla ole aavistustakaan miten paljon vapaa-aikaa minulla tulee sen jälkeen olemaan). Esittelen tässä välissä kuitenkin upean ale-löytöni, jonka tein eilen H&M:ltä.

Kuten jo yhdessä aiemmista postauksistani mainitsinkin, aloitin eräänlaisen shoppailulakon jokin aika sitten. Tein kuitenkin itselleni jonkinlaisen ostoslistan, jolla olevat vaatteet saan vielä hankkia lakosta huolimatta ja yksi näistä jo kauan etsimistäni vaatekappaleista oli nahkatakki. Pistäydyin eilen alennusmyynneissä ja löysin yhtä jos toista, mutta shoppailulakkoni todella tuottaa tulosta, koska hillitsin ostohimoni esimerkillisen hyvin. Se ei oikeastaan edes ollut kovin vaikeaa, kun pysähdyin jokaisen houkuttelevan vaatteen kohdalla ajattelemaan, tarvitsenko sitä todella (ja suosittelen muillekin!).

Nahkatakkia olen metsästänyt jo pitkään ja eilen vihdoin tärppäsi. Ainakin minun kotikaupungissani Madonnan H&M:lle suunnittelemasta mallistosta oli päätynyt alerekkeihin melkoisen paljon tavaraa (mahdollisesti tuotteiden korkeiden normaalihintojen takia). Vaatteiden joukossa oli myös muutama nahkatakki, joihin iskin heti silmäni. Nahkatakin hintaakin (150e) oli pudotettu 50 prosentilla, jolloin loppusummaksi jäi vain 75e. Sovittelin takkia aikani ja päätin lopulta ostaa sen, sillä se istuu erinomaisesti. Nyt voin siis iloisesti viivata jälleen yhden asian yli ostoslistaltani (, jolla tosin ei enää virallisesti olekaan muuta kuin shortsit).


Uusi nahkatakkini on siis musta, tyköistuva, malliltaan pusakkamainen ja ulottuu vyötärölle. Oikeastaan ainoa asia, jonka suhteen hieman epäröin, oli takin pituus (tai lyhyys). Totesin kuitenkin, että kyseessä ei missään tapauksessa ole talvitakki, joten paleltumista ei tarvitse pelätä. Omistan myös pitkiä toppeja, jotka sopivat tämän takin alle mainiosti. Olin myös alun perin ajatellut, että musta nahka näyttäisi vaaleaa ihoani vasten liian kovalta ja suunnitellut siksi ensisijaisesti ruskean nahkatakin ostamista. Nyt kuitenkin huomasin, ettei mustakaan nahkatakki näyttänyt ollenkaan hassummalta ja se pelasti minut lisäksi ruskeiden saappaiden ostamiselta. (Ostoslistani lyheni siis kahdella, vaikka ostin vain yhden vaatteen!)

Tunnisteet:

14 kommenttia:

Blogger Vendeta kirjoitti...

Hienoa, että muutto sitten on sujunut ihan hyvin (ainakin rivien välistä niin luin?). Olenkin tässä jo lähes huolissani odotellut päivityksiä ;)

En ole itse oikein päässyt nahkatakkeihin sisään ja olenkin ainakin alustavasti päättänyt skipata ne kokonaan. Ainakin tavallisimman näköiset takit alkavat tuntua yleisyydessään jo vähän tylsiltä. Tuo on kuitenki peruskaurasta vähän poikkeavampi, really good! :)

4. heinäkuuta 2007 klo 21.37  
Blogger Jenni kirjoitti...

Voi kiitos Vendeta mukavasta palautteesta. On kiva kuulla, että päivityksiä on jo oikein odoteltu! :) En ole siis mihinkään katoamassa, vaan satuin väliaikaisesti vain olemaan koneen ulottumattomissa (tällä viikolla loppuviikosta myös).

Olen itsekin erittäin tyytyväinen tähän löytööni ja suorastaan helpottunut, kun sopiva nahkatakki vihdoinkin löytyi. Hyvä, että en ole yksin tätä mieltä. :D

4. heinäkuuta 2007 klo 21.43  
Blogger Kiki kirjoitti...

Oikein hyvältä näyttää, eikä ole yhtään liian lyhyt! Mieluummin hieman lyhyempi malli, kuin liian pitkä. Ja minäkin olen odotellut, että milloin se jenni taas palaa bloginsa ääreen :).

Minä olen myös kamppaillut itseni ja nahkatakin oston välillä viime aikoina, kun olen pohtinut onko nahkatakki kannattava sijoitus vai ei. Vielä en ainakaan ole ostanut, sillä olen ajatellut, että jos nahkatakin ostan, niin sen pitää sitten olla oikeaa nahkaa, mutta ne vain sattuvat maksamaan ihan julmetun paljon. Koska nahkatakit ovat olleet varsinainen trenditakki nyt viime aikoina, en uskalla sitä suurta rahasummaa johonkin takkiin laittaa, sillä mieluummin maksan paljon jostain ajattomasta takista. Tosin, nahkatakkienkin sanotaan olevan ajattomia, mutta en oikein usko, ehkä taas 10 vuoden päästä.. Hmm.. sekavaa tekstiä ja jotkut nyt varmaan antavat napakkaa palautetta, mutta sainpahan purettua mieltäni. :D

4. heinäkuuta 2007 klo 22.54  
Blogger Jenni kirjoitti...

Kiki: Ihanaa, että minua on oikein kaipailtu! :D

Minusta nahkatakki on aika ajaton vaate. Tietysti mallit vaihtelevat, mutta itse vaate on kestävä ja nahka on pysynyt muodissa vuosikymmenestä toiseen. On totta, että nahkatakit maksavat paljon, mutta toisaalta rahoilleen saa myös vastinetta - nahkahan ei kuitenkaan samalla tavalla kulu kuin kangas. Oma takkini on ihanan pehmeää lampaannahkaa ja kannatankin kyllä aitoa nahkaa tekonahan sijaan. Ainakin tekonahkaiset laukkuni ovat hajonneet alta aikayksikön.

Nahkaa pitää toki muistaa myös hoitaa, eikä nahkatakki minun mielestäni sovi joka säälle. Aionkin käsitellä oman takkini suojasuihkeella ja pukeutua sadesäällä johonkin muuhun, jotta takkini pysyisi hyvänä mahdollisimman pitkään.

5. heinäkuuta 2007 klo 0.01  
Anonymous Michelle kirjoitti...

Hieno löytö! Täälläkin päin oli vielä alejen alkaessa tuota Madonnan mallistoa jäljellä, nahkatakkeja ei kylläkään. Se olisi voinut minuakin kiinnostaa. On nimittäin tosi hyvännäköinen tuo takki.

Ja tervetuloa takaisin Suomeen! :)

5. heinäkuuta 2007 klo 1.53  
Blogger Jenni kirjoitti...

Michelle: Kiitoksia vain. :) Takki oli kyllä hyvä löytö. Ja on kivaa olla taas Suomessa!

5. heinäkuuta 2007 klo 17.44  
Anonymous Nelli kirjoitti...

Siisti rotsi! =)

5. heinäkuuta 2007 klo 19.02  
Blogger cecilia kirjoitti...

ah, ihana nahkatakki, minunkin pitäisi etsiä itselleni syksyä varten joku kiva nahkatakki!! :)

6. heinäkuuta 2007 klo 22.31  
Anonymous Joonas kirjoitti...

Kiva takki ja asu toimii hyvin muutenkin! :)

8. heinäkuuta 2007 klo 17.06  
Blogger Jenni kirjoitti...

Nelli & Joonas: Kiitos! :)

Cecilia: Kiitoksia. Erilaisia nahkatakkeja onkin nyt näkynyt paljon syysmallistoissa ja vaatekaupoissa. Onnea etsintään!

10. heinäkuuta 2007 klo 10.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

päivittelet nykyään aika harvoin..toivottavasti johtuu vaan kiireistä tms. eikä kyllästymisestä. tää on meinaan ihan paras blogi!

10. heinäkuuta 2007 klo 18.16  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi: Tuhannet kiitokset kivasta kommentista! En ole kyllästynyt tai lopettamassa bloggailua, vaan yksinkertaisesti kiireet ovat pitäneet minut poissa tietokoneen ääreltä. Muutin hiljattain Brysselistä takaisin Suomeen ja olen vasta kotiutumassa, joten se on pääsyy kirjoittelun väliaikaiseen vähenemiseen. Uusia postauksia on tulossa piakkoin, malttakaa vielä hetki! :)

10. heinäkuuta 2007 klo 18.19  
Anonymous ab kirjoitti...

Hieno takki. Minä tykkään nahkatakeista oikein kovasti, erityisesti asialliset jakkumalliset ovat mieleeni. Mutta silloin kun ostan nahkatakin, haluan sen kunnollisena ja laadukkaana (olen tämän asian kanssa niin oldschoolia) että se kestää vuosia, ellei jopa vuosikymmeniä. Ja hyvät nahkatakit kun eivät niitä halvimpia vaatekappaleita ole :/

11. heinäkuuta 2007 klo 19.25  
Blogger Jenni kirjoitti...

AB: Kiitos! :) Myös minulle nahkatakki on vaate, joka on tehty kestämään. En tiedä, onko H&M:ltä ostettu takki laadultaan fantastinen, mutta ainakin näppituntumalta ostamani takki tuntui hyvälaatuiselta. Nahkatakit yleensäkin ottaen ovat sen verran hintavia, että tuotteelta voisi odottaa myös rahoilleen vastinetta.

11. heinäkuuta 2007 klo 19.49  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu