Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Euforiaa karvalakissa

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

tiistai 4. joulukuuta 2007

Euforiaa karvalakissa

Olen salaa haaveillut karvalakista jo vuosia. En tiedä, mikä noissa reuhkoissa minua viehättää niin suuresti, mutta kirpputorien hattuhyllyillä olen ympärilleni vilkuillen sovitellut päähäni jos jonkinnäköistä pörröä. Jostain syystä sopivaa ei koskaan kuitenkaan ole tullut vastaan, tai sitten olen ollut vain liian häveliäs sellaista ostamaan, saati käyttämään. Mutta kuten olen jo aiemminkin maininnut, kuluneen vuoden aikana pieni asennemuutos on saanut minut vapautumaan pukeutumiseni suhteen huomattavasti. Siispä Tampereen UFF:lla törmätessäni Täydelliseen Karvalakkiin, nappasin sen välittömästi mukaani. Hintaa kaunokaisella ei ollut kuin vaivaiset 6 euroa, joten lompakkonikaan ei tästä löydöstä suuresti kärsinyt.

Minua mietityttää, olenko totaalisen moraaliton karvalakkia käyttäessäni. Nyt on joku pieni eläinparka menettänyt karvansa, jotta Jennin päätä ei palelisi. Toisaalta lakki on kierrätetty, joten en ole toiminnallani kannattanut turkisteollisuutta. Se on sitten eri asia, tekeekö uusiokäyttö turkisten käyttämisestä yhtään sen eettisempää. Tämän asian kanssa painiskellessani olen kuitenkin todennut, että lämpimämpää talvihattua tuskin löytyy - eivät taatusti mene läpi tuulet ja tuiskut! Karvalakki toimii muuten myös erinomaisesti kuulosuojaimena, sillä korvien päälle menevät läpät estävät kuuluvuutta tehokkaasti. :D


Tässä on kuvamateriaalia viime viikonlopulta, kun Jenni tanssii onnellisena karvalakissaan. :D Suurkiitokset ystävälleni tämän viehättävän kollaasin kokoamisesta.


Tunnisteet: , ,

16 kommenttia:

Anonymous Normal Girl kirjoitti...

Sopii hyvin toi karvalakki sulle :)

normalgirl.vuodatus.net

4. joulukuuta 2007 klo 11.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sama homma täällä. Tekis mieli ostaa, mutta en tiedä kehtaanko käyttää. Ehkä tekokarvalla varustettuun lakkiin kynnys oli matalampi, mutta jotenkin ajattelen, että se ainut ja oikea karvalakki on aitoa turkista.

4. joulukuuta 2007 klo 12.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

upee lakki! itsekin oon miettinyt ton karvahatun ostamista ja malli olisi jotain sinun lakkisi suuntaista, mutta sitä täydellistä hattua ei ole vielä osunut kohdalle. :)

4. joulukuuta 2007 klo 14.49  
Blogger the Grey kirjoitti...

Melkein ostin söpösöpön vaaleanpunaisen karvalakin (joo, tiedän, rakkautta vaaleanpunaiseen VOI väärinkäyttää...) vuosi sitten, mutta sitten ajattelin, että se olisi liian teinimainen eikä tarpeeksi hienostunut... Kunnes minusta noin 6-7 vuotta vanhempi työtoverini ilmestyi samassa karvalakissa, älyttömän hienosti yhdistettynä hänen romanttisiin maalaistyttö-tyylisiin vaatteisiin. Puh, olin todella kateellinen enkä häpeä sitä myöntaa:)

4. joulukuuta 2007 klo 14.57  
Blogger the Grey kirjoitti...

(Eli pointtini sitten oli, että kyllä karvalakkikin voi olla ihanan tyylikäs! :) Pidän muuten valokuvasessiostasi, näytät kovin iloiselta!

4. joulukuuta 2007 klo 14.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni pitkäikäinen nahka-/turkisvaate tai -asuste on aina parempi valinta kuin keinomateriaalit, jotka eivät hengitä, kestä käyttöä, ja joiden valmistus kuluttaa luontoa sekin. Tietenkään en kannata turkiseläinten kaltoinkohtelua ja raakaa teurastusta, mutta kommentoinkin tätä näin pelkän vaatetuksen kannalta.

4. joulukuuta 2007 klo 19.31  
Anonymous Winda kirjoitti...

Ihana lakki, ja todella suloinen tanssikollaasi :D Minullekin tuollainen superlämmin karvahattu, mielellään tekoturkista :) vinkki joulupukille :)

http://ariel.vuodatus.net/

4. joulukuuta 2007 klo 20.52  
Anonymous ystävällinen hei kirjoitti...

Sattumaa kai, mutta juuri eilen kaivoin yhden tapahtuman takia karvalakin esiin! Se on topattu lasten hattu joka sopii päähäni. Saa nähdä aionko käyttää sitä, mutta sulle tuo ainakin sopii 8)

4. joulukuuta 2007 klo 21.23  
Anonymous Pinja kirjoitti...

Karvalakki sopii sinulle tosi hyvin. Itsekin olen etsinyt karvalakkia, mutta toistaiseksi sopivaa ei ole tullut vastaan. Tanssikollaasisi on valloittavan hauska ja söpö! :)

5. joulukuuta 2007 klo 15.25  
Anonymous till_i_downswing kirjoitti...

Heippa kullanmurut!
Niin Jenni uskallan ehkä sen verran kertoa, että olen tällainen joka äidin ihanne vävypoika joka kärsii kaikenlaisista addiktioista (mm. netti, vedonlyönti, alkomahol kaikissa muodoissa mm. lasoli suoraan pullosta ja viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä kauniit naiset)
Tosi magee toi sun lätsä (sä näytät hyvältä vaikka pussi päässä). Ja noi farkut on myös tosi mageet.
Ei tarvii jännittää...Niin mietin sitä, että mistä se hedari aiheutuu. En itsekään oikeen tiedä :/ Toisinaan se saattaa niistä kuvista aiheutua, toisinaan niistä helpottua. Ei hitto, ei teistä naisista ota peräkammarinpoikakaan selvää.
Elämässä pitää olla vähän hämmenystä tyttö kullat, hah.

6. joulukuuta 2007 klo 3.38  
Anonymous till_i_downswing kirjoitti...

Onko kaikki hiippaillut baariin, kun täällä ei oo ketään muuta unetonta kuin minä?
Jenni, auta nyt miestä hädässä ja tuu nukuttamaan, lupaan maksaa pirssin. Jouduin just korkkaamaan Martini pullon. Martini sekoitettuna, ei ravistettuna, ole hyvä girl.

6. joulukuuta 2007 klo 5.29  
Blogger Salla kirjoitti...

Olen jo jonkin aikaa etsiskellyt karvalakkia, mutta eipä ole napannut.. Kivoja nuo bailabaila kuvasi! :D

6. joulukuuta 2007 klo 9.50  
Blogger Sarianna kirjoitti...

Ääää, mäkin haluan karvalakin :D

6. joulukuuta 2007 klo 10.49  
Blogger Rya kirjoitti...

Joillekkin sopii kaikki.

7. joulukuuta 2007 klo 15.17  
Anonymous ystävällinen hei kirjoitti...

Hitto, karvalakkikuvasi yhdessä kuvakalleriassa sai mut tajuamaan kaikkea! Diggaat pirun hyvää musiikkia (ainakin useimpia bändejä)! Siistii.

7. joulukuuta 2007 klo 16.30  
Blogger Jenni kirjoitti...

Normal Girl: Kiitos. :)

Anonyymi 1: Tuollaisen hatun käyttäminen vaatii kyllä jo hieman pokkaa, mutta rohkeutta vain peliin! :) Minullekin ainoa oikea karvalakki on aitoa nahkaa ja karvaa.

Anonyymi 2: Kiitos kovasti. Olen itsekin ollut todella tyytyväinen löytööni. Nyt vain kirppareita penkomaan! :)

The Grey: Kiitos! :D Kuvaushetkellä olinkin kyllä aika iloisella päällä. Mukavaa, että se välittyy myös valokuvien kautta! Vaaleanpunainen karvalakki voisi olla minulle liian hempeä, mutta varmasti sellainenkin voi olla oikein yhdistettynä tyylikäs. :)

Anonyymi 3: Olen miettinyt myös tätä näkökulmaa ja olen kanssasi samaa mieltä. Ainakin kierrätettynä turkisten käyttö on hyväksyttävää. Muiden nahkavaatteiden käyttö ei mielestäni ole erityisen epäeettistä, ellei eläimiä tapeta vain niiden nahkan takia. Luonnosta lähtöisin olevat materiaalit ovat paljon ekologisempia kuin tekokuidut.

Winda: Kiitos! :D Nyt vain joulupukille sitten kirjettä tekemään, josko saisit sinäkin uudeksi vuodeksi jo karvalakin korviasi lämmittämään. :)

Ystävällinen hei: Kiitos ja rohkeasti vain lakki päähän! :) Ja apua! :D Hassua, jos olet sattumalta bongannut! Ja kukapa sitä huonoa musiikkia viitsisi kuunnella... ;)

Pinja: Suuret kiitokset mukavista sanoistasi. :) Ajattelin kerrankin tehdä vaatteen esittelyn hieman erilaisella tavalla, ja näköjään se oli ihan onnistunut idea. :D

Till_i_downswing: Kiitoksia vain. :) En kyllä osaa päänsärky-asiaa sen kummemmin kommentoida kuin että ehkä olisi syytä käväistä lääkärissä, jos vaivaa vielä jatkossa.

Salla: Onnea etsintöihin! :) Jenni tykkää bailata. ;)

Sarianna: Kirpputorien lisäksi suosittelen koluamaan vanhempiesi ja isovanhempiesi ullakot. Kuka ties sieltä voi löytyä aarteita. :)

Rya: No eipäs nyt liioitella sentään. :D

11. joulukuuta 2007 klo 15.21  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu