Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tämän hetken suosikit

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

tiistai 11. joulukuuta 2007

Tämän hetken suosikit

On hassua, miten ihmisellä on kausittain tiettyjä suosikkiasioita. Huomaan valitsevani tällä hetkellä lähes aina samat kengät, saman tuoksun tai saman mukin. Puolen vuoden päästä suosikkini voi olla jokin ihan muu. Toisinaan jotkut asiat pääsevät oikein kestosuosikin asemaan, mutta niistä kerron sitten myöhemmin. Nyt aion esitellä teille tämän hetken lempiasioitani.


1. Tuoksu
Tämän hetken lempituoksuni on ehdottomasti Versacen Bright Crystal, joka on hempeän tyttömäinen mutta silti ihanan raikas. Liian makeat tuoksut eivät ole minua varten. (Kuva löytyi täältä.)






2. Pipo
Tämä suloinen tupsupipo löytää tiensä päähäni nykyään joka kerta, kun astun ulos. Vaalea väri sopii yhteen melkein kaikkien vaatteiden kanssa ja hauska tupsu täydentää juuri sopivalla tavalla leikkisän pikkutyttömäistä olemustani ja elämänasennettani.





3. Muki
Minulla ei ollut pitkiin aikoihin ollut niin sanottua lempimukia, kunnes vanhempani antoivat Klaus Haapaniemen kuvittaman Taika-mukin minulle yllätyslahjaksi. Sen jälkeen se on ollut Ainoa Oikea Teekuppi.






4. Kengät
Surkutellessani Cheapo Ninjojeni kohtaloa törmäsin Andiamossa miltei samanlaisiin popoihin. Itse asiassa nämä ruudulliset ovat lähestulkoon identtiset juuri niiden kenkien kanssa, joista Ninja-innostukseni alun perin alkoi vuosi sitten. Andiamon versioissa on lisäksi pieni vuori, joten varpaita ei palele näissä talvellakaan.



5. Deodorantti
Hyvän deodorantin metsästys on aina yhtä vaikeaa, ainakin minusta. En yleensä pidä painekaasupulloista (jo niiden epäekologisuuden takia), mutta maailmalla ollessani vaihtoehdot olivat vähissä. Tuntemattomista tuotemerkeistä oli valittava joku - onnekseni osuin kultasuoneen. Sanexin minikokoinen suihkepullo sisältää tehokkainta deodoranttia, mitä olen koskaan kokeillut. Tuote saa neutraalista tuoksusta, pienestä koostaan sekä iholle hellävaraisesta koostumuksestaan plussaa. Tämän putelin hamstrasin matkaani viimeisimmällä Brysselin visiitilläni.


6. Kappale
Olen toivottomasti hullaantunut Tori Amosin surullisen kauniiseen A Sorta Fairytale -kappaleeseen. Kuullessani tämän biisin ensikertaa pillahdin heti itkuun. Olen kenties yliherkkä, mutta kappale on todella kuuntelemisen arvoinen. Suosittelen lämpimästi.



Haastan muutkin bloggaajat esittelemään tämän hetken lempiasioitaan. :)

Tunnisteet: ,

11 kommenttia:

Blogger Bisquits kirjoitti...

Hauska aihe - taidankin postata tästä huomenna. :-) Tykkään noista Taika-astioista, mutta en ole vielä ehtinyt hankkia yhtäkään. Pitäisi mennä äkkiä ostamaan, ennen kuin poikaystävä yhtäkkiä muuttaa mieltään (sain luvan hankkia noita omilla rahoillani...).

11. joulukuuta 2007 klo 15.15  
Blogger Sarianna kirjoitti...

Minäkin aloitin juuri pari päivää sitten juttusarjan lemppareistani! :)

ihana pipo ja vielä ihanammat kengät !

11. joulukuuta 2007 klo 15.28  
Blogger Milja kirjoitti...

Hei kerrassaan loistava aihe! Ja nyt innostun kyllä vastaamaan haasteeseesi :) Piposi on mielettömän suloinen. Ja kenkien ulkonäkökin miellyttää edelleen :P

11. joulukuuta 2007 klo 15.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Meillä kaikilla on varmaan sama juttu :) minulla ainakin. Kaunis biisi.

11. joulukuuta 2007 klo 16.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ollaan aika samiksia. Minullakin tällä hetkellä tuoksuna Versacen Bright Crystal, tykkään tupsupipoista ja Taika-astioihin olen ihastunut ihan täysiä. :)

Hauska postaus ja ehkä innostun itsekin väsäämään blogiini vastaavan postauksen joku päivä.


http://pinja2.livejournal.com

11. joulukuuta 2007 klo 17.59  
Blogger Jenni kirjoitti...

Bisquits: Odotan innolla postaustasi. :) Taika-astiat ovat myös minusta ihanan persoonallisia, en kuitenkaan ehkä koko astiastoa noin villeillä kuvioilla jaksaisi katsella kovin kauaa. Yksittäiset kappaleet maustamassa muuten tylsää astiakaappia ovat kuitenkin tervetulleita. :)

Sarianna: Hauska sattuma! Kävin jo vilkaisemassa sinunkin lemppareitasi. :)

Vendeta: Kiitoksia. :) Odotan mielenkiinnolla sinun lemppareitasi.

Hanna: Kiva, jos biisi kolahti sinuunkin. :)

Pinja: Haa, sinulla on siis selkeästi hyvä maku! ;) Vastaa ihmeessä haasteeseen. :)

11. joulukuuta 2007 klo 20.23  
Blogger dolce kirjoitti...

Taikamuki olisi minunkin toiveeni, kaksi glögimukia olisi lähtenyt mukaani vain kymmenellä eurolla, muttei ollut rahaa matkassa. Ja voisin vastata tähän haasteeseen jonain päivänä :)

12. joulukuuta 2007 klo 14.28  
Blogger S I L V E R kirjoitti...

Taika -sarja on tyylikäs! Olen yksinkertaisuuden kannattaja, mutta tuossa sarjassa on jotain taikaa! =) Siemailin kahvia Taika mukista yhdessä showroomissa! =) Toimii!

12. joulukuuta 2007 klo 23.12  
Blogger -SL kirjoitti...

Versacen tuoksu on ihana, minulla on siitä vain näytepullo! :D
Ostin Taika-sarjaa lahjaksi, se on todella hieno.

15. joulukuuta 2007 klo 20.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mitä noi kengät makso? ja millon ostettu?

21. joulukuuta 2007 klo 13.58  
Blogger Jenni kirjoitti...

Dolce Vita: Onneksi Taika-sarja ei ole katoamassa mihinkään, joten ehdit ostella niitä mukeja myöhemminkin. :)

Silver: Minusta Taika-sarja toimii juuri tuollaisina yksittäisinä piristysruiskeina. Olen myös yksinkertaisuuden kannattaja ja kokonaisena astiastona Taika olisi minulle aivan liian levoton. :)

*~sl: Olen aivan hullaantunut tuohon tuoksuun myös. :) Vanhempani sattuivat juuri olemaan reissussa tuossa syksyllä, niin sain hajuveden heiltä sitten tuliaisiksi.

M: Ostin kengät jo joskus marraskuun alkupuolella Tampereelta Andiamosta. Olen nähnyt samoja kenkiä vielä nyt joulunjälkeisissä alennusmyynneissä ainakin punaisina.

22. tammikuuta 2008 klo 18.54  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu