Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Elämän tarkoitus on ikävän karkoitus

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

tiistai 5. helmikuuta 2008

Elämän tarkoitus on ikävän karkoitus


Eli seuraa Pupulandian murheen ja kiukun karkoitusvinkkejä. :) Päätin kirjoittaa aiheesta, kun huomasin miten täydellisesti onnistuin kääntämään huonon tuulen päälaelleen muutamalla pienellä kikalla. Viime viikolla nimittäin heräsin perjantaina todella huonoon päivään... Tiedättehän sen joskus harvoin mielen valtaavan maailman kamalimman tunteen, kun heti silmät avattuaan toivoo, ettei olisi herännyt. "Ei, ei, eiiiii... Miksi elämä on näin hirveää ja maailma niin epäoikeudenmukainen?" Olen useimmiten aamuisin hyväntuulinen, joten kontrasti oli normaaliaamuun verrattuna sitäkin suurempi. Ihmeellistä kyllä, päivästäni tuli kuitenkin loppujen lopuksi yksi elämäni parhaista. :) Nytpä siis jaan kanssanne keinot, joilla murhe muutettiin riemuksi.


1. Liikunta
Olen aina ollut lähempänä sohvaperunaa kuin himoliikkujaa, mutta uuden vuoden kunniaksi aloittamani kuntoprojekti on kummasti tehnyt tehtävänsä ja nykyisin liikun kolmisen kertaa viikossa. Perjantaina menin kunnon lihaskuntorääkki-tunnille ja yllätyksekseni huomasin, että suurin osa pahasta mielestäni haihtui jumppasalilla kiukkuenergian muodossa. Kun raivolla puskin painoja ylöspäin, huomasin sen olevan mainio keino purkaa aggressiota. :D Ja olo oli jumpan jälkeen väsynyt, mutta henkisesti huomattavasti kevyempi.


2. Hauska musiikki
Jumpasta kotiin päästyäni mieleni mustui taas hieman, ja päätin ryhtyä jälleen taisteluun kyyneleitä vastaan. Valitettavasti olen melankolisen musiikin ystävä, eikä se oikein sovi tuohon tehtävään. Löysin kuitenkin soittolistaltani jotakin tilanteeseen sopivaa ja Bob Sinclairin ihanan kamalan renkutuksen World hold on pärähtäessä soimaan itku vaihtui nauruksi. Kyyneleiden puskiessa läpi, laitoin sitkeästi biisin aina uudelleen ja taas nauratti. :D

3. Impulsiiviset tempaukset
Jutustelin netissä veljeni kanssa ja kuulin, että hänen oli tarkoitus pitää tupaantuliaiset uudessa kodissaan juuri tänä perjantaina. Minulle oli kyllä juhlista kerrottu aikaisemminkin, mutta laho pääni piti huolen, että minulla ei ollut asiasta aavistustakaan. Veljeni kuitenkin kehotti minua tulemaan mukaan juhliin, mikäli tahtoisin. Mietin asiaa hetken, ja päätin siltä seisomalta lähteä Tampereelle. :D Jo se, että lähdin melkein parin sadan kilometrin päähän hetken mielijohteesta ja tunnin varoitusajalla, riemastutti minua suuresti. Vaihtoehtona reissu oli myös todennäköisesti paljon parempi kuin itsekseen kotiin jääminen.

4. Kaunis olo
Murheen hetkellä olo ei useinkaan tunnu hehkeältä, mutta se ei tarkoita, etteikö silti voisi näyttää siltä. :) Kerrottuani kaverille päätöksestäni lähteä veljeni kekkereihin, hän automaattisesti sanoi: "Tiedätkö mitä muuten laitat päällesi sinne... no TISSIMEKON TIETYSTI!" Oi, voisiko parempaa olla! Mekko, joka näyttää syntisen hyvältä mutta jota en ole uskaltanut vielä kertaakaan julkisesti pitää! Ja nyt vielä oli tarjolla tilaisuus, johon se sopisi kuin nenä päähän. Niinpä laitoin päälleni ihanan mekkoni ja olin onnellinen. :)

5. Herkullinen ruoka
Huonolla hetkellä ruoka maistuu yleensä hyvältä, joskus liiankin hyvältä. Mutta silloin kun suru on puserossa, on lupakin herkutella. Jollekin se voi tarkoittaa karkkipussia, toiselle herkullista ravintola-ateriaa, kolmannelle valtaisaa jäätelöannosta. Minulle se tarkoitti tällä kertaa grilli-hampurilaista keskellä päivää. :) Mikä sinänsä oli myös mukavan impulsiivinen ratkaisu, sillä perinteisesti grilliaterioiden nautiskelu ajoittuu aamuyön tunneille.

6. Hyvä seura
Yksin märehtiminen ja itsesäälissä kieriskely voivat tuntua houkuttelevammilta ajatuksilta kuin ulos ihmisten ilmoille astuminen. Kuitenkin hyvä seura piristää kummasti. Jos olo on aivan kammottavan kamala, ei tietenkään pidä väkisin pakottaa itseään muiden seuraan. Leffailta kaverin kanssa tai vaikka aiheen vatvominen hyvän ystävän seurassakin on usein parempi idea kuin omaan kotiin itsekseen erakoituminen. Minun päiväni pelasti perjantaina lopulta loistava seura, jota veljeni ja hänen ystävänsä (, joita en muuten ennestään edes tuntenut) tarjosivat. Hieman boolia, kevyttä juttelua, naurua, hyvää musiikkia ja tanssia - ja Jenni hymyili taas! :)

Kuvat täältä, täältä, täältä ja täältä.

Tunnisteet:

15 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana kirjoitus! Täytyykin muistaa tulla lukemaan tämä uudestaan seuraavaksi kun elämä tuntuu potkivan päähän. :)

5. helmikuuta 2008 klo 12.35  
Blogger Milja kirjoitti...

Jos yksi kohta pitäisi lisätä vielä, se olisi tämän blogin lukeminen :) Noin optimistinen asenne pistää aina hymyn huulille. Ehdoton lempiblogini! :)

5. helmikuuta 2008 klo 12.43  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tulimpa hyvälle tuulelle tästä postauksesta kiitos siitä sinulle :)

5. helmikuuta 2008 klo 15.35  
Blogger CocoRosie kirjoitti...

Hyviä vinkkejä! Mulle musiikin kuuntelu on ollu aina kaikista toimivin piristyskeino. Ei tarvitse kun laittaa senhetkinen lempibiisi soimaan niin jo alkaa vähän hymyilyttää :)

5. helmikuuta 2008 klo 18.10  
Blogger Marika kirjoitti...

Laitoin pari päivää sitten omaan postaukseeni tuon viimeisen kuvan, ihana kuva. :D Hyvästä seurasta siinäkin puhuttiin ihan sivumennen. :)

Samoja vinkkejä olen noudattanut itsekin ja hyvin on toiminut. Ihana postaus. :)

5. helmikuuta 2008 klo 19.07  
Blogger Christina kirjoitti...

Olipa hyväntuulinen juttu :) Tästä onkin hyvä repiä vinkkejä kun seuraavan kerran kiukuttaa.

5. helmikuuta 2008 klo 19.31  
Blogger Jenni kirjoitti...

Jose: Itse asiassa sinä osittain inspiroitkin minua kirjoittamaan tämän. :) Ihanaa, että tästä oli iloa!

Vendeta: Voi miten ihana kommentti! :D Tuosta hymyni nousi korviin, kiitos!

Siirp: Kiitos itsellesi. Tosi kivaa kuulla, että tämä on piristänyt sinua. :)

Cocorosie: Musiikilla todella voi vaikuttaa mielialaan. Minun melankoliset nyyhkyhaikailuni eivät vain ole parasta piristysmusaa, mutta onneks muutamia hauskojakin biisejä mahtuu soittolistan uumeniin. :D

Marika: Hassu sattuma! Kuva on kyllä suloinen. :) Tuli vain sellainen olo, että haluan nämä vinkit jakaa, kun huomasin miten oma oloni parani näillä konsteilla! :)

Christina: Eikun kokeilemaan seuraavana kiukkupäivänä. :D

5. helmikuuta 2008 klo 22.12  
Blogger sari kirjoitti...

Millaisen vastaanoton tissimekko sai? Oliko sulla itsella rento vai 'itsensapaljastelu-olo' siina?

Musta se mekko oli tosi mahtava, mutten varmaan kuitenkaan olisi itse uskaltanut laittaa sita paalle. Tai tuntuis etta ois niin ylipukeutunut jos kaikilla muilla ois vaikka farkut ja t-paita. Mutta koitan muistaa sut ja tissimekon kun ensi kerraan eparoin etta laitanko sittenkaan jotain hienompaa :)

6. helmikuuta 2008 klo 3.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

heh minulla kesti hetken aikaa tajuta että kuka olit, ja tosiaan sit olin jo niin kauan tuijottanut että en enää kehdannut tulla sanoon moi :D oot muuten virallisesti ensimmäinen muotibloggaajabongaus, ketään muuta en tietääkseni ole nähnyt, tai ainakaan tunnistanut :)

6. helmikuuta 2008 klo 8.34  
Blogger Jenni kirjoitti...

Saria: Aluksi ujostutti hieman, mutta muutama lasillinen boolia sai pahimman jännityksen hälvenemään. :) Olin kyllä varovainen mekon kanssa koko illan, koska kumarrellessa liikutaan riskirajoilla. Jossain vaiheessa loppuillasta, kun en jaksanut enää olla niin skarppina, laitoin neuletakin päälle, joten ei tarvinnut enää huolehtia.

Muiden ihmisten suhtautuminen oli yllättävän neutraali. Suurimmaksi osaksi sain mekostani pelkästään kehuja, sekä miehiltä että naisilta, mutta mahtui muutama poikkeuskin joukkoon. Eräs aiemmin tapailemani poika tuhahteli hieman paheksuvasti, että "Onhan tuo kyllä aika avoin..." Mutta tyyppi myös yritti iskeä minua koko illan, joten liekö ongelma ollut siinä, että en olisi muiden miesten edessä saanut näyttää hyvältä. :D Myös pari naikkosta tuohtui mekostani baarissa ja antoi palautetta, jonka voit lukea itse tissimekko-postauksen viimeisimmistä kommenteista. :D

Nelliina: No ei se mitään, olin itsekin siinä aika hölmistyneenä. Vaikka hiuksesi herättivät epäilykseni, se miten pitkään katsoit minua, vahvisti niitä. :D En itsekään uskaltanut sanoa mitään, kun en tiedä miltä kasvosi näyttävät. Mutta huomasin miettiväni, että onkohan Nelliinalla tuollaisia vaatteita. :D Olet myös minun ensimmäinen muotibloggaaja-bongaukseni. :D

6. helmikuuta 2008 klo 11.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Loistava lista. Musiikki on omalla kohdalla se pommin varma suunnitelma, joko överiduuria tai raivokasta mättöä, kumpikin toimii.

Liikunta tulee hyvänä kakkosena ja jos pääsee endorfiinin makuun niin hyvän olon tunne jatkuu seuraavaan päivään. Eikä se hyvä musiikki ole treeneissäkään pahitteeksi.

Tuo nyrkkeilijän kuva tarjosi aika hyvät repeilemiset. Nuo mainoskuvat ovat lähes poikkeuksetta täysin lavastettuja ja malli on ihan pihalla perusasennosta ("hmm, mul on hanskat kädessä, yritämpä näyttää nätiltä"), mutta ei se mitään alan harrastajilla on ainakin hauskaa. No onhan nyrkkeilyn perusasento aika epäkuvauksellinen: polvet pienessä koukussa, toinen jalka edessä, selkä pienellä kyhjötyksellä ja hanskat naaman sivuilla. Lovely.

6. helmikuuta 2008 klo 11.46  
Blogger Jenni kirjoitti...

Virta: Nyrkkeilykuva on tosiaan tuollainen "Hihii, mulla on nyrkkeilyhanskat!" :D Kunnon nyrkkeilykuvia olisi toki löytynyt, mutta halusin ennemmin juuri tuollaisen, koska sopii paremmin blogini visuaaliseen ilmeeseen kuin räkä poskella irvistelevä ja kyyristelevä mies. :D Kunnon kuvia nyrkkeilevistä naisista ei oikein löytynyt. Olisi varmaan pitänyt hakea esimerkiksi Eva Wahlströmin nimellä. :)

Ja mättömusiikki toimii myös toisinaan angstaillessa. Eilen oli mahtavaa, kun jumppaohjaaja oli valinnut kuntopiirin taustalle kunnon rokkia. :)

6. helmikuuta 2008 klo 11.56  
Blogger muotiagentti kirjoitti...

Hauska kuulla sinun ulkoiluttaneen ihanaa tissimekkoasi ja sen saamasta vastaanotosta. Kiitos hyvänmielenlistasta, pidän mielessä tai palaan sitä katsomaan kun seuraavan kerran on huono päivä.

6. helmikuuta 2008 klo 15.04  
Blogger Jenni kirjoitti...

Muotiagentti: Vielä kun itsekin muistaisi aina nämä omat ohjeensa huonolla hetkellä... Onneksi olen ikuinen optimisti, joten kiskon yleensä itseni ylös vaikka väkisin. Saatan silti itsekin tarvita muistilistaa joskus! :)

8. helmikuuta 2008 klo 7.36  
Blogger Tara kirjoitti...

toi himourheilu esim jsut kuntosalilla tekis hyvää, mutta kun tilanne on kerenny niin huonoks etten saa itteeni sinne! oon tehny kyllä pitkiä kävelylenkkejä ja olo hetkellisesti parempi, mut ei se vedä vertoja kunnon rääkille. mä en voi oikee ees kattoo telsuu tai kuunnella musaa, ku kaikki biisit saa jollaki tavalla sydämen pakahtumaan, mut ehkä kokeilen tota sun biisiehdotusta ku pääsen himaan :) ruokaa on jo kokeiltu ja ystävien seura luojan kiitos on ollu läsnä, vaikka oonki yrittäny muurautua (ihan hyvin tuloksin) kotiin piiloon. onneks on lada :) ja täytyy vaan muistaa, että itsepähän halusin olla yksin ja mennä menojani, joten tosi lapsellista nyt sitte surkutella ja pillitellä...

mutta kiitso hei ihanasta kommentista ja hienoista vinkeistä :)

22. tammikuuta 2009 klo 17.29  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu