Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Joulun satoa

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Joulun satoa


Ajattelin nyt esitellä hiukan tämän joulun lahjasatoa, kun sain vihdoin aarteeni kotiin vanhempien käydessä visiitillä Helsingissä. :) Jotenkin sitä kuvittelee, että mitä vanhemmaksi tulee, niin yleensä lahjojen määrä hiukan vähenee lapsuusaikoihin verrattuna. Vaikka täytän ensi viikolla 25, tuntuu että minun perheessäni ikä ei ole vähentänyt lahjojen määrää yhtään. Lahjat eivät tietenkään ole joulun pääasia, mutta meillä tykätään muistaa läheisiä runsain lahjoin. :) Siitäkin huolimatta en voi kuin ihmetellä, miten vanhempani tuntuvat vuosi vuodelta olevan vain avokätisempiä. Tai sitten olin ollut vain ennennäkemättömän kiltti viime vuonna. :D


Pikku-apina lahjojensa keskellä. :D

Paketeista paljastui tänä jouluna aivan erityisen mieluisia lahjoja, joten kiitos kaikille muistaneille! :) Lahjakääreiden alta löytyivät muun muassa seuraavaa:

  • Viktor Kuuselan grafiikkataulu, jossa on pieni kaarnavene kallionkoloon muodostuneessa vesilammikossa (Taululla on aivan erityinen merkitys perheessämme ja se onkin aina ollut kaikkien kolmen lapsen suosikkitaulu. Vanhempani päättivät antaa saman taulun kaikille lahjaksi, jotta mahdolliselta perintöriidalta vältyttäisiin sen osalta joskus tulevaisuudessa. Onneksemme taulusta oli vielä muutama vedos jäljellä ja saimme kaikki suosikkimme omaksemme! :) )
  • Sukumme ex libris tauluna, myös Viktor Kuuselan käsialaa
  • Kiinalainen akvarellitaulu (tuliainen vanhempieni Kiinanmatkalta)
  • Lämmittävä vehnäpussi viime keväänä menehtyneen kaurapussini Raipen seuraajaksi
  • Breakfast at Tiffany's -dvd
  • Khaled Hosseinin Leijapoika-kirja
  • Kaulaketju, jossa on yksi musta helmi sekä mustat helmikorvakorut (myös Kiinasta)
  • Nypynpoistaja (maailman paras vehje! :D )
  • Tyylikäs lasinen, punainen henkilövaaka
  • Nanson pyjama
  • Italialainen seinäkalenteri, jossa on kuvia vanhoista maalatuista mainoksista
  • Marja Kurjen kaulahuivi
  • Äidin tekemät punaiset huopatumput (maailman lämpimimmät!) sekä harmaat palmikkolapaset (itse asiassa super-äitini tekaisi nuo joulun jälkeen parissa päivässä, mutta kaipa nekin voi joululahjoihin laskea)
  • Iittalan Taika-astioita
  • Iittalan turkoosi Kartio-kaadin (vanhempani ovat ilmeisesti kuunnelleet hyvin, koska olen aina ihastellut kyseisen astian kaunista muotoa :) )
  • sekä paljon muuta mukavaa... :)

Kuusi kynttilöineen muodosti kauniita varjoja seinälle.

Tunnisteet:

11 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olipa kivoja lahjoja:) Korut on tosi nätit!

4. tammikuuta 2009 klo 15.32  
Blogger Loviisa kirjoitti...

Oi miten ihana kaarhavenetaulu. Tuollaisen ottaisin omalle seinällenikin vaikka heti. Joten tuon symboliikka ja herkkä kuva vetoaa minuun kovasti.

4. tammikuuta 2009 klo 15.53  
Blogger Loviisa kirjoitti...

kaarNa... Dämis ;)

4. tammikuuta 2009 klo 15.53  
Blogger elina kirjoitti...

ihania lahjoja:) aivan super lämpimän näköiset nuo äitisi tekemät huopa lapaset.
jokos olet lukenut sen leija poika kirjan? Itse olen nimittäin harkinnut ko. teoksen lukemista, niin haluaisin tietää mielipiteen

4. tammikuuta 2009 klo 15.59  
Blogger Kukkanen kirjoitti...

Aika paljon lahjoja! Etenkin nuo lapaset ovat ihania, varmaan tosi lämpimät.
Haluaisitko myös katsastaa uuden blogini?

4. tammikuuta 2009 klo 18.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tosi kivoja tauluja sait lahjaksi, ihania :) Ja äitisi tekemät lapaset ovat molemmat lämpimän näköisiä :)

4. tammikuuta 2009 klo 20.41  
Blogger anette kirjoitti...

Ihanat korut.<3 Pitää munkin vielä näin jälkijunassa sanoo et tosi hyvin sopii sulle tummat hiukset!

4. tammikuuta 2009 klo 20.43  
Blogger Joy kirjoitti...

Kylläpäs olit tosiaan ollut kiltti tyttö :)
Tulin "pitkästä" aikaa kurkkaamaan blogiasi, olen aivan äimänä, uusi hiusvärisi on ihan mahtava, sopii kuin nakutettu!

4. tammikuuta 2009 klo 21.32  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Tulipa ihania lahjoja!!! :D

4. tammikuuta 2009 klo 22.16  
Blogger Leena Hämäläinen kirjoitti...

Kaunis tuo kaarnavenetaulu. Mielestäni siinä on jotakin, joka vetoaa katsomaan uudestaan ja uudestaan. Sommittelu varmaankin :).

Olen viettänyt lomalla hiljaiseloa blogimaailman suhteen, joten kommentoin uusia hiuksiasi vasta nyt - sopivat sinulle todella hienosti! Tulee tosiaankin kaunis Lumikki-vaikultema.

5. tammikuuta 2009 klo 10.09  
Blogger Jenni kirjoitti...

Cocos: Kiitos! :) Olenkin ehtinyt jo käyttää niitä kerran.

Loviisa: Kiitos. :) Minä pidän aivan valtavasti tuon kuvan herkästä tunnelmasta. :)

Ginger: Lapaset ovat lämpimät kuin mitkä! Pari kertaa olen jo käyttänyt. Omistan samanlaiset myös harmaina, kun äiti teki sellaiset viime vuonna. :) Leijapoikaa en ole vielä ehtinyt aloittaa, mutta lupaan kertoa mielipiteeni heti, kun saan sen luettua.

Merikukka: No sanopa muuta! Ihmettelin itsekin. :) Täytyypä käydä tsekkaamassa blogisi ja tervetuloa blogimaailmaan! :)

Emmisusanna: Kiitos. :) Harmaat lapaset matchaavat mahtavasti talven suosikkihuiviini, joka on ihan samanvärinen!

Anette: Kiitos. :) En kyllä itse saa tarpeekseni tästä tukasta millään. :D

Joy: Ainahan sitä kiltti pitää olla. ;) Kiva, kun tulit pitkästä aikaa käymään! Olen itsekin aivan hurmaantunut tukkani uuteen tummaan väriin. :)

Kullanmuru: Kiitos. :) Ja kiitos myös antajille!

Lumianna: Viktor Kuuselan muutkin työt ovat todella kauniita. Niissä on jotenkin onnistuttu tavoittamaan aivan mielettömiä tunnelmia ja upeita suomalaisia maisemia. Erityisesti valot ja varjot luovat hänen töissään upean tunnelman. Ja kiitos tukka-kommentista. :)

5. tammikuuta 2009 klo 14.21  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu