Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kuvahaaste

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Kuvahaaste

Minulle on ehditty heittää blogosfäärissä pyörinyt kuvahaaste jo ainakin kolmelta suunnalta. Kiitos siis Panda, Kate sekä Minttu! :)

1. go to the 4th folder in your computer where you store your pictures.
2. pick the 4th picture in that folder.
3. explain the picture.
4. tag 4 people to do the same!

Tehtävänä on siis poimia neljännen kuvatiedoston neljäs kuva ja esitellä se blogissa. Minun kuva-arkistoni vain ovat sellainen kaaos, että haaste tuotti päänvaivaa enemmän kuin osasin arvatakaan. Päätin lopulta napata kuvan vanhan koneeni Vastaanotetut tiedostot -kansiosta koska sieltä löytyy aina kaikkein hauskin matsku. :D Koska veikkaan, että ulkopuoliset ihmiset eivät haluaisi tulla esitellyksi blogissani, niin valitsin vastaanotetuista kuvista neljännen kuvan, jossa itse esiinnyn.



Kyseinen kuva on vappunaamiaisista vuodelta 2006. :D Olin muuttanut juuri vappuaattona uuteen asuntoon ja koko päivä meni kutakuinkin muuttotouhuissa ja uutta kämppää siivotessa. Olin hieman pahalla tuulella bileisiin päästessäni, koska kaikki muut olivat aloittaneet juhlinnan jo tunteja aiemmin, kun itse olin vielä kontannut kotona kämppäni lattioita luututen. Juhlapaikalle päästyäni kiskaisin noin tunnissa pullollisen viiniä huiviin, jotta pääsisin nopeasti tunnelmaan (ei niin fiksua!). Tämä kuva on otettu niihin aikoihin, kun olin juuri saanut tuon urakan päätökseen. Kummasti jo hymyilyttää ja kiva pikku punakin on poskilla! :D Ihmeen onnistunut kuva silti siihen tilaan nähden - olin nimittäin lopulta jo ennen kahtatoista kotona nukkumassa.

Vastaanotetuista kuvista löytyi pari muutakin niin hauskaa kuvaa, että pitää teidän kanssanne nämä jakaa. :D Kummasti tuolla vastaanotetuissa kuvissa on aina vain noita bilekuvia, joissa ihminen ei todellakaan ole ihan parhaimmillaan. ;)


Sumopainin tiimellystä, Jenni alakynnessä!


Hehkeä neito poseeraa karvalakkibileissä!


Loppuun vielä yksi löytö. Amen. :D


Haasteen voivat napata kaikki halukkaat! :)

Tunnisteet:

15 kommenttia:

Blogger Herttainen kirjoitti...

Hehe, alimpaan omakuvaan viitaten, nytpä eivät kaikki enää voi sanoa että Jennistä saa aina vain söpöjä kuvia ;) En tajua miten tommosen ilmeen saa kasvoilleen :D Varmaan se viinipullo sitten auttaa asiaan.

Mun kaikki epäonnistuneet ilmeet taas näyttää aina vaan ihan possulta, näytän vielä tuplasti läskimmältä kuin mitä oon, etenkin jos oon haukkaamassa just jotain hampurilaista... ;)

26. tammikuuta 2009 klo 13.46  
Blogger Unknown kirjoitti...

toi karvahattu on huippu! samoin pupukorvat!
terkut lontoosta!:)

26. tammikuuta 2009 klo 14.07  
Blogger elli kirjoitti...

tosta kuvasta sais aivan ihanan logon tänne sivulle ;)

26. tammikuuta 2009 klo 14.24  
Blogger Pinja kirjoitti...

Hih, mäkin oon joskus kokeillut sumopainia. Se sumopainipuku oli vain liian iso, koska hihat ylsivät ranteisiini ja lahkeet nilkkoihin. En pystynyt liikkumaan puku päällä ja olin alakynnessä alta aikayksikön.

26. tammikuuta 2009 klo 14.27  
Blogger Jenni kirjoitti...

Rva Herttainen: Mietinkin, että olisikohan kuvatekstiin pitänyt lisätä omistuskirjoitus kaikille, jotka tuntuvat kadehtivan onnistumisiani valokuvissa. :D Tosin tuossa kuvassa naamaa väänneltiin varmaankin ihan tarkoituksella, ja viinipullon avustuksella. :D Ja kuule höpöhöpö, possua ei sun söpöstä nassusta kyllä saa mitenkään. :)

Nita-Karoliina: Se on kyllä mahtava, joskin super-lämmin! :) Paukkupakkasia odotellessa...

Elli: Haha, voi olla, että joku erehtyisi tulleensa jollekin aikuisviihdesivustolle, jos tuo kuva komeilisi logossa. :D Olen saanut kyseisestä kuvasta nimittäin lukuisia kommentteja, että vaikutan olevan siinä ilman yläosaa, mutta oikeasti päällä on tuubitoppi!

Pinja: Ohhoh, on ollut aika jättipuku. Minä taas en meinannut selviytyä edes pukuun sisälle asti ja bikinitkin aukesivat kesken tohinan. Lopulta kaksi ihmistä puki puvun päälleni, jossa en pysynyt pystyssä oikein edes yksinäni, joten selätys oli helppo. :D

26. tammikuuta 2009 klo 14.59  
Blogger Astrid kirjoitti...

Ihana karvalakki! :D Jos otan oman karvalakkini mukaan, voidaanko pitää myös karvalakkibileet...? Täällä päin ei oikein kellään muulla nimittäin ole karvaista päähinettä :D (varmaan hyvästä syystä)

Minusta on olemassa vähän samanlaisia kuvia niinikään pupukorvat päässä... köh.

26. tammikuuta 2009 klo 15.11  
Blogger Roosa kirjoitti...

Ootpas söpö puputyttö :)

26. tammikuuta 2009 klo 16.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ha loistava toi puputytön tarina. :)

26. tammikuuta 2009 klo 17.04  
Blogger jessie kirjoitti...

hihi, sulokuva vapulta !

piti tulla kehuun huutotuotteita,
laukku on ollut meidän kohtaamispäivästä lähtien joka päivä käytössä ja poncho myös todella ihana lämmittäjä iltaisin,
KIITOS :)

26. tammikuuta 2009 klo 23.37  
Blogger Jenni kirjoitti...

Ann: Todellakin! :D Kaverini kanssa menimme karvalakit päässä jopa baariin. :D

Roosa: Kiitos. :D

Mirmir: Nooh, hiukan surullista se ehkä silloin oli. :D

DD: Hahaa! Hauskaa, että muut näkevät tuossa suloisuutta. :D Itse näen lähinnä humalaisen hymyn. :D

27. tammikuuta 2009 klo 10.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

söpöö! :DDD

27. tammikuuta 2009 klo 13.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Apua! Mä en ikinä suostuis tohon, tai en vois tehä sitä ainakaan rehellisesti, koska kaikki kuvat missä mä oon on ihan kamalia. Jos ei muuten huonoja niin aina mulla näkyy niissä peppu yms.. ;D (Mä kyllä käytän vyötä;D)

27. tammikuuta 2009 klo 19.41  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi1: Kiitos! :D

Viekku: Hahah. :D Minulla suurin osa koneella olevista kuvista on vain blogia varten otettuja, joten mitään aivan kamalan shokeeraavaa ei taida löytyä. :)

28. tammikuuta 2009 klo 21.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Parasta tossa kivan kuvan lisäks oli toi kiva tarina!! :-) Ne näissä taitaa ollakin se paras anti. <3

28. tammikuuta 2009 klo 21.19  
Blogger Jenni kirjoitti...

Heini: Tilannekuviin liittyy usein hauskoja tai omituisia tarinoita. :) Itsekin tykkään aina katsella muiden valokuva-albumeita ja kuulla kuviin liittyviä kertomuksia!

29. tammikuuta 2009 klo 16.44  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu