Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Pääasiat vaakakupissa

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

torstai 22. tammikuuta 2009

Pääasiat vaakakupissa

Enpä olisi ikinä arvannut, että Madonnaa koskeva postaukseni oli kuin sohaisu muurahaiskekoon. Aihe on selvästi ristiriitainen ja herättikin erittäin vilkasta keskustelua. Itse postauksessa olisin muutamassa kohdassa näin jälkikäteen ajatellen voinut ehkä valita sanani hiukan toisin, jos olisin tiennyt, miten kova häly jutusta lopulta nousi. Ikävää silti, että sanomisistani vedettiin aika räikeitä johtopäätöksiä aiheen ulkopuolelle vailla kunnon perusteita. Oli miten oli, minä olen sanottavani aiheen tiimoilta nyt sanonut ja päätän keskustelun omalta osaltani tähän. Täsmennetyt mielipiteeni voi lukea postauksen kommenttiosion loppupuolelta, suosittelen. Keskustelu jatkukoon muissa blogeissa (, esimerkiksi Honey Junkie on käsitellyt aihetta omasta näkökulmastaan)!

Pupulandiassa siirrytään nyt hiukan harmittomampiin aiheisiin, jotka luultavimmin herättävät kiihkeimmät debatit lähinnä minun oman pääni sisällä. ;) Aikani brunettena on tullut nyt siihen pisteeseen, että minun on tehtävä jatkopäätöksiä tukkani kohtaloa koskien. Toisin sanoen, sävy ei haalistu yhtä nopeasti kuin tukka kasvaa, joten seurauksena on elämäni ensimmäinen JUURIKASVU! Vielä vaalea väri näkyy hiusten juuressa melko huomaamattomasti, mutta näen kuitenkin itse värieron sen verran selvästi, että on ollut pakko alkaa harkita jatkotoimia. Olen siis tullut tienhaaraan - jatkaako brunettena vai aloittaako maltillinen taival kohti luonnollista hiustenväriäni?



Olen hiustenvärjäyksen osalta todellinen noviisi eli suoraan sanottuna en tiedä siitä mitään. Lähtötilanne on siis se, että sävytin vajaa kuukausi sitten hiukseni ns. kevytvärillä, joka haalistuu pikkuhiljaa pois pesujen yhteydessä. Vaihtoehtoni ovat siis kutakuinkin tässä: joko värjään/sävytän tukkani uudelleen tummaksi tai marssin kampaajalle ja otan hiuksiini reilusti vaaleita (omaa sävyäni lähellä olevia) raitoja. Vaaleaksi palaamisessa on luonnollisesti se etu, että sen jälkeen tukasta tai sen väristä ei tarvitse vähään aikaan murehtia (toisin sanoen vajaan kuukauden välein, kun juurikasvu ottaa vallan), ja oven takana oleva kesä (yeah right!) tekee kuontaloon itsestään kauniit aurinkoraidat. Ne tumman tukan edut sitten... No se vain näyttää hyvältä! Ja voin vain kuvitella, miten hyvältä se näyttää sitten, kun iholla on kaunis päivetys (toivossa on hyvä elää)! Tummana jatkamiseen liittyy vielä sekin pulma, että jatkaako kevytväreillä vai siirtyäkö kestoväriin? Ja vaikuttaako alla oleva haalistunut kevytväri kovastikin uuteen värjäykseen? Kertokaa te, koska minä en todellakaan tiedä.



Haluankin pitää tässä kohtaa nyt pienen gallupin, mitä muut ovat asiasta mieltä, jotta saan parhaat mahdolliset perustelut päätökselleni. Eli kumman puolelle sinä kallistut, tumman vai vaalean?

Tunnisteet: ,

43 kommenttia:

Blogger Marita kirjoitti...

Ensimmäinen kommentti tänne, yleensä keskityn lukemiseen enkä kommentoimiseen. :)

Mielestäni sinulle sopii kyllä tummat hiukset yhtä hyvin kuin luonnollinen värisikin, joten jos väristä pidät niin saatathan aina viihtyä tummaverikkönä vähän pidempäänkin. Suosittelisin kuitenkin kestovärjäyksen sijasta sävytyksen jatkamista.

Itselläni on luonnostaan vaaleanruskeat hiukset, mutta olen jo viiden vuoden ajan käynyt kampaajalla värjäyttämässä hiukseni hiukan tummempaan sävyyn, kestovärjäyksenä. Nykyään päätös kaduttaa, olisi huomattavasti helpompaa vain sävyttää hiukset. Kestovärjäyksen ongelmana on, että kun sen kerran aloittaa sitä on vaikea lopettaa, koska juurikasvusta tulee usein selkeä, ja tumman kestovärin päälle on vaikea värjätä luonnollista vaaleata väriä. Vaikka luonnollinen väri ei miksikään muutu kestovärjäyksen seurauksena, kestää pitkään ennen kuin on onnistunut kasvattamaan kestovärin pois.

Edellisen postauksesi herättämä reaktio pääsi kyllä yllättämään minutkin. Kyseessä oli mielestäni kuitenkin harmiton teksti, jossa vain satuit ilmaisemaan oman mielipiteesi asiasta (joka henkilökohtaisessa blogissa on mielestäni täysin hyväksyttävissä, ja jopa odotettavissa). Vaikka joidenkin ihmisten kommentit olivat varsin hyökkääviä, mielestäni sait kuitenkin (vahingossa) aikaan todella kiinnostavan keskustelun.

22. tammikuuta 2009 klo 15.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Musta kans kumpiki väri passaa sulle, eli sen puoliin ei niin väliä :)

Ehkä yks näppärä ratkaisu olis vähän tuota nykyistä sävyä vaaleampi mutta omaa väriäsi tummempi sävy, josta juurikasvu ei niin näkyis. Ja suosittelen sävytteitä, kestovärjäyksestä voi tosiaan olla vaikea päästä irti. Olin ite pari vuotta sitten ihan valkotukkainen blondi, nyt jo oma väri (onneksi!) suunnilleen takaisin. Helppoa se ei ollu! Tosin nyt tukassa on hieman punertavaa kevytväriä, joka kyllä lähti parin pesun jälkeen pois (vaikka ei olis pitäny).

22. tammikuuta 2009 klo 15.37  
Blogger Maria kirjoitti...

Olet ylisöpö kummin vain :P Juurikasvu, mikä ihana ongelma. Joskus punatukkaisena ratkoin asiaa vaaleiden raitojen avulla, se ratkaisikin monta huolta! Tällä hetkellä harkitsen taas samaa vaihtoehtoa tän platinapään kanssa, jotain honeyjunkiemaisia maantienvärisiä raitoja... Tai ihan harmaita! Voisi olla ihan khuul sellainen kylmän tuhkainen-hopeinen-platinainen-harmaa pääkuosi :D

22. tammikuuta 2009 klo 15.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moikka,
molemmat värit sopii sulle kyllä tosi hyvin! Kestovärjäyksestä sen verran, että se kaduttaa siinä vaiheessa kun haluaa oman värin takaisin. Itse olin lähes 10 vuotta tumma, vaikka oikeasti olen vaalea. Yhtäkään tummatukkaisuusvuottani en kyllä vaihtaisi pois, mutta sitten kyllästyin jatkuvaan tyvikasvun värjäykseen ja halusin luonnollisen värini takaisin. Siinä vierähtikin sitten useampi kuukausi - ja kampaamokäynti. Aloitimme astetta ruskeammalla tyvivärillä, pikkuhiljaa aina siis vaalentaen tyveä ruskeammaksi. Sitten vaaleilla raidoilla kohti vaaleaa. Ja nyt olen taas oma itseni! Enkä kyllä hetkeen tästä hiusväristä luovu, korkeintaan korostan raidoilla kunhan taas tylsistyn. =)

Toki värinpoistoillakin voi alkaa pelleilemään, mutta tuo yllämainittu tapa on varma valinta: joka vaiheessa väri on nätti. Tuskaisen kauan siihen vain menee.
-Olivia

22. tammikuuta 2009 klo 16.04  
Blogger Noora kirjoitti...

Äh pyh pah,Toi Madonna juttu (niin kuin oma blogi yleensäkin) oli niin mielipide asia ja jos joku ei sitä ymmärrä niin oma häpeänsä. Itse olen kanssasi samaa mieltä ja haluan mielummin 50-vuotiaana olla enemmän ladylike kuin pussycatdolls-outfit-wannabe:))
Itse ihastuin täysin tummaan tukkaasi ja se sai harkitsemaan jopa minut,vannoutuneen blondin, värjäämään hiukset! Juurikasvu tosin on vähän kelju juttu:/

22. tammikuuta 2009 klo 16.31  
Blogger llaura kirjoitti...

mä oon kans ihan luonnonblondi ja en ole vieläkään uskaltautunut värjäämään tummaksi, vaikka mieli on tehnyt varmaan jo neljä vuotta kokeilla :--D mutta tosiaan olen värjäilyissä ihan kokematon, joten en ole uskaltanut rueta leikkimään kun pelkään etten saa omaa väriä enää takaisin :< !

22. tammikuuta 2009 klo 16.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

TUMMA! Ehdottomasti!

22. tammikuuta 2009 klo 16.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tumma!

terv. n.5vuotta mustan hiusvärin kierteessä, mutta en kadu hetkeäkään. :--)

22. tammikuuta 2009 klo 16.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

TUMMA ABSOLUT!

22. tammikuuta 2009 klo 17.03  
Blogger MouMou kirjoitti...

Kallistun tummaan!:) Ja jatka kevytväreillä...

22. tammikuuta 2009 klo 17.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tumma ehdottomasti! (: näytät jotenkin eläväisemmältä tummilla hiuksilla (:

22. tammikuuta 2009 klo 17.55  
Blogger ritu kirjoitti...

molemmat sopivat todella hyvin, mutta silti pitää sanoa että valitsisin tumman, se vaan jotenkin näyttää paremmalta :)

22. tammikuuta 2009 klo 17.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse oon käyttänyt kevytväriä jo monta vuotta, en halua kestoilla hiuksiani vahingoittaa kun kerran kuukauteen kuitenkin joudun värjäämään.. Ruskeat sopii kyllä sulle!

22. tammikuuta 2009 klo 17.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kannatan tummanruskeita. (:

22. tammikuuta 2009 klo 17.59  
Blogger Stella kirjoitti...

Olet laittoman söpö sekä blondina että brunettena, mutta minusta tumma näyttää tällä hetkellä mielenkiintoisemmalta ja särmikkäämmältä! Sitäpaitsi kesärusketus + tummat hiukset ovat lyömätön yhdistelmä.

Argh, oma (ik)kaipuuni tummiin hiuksiin heräsi taas talviunestaan!!

22. tammikuuta 2009 klo 18.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä tumma on kivaa vaihtelua :) Molemmat värit sopii sulle hyvin, mutta tumma korostaa sinisiä silmiä ihanasti :)

22. tammikuuta 2009 klo 18.08  
Blogger Jonna kirjoitti...

Omasta mielestäni tuo tumma hoisväri on ihan nappijuttu sulle. Sun hiustenväri oli itseasiassa keskustelun aiheena eilen kun huhkittiin kaverin kanssa stepperillä:D Oltiin sitä mieltä, että molemmat värit on tosi kivoja mutta tumma voittaa kisan:)

22. tammikuuta 2009 klo 18.14  
Blogger Pinja kirjoitti...

Toinen täydellinen hiusten värjäyksen noviisi ilmoittautuu! En ole vielä koskaan värjännyt tai edes sävyttänyt hiuksiani.

En osaa sanoa, kumpi väri sopii paremmin, sillä sekä tumma että luonnollinen värisi sopii hyvin sulle. Toisaalta jos jatkat kevytväreillä, niin yhtä nopeastihan siitä pääsee kaiketi takaisin vaaleaan kuin nytkin.

22. tammikuuta 2009 klo 18.41  
Blogger Emma kirjoitti...

Mulla on luonnostaan vaalea pää, mutta viitisen vuotta sitten aloin vähitellen tummentaa sitä (kestovärillä) kunnes se lopulta oli kahvinruskea mustilla raidoilla - käytännössä siis musta. Juurikasvuhan oli tietysti ihan järkyttävä ja se oli se suurin syykin, miksi halusin takaisin vaaleaan. Vaalennus kesti puolisen vuotta juurikin raitoja vähitellen lisäillen.

Niin ja sitten aiheeseen (sisäinen narsisti haluaisi näemmä pitää focuksen itsessään :D) eli mäkin olen sulla tumman kannalla.
Harvalle vaaleaverikölle tumma sopii, mutta sulle se tosiaan käy hirmusen hyvin! Sellanen lumikkimainen raikas look, ihana. (: Kannattaa ehkä mennä hyvälle kampaajalle, joka osaa ehdottaa sellaista sävyä, joka ei ole juurikasvua ajatellen liian isossa kontrastissa omaan väriin ja mahdollisesti kikkailla tosiaan niillä raidoilla.

22. tammikuuta 2009 klo 18.46  
Blogger Jenni kirjoitti...

Marita: Kiitos tosi hyvistä vinkeistä! :) Pidän nuo mielessä ehdottomasti, kun teen lopullisen päätökseni. Yritän suhtautua tosiaan tuohon edellisen postauksen aiheuttamaan kohuun niin, että onnistuin ainakin herättämään erittäin kuumana yhä käyvän keskustelun! Ilmeisesti satuin vain sohaisemaan todella voimakkaita mielipiteitä herättävään aiheeseen. :)

S: Kiitos vinkeistä! Siinä tulikin yksi hyvä vaihtoehto lisää. :)

Idhren: Haha, no kiitos. :D Minuakin jollain kummalla tavalla himottaa se platina, mutta se olisi jo niin hurja muutos, etten uskalla lähteä sellaiseen. Mutta mielenkiinnolla seuraan vierestä, jos sinä uskallat!

Anonyymi1/Olivia: Näiden kommenttien siivittämänä aion kyllä ehdottomasti pysytellä kevytvärissä, mikäli päätän jatkaa brunettena. :)

Noora: No juu, noinhan sen pitäisikin olla. :) Mutta jotkut ottavat nämä jutut niin tosissaan ja laukovat sitten mielipiteitä turhan kärkkäästi. Joka tapauksessa, kiitos mielipiteestäsi tukka-asiassa. :D

Llaura: Pesussa hiljalleen haalistuva kevytväri on aika turvallinen vaihtoehto raa'alla kestovärille. :) Kokeilin reilu vuosi sitten aluksi tummempaa väriä vain pari astetta tummemmalla kevytvärillä kuin mitä luonnollinen värini on. Se oli kiva pehmeä lasku kokeilla vähän tummempaa sävyä, eikä juurikasvua tullut, kun väri ei ollut alun perin niin kaukana omastani. Myös kampaajalta kannattaa kysellä vinkkejä kevytvärin valintaan! :)

Brune itsekin: Kiitos äänestä! ;)

Anonyymi2: Kiitos mielipiteestä! :)

Tiltuli: Mielipide huomioitu. ;)

MouMou: Kiitos vinkistä ja mielipiteestä. :)

L: Kiintoisaa. :)

Ritu: Et taida olla yksin mielipiteesi kanssa. :D

Anonyymi3: Tuossa on kyllä hyvä pointti, kevytsävytehän on tosiaan hiuksille paljon hellävaraisempi kuin kestoväri. :)

Anonyymi4: Kiitos äänestä! :)

Honey Junkie: Kesärusketus oli kyllä yksi erittäin hyvä ja vahva kannanotto tumman tukan puolesta. ;) Ja niin se tarttuu, kohta ollaan kaikki brunetteja!

Annika: Kiitos mielipiteestä! :)

Jonna: Hahaha. :D No kai se on sitten uskottava. :D

22. tammikuuta 2009 klo 18.51  
Blogger Suhkur kirjoitti...

Miusta tuo tumma väri antaa Lumikki-efektiä tosi kivasti ja käy miusta siun ihonväriin paremmin kun vaalea:) mutta sitten tuohon kesto/kevytväri asiaan, jos päätät lähtee kestovärjäämään, niin tee se ihmeessä kampaajalla, koska markettimyrkyt on liian ammoniakki(?)pitoisia hiukselle ja kuivattaa etenki perusohutta suomalaista hiusta ihan älyttömästi. Ja vaikka se ei ihan yhtä nopeaan haalistu kun kevytväri, niin juurikasvu tulee silti ihan yhtä vikkelään. Miun oma kampaaja piti asiasta saarnan kun kerroin kotivärjäys kokeiluistani ja loppuun sano että opiskelijabudjetilla kannattaa käyttää nimenomaan kevytvärejä niin kokopää värjäykseen kun juurten kanssa läträämiseenki, jos ei halua käydä joka kerta kampaajalla, ihan vaan sen takia että kevytvärit on hellempiä hiukselle ja jos tulevaisuudessa haluaa vähän radikaalimpaa muutosta niin tukka ei oo huonossa kunnossa ja esim blondauksessa pääsee helpommalla. Näitten ohjeitten mukaan oon pitkälti oman pääni kanssa pärjänny, mitä nyt yks hapuileva kotivaalennus on tullu tehtyä, mut sen jälkeen tuskin kaupan kestoväreihin kosken:D

nimimerkillä, Värjäyskierteessä viimeset 9 vuotta:D

22. tammikuuta 2009 klo 19.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Millä kevyt värillä värjäsit nuo nykyiset? (merkki, väri?) Ise olen kanssa ajatellut mutta en tiedä mitä merkkiä ja mitä väriä sohaisisi hiuksiin. :D

22. tammikuuta 2009 klo 19.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kummatkin on ihan kivoja, mutta kallistun ehkä tumman puolelle, joska oot niin kivan näkönen niin. Toisaalta kannattaa ehkä laittaa sävytettä, jos tekeekin mieli vaaleita taas. Kestoväri voi tuottaa silloin ongelmia. ;D

22. tammikuuta 2009 klo 19.34  
Blogger Kate kirjoitti...

Mielestäni tummat hiukset sopivat sinulle paremmin, koska ne tuovat silmiesi värin ja muodon kauniisti esille. Työtä värjätyn tukan kanssa joutuu tietysti tekemään, kun tyveä joutuu värjäilemään n.4-6 viikon välein. Kannattaa miettiä onko sinulla aikaa ja rahaa värjäillä aina tyveä, vai tyydytkö mieluummin helppohoitoisempaan vaaleaan omaan väriisi.. :)

22. tammikuuta 2009 klo 19.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

pidä tummat vaihtelu virkistää ja kyl sä aina ehdit blondi olla =)

22. tammikuuta 2009 klo 20.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti tumma!
Sopii sulle, ku hmm.... jokumahtavavertauskuva.
Olispa munki ongelma vaan hiusvärin päättäminen eikä esimerkiks tän pesän selvittäminen.

22. tammikuuta 2009 klo 20.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itselläni vähän sama ongelma, mutta nyt vuosi pysytty blondina (, joka on siis luonnollinen värini). Olin pari vuotta brunena tuossa teini-iän pahimmissa angsteissa, mutta mukavuudenhalu, raha ja hiustenkunto vaikuttivat päätökseen palata omaan luonnolliseen väriin. :)

22. tammikuuta 2009 klo 21.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tumma on kivempi. Paljonkos nuo sävytteet sitten maksaa? Kampaajalla värjääminen ei ainakaan oo kovin halpaa puuhaa ja juurikasvu näkyy tosi selvästi.

22. tammikuuta 2009 klo 21.15  
Blogger Jenni kirjoitti...

Pinja: Sentään on olemassa vielä joku muukin noviisi. :D

Rubio: Hei, pieni narsismi on ihan tervettä. ;) Veikkaan, että pysyttelen kotivärjäyksessä, mikäli päädyn jatkamaan brunettena. Vaaleaksi palaamiseen kyllä tarvitaan sitten ammattiapua. :)

Suhkur: Näiden asiantuntijalausuntojen perusteella luulen kyllä pysyväni kaukana kestoväreistä. ;) Kiitos vinkeistä! :)

Suklaatyttö: En enää muista tarkkaan, mutta vastaus saattaa löytyä sen "Lumikin jalanjäljissä" -postauksen kommenteista. Käytän varmasti jatkossakin samaa tuotetta, jos päätän sävyttää uudelleen. :)

Anonyymi1: Kiitos mielipiteestä. :)

Kate: Vaaleassa tukassa viehättää juuri se helppous, kun ei tarvitse murehtia juurikasvua eikä sen myötä värjäilläkään jatkuvasti. Kesällä olisi kiva olla myös blondi, mutta toisaalta en ole varma, olenko vielä valmis luopumaan tästä uudesta ihastuksestani. ;)

Anonyymi2: Kiitos kommentista. ;)

Katri.: No voisin kyllä yhtyä mielipiteeseen, että jos tämä on suurimpia murheita, niin aika hyvin menee. :D

Anonyymi3: Varmasti sitä lopulta palaa ainakin lähemmäs omaa väriään, mutta voi olla että ristiretkeni brunettena jatkuvat vielä hetken verran. :)

Mariaa: Sävyte on maksanut yleensä suunnilleen kymmenisen euroa, kun olen sen ostanut. Joten ei se niin kamala summa ole maksaa, jos kerran kuussa vaikkapa nyt muutaman kuukauden ajan menisi. :)

22. tammikuuta 2009 klo 21.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

opin tänään, että kestävämpi kevytsävy (esim. l'oreal casting creme gloss) kestää 4-6 viikkoa eli saman kuin järeämpi kestoväri ollen kuitenkin siis hellävaraisempi:) olen itsekin käyttänyt kyseistä tuotetta ja toimii ihan hyvin eli suosittelen :) tumma sopii sulle.

22. tammikuuta 2009 klo 21.55  
Blogger Jenni kirjoitti...

Leni: Itse asiassa tuo on juuri se sävyte, jota olen itsekin käyttänyt! :) Ja olen ollut todella tyytyväinen lopputulokseen.

22. tammikuuta 2009 klo 22.02  
Blogger May kirjoitti...

Olen itse vähän samanlaisessa jamassa kuin sinä, toisaalta haluaisin kovasti värjätä tukkani ensimmäistä kertaa vaaleiksi ja toisaalta haluisin sen "oman värini" (mitä olen käyttänyt vuosia) takaisin. Tällä hetkellä päässäni vallitsee niiden välimalli.

Minusta sinulle sopii kumpikin väri erinomaisesti, silti kumminkin sinuna kallistuisin siihen omaan vaaleaan. Sen plussa on kumminkin se, että se on se oma väri. (:

22. tammikuuta 2009 klo 22.05  
Blogger May kirjoitti...

Pitikin viellä kysyä sinulta, että tiedätkö mitään Dieseliltä tilaamisesta? Kovasti haluaisin erästä Dieselin laukkua.

22. tammikuuta 2009 klo 22.06  
Blogger Ambe kirjoitti...

Molemmat sävyt sopivat sinulle todella hyvin, mutta tummissa hiuksissa persoonalliset kasvonpiirteesi pääsevät ehkä vielä hitusen enemmän esille kuin vaaleammassa. ü jatka vain tummassa, mutta ainakin minun vinkkini on, että älä ainakaan vielä lähde kestovärjäyskierteeseen.

Useimmiten kotivärjäyksissä esimerkiksi toistuu aina se sama ongelma (itsellänikin), eli värjätään aina kerta toisensa jälkeen koko kuontalo tummalla, ja lopputulos on se, että latvat ovat juurta tummemmat. Tasaisimman (ja täten myös luonnollisimman) tuloksen saa, kun värjää aina aluksi juurikasvun pois, ja lisää loppuajasta lopun värin latvoihin, eli juuressa vaikutusaika on pidempi.

Itse en enää ole aikoihin värjännyt perinteisillä kestovärillä, ja suosikkihiusvärini on jo pitkään löytynyt ammoniakittomasta Lorealin Casting Creme-sarjasta. Kyseisessä sarjassa on muutenkin todella kattavasti sävyvaihtoehtoja bruneteille! ü niin, ja sen verran vielä että kannattaa aina varautua siihen, että värjäyslopputulos on usein tummempi kuin väripurkin kuvissa. Täältä osoitteesta löydät lisää tietoa tuosta Lorealin väristä: http://www.lorealparis.fi/minisites/casting/

22. tammikuuta 2009 klo 22.48  
Blogger Unknown kirjoitti...

Minusta tuo tumma tukka näyttää sulla tosi hyvältä! :) Vaihteluhan virkistää, ei se nyt niin pahaa tee olla tummassa hiusvärissä, ja onhan sulla aikaa hankkia se oma hiusvärisi taklaisin myöhemminkin, jos kaduttaa? Vaaleista hiuksista tulee liian usein "valju" kuva, nuo tuo vähän särmää! :D Mutta jos tosiaan sävyttäminen/värjäys on liikaa, niin sitten takaisin vaaleisiin, vaikka sinuna en raaskisi! :)

22. tammikuuta 2009 klo 22.50  
Blogger Marika kirjoitti...

En osaa itse sanoa mitään kommenttia koskien sinun hiuksiasi, sillä mielestäni molemmat hiustenvärit sopivat sinulle aivan loistavasti.

Sen sijaan kamppailen jatkuvasti itseni kanssa saman asian kanssa. Tosin itse menen vaaleampaan suuntaan tumman sijasta. Niin päin mennessä juurikasvu on hieman armollisempi, sillä yleensä tumma juurikasvu näyttää vaaleissa hyvältä. Toistaiseksi olen tyytynyt vain vaaleisiin raitoihin ja niihinkin vain pariin kertaan. Ongelma on vain se, että olen todella laiska marssimaan kampaajalle ja kotivärejä en halua laittaa - varsinkaan vaaleita, kun se muutenkin kuivattaa hiuksia ikävästi - joten kynnys värjäämiseen on suuri.

Laitoin parin vuoden tauon jälkeen pari kuukautta sitten raitoja. Iski jokin Californiagirl -vaihe päälle ja haaveilin hetken jopa kokonaan blondeista. Järki onneksi voitti siinä asiassa, vaikka olinkin jo marssimassa väripurkki kourassa kassalle (ei fiksua, mutta syytän entistä hostmamaa, joka puolipakotti minut sen purkin ottamaan). En olisi kuitenkaan jaksanut tapella juurikasvun kanssa, joten kai se on uskottava, että omaa päätäni ei ole tarkoitettu värjäämiseen. Toivottavasti sinä saat päätöksesi tehtyä, hyvältä näyttää kumminkin päin!

23. tammikuuta 2009 klo 2.50  
Blogger Emma kirjoitti...

Hoh, ai että L'Oreal Casting Creme Glossia käytit? Mulla kävi sen kanssa niin huonosti viime keväänä... Maalis-huhtikuussa aloin siis kasvattaa mustaa väriä pois tukasta, tavoitteena saada "sitten joskus" näkyviin oma väri. No, toukokuun lopulla värjäsin just tuolla edellämainitulla, koska se "kestää vaan 30 pesua!". Juurikasvuhan siitä tuli, väri ainoastaan haaleni vähän, ja olin taas alkupisteessä.

Kampaaja sanoi myöhemmin asian tunnustettuani, että olis 1) pitänyt kysyä häneltä mitä tehdä ENNEN kuin värjää tukan ja 2) käydä kuitenkin värjäyttämässä hänellä ;)

Mutta, tummaa suosittelen mäkin. Tulee semmonen wow-factor! :D

23. tammikuuta 2009 klo 10.41  
Blogger Hanna kirjoitti...

Sä oot niitä harvoja, jotka säihkyy molemmissa. Mä en osaa neuvoa, oot ihan mielettömän upea sekä blondina, että brunettena.

Hanna

23. tammikuuta 2009 klo 11.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

molemmat värit sopiva, mutta älä värjää itse. Mene kampaajalle, pääset helpommalla ja saat parempia tuloksia.

23. tammikuuta 2009 klo 13.02  
Blogger Tarzan kirjoitti...

Tummatummatumma! :D Sopii vaan niin kauniisti. Jos oot saanut noinkin hyvän värin pelkällä sävytteellä, niin jatkaisin ehkä sillä, tai sitten kestovärillä. Kaupan purkit toimivat huomattavasti paremmin tummiin sävyihin, kuin vaaleisiin.

23. tammikuuta 2009 klo 13.03  
Blogger Jenni kirjoitti...

May: Minusta oikeastaan parhaalta tummasta vaaleaksi värjätessä näyttää, kun alle ja juuriin jätetään rohkeasti hieman omaa tummaa väriä. Esimerkiksi Jennifer Anistonilla on usein ollut siihen tapaan värjätty tukka. :) Hauska kuulla, että joku vielä kannattaa luonnollistakin väriäni. :D

Dieseliltä tilaamisesta en valitettavasti tiedä kyllä mitään, koska olen aina tehnyt omat hankintani ihan livenä kaupassa. :/

Ambe: Kiitos mielipiteestä ja vinkeistä. :) Itse olen käyttänyt samaa sävytettä ja ollut kyllä tyytyväinen lopputulokseen!

SoftyPink: Se on kyllä totta, että ei se oma hiusväri sieltä minnekään katoa ja siihen voi palata milloin tahansa. :)

Marika: Se pitää kyllä paikkansa, että vaaleassa tukassa tumma juurikasvu harvoin näyttää yhtä ikävältä kuin tummassa vaalea. Siellä Jenkkilässä blondi taitaa olla se kuuma sana. ;)

Liisa: Minulla on siitä sävytteestä ihan hyvät kokemukset, mutta olinkin tosiaan varautunut siihen, että noin paljon omaa väriä tummempi sävy ei välttämättä haalistu ihan samaa tahtia kuin letti kasvaa. Olin kuitenkin ihan alunperin tummennusta suunnitellessani konsultoinut myös kampaajaa, joka kiltteyttään antoi muutaman vinkin myös kotivärjäystä ajatellen. Kultaiset vinkit menivät muistaakseni kutakuinkin näin:
1. Valitse vain muutama aste omaa hiustenväriä tummempi sävy (ja niin teinkin vuosi sitten, kun ensimmäisen kerran sävytin, nyt toisella kertaa uskaltauduin kokeilemaan reilusti tummempaa)
2. Valitse väri, joka on sävyltään mahdollisimman lähellä luonnollista sävyäsi, eli ei esimerkiksi luonnostaan kylmäsävyiseen tukkaan punaruskeaa, jne.
3. Käytä kevytväriä, joka haalistuu hiljalleen itsestään pois

Noilla vinkeillä olen nyt kaksi kertaa onnistunut aika hyvin sävyn valinnassa. :) Kampaajakäynti on tietysti aina varmin ratkaisu, mutta jos haluaa kokeilla onneaan ja säästää rahaa, niin kotikonsteinkin voi onnistua!

Hanna: No kiitos vain, ihana. :D

Anonyymi: Kiitos mielipiteestä. :) Kampaaja on aina se paras vaihtoehto, mutta veikkaan että opiskelijabudjettini sanelee myös joitakin ehtoja projektiin. :/

Tarzan: Vaalennus kotikonstein taitaa olla aina aikamoinen riski, varsinkin jos tukassa on jotakin väriä ennestään. Vaalentamaan en missään tapauksessa onneksi ole ryhtymässä. :) Taidan pysyä kestoväreistä muutenkin kaukana vielä toistaiseksi, kun kevytversiollakin ollaa saatu näin hyvää jälkeä aikaiseksi.

23. tammikuuta 2009 klo 15.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kampaajana voin vinkata, että usein kampaamoissa tehdään se tummaksi värjäys niin että laitetaan tyvi kestovärillä ja hiusten pituudet&latvat kevytvärillä, joka on kestoväriä hoitavampi. Näin saadaan hyvä ja kiiltävä väri, joka pysyy hyvin (tyvessä kun on oma luonnonväri niin kestoväri pysyy siinä paremmin, mutta sitten latvat joissa on jo aikaisempaa väriä eivät tarvitse kestoväriä)...ps.molemmat värit näyttää kivoilta, mutta tuo tumma toimii ehkä vähän vaaleampaa paremmin näin talvellä kun ihonväri vaaleampi :)

25. tammikuuta 2009 klo 12.55  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi: Kiitos ammattilaisen vinkeistä. :) Kyllä vaakakuppi on vahvasti tummaan päin kallellaan tällä hetkellä!

26. tammikuuta 2009 klo 15.20  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu