Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Punaisissa buutseissa

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Punaisissa buutseissa

Minulla on ollut jo vuosikausia jonkin sortin pakkomielle punaisista saappaista - sellaiset on oltava! Löysin lopulta kirpputorilta haaveitteni saappaat puolitoista vuotta sitten, mutta ne eivät ehtineet ilahduttaa minua kovinkaan kauaa. Kotimaiset nahkasaappaat olivat ostohetkellä käyttämättömät, mutta ilmeisesti niissä oli jokin valmistusvirhe, sillä kenkien pohjat halkesivat muutaman kuukauden käytön jälkeen. Ihmettelin aina, miksi sukat tuntuivat kosteilta, kunnes tajusin, että pohjat olivat halki. Suutarilla saappaisiin voisi vaihtaa uudet pohjat, mutta se tulisi maksamaan tiedustelujeni mukaan kutakuinkin 50 euroa. Summa on tuntunut aika korkealta, varsinkin kenkien alkuperäiseen hintaan suhteutettuna. Rikkinäiset saappaat ovat nyt sitten odottaneet kaapissa hövelimpiä päiviä hajoamisestaan asti.

Suosikkisaappaitteni hajottua olen pitänyt silmät auki kirpputoreilla uusien punaisten buutsien varalta, mutta onni ei ole osunut kohdalle. Viikonloppuna, maailman muuten murjoessa, kirpparionneni kuitenkin kääntyi! Kävin kaverini kanssa lähikirppiksellä ja sieltä löytyivät täysin käyttämättömät punaiset nahkasaappaat juuri minun kokoani! Kotimaisen Lady Askelen valmistamien saappaiden hintakaan ei ollut kuin 5 euroa. Onnenpäivä. :)




Tunnisteet: , ,

20 kommenttia:

Blogger Herttainen kirjoitti...

Ehkä punaiset buutsit olivat enne alkuviikon hyvistä uutisista ;) Ihanan kirkkaat! Mitä muuten olet tehnyt niille rikkonaisille? Materiaalistahan voisi saada esim. käsilaukun tms. ;)

17. maaliskuuta 2009 klo 12.32  
Blogger Lara kirjoitti...

Upeet saappaat :)Miks kaikilla muilla on aina mahtava kirppisonni, kun mä en löydä ikinä mitään :D

17. maaliskuuta 2009 klo 13.15  
Blogger Roosa kirjoitti...

Mä oon ehkä valmis kuolemaan kateudesta tällä hetkellä :O UPEAT saappaat, siis ihan mielettömän hienot!

17. maaliskuuta 2009 klo 13.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Saanko antaa pienen ehdotuksen? No annanpa kuitenkin.

Eli nyt kun sinulla oli tämä joku "maailma murjoo" -jakso meneillään ja elit hiljaiseloa blogin puolella, niin etkö olisi voinut vain sanoa, että et ole ehtinyt kirjoittelemaan? Ei sinun olisi tarvinnut kertoa, että koit jonkin henkilökohtaisesti raskaan asian, sillä et kuitenkaan ollut valmis kertomaan mikä tämä asia oli. Ja ymmärrän, tuollaiset asiat ovat henkilökohtaisia, etkä varmaan tosiaankaan olisi kertonut asiaa blogissani vaikka kuinka joku olisi udellut, mutta pidä ne sitten oikeasti henkilökohtaisina.

Jos et ole valmis kertomaan enempää koko hommasta, niin älä mainitse ollenkaan. Näin säästät lukijasi turhalta ihmettelyltä. Vai sääliäkö vain tekstilläsi kaipasit? Tuskinpa sentään.

Ensi kerralla voit suosiolla pistää kiireiden piikkiin.

Ja vielä loppuun, ettei tule väärinkäsityksiä, niin minä pidän blogistasi todella paljon. Olet äärimmäisen suloinen ja yksi blogimaailman parhaista kirjoittajista. Tuo edellämainittu homma kuitenkin otti pattuun ja pahasti.

17. maaliskuuta 2009 klo 13.36  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi onneksi olkoon ihanista saappaista!:) Olen iloinen puolestasi!

17. maaliskuuta 2009 klo 13.39  
Blogger Unknown kirjoitti...

hyvä colourblock!!!

17. maaliskuuta 2009 klo 13.59  
Blogger Anna-Maria kirjoitti...

Millä suutarilla maksaa pohjien vaihto 50 ekeä? Herregud! P:llä hajosi kengistä pohja ja ne korjattiin täällä Tampereen asematunnelin suutarissa, jossa puolipohjat maksaa jonkun alle 20 euroa...Söpöt nuo uudet saappaat!

17. maaliskuuta 2009 klo 14.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tosi hienot saappaat! Edelleenkin vaan ihmettelen, miksi minä en IKINÄ löydä mitään kivaa kirppareilta!:(

17. maaliskuuta 2009 klo 14.32  
Blogger Jenni kirjoitti...

Rva Herttainen: Se voi olla. ;) Ne rikkonaiset saappaat odottavat kaapissa yhä sitä, että raaskin pulittaa tarvittavan summan ja korjauttaa ne. :P

Lara: Se on kyllä todella satunnaista, milloin käy mäihä. :) Luulen, että paras keino tehdä löytöjä on vain käydä säännöllisesti tsekkailemassa tarjontaa. :)

Roosa: Älä kuole sentään! :D Mutta hienot nuo ovat kyllä. :D

Veera: Hmm... Suoraan sanottuna en kyllä oikein ymmärrä kommenttisi pointtia. Miksi en saisi kertoa, jos elän raskasta vaihetta elämässäni? En ole mikään robotti, vaan minulla on inhimilliset tunteet ja blogin ulkopuolinen elämä niin kuin kaikilla muillakin. Vaikka blogini linjaan eivät yleisesti ottaen kuulu yksityisasiani, on minusta kummallista, etten saisi kertoa asiasta, joka vaikuttaa myös bloggailuuni.

Tuntuisi todella omituiselta joutua keksimään tekosyitä sille, miksi kirjoittelu ei maistu. Vaikealla ja raskaalla hetkellä ei sitäpaitsi ensimmäisenä tule mieleen vedota vaikkapa kiireisiin, kun poissaololle on ihan oikeakin syy.

Ymmärrän kyllä, jos tuollaiset postaukset herättävät uteliaisuutta ja ihmetystä, tai jopa ahdistusta blogini iloiseen yleistunnelmaan verrattuna. Ilmaisin kuitenkin mielestäni tiedon pienestä blogitauosta tilanteeseen nähden asiallisesti ja hillitysti.

Lukijoiden olisi kuitenkin ehkä syytä muistaa, että tämä ei ole muotilehti enkä minä ole toimittaja. Tämä on ihmisen blogi, joten kyllä täällä saa elämä näkyä.

Annie: Kiitos. :) Minäkin olen niistä onnellinen! :D

Nita-Karoliina: Kiitti, kiitti! ;)

Anna-Maria: Ongelma on siinä, että puolipohjien vaihto ei riittäisi. Kenkien koko pohja on kumia ja ilmeisesti kumiseoksen valmistuksessa on tapahtunut virhe, joka aiheuttaa sen, että pohjat murenevat. Jos kenkiin vaihtaisi vain puolipohjat, se ei poistaisi ongelmaa. :/ Näin ollen kenkien ihan koko pohjat pitäisi vaihtaa, eli irroittaa ja korvata kokonaan uusilla ja se ei sitten olekaan ilmeisesti kovin edullinen operaatio. :P

Sofia D: Kiitos. :) Ja minä edelleen vain suosittelen uskollisesti käymään siellä, koska se on niin sattumaa, kun jotain onnistuu löytämään. ;) Suurimmalta osalta kirppisreissuja tulen kotiin tyhjin käsin. Tuolta kyseiseltä kirpparilta olen vain kerran aiemmin löytänyt nahkasappaat, mutta koko Helsingissä asumani vuoden aikana en mitään muuta. Se on tuuripeliä. :)

17. maaliskuuta 2009 klo 14.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nuo uudet punaiset saappaat on minun mielestäni vielä paljon hienommat kuin edelliset.. enkä pistäisi vastaan itsekään, jos sellaiset saisin. Jotenkin tuollainen yksityiskohta pukeutumisessa, kirkkaan väriset kengät, on tosi piristävä vaikutelmaltaan. Ainakin minusta.

17. maaliskuuta 2009 klo 14.58  
Blogger Inna kirjoitti...

Oi ihanat saapakset! Minullakin on kaapissa kaverin ukin naisystävän vanhat punaiset saapikkaat, jotka odottelevat korkolappujen vaihtoa. Taitaa jäädä ensi talvelle käyttöön

17. maaliskuuta 2009 klo 16.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

IhanaT!

17. maaliskuuta 2009 klo 16.16  
Blogger anette kirjoitti...

Kävipäs hyvä tuuri! Tosi ihanat saappaat. :)

17. maaliskuuta 2009 klo 16.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itselläni kävi kirpparilta ostettujen saappaiden kanssa niin, että pohja mureni ja halkeili parin käyttökerran jälkeen vaikka ostaessa näyttivät melkein käyttämättömiltä. Viisaammat kertoivat, että jos kenkiä säilytetään esim. kostealla ja lämpötiloiltaan vaihtelevalla vintillä, voi pohjan materiaali hapertua niin että näyttävät virheettömiltä mutta heti käytössä murenevat.

17. maaliskuuta 2009 klo 17.51  
Blogger Ladetsu kirjoitti...

Ihanat saappaat. Ihana punainen sävy. <3 Oi miksi en koskaan löydä tuollaisia kirppareilta?

17. maaliskuuta 2009 klo 18.12  
Blogger June kirjoitti...

Onnenpäivä tosiaan! Oon ettinyt vastaavanlaisia, korollisia tai korottomia kirkkaanpunaisia saappaita kirppareilta jo pienen ikuisuuden, mutta ei..

17. maaliskuuta 2009 klo 20.23  
Blogger Girzi kirjoitti...

vitsi mite hyvä tuuri sulla on käyny:P arvaa oonko ettiny tuollaisia kissojen ja koirien kanssa??:P ite löysin muute pari päivää sitte kirpparilta jadenvihreät mokkasaappaat parilla eurolla, mut tuollaiset punaiset olisi vielä hakusessa;)

17. maaliskuuta 2009 klo 21.01  
Blogger Piret kirjoitti...

no kääntyihän se kirpparionni :) upeat ovat !!
-piret

17. maaliskuuta 2009 klo 22.11  
Blogger Jenni kirjoitti...

Meflen: Todellakin! Vanhoissa saappaissa on se etu, että matalat pohjat ovat monikäyttöisemmät kuin korot. Mutta tykkään kyllä uutukaisistani älyttömästi. Asu voi olla miten tavallinen tahansa, mutta värikkäät kengät piristävät kokonaisuuden. :)

Inna: Tällaisissa korkosaappaissa on tosiaan se, että välillä pitää vaihdella korkolappuja. Omissani ne ovat onneksi priimakunnossa, joten ei hetkeen tarvitse vaihtaa. :)

Anonyymi1: Kiitos! :)

Anette: Kiitos. :) Joskus kyllä käy hyvä tuuri. :)

Anonyymi2: Minullekin on käynyt joskus noin. Viime kesänä kirppiskenkien korot oikeasti vain murenivat alle. Se oli kauheaa! :D

Emmanuelle: Siellä pitää vain käydä ahkerasti, niin kyllä se onni joskus osuu kohdalle. Uskon vakaasti! :D

Bubble: Kannattaa muuten ulkomaillakin tsekkailla kirpparit - on monesti paljon laajempi valikoima kuin Suomessa. :)

Girzi: Jadenvihreät saappaat kuulostavat aivan mielettömiltä! Itse haikailen myös turkoosien saappaiden perään, mutta sellaisia ei vielä ole osunut kohdalle. :)

Piret: No niin teki! :) Kääntyisi varmaan useamminkin, jos vaan jaksaisi käydä ahkerammin. :)

18. maaliskuuta 2009 klo 10.19  
Blogger Tuulia kirjoitti...

Ihanat :)
Itse bongasin sunnuntaina ihan täydelliset punaiset, nahkaiset, kotimaiset saappaat, mutta ne oli ainakin kaksi numeroa liian pienet. Suretti kovin :)

18. maaliskuuta 2009 klo 11.31  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu