Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Hyvät ihmiset venyttelee

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

maanantai 18. toukokuuta 2009

Hyvät ihmiset venyttelee


Noin sanoo aina yksi tuttavani. En toki halua olla huono ihminen ja notkeudestakin olen aina haaveillut. No tämä maailman laiskin venyttelijä ei ole haaveilla pitkälle pötkinyt ja on nykyään kutakuinkin yhtä notkea kuin rautakanki. ;) MUTTA kuten jotkut ehkä muistavat, olen aloittanut tyystin uuden elämän (taas vaihteeksi) joitakin viikkoja sitten ja tällä kertaa olen jopa niin motivoitunut, että uskon innon kantavan pidemmälle kuin aiemmilla kerroilla. Lenkkeilyharrastus on päässyt hyvään alkuun ja olen nyt käynyt lenkillä pari kertaa viikossa. Tuloksia on vastoin odotuksiani ollut nähtävissä jo nyt, koska huomaan jaksavani juosta joka kerta vähän kauemmin. :)



Nyt olen sitten keksinyt, että venyttely on tie onneen ja useampana iltana jumppaillut vähän. Olisihan se nyt herranjestas mahtavaa päästä vaikka spagaattiin tai saada jalka niskan taakse! :D No spagaattiin tai muihin akrobaattisiin ihmeisiin on minulla vielä todella pitkä matka... Vaikka ajatus siitä venyttelemään ryhtymisestä tuntuukin rasittavalta, on prosessi yleensä aika palkitseva. Tässä jos jossakin saa nopeasti konkreettisia tuloksia, jos vain jaksaa venytellä säännöllisesti. Lisäksi homma sujuu aivan huomaamatta hyvän tv-ohjelman tai leffan äärellä - tänään esimerkiksi venyttelyviihteenä saa toimia Huippumalli haussa. ;) Myös hyvä musiikki ja lehti/kirja toimivat erinomaisena viihdekombona. Tällä hetkellä suosikkilevyni on Röykksoppin Junior, jolta aivan must venyttelybiisejä ovat ainakin Vision One, The Girl And The Robot, You Don't Have a Clue sekä Röyksopp Forever. Nauttikaa, ja venytelkää! :D


Kuvat täältä ja täältä.

Tunnisteet: ,

21 kommenttia:

Blogger juni kirjoitti...

Mä kans olin yhessä välissä kokoajan venyttelemässä, sillon kun harrastin voimistelua vähän aikaa :D Ja sillon taivuin vielä spagaattiin... 8)
Mut tsemppiä vaan juu, voisin itsekin (taas vaihteeks) aloittaa lenkkeilyn! :D

ps. kiitos, keksit mulle tekemistä mainosten ajaksi! Venyttelyää! :DD

18. toukokuuta 2009 klo 18.57  
Blogger Joy kirjoitti...

Kävin tarkistamassa meiliosoitteeni tyylöitaivaasta ja se olikin väärin, ilmankos ei ole yhteydenottoa Tunturilta kuulunut.... Laitoin Tyylitaivaan palutteeena oikean osoitteeni!

18. toukokuuta 2009 klo 19.03  
Blogger Joa kirjoitti...

Cheerdancea harrastaessani venyttelin joka päivä. Ahkerasti jaksoin lajin lopettamisenkin jälkeen, mutta nyt se on taas vähän jäänyt.. Spagaatin sain puolisen vuotta sitten, mutta nyt ei varmasti menisi enää. :-D Pitäisi siis ottaa minunkin itseäni niskasta kiinni ja jaksaa venytellä lenkin jälkeen. On vaan niin mukavaa heittäytyä sohvalle lueskelemaan tai tulla koneelle! Ehkä kesällä..

18. toukokuuta 2009 klo 19.18  
Blogger Sugar Kane kirjoitti...

Haa, sama notkeammaksi-projekti käynnissä mullakin! En ihan venynyt spagaatiin ennen tän vuotisia synttäreitä, mutta hiljaa hyvä tulee :) Rohkaisevana esimerkkinä mulla on ent. superkankea isäni, joka alkoi joogata 57-vuotiaana, ja on notkistunut kummasti!

18. toukokuuta 2009 klo 19.22  
Blogger mari kirjoitti...

Mä oon jotenki tosi huono keksimään venyttelyliikkeitä. Yhtäkkiä tulee mieleen vaan ihan pari.. vaikka oon mä jumpissakin käyny sen verran, että luulis muistavan enemmän.. höh! Mutta kai ne parikin liikettä ois ihan hyvä alku..

18. toukokuuta 2009 klo 19.33  
OpenID wioury kirjoitti...

paljon tsemppiä elämänmuutokseen ;) röyksopp on loistavaa tsillailumusaa, jospa sitä itsekin innostuisi levittämään nurkassa olevan jumppapatjan.. :)

18. toukokuuta 2009 klo 20.30  
Blogger Duussi kirjoitti...

Venyttely on kyllä tärkeä osa kehonhuoltoa - tuntuu yhtä aikaa niin ihanalta ja kamalalta, kun kunnolla panee lihakset oikenemaan! Tsemppiä spagaattiharjoitteluun! :)

Mulle ei toi Röyksoppin uusin sopisi venyttelymusaksi, sehän vaan tanssittaa hullun tavalla :D

18. toukokuuta 2009 klo 20.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aloin sun innoittamana jumppaamaan ja venyttelemään huippisten tahtiin. ;)

18. toukokuuta 2009 klo 20.42  
Blogger asma kirjoitti...

venyttely on ihanaa=)!!

18. toukokuuta 2009 klo 20.47  
Blogger Emmanuelle kirjoitti...

Vielä viime kuussa jaksoin venytellä ainakin muutaman kerran viikossa, koska kävin baletissa. Nyt se on jäänyt, mutta pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni. Mutta viime syksynä olin itsekin rautakanki, mutta kummasti baletti ja jatkuva venyttely notkisti. Tosin muihin balleriinoihin verrattuna olen jäykkis. :D

18. toukokuuta 2009 klo 20.55  
Blogger Styledrop kirjoitti...

Tulin tunti sitten lenkiltja joo vielä pitää jaksaa muistaa venytellä, vaikka yleensä se jääkin. Pitää taas tehdä joogaa kerran viikossa, niin se jos mikä notkistaa!

18. toukokuuta 2009 klo 21.01  
Blogger Ambe kirjoitti...

heh, mä vihaan venyttelyä yli kaiken.. en voi sietää sitä kipua millään, mutta joka kerta lenkkeilyharrastuksen aloitettuani olen joutunut toteamaan, etteivät lihakset kertakaikkisesti palaudu ilman venyttelyä.

Juuri äsken lopettelin pitkän lenkin jälkeisen venyttelysessioni, ja Huippumallia seuraillen lihaskunnon ja venyttelyn suorittaminen käy ihan leikiten ja huomaamatta! Tosin hieman enemmän pitkäjänteisyyttä voisin vielä keräillä, sillä tällä hetkellä venyttelytuokioni ovat sellaisia suurpiirteisiä ja lyhyitä. Mutta jostakin on aloitettava :)

Jossain vaiheessa innostuin venyttelemään joka ilta vähän, välillä tein sellaisia reippaan puolen tunnin mittaisia venyttelyitä, ja toisinaan sitten otin kevyemmin. Kunhan venyttelyssä pääsee kuitenkin sen ikävän alkuvaiheen yli, niin tulokset tuntuvat näkyvän jo paremmin! Kipu ei tunnu enää niin pahalta ja uskaltaa venyttää pidemmälle, ehkäpä se spagaatti vielä hoituu jossakin vaiheessa siis ;D

Olen myös kuullut että venyttely ainakin tehostaa lenkkeilyn tulosten näkyvyyttä, rankan lenkin hyöty näkyy parhaiten kun pitää hyvää huolta lihaksista treenin jälkeenkin.

Ja minä olen muuten nyt vasta löytänyt Röykksoppin The girl and the robot-biisin myötä, täytyypä kokeilla sitä venyttelymusaksi ;)

18. toukokuuta 2009 klo 21.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En haluaisi pilata intoasi mutta muistelisin lukeneeni että spagaatti on mahdollinen vain ihmisille jotka ovat pystyneet siihen ennen puberteettiä ja harjoitelleet sen aikanakin, muuten jotkin lantiolihakset ovat "jäykistyneet" ts jotenki asettuneet niin ettei sitä voi treenata enää vanhemmalla iällä :/

Tietenkin lähelle voi päästä ja muuten vetristyä hirveästi mutta tuohon spagaattiin vain viittasin:o)

18. toukokuuta 2009 klo 22.16  
Blogger Rva Herttainen kirjoitti...

Mun ulkoisesti ehkä aika jämäkän kankealta näyttävä mieheni, jonka olet nähnytkin, melkein taipuu spagaatiin, se hullu venyttelee melkein joka ilta. Mä taas en ihan enää kylmiltään taivu spagaatiin, ei luonnonnotkeuskaan ihan itsestään säily enää tällä iällä... Eli pitäs munkin muistaa useammin venytellä ja vääntäytyä säännöllisesti niihin spagaateihin yms. niin pysyy taidot ;)

18. toukokuuta 2009 klo 23.07  
Blogger Jenni kirjoitti...

Juni: No minä en ole ikinä päässyt lähellekään spagaattia ja olen muutenkin tosi kankea, mutta olisi kiva edes vähän lisätä liikkuvuutta. :) Mutta mahtavaa, mainostaukovenyttely on pop. :D

Joy: No hyvä juttu! :) Välitin tiedon eteenpäin ja toivottavasti yhteydenotto nyt tavoittaa sinut. :)

Joa: No sanopa muuta! Aina juuri silloin, kun venyttely pitäisi aloittaa, alkaakin kummasti laiskottaa ja siihen sohvalle on niin paljon helpompi vain lösähtää. Mutta haluaisin kovasti venyä vähän enemmän, joten se motivoi hyvin silloin kun laiskottaa. Ja kun ei siihen venyttelytuokioon tarvitse välttämättä käyttää pariakymmentä minuuttia pidempään. :)

Sugar Kane: No täällä ollaan vielä niin kauakana spagaatista, että voi olla että se on vähän turhan kunnianhimoinen tavoite. :D Mutta olisi kiva olla edes vähän venyvämpi. :) Mutta jos isäsikin on kehittynyt tosi paljon, niin kyllä varmasti minäkin pystyn!

Mari: No ei tuo minunkaan repertuaarini mikään kovin kattava ole. Ja polveni eivät oikein kestä sitä, että asetan painoa niiden päälle, joten se rajoittaa venytysasentoja aika paljon. Mutta googletapa vaikka sana stretching ja klikkaa kuvahaun puolelle, niin siellä on sellaisia havaintokuvia hyvistä venytyksistä vaikka kuinka! :)

Wioury: Kiitos. :) Hyvin on lähtenyt käyntiin tämä muutos ainakin nyt. Röykksoppit soimaan ja jumppaamaan! :D

Duussi: No tuo kuvasti kyllä venyttelyä tosi hyvin - tuntuu olla, ettei tästä spagaattiin ihan taivuta, mutta kunhan edes vähän notkistuisi. :) Hahah, jos Röyksopp pistää tanssittamaan, niin sitten pitää varmaan valita jotakin muuta venyttelymusaksi. :D Minulla tosin tällä hetkellä soi Röyksopp liki kaiken tekemisen taustalla, on se niin hyvä! ;)

Anonyymi1: Mahtavaa! Niin minäkin tein. :D

Asma: Minäkin huomaan alkaneeni nauttia siitä ihan eri tavoin kuin ennen. :)

Emmanuelle: Baletti on kyllä oikein mahtava laji venyttelyä ajatellen. Kävin itse alkukeväästä balletone-tunneilla ja tunnin jälkeen tuntui aina kuin olisi venynyt pari senttiä pituutta lisää. :)

Styledrop: Olen joskus itse myös harrastanut joogaa, mutta nyt en pitkiin aikoihin. Mutta kotivenyttelykin on ihan hyvä keino ja sujuu tosiaan hauskasti siinä esimerkiksi telkkarinkatselun ohella. :)

Ambe: Minäkin vihasin venyttelyä ennen, tai pelkkä ajatuskin siihen ryhtymisestä tuntui jotenkin kamalan työläältä. Ja tietysti sitten se inhottava tunne, kun lihakset kiristävät. :P Mutta toisaalta on hienoa, miten tuloksen huomaa jo muutamassa minuutissa, kun joku asento muuttuukin kivuliaasta helpoksi. :)

Ja ei niiden venytysten mitään kamalan pitkiä tarvitse ollakaan. :) Joku 3 minuuttia taitaa olla aika maksimi, mitä yhtä venytystä edes saisi pitää, mikäli olen oikein ymmärtänyt. Itse olen aika kiltisti lenkkien jälkeen venytellyt, eikä ole kyllä kertaakaan paikat tulleet kipeiksi. :) Toivotaan tosiaan, että venyttely tehostaisi juoksun tuloksia!

Anonyymi2: Et onneksi onnistunut pilaamaan mitään, ei huolta. :D Olen muutenkin asennoitunut niin, etten ihan usko, että koskaan oikeasti pääsisin esimerkiksi spagaattiin. Harmittaa kyllä, etteivät vanhemmat ole laittaneet minua lapsena venyttelemään - saattaisin varmaan olla nyt muuten paljon notkeampi. Mutta hiljaa hyvä tulee, pienetkin tulokset ovat tässä kankeudessa ilon aihe. :)

Rva Herttainen: Minä taas en koskaan ole ollut notkea ja harmittaakin vähän, ettei ole lapsena tullut venytettyä paikkoja enemmän, koska nyt varmasti sujuisi tämäkin touhu helpommin. Mutta hitaasti ja varmasti rautakankikin saa tuloksia. ;) Ja motivaatio on nyt korkealla, niin se saa venyttelemään melkein joka päivä edes vähäsen. :)

19. toukokuuta 2009 klo 8.19  
Blogger NinaV kirjoitti...

Vähän asian vierestä.. Sulla on aina upeita kuvituskuvia teksteissäsi. Tekstejä on kiva lukea kun sitä ryhdittävät tarkat, kauniit ja hyvin valitut kuvat. Kiitos että jaksat nähdä vaivan kuvien etsimisessä. :)

19. toukokuuta 2009 klo 9.40  
Blogger Jenni kirjoitti...

NinaV: Kiitos kivasta palautteesta. :) Minulle onkin kyllä tärkeää, että kuvat sopivat blogin yleiseen tyyliin. :)

19. toukokuuta 2009 klo 11.24  
Blogger P!nkue kirjoitti...

raikas ja rento blogi mitä hetken selaillu :):)
oi, huippumalli haus. viihdettä parhaimmillaan!

19. toukokuuta 2009 klo 19.33  
Blogger tiiti kirjoitti...

mun pitää tulla heti pätemään, että tuo yksi anonyymi on ihan reilusti väärässä. kyllä siihen spagaattiin taipuu iästä riippumatta (jos nyt ei ruumiinrakenteessa ole jotain suoranaista estettä), toiset toki helpommin kuin toiset. ei mua pentuna kiinnostaneet minkään sortin vääntyilyt, mutta kyllä se spagaatti venyttelemällä onnistuu aikuisiälläkin urheiluharrastuksen aloittaneilta.

19. toukokuuta 2009 klo 20.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tää postaus oli hyvä muistutus siitä että minunkin pitäisi taas pitkästä aikaa venytellä... ;) harrastan liikuntaa aika usein, mutta jotenkin tuo venyttely aina jää vähän vähemmälle huomiolle, mikä on harmi. tsemppiä juoksuharrastukseen, juokseminen on kyllä mukavaa! :) minäkin olen taas näin kevään tullen herätellyt juoksuharrastustani talvihorroksesta. mutta täytyy siis muistaa myös venytellä ja tulla "hyväksi ihmiseksi" :D

-mansikka-

19. toukokuuta 2009 klo 20.51  
Blogger Jenni kirjoitti...

P!nkue: Kiitos kivasta kommentista. :) Ja todellakin, Huippumalli haussa on kyllä parasta viihdettä, mitä suomenkielisenä on ollut tarjolla aikoihin!

Tiiti: No onpas ilahduttavaa kuulla. :) Tosin olen melkoisen skeptinen tuon spagaatin suhteen muutenkin, koska olen oikeasti aivan superkankea. :D Mutta yrittänyttä ei tietystikään laiteta. ;)

Anonyymi/Mansikka: Veikkaan, että aika monella se venyttely tuppaa helposti unohtumaan tai jäämään, kun ei millään vain enää huvittaisi. Kerran kun siihen sohvalle lösähtää, niin siitä on aika vaikea nousta. Haluan vain niin kovasti nyt notkistua, että se auttaa nousemaan sohvalta väsyneenäkin. :)

20. toukokuuta 2009 klo 8.59  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu