Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kukkaishuolia

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

perjantai 8. toukokuuta 2009

Kukkaishuolia


Hankin itselleni ihanan kaunoisen orkidean aiemmin tällä viikolla ja urani kukkienkasvattajana ei nyt sitten lähtenyt kovin lupaavasti liikkeelle. :D Ostohetkellä orkideassani oli yksi terhakkaan näköinen vihreä nuppu odottamassa puhkeamistaan, mutta jotenkin kummasti jo seuraavana päivänä nuppu olikin muuttunut väriltään hiukan kellertäväksi. Mietin uteliaana, olisikohan nuppu nyt kuukahtanut vai yksinkertaisesti vain vaihtanut väriä aukeamisensa kynnyksellä. No arvailuni päättyi tänään, kun nuppu näivettyneenä irtosi kukasta. Yhyy, se kuoli! Mietin nyt, mitä ihmettä onnistuin tekemään väärin, vaikka en tehnyt kukalle oikeasti näiden päivien aikana yhtikäs mitään. Paniikissa laitoin heti vedenkeittimeni porisemaan ja nyt odottelen kärsimättömänä veden jäähtymistä, jotta saisin antaa kukkaselleni ensimmäisen upotuskäsittelyn. Nyt kaikki floristit ensiapu-vinkkejä kehiin, mikäli jotain täydennystä aiemmin saamiini ohjeisiin tulee mieleen! :D


Tunnisteet:

16 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tarkkaile että saako kukkasi sopivasti aurinkoa. Itse olen jo reilun kuukauden ajan saanut pidettyä oman orkideani hengissä. kastelen sen kerran viikossa vuorokauden seisoneessa vedessä. Näin minua neuvottiin.

8. toukokuuta 2009 klo 9.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voihan olla, että muuttorasitus siirträessäsi kukkaa kaupasta kotiin on ollut liikaa herkälle nupulle, jonka vuoksi nuppu irtosi.

8. toukokuuta 2009 klo 9.44  
Anonymous ella kirjoitti...

Orkideat on melko vaativia. Täältä löytyy paljon infoa: http://www.suomenorkideayhdistys.fi/index.php?x=guides

Onnea uudesta perheenjäsenestä ja toivottavasti se pysyy elossa!

8. toukokuuta 2009 klo 9.45  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onhan se sinulla läpinäkyvässä ruukussa.Olen kuullut,että orkideaa ei saa laittaa mihinkään suojaruukkuun.Juurien täytyy saada ilmeisesti myös valoa.Onnistuin oman orkideani tappamaan ilmeisesti just laittamalla sen suojaruukkuun...

8. toukokuuta 2009 klo 9.47  
Blogger Marita kirjoitti...

Kuten ylläolevassa kommentissa sanottiin, kukka pitää kastella kerran viikossa vuorokauden seisoneessa (huoneenlämpöisessä) vedessa. Äitini innostui viime vuonna orkideoista ja kävi jollain kurssillakin, jossa neuvottiin että kastelu pitää tehdä niin, että koko ruukku upotetaan hetkeksi veteen ja sitten nostetaan pois, jotta juuret kostuvat kunnolla. Turhaa säätöä omasta mielestäni, mutta toimii kuulemma todella hyvin.

Itse onnistuin tappamaan jopa kaktukseni, joten en rupea sen enmpiä neuvoja tarjoamaan...

8. toukokuuta 2009 klo 9.49  
Blogger Anki kirjoitti...

Hei pupunen! Olen itsekin opetellut viherpeukaloksi orkidean kanssa ja hyvällä menestyksellä. Tämän on ainakin tähän asti toiminut reseptini: laita kukka kerran viikossa ämpäriin, jossa on kädenlämpöistä vettä juuri ruukun ylärajaan asti (ei yli). Seisota siinä tunti tai kaksi ja toista käsittely taas seuraavalla viikolla. Lauantai on minun orkideanhoitopäivä, neiti O taitaa tykätä rutiineista kun pukkaa jo kolmansia kukkiaan. Niin ja ikkunalla se tykkää myös kökötellä ja siinä rumassa muovisessa ruukussaan, jotta juuret saavat myös valoa.
Onnea kasvatteluun! Eiköhän niitä uusia nuppuja ala pian tulla :D

8. toukokuuta 2009 klo 9.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

orkidea on perjaatteessa tosi helppo. Itselläni on ollut 3vuotta ja olen hoitanut aika kausi luonteiseti, kukat on tosin tosi valosella paikalle joten sen on jo puoli voittoa niiden kanssa. Itse olen käsittänyt että koko ruukkua ei saa upottaa veteen, vaan niin että ruukun pinta jää veden ylä puolelle ja sitten ruukun pitää olla väh. puol tuntia vedessä. orkidea on aika ruma kasvi silloin kun siinä ei ole kukkia mutta on aina ihana odottaa uusia kukkia.

8. toukokuuta 2009 klo 9.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ainakin kukan esittely postauksessa kukkasi oli valkoisessa ruukussa joka ei päästä sisäänsä valoa joten kipin kapin hanki läpinäkyvä ruukku! Itselläni on (läpinänyvästä) lasista tehty ruukku joka on kivan näköinen kun juuret näkyy ym. :)

8. toukokuuta 2009 klo 10.03  
Anonymous ninni kirjoitti...

Valoisa paikka on avain onneen. Ei kuitenkaan ihan suora auringonpaahde. Mulla orkideat kukkii vuoden - puolen vuoden välein, vaikka ne ovat tavallisissa ruukuissa ja kastelen niitä ihan samalla tavalla kuin muitakin kukkiani (eli ylhäältäpäin). Ei myöskään ole haitaksi, jos joskus muistaa antaa niille orkidearavinnetta.

8. toukokuuta 2009 klo 12.53  
Blogger Linda kirjoitti...

Meillä kastellaan orkideat aina sadevedellä, mutta sen saaminen voi olla vähän hankalaa :D Samaten meillä on niille kesäisin aina oma tuuletin että saavat viileää ilmaa.
Nuppu on hyvinkin voinut kärsiä kuivuudesta jo kaupassa, joten vika tuskin on "hoitajassa" :)

8. toukokuuta 2009 klo 16.10  
Blogger Jenni kirjoitti...

Kiitos jälleen kaikille orkidea-tietäjille! :) Vaihdoin kukkasen pikimmiten suureen läpinäkyvään ruukuun, jotta juuretkin saavat nyt kunnolla valoa. Ja siirsin sen ikkunalaudalle (, johon ei missään vaiheessa päivää paista ihan suoraan aurinko). Ja vettä olen keittänyt uppokastelua varten, jonka aion toteuttaa huomenna. Eli eiköhän tämä tästä. :)

8. toukokuuta 2009 klo 16.58  
Blogger marsu kirjoitti...

Mä oon onnistunu ihan hyvin noissa orkidea-hommissa. Tässä kuvassa on 2003 hankkimani phalaenopsis: http://www.flickr.com/photos/marsujohanna/2888428400/in/set-72157603746977353/

Mä oon noudattanu näitä itsemuokkaamia ohjeitani ja mulla kukkii orkideat 2-3 kertaa vuodessa (riippuen lajista):
1)PALJON VALOA mutta ei mielellään "suoraa auringonpaistetta"

2)Ei liikaa vettä eikä liikaa ravinteita (kastelen omia kukkiani "silloin kun muistan" eli en edes välttämättä joka viikko. Kastellessa älä jätä juuria "vesistymään" vaan heitä ylimääräinen vesi pois alusastiasta. Keitetty vesi "sumutepullossa" virkistää kukkaa kastelujen välillä.

3)Orkidean ruma "ostoruukku" on kuitenkin se paras ruukku tai sitten lasiastia: juuret tarvitsevat "ilmaa ja valoa myös"

4)Varo ettei Orkidea saa kylmää (edes +10-15 keleillä en tuulettaisi ikkunaa vieressä vaan siirtäisin kukan kauemmas avoimen ikkunan lähistöltä)

5)Kylvettämistä tai uppokastelua teen ehkä kerran kuussa. Käytännössä pistän ruukut vatiin jonka täytän keitetyllä vedellä ja annan kasvien nautti 15-20min. Sen jälkeen valutan liiat vedet pois ja pistän kukat ikkunalaudalle alusastian kanssa (alusastiana toimii lautasia tai vastaavia). http://www.flickr.com/photos/marsujohanna/3168353914/in/set-72157603746977353/

Onnea uudelle Orkidealle :)

8. toukokuuta 2009 klo 20.56  
Anonymous secretary kirjoitti...

Minun orkideani aloitti tiuhan kukinnan kun lopetin uppokastelut ja muut hifistelyt ja aloin vain kastella sitä aina muistaessani seisoneella kraanavedellä. Kukka asustaa ilta-aurinkoisella ikkunalla.

Luinkin myöhemmin jostain, että orkidea elää luonnossa kovissa oloissa, joten se tykkää pienestä "stressistä".

10. toukokuuta 2009 klo 11.59  
Anonymous Kukkamyyjä kirjoitti...

Usein käy niin etteivät Perhoskämmekän nuput aukea kotona eli kaupassa kannattaakin laskea ennemminkin jo auki olevat kukat, koska ne kestävät pitkään. Toki myöhemmin kotioloissa kehittyneet nuput aukeavat. Muuten Phalaenopsis on tosi helppohoitoinen; runsas hajavalo (eli ei mikään paahteinen etelä ikkuna), ruukun upotus veteen n. kerran viikossa ja suihkuttelu suihkepullolla -ja kukan pitäisi viihtyä hyvin. Perhoskämmekkä on kirkkaasti helppohoitoisin orkideoista.

10. toukokuuta 2009 klo 20.46  
Blogger Jenni kirjoitti...

Nyt on ensimmäinen "kylpy" takana ja orkideani virkistyi siitä silminnähden (vai kuvittelenko vain). Lisäksi siirsin kukkasen ikkunan eteen, ja sopivasti tuohon ikkunaan ei aurinko suoraan paistakaan. Ja läpinäkyvän ruukun kautta juuretkin saavat nyt valoa.

Suhtaudun tuohon vähän jo niin kuin se olisi joku lemmikkieläin. :D Tarkkailen aivan huolissani koko ajan ja fiilistelen, kun näyttää voivan hyvin. :D Ja näin tuli Jennistä kukkahattutäti, joka varmaan kohta puhuukin rehuilleen. ;)

11. toukokuuta 2009 klo 14.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"Ikivanha" kikka:
Suihkupulloon vettä ja kirkasta viinaa (suhteita en muista/tiedä, laimeaa kuitenkin) ja sitten suihkimaan.

Äidilläni oli viisi orkidean rankaa ties miten kauan odottamassa kukintaan ja heti viinahoitojen aloittamisen jälkeen KAIKKIIN tuli upeita kukkia. Osa niistä oli läpinäkyvissä ruukuissa ja osa eiläpinäkyvissä, eikä uppokastelua juurikaan näillä yksilöillä harrasteta...

Hyvä syy näin perjantaina käydä Alkossa "kukalle tässä vaan..." :)

-Hanna-

15. toukokuuta 2009 klo 9.59  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu