Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Röyhelöitä ja ranskalaisia esikuvia

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Röyhelöitä ja ranskalaisia esikuvia


Inspiroiduin hurjan paljon siitä eilen esittelemästäni röyhelöpaidasta ja ajattelin, että olisi kiva kokeilla jotakin samankaltaista tyyliä itse. Muistin viime kesänä alennusmyynneistä löytämäni valkoisen topin, jossa on rinnuksessa vähän röyhelöitä, ja sehän passasi tähän asuun kuin nenä päähän. Ei ehkä ihan yhtä hieno kuin esikuvansa, mutta ajaa asiansa silti. :)



Jotenkin tämä röyhelöpaita melkein huutaa henkseleitä kaverikseen, joten tummat farkkusiniset CTRL:n henkselishortsit pääsivät ensi kertaa ulkoilemaan tänään. Kietaisin shortsien lahkeista yhden käännöksen auki, jotta sain niihin pituutta vähän lisää. Ostin tosiaan talvella kahdet shortsit CTRL:n sample salesta, kun en osannut päättää, ottaisinko farkkusiniset vai tummanharmaat. Kuten kunnon shoppailija tekee, otin molemmat! :D Asua täydentämään nappasin lempilaukkuni (jota onkin blogissa nähty viime aikoina tiiviiseen tahtiin) sekä sujautin jalkaan laukkuun matchaavat ballerinat. Sinivalkoista ja ruskealla maustetun kokonaisuuden kruunasi punainen, jo hieman kulahtanut kynsilakka.



  • valkoinen röyhelötoppi - H&M
  • henkselishortsit - CTRL
  • nahkalaukku - second hand (Belgia)
  • ballerinat - Carrou


PS. Postaustoiveita saa mielihyvin esittää edelleen aiemmin tänään julkaistun jutun kommentteihin! :)


Tunnisteet:

9 kommenttia:

Blogger tipitii kirjoitti...

Tosi kiva asu, mä niin tykkään noista shortseista :)

2. kesäkuuta 2009 klo 18.50  
Blogger miina kirjoitti...

Ihana asu!

2. kesäkuuta 2009 klo 20.21  
Blogger Hanna kirjoitti...

sä oot niin hot ,)

Hanna

2. kesäkuuta 2009 klo 20.49  
Anonymous Maria kirjoitti...

Osaisimpa mäkin käyttää värejä niin kivasti kun sä... mulle musta vaan on aina musta. Tuntuu ettei sulta löydykkään paljon mustia vaatteita, mikä on tietysti hyvä, kun osaat yhdistellä noin ihanasti eri värejä! Mulle jo pelkän valkoisen yhdistäminen tuottaa joskus vaikeuksia?! Ja sitten kaikki on taas mustaa ja harmaata :D

2. kesäkuuta 2009 klo 20.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heippa, otin sinuun aikaisemmin yhteyttä tuosta MaX Factorin meikkivoiteesta (Lasting Performance ivory beige 101) ja meinasin laittaa s-postia mutta en löytänyt osoitettasi mistään? :)

-Teresa

2. kesäkuuta 2009 klo 22.01  
Blogger sarakissa kirjoitti...

Hei, mulla on tuo sama paita! se on kyllä ihanan pehmoista materiaalia, kiva kesävaate :) näyttää hyvältä noin yhdisteltynä!

2. kesäkuuta 2009 klo 23.02  
Blogger Tuulia kirjoitti...

Ihanat shortsit ja paita, sopii oikein mainiosti yhteen :)

3. kesäkuuta 2009 klo 11.29  
Blogger Jenni kirjoitti...

Tipitii: Kiitos. :) Niin minäkin!

Miina: Kiitos kovasti. :)

Hanna: Ite oot! ;)

Maria: Voi kiitos, tosi kiva kuulla. :) Vaikka eihän tässä asussa oikein värejä edes ole! :D Valkoista, tummansinistä ja ruskeaa, mitä nyt kynsissä pilkahdus punaista. Mutta kokeile rohkeasti erilaisia yhdistelmiä kotona, niin kyllä sieltä toimivia kokonaisuuksia varmasti löytyy. :) Valkoinen väri on tosi helppo yhdistää juuri vaikka mustaan tai harmaaseen. Valkoinen yläosa ja musta/harmaa alaosa toimii aina! :)

Anonyymi/Teresa: Aijoo! Sähköpostiosoitteeni löytyy tuolta profiilisivulta, mutta laitan sen tähän vielä: jenni_r_84@hotmail.com

Sarakissa: Tuo paita on varmasti maailman mukavin kesällä! Juuri sellainen ilmava ja vilpoisa. :) Ja kiitos!

Winda: Kiitos! :) Tykkäsin itsekin tosi kovasti tästä yhdistelmästä. :)

3. kesäkuuta 2009 klo 18.58  
Blogger Rintaneula kirjoitti...

Hei!

Olen saanut sellaisen käsityksen, että olisit opiskellut puheviestintää Jyväskylän yliopistossa. Itse sain kutsun kyseisen aineen pääsykokeisiin ja olisin halunnut tietää omia kokemuksiasi pääsykokeista ja opiskelusta. :)

3. kesäkuuta 2009 klo 19.58  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu