Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Samppanjaa ja salaattia

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

torstai 4. kesäkuuta 2009

Samppanjaa ja salaattia


Vaikka eilen ei ollutkaan maailman kesäisin päivä, päätin sen olevan silti kesämekon arvoinen. Löysin viime kesänä kirpparilta Part Twon mekon, joka kulki ylläni jo silloin päivästä toiseen. Mekko pari numeroa liian iso, mutta enpä ole niitä kokolappuja ennenkään tuijotellut. ;) Valkoisilla pilkuilla koristeltu musta mekko on ehkä mukavin, jonka olen koskaan omistanut. Mukavuuden lisäksi mekko saa lisäpisteitä erinomaisista muuntelumahdollisuuksistaan, koska vähän liian ison mekon voi kieputtaa vyön avulla ylle monella eri tavalla. Eilen vyö oli vyötärön korkeudella, mutta on se joskus keikkunut lantiollakin.


  • mekko - Part Two/second hand (UFF)
  • vyö - second hand
  • laukku - second hand
  • saappaat - Spirit (Spirit Store)
  • helmirannekoru - Sokos


Suuntasin mekossani päivällä kohti keskustaa, koska tiedossa olivat lounastreffit ihanan Hannan kanssa. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun räpsimme kuvia toisistamme Raflan pöydässä (eikä taatusti viimeinen). :D Tuosta kyseisestä raflasta (hoh hoh) on pikkuhiljaa muodostumassa yksi suurimmista ravintolasuosikeistani, eikä eilinen visiitti ainakaan vähentänyt ihastustani yhtään! Tupakointikielto astui nimittäin voimaan kesäkuun alusta myös jatkoaikaa saaneisiin ravintoloihin ja Raflassa uusi suunta on otettu vastaan erittäin nerokkaasti. Sauhuttelusta luopumisen myötä menu sai täydennystä uudella salaattivalikoimalla, jota minun piti tietysti heti päästä testaamaan. Uuden menun mainosjuliste on muuten yksi hauskimmista, mitä olen nähnyt. :)


"Tällaiset hiukset mä haluun!" :D

Tilasimme kesän kunniaksi samppanjat pöytään ja ryhdyin tuskailemaan salaattivalintani kanssa - olisin voinut valita listalta melkein minkä vain! Täytyy sanoa, että valitsemani salaatti vei melkein kieleni mennessään. Vai miltä kuulostavat vuohenjuusto-kevätkääryleet, marinoidut sienet sekä tuore ananas ja cantaloupe-meloni. NAM. Ei sillä, Hannan kanasalaattikin näytti houkuttelevalta! Jos budjetti on rajallinen, niin kannattaa piipahtaa Raflassa taktisesti lounasaikaan, koska silloin herkuttelemaan pääsee liki puoleen hintaan. :)




Kiitos Hannalle kuvatäydennyksestä. :)

Tunnisteet: ,

9 kommenttia:

Anonymous Ulla kirjoitti...

näyttää ihanalta!!!!
niin saldet kuin tekin ;))

4. kesäkuuta 2009 klo 10.11  
Blogger Nina kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

4. kesäkuuta 2009 klo 11.26  
Blogger Nina kirjoitti...

Otetaas alusta, meni äskeisessä kommentissa sanat solmuun. Eli EDIT: Mekko on täsmälleen samaa kuviota kuin minun fidan kirpparilöytöni! :--) Eli kivat pallukat mekossasi ;-)

4. kesäkuuta 2009 klo 11.27  
Anonymous Piparminttu kirjoitti...

Mä näin sut Aleksilla sun kesämekossas:)

4. kesäkuuta 2009 klo 11.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana mekko!

4. kesäkuuta 2009 klo 14.41  
Blogger Jenni kirjoitti...

Ulla: Voi kiitos! ;) Hihii. :D

Nina: Aijaa! Pilkkuhelmat heilumaan, se on kesä nyt! ;) Vaikkei kyllä juuri tällä hetkellä siltä näytä... :P

Piparminttu: No pyörinkin siellä suunnalla jonkin aikaa, kun odottelin yhtä kaveria pääseväksi töistä. :)

Anonyymi: Kiitos. :)

4. kesäkuuta 2009 klo 18.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

todella ruma asukokonaisuus, ei nappaa ollenkaan. tou vaate roikkuu päälläsi ja saa sinut näyttämään siltä kuin olisit raskaana. yleensä onnistut kyllä kivasti yhdistelemään vaatteitasi, mutta tänään epäonnistuit.

4. kesäkuuta 2009 klo 20.31  
Blogger The Freelancer's FashionBlog kirjoitti...

Upea asukokonaisuus! Ja ja tohon edellisen kommenttiin viittaen se laskeutuu mielestäni kivasti sun päällä!

Mulle tuli myös nälkä kun luin postauksesi, mmm.

4. kesäkuuta 2009 klo 22.31  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anoyymi: Kiitos mielipiteestäsi. Itse tykkään asusta kovasti, enkä mielestäni näytä yhtään siltä, että olisin raskaana. :D

The Freelancer's fashionblog: Kiitos kovasti kivasta kommentista. :) Minustakin mekko laskeutuu kauniisti. Ja suosittelen ehdottomasti käymään tsekkaamassa Raflan uuden salaattimenun. :)

5. kesäkuuta 2009 klo 22.10  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu