Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Halloota halloo!

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Halloota halloo!


Taidan olla aikamoinen onnenmyyrä, mutta sain tällä viikolla aika mielenkiintoisen tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä. Pupulandiaa päätettiin nimittäin sponsoroida uudella puhelimella! Nokian uutuuspuhelin N86 onkin muuten varsin mainio peli, koska siitä löytyy muun muassa 8 megapikselin kamera (jepjep, puolet enemmän pikseleitä kuin oikeassa kamerassani :D), kuvanmuokkaus-mahdollisuus sekä WLAN. Voi olla, että jatkossa saatte toisinaan ihan reaaliaikaisiakin raportteja matkojeni varrelta. :) Puhelimen tyylissäkään ei ole valittamista, sillä hillitty ulkonäkö ja mattamusta väri miellyttävät ainakin meikäläisen silmää. Ikivanhasta luuristani en malta siltikään vielä luopua, koska jo 5 vuotta palvellut Nokia-vanhukseni toimii edelleen moitteettomasti ja akkukin kestää helposti liki viikon. Vanhassa puhelimessa onkin kakkosliittymä, josta voin soittaa ilmaiseksi äidille. :D Voi olla, että minulla menee hetki opetella käyttämään uutta kännykkääni, mutta onneksi kesällä testikäytössä ollut N97 antoi vähän esimakua näistä uusista superpuhelimista ja kulttuurishokki uutukaiseni kanssa on nyt hiukan lievempi. ;)


Tunnisteet:

2 kommenttia:

Blogger Hanna kirjoitti...

jee, i'm so happy for juu! jee!

11. syyskuuta 2009 klo 6.55  
Blogger Jenni kirjoitti...

Hanna: Haha, kiitti muru. :D

13. syyskuuta 2009 klo 15.22  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu