Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Rakkaudesta vaatteisiin

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Rakkaudesta vaatteisiin


Kirjoittelin jokin aika sitten shoppailusta ja mainitsin myös tekstissä Maria Veitolan esittelemän aarre-ajatuksen. Ihastuin Marian shoppailufilosofiaan, jonka idea on, että vaate ostetaan vain, jos se on aarre. Olen sen jälkeen miettinyt vakavasti ostopäätöksiä tehdessäni, onko kyseinen asia aarre, ja kieltämättä olen ollut entistäkin kriittisempi sen suhteen, mitä kotiini kannan. Helsinki Design Weekin lehteä selaillessani törmäsin Paola Suhosen kirjoittamaan juttuun, jossa heijastellaan samantyyppisiä ajatuksia kuin aarre-filosofiassakin. Paola ei puhu aarteista, mutta hän puhuu rakkaudesta.


Nykyajan kiireisessä kulutusyhteiskunnassa pitäisi muistaa pysähtyä silloin tällöin miettimään, mikä itselle on oikeasti tärkeää ja mikä oikeasti koskettaa. Maailmalla onkin noussut pinnalle rakkauden ideologia, jonka ydinajatus on, että ihmisen pitäisi tyytyä vain parhaaseen kaikessa mitä haluaa. Ja tämä sama ajatus sopii myös erinomaisesti kuluttamiseen. Koska Paola tiivistää tekstin keskeisimmän sanoman yhteen kappaleeseen, annetaan alkuperäisen katkelman puhua puolestaan:

Tuotteessa pitää olla jotain, johon sen omistaja hullaantuu, kiintyy, rakastuu - haluaa vaalia, helliä, hullaantua uudestaan, kunnioittaa ja säilyttää. Se on taianomainen yhteys kahden välillä. Tämänkaltaiseen suhteeseen pitäisi pyrkiä jokaisen tavaran kohdalla. Muuten se on turhaa, merkityksetöntä, roskaa jo syntyessään.


Liian usein tulee hankittua tavara tai vaate joka on "ihan kiva". Missä on rakkaus? Missä on intohimo? Missä on tunteen palo? Jokainen meistä tietää sisimmässään, että useimmiten ne ovat juuri ne "ihan kivat", jotka jäävät kaapin perälle pyörimään ja päätyvät ensimmäisenä (parhaimmillaan käyttämättöminä) sinne kirpputorikasaan. Minusta kannattaisi miettiä jo kaupan kassalla, onko se tunne rakkautta. Jos aidosti pystyy näkemään itsensä käyttämässä vaatetta vielä vuoden tai parinkin päästä ja on valmis rakastamaan sitä myötä- ja vastoinkäymisissä, voi kevein mielin sanoa: "Tahdon." Olen päättänyt, että yritän itse päästä vaatekaappini irtosuhteista ja pyrkiä löytämään kestävän rakkauden, tai tässä tapauksessa rakkauksia. ;) Koska loppupeleissä vain rakkaudella on väliä. :)


Kuva täältä.

Tunnisteet: ,

21 kommenttia:

Anonymous Maija kirjoitti...

Mielestäni mahtava kirjoitus, ja koskettaa tällä hetkellä vielä kovastikin omaa elämää. Olen myös miettinyt tuota asiaa,varsinkin kun vaatekaappi pursuaa liitoksistaan ja silti ei koskaan löydä mitään kivaa päällepantavaa. Pari viikkoa sitten päätinkin ruveta noudattamaan tätä kyseistä filosofiaa mistä kirjoitit, ja ensimmäinen teko olikin kirppispöydän varaaminen. Jatkossa ostoslistalla onkin juuri noita rakkaudenpuuskia aiheuttavia vaatekappaleita, ja jonkun ajan päästä toivonkin ettei enää tarvitse viettää turhia hetkiä vaatekaapin syövereissä tuskaillen, kun jokainen vaatekappale tulee olemaan se nimenomainen aarre :)

16. syyskuuta 2009 klo 8.27  
Blogger Roosa kirjoitti...

Tähän pitäisi kyllä ehdottomasti pyrkiä, mutta mun mielestä "perusvaatteisiin" ei vaan voi rakastua kovin kovaa :D Yksivärisiä toppeja, t-paitoja ja pitkähihaisia kun meikäläinen nyt ainakin aina tarvii oli ne kuinka tylsiä tahansa. Mutta kaikkiin muihin ostoksiin pitäisi kyllä soveltaa rakkauden ideologiaa.

16. syyskuuta 2009 klo 8.35  
Blogger Skie kirjoitti...

Minun kohdallani asia on niin, että suurin osa vaatteista joita ilman en nyt voisi elää, eivät ole olleet mitään erityisen sykähdyttäviä löytöjä. Musta bolero joka nykyään kuuluu melkein joka asuun oli vain äkkiä tarpeeseen ostettu vaatekappale, alennusmyyntifarkut ovat nykyään ehdoton suosikkini, vaikka ostaessani mietin että tuleeko näitäkään pidettyä:) Aarre- ajatus on hyvä ja toimiva, mutta minun kohdallani yksikään lempivaate ei ole ollut aarre ostettaessa, siitä on tullut sellainen ajan kuluessa:)

16. syyskuuta 2009 klo 8.43  
Blogger Jenni kirjoitti...

Maija: Kiitos. :) Tosin kiitos inspiraatiosta kuuluu Paola Suhoselle. ;) Minulla on itsellänikin menossa projekti, jonka myötä haluan vähentää vaatteideni määrää ja panostaa sen sijaan niiden laatuun. Enkä tarkoita laadulla vain materiaaleja, vaan myös omaa suhdettani niihin. Uskon, että hyvin suunniteltu vaatekaappi pelastaa juuri noilta "ei mitään päällepantavaa" -päiviltä suhteellisen tehokkaasti. :)

Roosa: Toki jokainen tarvitsee myös niin sanottuja perusvaatteita, mustia ja valkoisia toppeja, yms. Mutta olen huomannut, että niidenkin kohdalla voi kokea löytäneensä aarteita. Kyllä minulla on valkoisten perustoppienikin joukossa yksi ehdoton suosikki, joka on täydellistä materiaalia, laskeutuu ihanasti, juuri sopivan mallinen ja tuntuu kummallisesti käyvän yhteen minkä tahansa asun kanssa. :D Eli on se mahdollista! ;)

Skie: Se on kyllä totta, että joistakin vaatteista ei välttämättä ostohetkellä arvaa, että niistä tulee vielä vaatekaapin suosikkeja. Ehkä tällaisen harkitsevan ostamisen myötä kuitenkin saa paremmin hahmotettua omaa tyyliä ja omia mieltymyksiä, ja sitä kautta tulee tehneeksi myös vähemmän virheostoksia. Kyllä minullakin on vielä matkaa siihen, että oikeasti rakastaisin palavasti jokaista vaatekappalettani. Huomaan kuitenkin, että yhä rankemmin karsin kaapeistani sellaisia yhdentekeviä vaatteita. :)

16. syyskuuta 2009 klo 8.52  
Anonymous inke // issues kirjoitti...

Juurikin näin - aarteita ja rakkautta, ei mitään kädenlämpöistä tai "sinne päin-juttuja".

Olen kyllä myös vähän samoilla linjoilla Skien kanssa. Tarvitsen mm. mustia ja valkoisia t-paitoja, aluspaitatoppeja, mustia ehjiä sukkiksia ja suht huomaamattoman mustan neuletakin pärjätäkseni päivästä toiseen.. No, niiden edessä ei tarvitse varsinaisesti haukkoa henkeään, mutta ilman niitä sitten hyperventiloisi.

Jos perusasiat puuttuisivat, olisivat ihanat aarrevaatteet hieman yksinäisiä. Mutta joo - olen luvannut itselleni, etten osta mitään vain siksi kun "se oli niin halpa", enkä tyydy ankeaan kompromissivaatteeseen, kun ei se kuitenkaan kelpaa enää parin viikon päästä. Ennen tuli ostettua joka perhanan illanviettoon uusi kolttu tai toppi, joista ehkä joka kymmenes oli oikeasti todella mieluisa... Loput ovat toivottavasti päässeet rakastaviin koteihin kirpparin kautta. Mielummin yksi täydellinen kuin kuusi ihan-ookoota.

16. syyskuuta 2009 klo 10.52  
Anonymous inke // issues kirjoitti...

Äh, olen siis samoilla linjoilla varsinkin Roosan kanssa, mutta allekirjoitan myös hieman Skien sanomaa... Jostain maailman sinänsä ankeimmasta perusvaatteesta tulee tosi rakas, kun se todistaa käyttökelpoisuutensa ja toimivuutensa kerta toisensa jälkeen.

16. syyskuuta 2009 klo 10.54  
Blogger noora kirjoitti...

Mä kirjotin just eilen samoista ajatuksista, kun tajusin, etten oo ees osannut kaivata ihania saappaita, joita en oo nähnyt pariin kuukauteen. Päätinkin olla ostamatta enää mitään turhuuksia ja muutenkin laittaa kaappini remonttiin!

16. syyskuuta 2009 klo 11.34  
Anonymous ulla kirjoitti...

Tää rakkausvertaus on hyvin otollinen kaikenlaiselle vääntelylle ja kääntelylle :) Itselleni tuli mieleen ne tyypit, jotka aina rakastuvat vääriin kavereihin (lue: huimiin korkkareihin) eivätkä halua "tyytyä" tuttuun ja turvalliseen naapurinpoikaan (lue: mustiin balleriinoihin). Lopputulos on ainakin omalla kohdallani aina se, että korkkarit jäävät kaappiin pölyyntymään ja ne ihan-kiva-periaatteella ostetut balleriinat pelastavat kesän.

Noh, tarkotus ei ollut viisastella, koska olen itsekin suunnannut tänä vuonna kulutustani samalla tavoin. Varsinainen syy taitaa kuitenkin olla siinä, että edellisvuosien ahkera shoppailu on johtanut siihen, etten enää tunne tarvitsevani mitään, koska joka tilaisuuteen ja säähän löytyy jotain mukavaa vaatekaapista :)

16. syyskuuta 2009 klo 11.43  
Blogger eeva kirjoitti...

Jotain värähtelyjä on selkeästi ollut ilmassa, koska kirjoitin ihan samasta aiheesta just marraskuun lehteen :D Ihanaa, että tällaisia juttuja ja postauksia ja ajatuksia leijuu ilmassa entistä enemmän. Juuri näin sen pitääkin mennä.

16. syyskuuta 2009 klo 11.49  
Anonymous Laurakaisa kirjoitti...

Jenni, päädyin joskus Tohtori Myllerryksen kautta lukemaan Stellan blogia ja sitä kautta taas löysin muutaman muunkin "muoti"blogin, jota olen jäänyt seuraamaan. En ole tainnut koskaan kommentoida tänne mitään, mutta nyt oli ihan pakko sanoa se Kiitos :) Tykkään tosi paljon tyylistäsi kirjoittaa ja blogisi fiiliksestä, ja mielestäni olet kirjoittajana parhaimmillasi tällaisissa pohdiskeluissa, mitä tämäkin juttu erinomaisesti edustaa. Jutuistasi tekee erityisen kivoja se, että niissä on aina myös selkeästi puntaroitu ajatus takana, ei pelkkää kivasti kirjoitettua sanahelinää. Kiitos monen mukavan hetken tarjoamisesta, lupaan pysyä mukana edelleen!

16. syyskuuta 2009 klo 11.51  
Blogger Mirell kirjoitti...

Tää on mielestäni ihanaa: useammassakin blogissa tai lehtijutussa tms. on viime aikoina puhuttu siitä, kuinka tärkeää on ostaa vain vaatteita (ja muita asioita) joita oikeasti rakastaa. Hutien määrä vähenee eksponentiaalisesti, maailma pelastuu - ainakin vähän :) - ja kaikilla on parempi mieli.

Tämä kehityssuunta saisi valloittaa kaikki ihmiset. Ahdistaa oikein lukea blogeja, joissa bloggaaja käy shoppailemassa useamman kerran viikossa ja kommentoi ostoksiaan tyyliin "mul on jo yks täntapanen paita enkä tiä onks mulla tällekään mitää käyttöö, mut oli ainaki halpa". Siis voi...! Mitä hiton järki?! Onneksi noita syvää ahdistusta, myötähäpeää ja surua aiheuttavia blogeja ei tarvitse lukea! :D

16. syyskuuta 2009 klo 12.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

olen henkilökohtaisesti yrittänyt ajatella tavaroita ja vaatteita ostaessani juuri noin. :D hauska kuulla, että siitä on oikein joku "ideologia" :)

16. syyskuuta 2009 klo 14.42  
Anonymous sue kirjoitti...

Mulla tulee ostettua niitä ihankiva-vaatteita aika useinkin, ja se on huono juttu. Mutta olen huomannut että joskus vaatteet mistä aluksi olen ollut epävarma osoittautuvat oikeiksi aarteiksi! Toisinkun taas joskus ne 'aarteet' jota ostan saattavat olla joskus niitä kaapinpohjallejääneitä. Poikkeus kai sitten vahvistaa säännön :--)

16. syyskuuta 2009 klo 14.42  
Blogger Joa kirjoitti...

Itsekin koetan pyrkiä vastaisuudessa tällaiseen shoppailupolitiikkaan. Se on kuitenkin yllättävän vaikeaa, kun on kyse arkisemmista jutuista, kuten lenkkitakista tai sukista. Miten niitä voi rakastaa yli kaiken? ;)

16. syyskuuta 2009 klo 16.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuo on aivan loistava ideologia, jota yritän itse hyödyntää melko lailla kaikessa :) Mä en vaan syty "ihan kivasta"! Mulle ei kelpaa ihan kivat kengät, ihan kivasta miehestä puhumattakaan :)

16. syyskuuta 2009 klo 16.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

jos pelkkiä aarteita käyttäisin, kulkisin aika useasti puolialastomana. aarteita löydän harvoin ja kun löydän, ovat ne yleensä liian hintavia, joskus kyl tulee eteen jtn munkin kukkarolle sopivaa mut en sanois et sitä tapahtuis usein. siksi tulee ostettua vaatteita jotka ei saa mua haukkomaan henkeä mut pidän niistä kovin, tosin joitakin laitan sitten eteenpäin tai ainakin koitan tuunaamalla ja asusteilla parannella

16. syyskuuta 2009 klo 17.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mulle tulee paljon ostettua etenkin aleista vaatteita, jotka ovat ihan kivoja. -50% punainen hintalappu ja halpuus suorastaan kirkuvat osta! Säästä!
:DD Ja sitten tuntuu, että kaikki on jo nähty parin käyttökerran jälkeen, tylsää...

16. syyskuuta 2009 klo 17.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvä ideologia, jos sen avulla voi välttää turhaa kuluttamista ja säästää roposensa vaikka johonkin ei-materiaaliseen kivaan. Itse olen vaan niin tylsä tyyppi, etten koe lempivaatteita/-tavaroita aarteiksi tai rakkauksiksi. Nuo statukset on minun elämässä varattu ihan muille jutuille.

16. syyskuuta 2009 klo 22.34  
Anonymous mint kirjoitti...

Olen niin samaa mieltä! :) Aion itsekin soveltaa seuraavaa jatkossa, yrittää ainakin parhaani.

16. syyskuuta 2009 klo 23.18  
Blogger Jenni kirjoitti...

Inke/Issues: No ehkä tätäkään ei tarvitse ottaa niin kirjaimellisesti. :) Jokainen tarvitsee myös niitä perusvaatteita, joiden on vain pakko olla olemassa, vaikka niitä ei niin intohimoisesti rakastakaan. Mutta uskallan myös epäillä, että harva niitä perustoppeja ostelee hullun kiilto silmissä. ;) Kyllä ne taitavat olla ihan muita juttuja, jotka sinne kirpparikasoihin ensimmäisenä päätyvät. Ja mitä tulee vielä noihin aarteisiin, niin minä en ajattele, että aarteen tarvitsee välttämättä olla jotakin super-erikoista. Kyllähän joku vaate voi osoittautua aarteeksi ihan sen puolesta, että se istuu hyvin, laskeutuu kauniisti, pysyy hyvänä pesusta toiseen ja sopii yhteen miltei joka asun kanssa - kuten vaikkapa juuri se laadukas perustoppi tai hyvä musta neuletakki. :) Tällöin vaate tuskin on ollut rakkautta ensisilmäyksellä, mutta osoittanut arvonsa ja tarpeellisuutensa ajan myötä. :)

Noora: Hyvä tyttö! Olen itse pyrkinyt nyt samaan tässä jo pidemmän aikaan. Mietin aina vakavasti kaupassa, tarvitsenko jotain todella tai haluanko sitä oikeasti aivan palavasti. Ja useimmiten en. :)

Ulla: Haha, ihanaa vääntelyä ja kääntelyä! :D Totta kyllä sekin, että jotkuthan aina rakastuvat vääriin tyyppeihin. ;) Minusta tuntuu, että saavutin myös tuossa vuoden vaihteessa sen pisteen, että kaapit tuntuvat olevan täynnä vähän kaikkea. Ja sen jälkeen olen ollut jotenkin paljon "organisoituneempi" sen suhteen mitä ostan. Ja samalla olen tajunnut, miten pientä osaa vaatekaappini sisällöstä todella kaipaan ja käytän. Joten suuri raivaus on käynnissä. :)

Eeva: Tämä on selkeästi sellainen aihe, joka on nyt pinnalla, koska sitä tunnutaan nostavan esille monessa paikassa. Hyvä vain! :) Ihmiset ovat ekologisten elämäntapojen lisäksi heränneet siihen, että kulutustakin voi vähentää. :)

Laurakaisa: Voi miten kiva kommentti, kiitos. :) Itsekin tykkään eniten juuri pohdiskelevien juttujen kirjoittamisesta, joten niitä on kyllä luvassa aina, kun jotakin sopivaa aihetta tupsahtaa mieleen. :)

Mirell: Tämä on selvästi nyt kulutuskriittisyyden mukana kasvava trendi, mikä on minustakin oikein tervetullut asia. :) Olen itsekin saanut joskus lieviä ahdistuksen tunteita joidenkin blogien tavaramäärästä, mutta onneksi sellaisia ei ole pakko lukea. :)

Anonyymi1: No veikkaan, että tämä ideologia on aika löyhärajainen. :D Mutta samaa ajatusta on siis ilmassa muuallakin! :)

17. syyskuuta 2009 klo 6.40  
Blogger Jenni kirjoitti...

Sue: Se on totta kyllä, että joskus sitä (Ullan sanoin) rakastuu vääriin tyyppeihin, eikä huomaa niitä tavallisia kavereita, jotka olisivatkin itselle paljon parempia kuin koreat hienostelijat. Esimerkiksi. :D Mutta uskon, että ihminen voi kehittyä tuntemaan oman tyylinsä sen verran hyvin, että virheostosten määrä harvenee ajan myötä, jos vain hiukan tarkkailee omia tottumuksiaan. :)

Joa: No tottakai jokainen joutuu joskus ostamaan vaatteita, joilla on jokin tärkeä funktio, vaikka niihin ei niin intohimoista suhdetta olisikaan. Jokainen tarvitsee sukkia, sukkahousuja ja pitkiä kalsareita joskus, ja tuskin sellaisia asioita palavasti rakastetaan. :) Mutta kyllä jo lenkkitakkiinkin voi rakastua - minä olen ainakin rakastunut omaan, neonkeltaiseen takkiini. :D

Anonyymi2: Osuitpa muuten naulan kantaan. ;) Ihmissuhteissahan se "ihan kivaan" tyytyminen on pahin virhe ikinä!

Anonyymi3: Tietenkään ihan jokaisen vaatteen ei tarvitse olla aarre. Ihmiset ottavat asiat nyt ihan liian kirjaimellisesti. :D Kuten noissa aiemmissa kommenteissa olen todennutkin, jokainen tarvitsee sukkia ja kalsareita, perustoppeja ja muuta vastaavaa, eikä niitä asioita kohtaan useinkaan muodosteta kovin kiihkeitä rakkaussuhteita. :D Mutta varsinkin silloin, kun ollaan ostamassa jotakin tuosta peruslinjasta poikkeavaa, kannattaa miettiä, onko vaate sellainen "no kyllä mä tota ehkä voisin käyttää" vai "voi miten ihana". :) Eikä aarteen välttämättä tarvitse olla kallis, sehän voi olla vaikka kirpputorilta löydetty juttu!

Anonyymi4: Veikkaan, että aika monellekin käy noin - joskus myös itselleni. Ihminen on heikko. ;) Mutta mitä paremmin omista käyttäytymismalleistaan tulee tietoiseksi, sitä helpompi niitä vastaan on taistella. :)

Anonyymi5: Hyvä pointti tuossakin, että kaikki ihmiset eivät ylipäänsä suhtaudu pukeutumiseen niin intohimoisesti. Mutta ei tätäkään ideologiaa tarvitse niin kirjaimellisesti ottaa, jollekin luontevampaa on tykätä kuin rakastaa. :) Tärkeintä on se, että ei täytä kaappejaan vaatteilla, joita ei ikinä tule lopulta käyttäneeksi.

Mint: Hyvä Mint! :) Tuskin minäkään tässä absoluuttisesti onnistun, mutta jo tietoisuus asiasta auttaa kehittymään. :)

17. syyskuuta 2009 klo 6.40  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu