Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

London baby yeah!

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

London baby yeah!


Katoan huomenna blogini ääreltä jälleen muutamaksi päiväksi, koska minä onnenmyyrä menin voittamaan matkan Lontooseen! :) Specsaversin taannoisen mallikisan yhteydessä meille bloggaajille järjestettiin pieni valokuvauskilpailu, jonka voittaja pääsee mukaan Lontooseen Specsaversin mallikisan finaalia katsomaan. En uskonut minulla olevan minkäänlaisia mahdollisuuksia voittaa, koska melkein kaikilla muilla oli järjestelmäkamerat ja minulla vain vanha digipokkari, jolla ei hämärässä valaistuksessa saanut kuin suttuisia tai toivottoman ylivalottuneita kuvia. Jotakin tein silti ilmeisesti oikein, koska voitto osui kohdalle. Tämä oli erityisen kiva juttu siksi, että opiskelija-freelancerin tuloilla ei todellakaan ole varaa matkustella. En myöskään ole ikinä aiemmin käynyt Lontoossa tai Briteissä ylipäänsä, joten jo oli aikakin! Täydellinen piristys tällaisen sateisen syysviikon alkuun. :)

Aikaa paikan päällä ei ole kuin kolme päivää, mutta siinäkin ehtii jo jonkin verran ympärilleen katsella. Koska en ole itse aiemmin Lontoossa käynyt, niin en oikein edes tiedä, mitä kaikkea sieltä löytyy. Siispä ajattelin kysellä teiltä viisaammilta, että mitkä paikat/kaupat teidän mielestänne olisivat ehdottomasti vierailun arvoisia kolmen päivän pikavisiitillä? :)

Tunnisteet: ,

34 kommenttia:

Blogger Rva Herttainen kirjoitti...

Heh, mukava sateinen syysviikko täällä saarivaltiossakin on ;) Ainakin täällä pohjoisessa, yh, ei ollenkaan huvittaisi mennä ulos.

Lontoo on niin valtava ettei kolmessa päivässä ehdi nähdä oikein mitään, itselleni vajaa viikkokin oli muinoin aivan liian lyhyt, onpahan hyvä syy käydä joskus uudestaan :)

Useamman kärpäsen samalla iskulla nappaa suuntaamalla Oxford streetillä, vähän vaihtoehtoisempia löytöjä taas voi tehdä Notting hillissä ja Camden Townissa. Mutta Lontoossa on ihanaa myös vain kävellä puistoissa, paitsi tietty jos kauheesti sataa. Kävin just ke kattoon Wicked-musikaalin, hyvä oli, ja monta muutakin hyvää jos sellainen kiinnostaa iltapuhteeksi :) Samana päivänä opiskelijat saa parhaat mahdolliset paikat hintaan £25, ei paha! Hauskaa matkaa!

25. lokakuuta 2009 klo 18.37  
Blogger Jenni kirjoitti...

Rouva Herttainen: Joo, kolmessa päivässä ei paljoa ehdi. Mutta tosiaan hyvä syy palata takaisin joku päivä. ;) Juurikin tästä syystä ajattelin tällä reissulla keskittyä lähinnä siihen kauppojen kartoittamiseen. ;)

Eli mieluiten niitä shoppailuvinkkejä! :D

25. lokakuuta 2009 klo 18.44  
Blogger Stella kirjoitti...

ALL SAINTS. Just urputin asiasta omalla tontillani. Onnenmyyrä!!!

25. lokakuuta 2009 klo 18.45  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Two words: Camden Town!

25. lokakuuta 2009 klo 18.45  
Blogger Liisa kirjoitti...

Camdeniin shoppailemaan mars! Pari vuotta sitten Lontoossa käydessäni jumitin kolme tuntia Neal Streetillä. Oikeastaan en shoppaillut muualla kuin siellä, kun aikaa ei ollut kolmea tuntia enempää :D

Sieltä löytyi mm. ihana putiikki Apple Tree, ja Urban Outfitterskin oli jossakin kadunkulmassa. En muista mitä kaikkee oli, Camden on täynnä kaikeka ihanaa.

Ja jokin musikaali kantsii tosiaan käydä katsomassa! Me tosin käytiin katsomassa STOMP!, en voi kuin suositella.

25. lokakuuta 2009 klo 18.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oxford street on aika shoppailuparatiisi sillä siltä löytyy oikeastaan kaikki h&m:stä, topshoppiin ja urban outfittersiin ja sen koluamiseen saa helposti menemään enemmänkin aikaa. jos budjetti on pieni, suosittelen lämpimästi primarkia, joka löytyy oxford streetin lopusta (en kyllä itseasiassa ole varma kummasta päästä se alkaa hmm.. :D ) sieltä löytyy kivoja ja naurettavan edullisia vaatteita ja kenkiä ja asusteita, eikä laatukaan ole niin huono mitä hintalapusta voisi olettaa.

kannattaa hankkia hyvä kartta ja laittaa jalkaan hyvät kengät, niin pystyy kävelemään. suurimmat nähtävyydet eivät ole niin kauhean kaukana toisistaan, etteikö matkaa voisi tehdä kävellen, ja itse ainakin tykkään että kävely on paljon mieluisampaa, sillä silloin näkee paljon enemmän kaupunkia, mitä julkisilla liikkuessa. buckinhamin palatsi, trafalgar square, big ben, notting hill ja camden town on kaikki ainakin näkemisen arvoisia :)

25. lokakuuta 2009 klo 18.55  
Blogger suklaasydän kirjoitti...

Mä en ymmärrä Camden Townin hienoutta ihmisille. Mun mielestä se on järkyttävästi turismin raiskaama ja lähinnä siellä on pelkkää krääsää. Muutama kalliinpuoleinen vintagekauppa, ja siinäpä kaikki. Gooteille/alternative-porukalle löytyy tosin aika paljon kivoja kauppoja.

Mä suosittelisin Camdenin sijasta Spitalfieldsin markkinoita, ja sit kääntymään Brick Lanelle, kaupoissa ja second-hand kaupoissa käymään. Ja sit pistäytymään vielä intialaisessa sen jälkeen, tai taidenäyttelyssä :) Ehdottomasti Lontoon trendikkäintä aluetta :)

Musikaalit on kans hyvä idea!

25. lokakuuta 2009 klo 19.18  
Blogger NinaV kirjoitti...

Heh, sulla oli kisassa digipokkari, mä otin omat kuvani kännykkäkameralla! :D :D :D Mikshän mä en voittanut?! :D :D Voi kiesus.. Mutta IHANAA MATKAA TEILLE!!! Onneksi pääsen itsekin reissuun pian, tosin ihan omalla rahalla, pah.

25. lokakuuta 2009 klo 19.23  
Blogger Silja kirjoitti...

Onnea voitosta! Nämä vinkit tulevat meikällekin hyödyksi, jos sitä vaikka seuraavalla tai sitä seuraavalla Lontoon-reissulla ehtisi shoppailemaan asti.. Niitä second hand -löytöjä siis!

25. lokakuuta 2009 klo 19.24  
Blogger Johanna kirjoitti...

Edellämainittujen lisäksi saattaisit tykätä Notting Hillin tarjonnasta. Lauantaisin siellä on ns. antiikkimarkkinatkin (lähinnä "antiikkia" ja krääsää), mutta Portobello Roadin kulmilta löytyy ihania pikkukauppoja ihan muutoinkin. Lisäksi Notting Hillissä on kiva kävellä ympäriinsä ja katsella kauniita rakennuksia. Jos olet paikalla lauantaina Notting Hill Arts Clubilla on klo16-20 ilmaisia underground bändien keikkoja.
Oxford Streetin lisäksi kävelisin sinuna läpi myös Oxford Circuksen kohdalta sivukaduksi tulevan Regent Streetin, jolta löytyy paljon tuttuja ja ehkä vähemmän tuttujakin, ja vähän Oxford Streetiä laadukkaampia, liikkeitä. Sekä Regent Streetiltä hieman sivuun menevällä Carnaby Streetillä on myös paljon kivoja liikkeitä, joiden kuvittelisin olevan makuusi :)
Hyde Parkin kulmia on myös kiva käydä kävelemässä, katsomassa miten syksy siellä etenee enkä voi olla suosittelematta Harrodsin kulmia sekä Chelseaa (Kings Road esim.).

Blogistani saattaa löytyä myös vinkkejä Lontoo-kategorian alta :)
Kivaa matkaa ja tervetuloa! :)

25. lokakuuta 2009 klo 19.25  
Blogger sarakissa kirjoitti...

Onnea voitosta! kiva kuulla että joku oikeasti voittaa noissa, välillä menee usko kisoihin kun niiden voittajista harvoin kuulee :) Vinkkejä ei tosin ole antaa, olen käynyt siellä vain kerran pitkällä viikonlopulla vuonna 2001.

Olisi muuten kiva nähdä millä kuvalla reissu napsahti:)

25. lokakuuta 2009 klo 19.30  
Blogger Saara kirjoitti...

oi, onneksi olkoon, vähänkö hauskaa :) mukavaa reissua! .)

25. lokakuuta 2009 klo 19.46  
Blogger Sara kirjoitti...

Ooh, onnea voitosta! Kuulostaa mahtavalta :) Mä en kyllä valitettavasti osaa Lontoo-vinkkejä antaa, kun en ole itsekään koskaan siellä suunnalla käynyt. Himo olisi kyllä kova :)

25. lokakuuta 2009 klo 19.48  
Anonymous Susanna kirjoitti...

Hieno voitto ja tervetuloa ihana syksyiseen Lontooseen! :) Jos shoppailuun tarvitset nopean tasmaiskun, voin suositella Shepherds Bushista loytyvaa uutuudenkiiltavaa Westfield-ostoskeskusta. Sen katon alta loytyy paljon kivoja kauppoja yhdesta paikasta.

Second hand- ja muutenkin erikoisliikkeiden kannalta suosittelen tuota suklaasydamenkin mainitsemaa Spitalfields/Brick Lane aluetta. Sielta loytyy Stellankin hehkuttama All Saints.

Piccadilly Circuksen lahella olevan Royal Academyn Anish Kapoor-nayttely on upea, mutta maksullinen. Tate Modernin uusin ilmaisnayttely on myos hieno ja South Bank aina tunnelmallinen, aitoa Lontoo-kokemusta tuottava vierailupaikka. :)

Omassa blogissani on muuten tuon Inside London-kategiorian alla muitakin Lontoo-vinkkeja. ;)

25. lokakuuta 2009 klo 19.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Juuri Lontoosta Suomeen muuttaneena ikävöin:

http://www.tkmaxx.com/
bikbok @ oxford street
http://uk.westfield.com/london/ , Lontoon isoin, uusi ja mahtava kauppakeskus, josta löytyy KAIKKI.
Lisäksi Carnaby streetiltä löytyy mm. Irregular Choicen ja Conversen liikkeet.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Carnaby_Street

pidä hauskaa ja musta esitellä opiskelijakorttia Topshopissa ja Bikbokissa!

25. lokakuuta 2009 klo 19.57  
Blogger Superlatiivi kirjoitti...

Camden Town. Ihania ruokapaikkoja, ostosmahdollisuuksia ja iltaelämä on ihan omaa luokkaansa!

Tottakai Oxford Streetiltä löytyy myös ties mitä, tosin hintaluokka on Camdenia huomattavasti korkeampi.

25. lokakuuta 2009 klo 20.22  
Blogger S kirjoitti...

Covent Garden on ehdoton suosikkini. Siellä Neil Streetillä riittää liikkeitä ja markkinat (to-su) löytyy. Myös mielettömiä katutaiteilijoita! :)

25. lokakuuta 2009 klo 20.31  
Blogger Riikka kirjoitti...

Onnea voitosta! Oon ihan ihastunut Lontooseen, eli ei varmaan tarvitse kertoa että olen hieman kateellinen.. Onneksi itsekin pääsen taas parin kuukauden päästä sinne!

25. lokakuuta 2009 klo 21.01  
Blogger Santeri kirjoitti...

Käy siellä Vintagekaupassa nimeltä Beyond Retro. Sieltä löytyy vaikka mitä, iso hallillinen käytettyjä vaatteita:
www.beyondretro.com

25. lokakuuta 2009 klo 21.03  
Anonymous Elli kirjoitti...

itsehän en ole käynyt briteissä (vielä) mutta kaveri oli työssäoppimassa ja kertoi että 2nd hand ja vintage vaateliikkeistä kannattaa ottaa selvää.

kaveri osti kaikki tuliaisensa primarkista, vähä lumppuja,hinta-laatu-suhde sillä tavoin kohdillaan, mut löytöjäki voi tehä esim mekkojen puolella löysi mm mekon siskonsa häihin ja mulle kivan laukun :)

25. lokakuuta 2009 klo 22.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

covent garden ja ympäristö on ollut minun lontoon matkojen lempparipaikkoja. toki camden towniinkin kannattaa mennä.

25. lokakuuta 2009 klo 22.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse ihastuin Camden Towniin, joten suosittelen tietenkin sitä! :) Ja ihan siinä keskusta-keskusta -alueella kannattaa pyöriä, siellä pienenkin alueen sisällä näkee paljon. Se on huippua miten niin monta kulttuuria on sulautunut yhteen..

Onnea voitosta ja hyvää matkaa! =)

-Taija

25. lokakuuta 2009 klo 23.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ehdoton vierailu lontoossa on ihana camden town!

-piepu

25. lokakuuta 2009 klo 23.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olisi muuten hauskaa nähdä joku videopostaus lontoon reissustasi!
-piepu

26. lokakuuta 2009 klo 0.02  
Blogger yummy kirjoitti...

Parissa päivässä ei tosiaan paljoa ehdi, joten minäkin suosittelisin keskittymään jo mainittuun Oxford Streetiin ja sen lähiympäristöön. Itse pidän tosi paljon Carnaby Streetistä, jolta löytyy mm. nämä: http://www.carnaby.co.uk/categories/womenswear.

Kannattaa muuten googlailla Lontoon pääkatujen nimiä, esim. Oxford streetistä löytyy muistaakseni koko kadun mitalta otettuja valokuvia, joista näkee kivasti mitä liikkeitä kadun varrelta löytyy - saattaa myös helpottaa vähän kaupungilla suunnistamista, kun maamerkkejä on jo etukäteen muistissa.

Muutamat jo mainitsivatkin Primarkin, jota en itse koskaan jätä väliin Lontoossa tai muualla Englannissa käydessäni. Etenkin kengissä ja asusteissa olen tehnyt todella hyviä ja kestäviäkin löytöjä ja onhan jo Primarkin kassajonossa tönöttäminen kokemus sinänsä (se siis saattaa kestää). En tosin suosittele menemään sinne pahimpiin ruuhka-aikoihin.

Jokatapauksessa onnittelut ja oikein hauskaa matkaa!

t. blogiasi pitkään seurannut :)

ps. Pakko vielä lisätä, että ihan elämyksen vuoksi kannattaa käydä Harrodsilla ja Selfridgesillä ihailemassa ihania luksustuotteita. Ja jos et hermostu jonottamiseen, on London Eye hieno nähtävyys - varsinkin illalla.

26. lokakuuta 2009 klo 8.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kävin kesällä pikavisiitillä Lontoossa, ja metrolla pääsee liikkumaan kaupunkialueella tosi kivasti. Nappaat vain metroasemalta metrokartan mukaan niin et pääse eksymään sokkeloisessa alamaailmassa, siellä on tosi hyvin myös kylteejä joita seurailla :D Suosittelen myös pieneen karttakirjaan (London from A to Z) hankkimista jos aiot yksin kaupungilla juoksennella. Itse olin siis ensimmäistä kertaa koko kaupungissa ja selvisin noiden kahden kartan avulla kertaakaan eksymättä :) Itselläni oli käytössä 7 päivän Travel/Oystercard (en muista enää kumpi se oli) jonka otin zoneille 1-4 majapaikkani sijaitessa kauempana keskustasta. Suurimmat nähtävyydet ainakin Lontoo-oppaiden mukaan sijaitsevat zoneilla 1-2 eli sekin on varmaan riittävä.
Tästä osoitteesta löytyy hyvä tube kartta, jos haluat tutkailla sitä jo etukäteen:
http://www.tfl.gov.uk/assets/downloads/standard-tube-map.pdf
(en osaa laittaa linkkiä niin copypastea)
avaa

Metrojen hyväksi puoleksi bussien sijaan voin sanoa, että metrosta noustessa tietää edes jotakuinkin mihin kartalla sijoittuu. Lontoon hyviä puolia on kyllä että kadunnimet näkyvät kyllä joka kulmassa.

Notting Hill ja Camden näkyy sijoittuvan 1-2 zoneille. Itse en niissä matkallani päässyt käymään, joten en osaa muuta sanoa kuin että kaverini (joka vietti koko kesän lontoossa) kehui Notting Hill:n kirpparia.

Huh, tulipa asiaa.. Hauskaa matkaa!

-Sikurina-

26. lokakuuta 2009 klo 10.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tällä viikolla täällä on syyslomat, joten varaudu turistikohteissa lapsiperheisiin :( Epämääräistä tyyliä saa siis Camden Townissa. Kannattaa käydä katsomassa myös Sohon putiikit. Oxford Streetin sijasta suosittelisin Shepherd's Bushilla sijaitsevaa massiivista ostoskeskusta (sisätiloissa + ei niitä turisteja niii-in paljon kuin tod näk Oxford Streetillä).

26. lokakuuta 2009 klo 13.35  
Blogger Tiina kirjoitti...

Jos haluat pikaviikonlopun matkavinkit, katso blogistani pikku matkapäiväkirjani. Kotiuduin Lontoosta viiikko sitten sunnuntaina, ja itsekin viivyin kaupungissa vain 3 yötä, ja ehdin tehdä hurjasti kaikkea hyvällä suunnittelulla. =)

http://tiinan-sisustusblogi.blogspot.com/2009/10/terveiset-lontoosta.html

26. lokakuuta 2009 klo 14.05  
Blogger Linda kirjoitti...

Bond Street ihanine designer liikkeineen on ihan käymisen arvoinen. Ikinä ei ole ollut varaa ostaa sieltä mitään, mutta pelkkä ikkunashoppailukin moisessa muotiparatiisissa riittää saamaan hyvälle mielelle.

26. lokakuuta 2009 klo 15.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa tsekata Primark. Se on Oxford streetin alussa Hyde Parkin päässä. Sieltä löytyy paljonpaljon halpaa vaatetta ja osa niistä on kivoja, joita ei tule usein vastaan Suomessa. Pitkät jonotkin sujuvat hyvän järjestelyn ja pikapalvelun ansiosta sulavasti!

26. lokakuuta 2009 klo 18.08  
Blogger Laura kirjoitti...

Monet ovatkin jo maininneet Primarkin, mutta sinuna jättäisin sen väliin, koska sen ajan, jonka siellä viettäisit, niin voisit hyödyntää varmasti paremminkin. Okei, ei ollut tarkoitus kuulostaa ihan noin tylyltä, mutta siis kun siitä laadusta ei aina oikein mene takuuseen niin mieluummin sitten laittaa vähän enemmän rahaa ja saa vastineeksi jotain kestävämpää tai sillein. :D

Primarkissa vaatteita/kenkiä ei ole kyllä hinnalla pilattu, mutta kun niistä ei oikein ikinä tiedä kestävätkö ne vai ei. Asun siis Englannin etelärannikolla ja Primarkissa tulee piipahdettua aina välillä, koska se nyt sattuu olemaan keskellä ostaria lempparikenkäkauppani vieressä heh, ja kyllä sieltä aina välillä löytää jotain huippukamaakin, mutta hmmm Lontoossa keskittyisin enimmäkseen Oxford streetillä tallaamiseen!

Tervetuloa Englantiin! :-)

26. lokakuuta 2009 klo 20.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Primark! Halpaa, hyvää ja.. no - tajuat sitten :D

26. lokakuuta 2009 klo 21.39  
Blogger Paperisade kirjoitti...

ite olin justiinsa lontoossa, viime viikolla tulin takas ja neljä päivää olin eikä siinä paljon mitään ehtinyt nähdä. ens kesäksi suunnitteilla uusi matka, ihastuin kaupunkiin ihan valtavasti! oli niin outo fiilis astua paddingtonin asemalta ulos ja nähdä ensimmäistä kertaa katukuva lontoosta, ihmeellinen pienoiskaupunki-fiilis tuli niiden talojen muotojen ja mataluuden vuoksi. itse pidin charing crossin kirjakaupoista, camden townista, kolmioleivistä (jotka selkeesti pyörittää sitä kaupunkia:D), pyöreistä metrotunneleista, siitä että kuuli tosi monia kieliä ympärillään ja kaikesta mahollisesta. covent gardenin marketista löysin mahtavan saippua/ihonhoitokaupan, hmv:eestä loistavan levyvalikoiman ja tää lista jatkuu loputtomiin joten lopetan tähän.
toivottavasti itekkin tykkäät kaupungista :))

26. lokakuuta 2009 klo 22.49  
Blogger Juliet kirjoitti...

Shoppailu valikoimaa on niin hulluna, että on en osaa sanoa mistä kolmeen päivään rajaisi. Mutta musikaaleja suosittelen! itse olen käynyt katsomassa Evitan ja Leijonakuninkaan ja molemmat voittivat kaiken mitä suomessa ikinä livenä näkee. Ihan ehdoton!

Ja onhan tuo Harrods klassikko jos haluaa päästä hiplaamaan designer-tuotteita.

juliet xxx

27. lokakuuta 2009 klo 20.04  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu