Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Not so bad after all?

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Not so bad after all?



En tiedä, olenko aivan kajahtanut, mutta katsoin eilen sen Muodin Huipulle -extran, eikä se nyt niin kamala sitten ollutkaan. Eikä se Janne Katajakaan vaikuttanut ollenkaan niin raivostuttavalta kuin viikko sitten - melkeinpä jopa ihan symppiksen oloinen tyyppi. Ensimmäisellä viikollahan jätin väliin koko extran, koska kyseisen herran naama alkoi ärsyttää jo parin minuutin jälkeen. Pitäisiköhän huolestua tästä uudesta käänteestä... :D

Sisällöltäänkin ohjelma oli oikeastaan yllättävän kiva. Pidin erityisesti suunnittelijoiden luonnostelua käsittelevistä haastatteluista ja lopun The Green Dress -putiikkia koskevasta jutusta. Sarjan juontajaksikin haikailtu Jani Toivola vilahti myös ruudussa, tosin vain haastateltavan roolissa. :) Pohdiskelimme viime viikolla Auroran kanssa, että ehkä Janne Katajan valitseminen tuohon rooliin on ihan taktinen veto. Voi nimittäin olla, että tämäntyyppinen lähestymistapa tuo ohjelmalle myös sellaista yleisöä, joka ei aiemmin ole niin muodista perustanut. Ehkä juuri juontajan asiantuntemattomuus tekee ohjelmasta helpommin lähestyttävän myös muille muodista tietämättömille. Oli miten oli, taidan antaa tuolle extralle sittenkin uuden mahdollisuuden.


T: Takinkääntäjä :D



PS. Huomaako kukaan muu yhdennäköisyyttä Janne Katajan ja Katto Kassisen välillä? :D

Tunnisteet:

20 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Argh ja apua. Pakko kommentoida sillä minulla on KAMALA Katto Kassinen-fobia, olen tästä usein russuttanutkin ja löytänyt monta komppaajaa tälle pelolle ;O) Nyt pilasit minulta koko Extran katsomisen ;O)

9. lokakuuta 2009 klo 11.48  
Blogger J/SH kirjoitti...

En ole vielä itse ehtinyt katsomaan extraa, kun samaan aikaan tulee Mentalist (joka menee etusijalle!).

Mutta mitä olen pätkiä nähnyt, niin olen juurikin sitä mieltä että extran tarkoitus on olla jollain tavalla rempseä ja viihdyttävä. Sellainen henkilö, joka ei noin muuten ole muotialalla tuo ihan uuden näkökulman ohjelmaan. Silloinkin voi helposti ampua yli, mutta hyvä jos Janne ei niin tee. :)

9. lokakuuta 2009 klo 12.16  
Blogger Nina kirjoitti...

Mä eilen jopa naurahdin jossain kohtaa tuota Extraa. :) Ensin järkytyin ("yäk, mikä Janne Katajassa muka naurattaa"), mutta sitten ilahduin. Viihdettähän tämä vain on, ei pidä ottaa liian tosissaan.

9. lokakuuta 2009 klo 13.52  
Blogger Laura kirjoitti...

Äääk, ihan samannäköisiä, en ole ikinä tajunnutkaan! :DD Itse en vielä eilistä extraa ole ehtinyt kiireiltäni katsoa, ehkä tänä iltana... En kyllä voi sietää Katajaa, saa nähdä tuleeko mustakin takinkääntäjä kyseisen jakson jälkeen ;)

9. lokakuuta 2009 klo 14.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kataja on omalla ärsyttävällä tavallaan ihan sairaan hauska :D

9. lokakuuta 2009 klo 14.04  
Blogger tannttu kirjoitti...

kyllähän ne vähän toisiaan muistuttaa :DD
Mun mielestä just yhes lehdes luki et Kataja oli otettu tuomaan "maallikon" näkökulmaa asiaan.
Pitäs itekin kattoo toi ekstra, mut en ikinä muista et sellanenki tulis :p

9. lokakuuta 2009 klo 14.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mulla oli ihan sama juttu! Viime viikolla katoin noin yhden minuutin extraa alusta ja pistin tv:n kiinni, kun ei vaan inspannut sit kattoa ja tällä viikolla ihan huvikseni kokeilin taas kattoa ja katsoin loppuun asti ja taidanpa kattoa ens viikollakin! Onhan se Janne raivostuttava välillä, mutta ihan symppis jossain kohdissa ;)

9. lokakuuta 2009 klo 14.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ai, mulla tulee aina Janne Katajasta mieleen tää:
http://filmlinc.files.wordpress.com/2008/10/jack-nicholson_joker2.jpg

Muahahahaaa! :D

9. lokakuuta 2009 klo 14.46  
Anonymous Annemari kirjoitti...

Itse katsoin Extran myos ensimmaisella kerralla, enka totta puhuen ymmartanyt, miksi niin monet kommentoijat ilmaisivat suorastaan syvaa vihaa seka Extra -ohjelmaa etta erityisesti Janne Katajaa kohtaan. Minusta han on varsin hauska ja hanta on miellyttava kuunnella (ei niinku/tota noin/muuta kurkkuorinaa, vaan miellyttava aani ja kaunis puhetapa). Ja idea Extra -ohjelmaan on kerrassaan mainio; syvaluotaa muotia, suunnittelua ja tekijoita, mita muuten ei Muodin Huipulle -ohjelman raameissa ehdita tehda.

PS. Kiitos juoksuinnostamisesta, kengat ostettu ja lihaksia verrytellaan jo! :D

9. lokakuuta 2009 klo 15.05  
Blogger Emma kirjoitti...

Mä kelasin kans viime viikolla jo (EHIN EKA!!!!) samaa! Jani Toivola olis ehkä ollut turhan itsestäänselvä juontaja, kun taas Janne Kataja tosiaan tuo ihan uutta, maallikon näkökulmaa ohjelmaan. Sinänsä freesi valinta, vaikken herran fani olekaan.

9. lokakuuta 2009 klo 15.32  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Janne on ihana, mutta Kassinen, KAMALA!! En ymmärrä miten lapsille on keksitty tehdä niin kamala ohjelma :D HYI!

9. lokakuuta 2009 klo 15.46  
Blogger Siru kirjoitti...

Ovat kyllä saman näköiset! Itse en ole extraan vielä koskenut.

juliet xxx

9. lokakuuta 2009 klo 17.29  
Blogger Mari kirjoitti...

Voi ei, varastit mun idean melkeen :D Meinasin et postaan vielä joku päivä siitä, etten ymmärrä miks mä aina tykkään niistä ihmisistä, joita kaikki muut vihaa.

Näin on ollu opettajien kans kautta aikojen ja tietysti Janne Katajan suhteen myös ;)

Janne on sen olonen tyyppi, että voisin tulla toimeen ihan helposti :) Ja vois olla hauskaakin!

9. lokakuuta 2009 klo 17.46  
Blogger Irene kirjoitti...

mäkin kyllä mietin, että miksei kataja voinut pysyä bb-extrassa ja muodintuntija jani toivolaa hommata muodin huipulle mutta ihan symppishän se jannekin on :)

9. lokakuuta 2009 klo 18.32  
Blogger Katri kirjoitti...

Onneksi joku on kanssani sentään samaa mieltä! Itseäni ei Janne Kataja ärsytä, päinvastoin - vaikka olenkin kenties hieman jäävi, sillä oman kaupungin poikiahan tuo Kataja on.

Muodin huipulle ja Muodin huipulle extra ovat kaksi eri ohjelmaa enkä edes kaipaa extraan mitään suunnittelun huippuasiantuntijaa. Kataja sen sijaan on muotigurujen vastakohta ja varsin häpeilemättä sitä onkin!

Eiköhän Katajan hahmo perustukin juuri siihen tietynlaiseen ärsyttävyyteen, joka lopulta todellakin on aivan hulvattoman hauskaa!

9. lokakuuta 2009 klo 19.43  
Anonymous Katri kirjoitti...

Ihmettelin kovasti sitä suurta ärsyyntyneisyyttä mitä useat blogit toitottivat Jannen tiimoilta.. ihan kuuin kaikkien olisi pitänyt olla yhdessä samaa mieltä.. :/ Itse olen aina pitänyt Jannen höpönlöpön-luonteesta ja pitänyt tyyppiä tosi fiksuna ja loistavana juontajana sekä humorikkona! Sitä paitsi Jannella on mahtava tyyli jota olen suuresti kaivannut extrassa, jossa mies on jostain kumman syystä viihtynyt huppareissa. Mutta yhteenvetona: Go Janne!! :)

9. lokakuuta 2009 klo 20.17  
Blogger emmi / NO FASHION VICTIMS kirjoitti...

Mä en aio kääntää takkiani aiheen suhteen - en kestä Katajaa missään yhteydessä :-D
Mutta oon funtsinut tota samaa, kuin säkin. Siis että Katajan extralla yritetään luultavasti vaan kalastella ohjelmalle vähän heterogeenisempää (tai no, yleisesti vaan laajempaa) yleisöä. Voisin muuten veikata, että löytyy sellainenkin ryhmä joka seuraa noita kaikenmaailman extroja jo ihan vain Katajan takiakin..vaikka en kyseistä ryhmää yhtään ymmärräkään :--D

9. lokakuuta 2009 klo 21.45  
Anonymous Kii kirjoitti...

Oooh ;D Oon aina miettiny miten tutulta toi Kataja näyttää, ja selvitit syyn mun puolesta, kiitos :D

10. lokakuuta 2009 klo 11.52  
Blogger Chérie kirjoitti...

Ehdottomasti kuin kaksi marjaa!:D

10. lokakuuta 2009 klo 12.20  
Blogger Jenni kirjoitti...

Mikaela: Hahahah, suuret pahoitteluni jos tämä aiheutti traumoja. :D Mutta miten voit pelätä Katto Kassista? :D

J: Luulen myös, että extralla on haettu juuri sellaista lähestyttävyyttä myös ei-niin-muotisuuntautuneiden ihmisten joukossa. :)

NinaV: Joo, minäkin taisin naurahtaa! :D Ja olet oikeassa, helposti sitä ottaa tällaiset jutut vähän tarpeettoman vakavasti. ;)

Laura: Hahaha. :D Se vain välähti päähäni torstaina tuota katsoessa. :D En itsekään voi sanoa olevani mikään Janne Kataja -fani tämänkään jälkeen, mutta sentään siedän nyt tyyppiä sen puoli tuntia viikossa. ;)

Anonyymi1: Juu-u, kyllä siinä jotain on. ;)

Tannttu: Ai että vähän? Kuin kaksi marjaa, hei! :D Uskon kyllä, että tuo Katajan mukanaolo tuo ohjelmaan juuri sitä, mitä on haettukin. :)

Anonyymi2: Joo, ollaan lempeitä Jannelle. :D Ajattelin myös katsoa ohjelman tällä viikolla. :)

Anonyymi3: No ei kai nyt sentään. :D Kyllä tuo Nicholson on Jokerina huomattavasti karmivampi! :D

AnneMari: Luulen, että monissa herätti vastustusta jo pelkkä ajatus Janne Katajasta tuollaisen ohjelman juontajana ja asiaa vastustettiin periaatteesta. Omasta mielestäni se ensimmäinen extra vaikutti ensiminuuttien perusteella sellaiselta höseltämiseltä, että en jaksanut itse innostua. Nyt toisella viikolla annoin uuden mahdollisuuden ja se olikin ihan kiva. :) Ja hei, loistohomma tuo juoksujuttu! Tsemppiä lenkille! :)

Liisa: Eipäs siellä nyt innostuta! ;) Mekin kyllä Auroran kanssa keskustelimme tästä nimenomaan ensimmäisen jakson yhteydessä. Hahaa! :D Mutta joo, nyt ajateltuna on ihan kiva, että ohjelmaan valittiin joku vähän "epätyypillisempi" vaihtoehto. :)

Anonyymi4: No kieltämättä ei se Katto Kassinen koskaan omiinkaan suosikkeihini kuulunut. :D

Juliet: Haha, anna sille mahdollisuus. ;)

Mari: Pahoitteluni. :D Haluaisin kyllä nähdä sen postauksen ja lukea, keitä inhoat ja keistä tykkäät. :D

Irene: Jee, Janne on voittanut kriittisten tyttöjen sydämet puolelleen. ;)

KatriK.: On kyllä hauska huomata, että monen reaktiot ovat muuttuneet vastustuksesta hyväksynnäksi tuon toisen jakson jälkeen. :) Kyllä se Janne pärjää. ;)

Katri: Itse taas en ollut Jannea juurikaan missään nähnyt, kun en BB:tä seuraa. Tyyppinä hän vaikutti minun silmissäni vähän ärsyttävältä, mutta ihan symppikseksihän tuo osoittautui nyt lopulta. :D

Emmi: Hahaa, sentään joku, jota Kataja ei ole vielä onnistunut hurmaamaan puolelleen. ;) Ei sinänsä, en minäkään mikään fani ole, mutta siedän nykyään ainakin tuon puoli tuntia viikossa. ;)

Kii: Haha. :D Ei kestä!

Chérie: Loistavaa, että muutkin huomaavat sen. :D

12. lokakuuta 2009 klo 17.35  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu