Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kenkälöytö vuosikymmenen takaa

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

perjantai 18. joulukuuta 2009

Kenkälöytö vuosikymmenen takaa


Löysin talvivaatesäkkiä penkoessani karvakauluksella varustetun kirpparitakin lisäksi muutakin mielenkiintoista, nimittäin yläasteella saamani Dieselin maiharit! Koska jalkani ei ole kasvanut numeroakaan sitten 11. ikävuoden, monet lapsuuteni ja nuoruuteni kengät sopivat minulle yhä. Se on sitten eri asia, suostuisinko laittamaan niitä jalkaani. :D Olin nuorempana oikea murheenkryyni vanhemmilleni, mitä tuli kenkäostoksiin. En tiedä miksi, mutta jostain syystä minulle oli aina kamalan vaikea löytää mieluisia ja sopivia kenkiä. Sittemmin tätä ongelmaa ei ole ilmennyt... :P

Mutta palatakseni tähän tekemääni löytöön! Oikeastaan tasan 10 vuotta sitten olimme jälleen tilanteessa, että tarvitsin kunnolliset talvikengät ja äiti lähti kanssani ostoksille, kaiken kärsivällisyytensä kooten. Olimme vaeltaneet kenkäkaupasta toiseen jo pari tuntia, kun äidin varsin pitkä pinna alkoi yllättäen palaa loppuun. ;) Näihin samoihin aikoihin käteeni tarttuivat Dieselin ruskeat maiharit, joiden hintalappu näytti aivan liian suurta summaa. Kengillä oli hintaa 500 markkaa, joka on noin 85 euroa, mutta suhteutettuna nykyiseen hintatasoon vastaisi varmaankin kaksinkertaista summaa. Tiesin, että kengät maksoivat aivan liian paljon, mutta äiti oli selvästi jo todella kypsä, koska sanoi vain väsyneesti: "Jos ne on hyvät, niin me OTETAAN NE!" No ne olivat hyvät. :)


Nyt kymmentä vuotta myöhemmin nuo kengät ovat yhä kuin uudenveroiset ja ajattelinkin ottaa ne uudelleen käyttöön. Hassua sinänsä, että nuorempana minulla ei selvästikään ole ollut aavistustakaan jalkani koosta, ja lähes kaikissa niihin aikoihin ostetuissa kengissä on kohtuuttoman paljon kasvunvaraa ottaen huomioon, miten pikkuruiseksi jalkani lopulta jäi (ja ettei se ole kasvanut senttiäkään sitten ala-asten viimeisten vuosien). Näin ollen Dieselitkin ovat kokoa 38, mutta ei se mitään - mahtuupahan villasukkakin tarvittaessa alle. ;) Kengät eivät ehkä ole ominta tyyliäni ainakaan juuri nyt, mutta toisaalta jykevillä pohjilla varustetut maiharit sopivat tuomaan hauskalla tavalla maskuliinista särmää pukeutumiseen, sen lisäksi siis että nehän ovat täydelliset varpaiden lämmittäjät näillä kirpeän kylmillä pakkassäillä. Mitä mieltä te olette? :)


Tunnisteet: , ,

33 kommenttia:

Blogger Maria kirjoitti...

Kivat kengät. Mulla tuskin olisi yläasteajoilta yksiäkään, jotka kehtaisin enää laittaa jalkaan :D

18. joulukuuta 2009 klo 10.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Huomaa, että ovat sinulle isoa kokoa, näyttävät todella suurilta ja raskailta jaloissasi. Hauskaa vaihtelua normaalipukeutumiseesi.

18. joulukuuta 2009 klo 10.20  
Anonymous Jemma kirjoitti...

Itsekin mietin juuri että pitäisi kaivaa 13 vuotta sitten ostetut Vagabondin maiharit esiin ja mahdollisesti jopa käyttöön.

Tuon koon kanssa mulla on sama juttu, nuo edellä mainitut popot ovat kokoa 38, ja oikea kokoni on 36, mutta villasukat pelastaa ja mikäpä talvella on sen ihanampaa kuin lämmittävät villasukat.

18. joulukuuta 2009 klo 10.51  
Blogger Minttu kirjoitti...

Tosi kivan näköiset!! Ja ihan parasta tehdä löytöjä omista varastoista! :)

18. joulukuuta 2009 klo 11.07  
Anonymous MillaS kirjoitti...

Sopii kyllä!:) Mä en voi käyttää mun nuoruuden kenkiä, koska jostain syystä silloin oli "muotia" liian isot kengät (?!?!?!) ja mun kengänkoko oli silloin maksimissaan 42,5 (?!?!?!?!) ja oikeastaan kengänkokoni on 38 :D en edes ymmärrä miten kävelin isoilla kengillä... huhheijaa.

18. joulukuuta 2009 klo 11.14  
Blogger Eveliina kirjoitti...

Ja mä tulen siis tännekin hehkuttamaan alpakkasukkien ihanuutta. -25C ja nahkamaiharit =ei tunnu missään :D

18. joulukuuta 2009 klo 11.31  
Blogger KässÄs kirjoitti...

Ihan MAHTAVAT kengät!

18. joulukuuta 2009 klo 11.39  
Blogger KässÄs kirjoitti...

Ihan MAHTAVAT kengät!

18. joulukuuta 2009 klo 11.40  
Blogger maijja kirjoitti...

Hyvät! Sopivasti karheat ja karut.

18. joulukuuta 2009 klo 11.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei en näköjään oli ainoa typerys! Oon monesti pohtinu miten oon just yläasteikäsenä ostellu 39-kokoisia kenkiä, jotku jopa 40. Ja kengänkokonihan on todellisuudessa 37,5. Hah :)

18. joulukuuta 2009 klo 12.55  
Anonymous maria! kirjoitti...

OLIT MARIA!:SSA NIINKU NADJAKI! BONGASIN ;)

18. joulukuuta 2009 klo 13.27  
Blogger Roosa ja Aida kirjoitti...

Bongasin sut Mariasta!:)
-aida

18. joulukuuta 2009 klo 13.48  
Blogger Noora kirjoitti...

Mullakin on yläasteajalta liian suuria kenkiä!!! Hämmentävää. Itse voisin kaivaa Clarksin "curling" kengät ja Caterpillarit jostain kätköistä esiin... Jiihaa!

Noi on muuten hauskat sun jalassa (edelleen)...

18. joulukuuta 2009 klo 13.49  
Blogger Joa kirjoitti...

Mun on pakko sanoa, että ihan hirveät! :--D En ole oikein ikinä tykännyt maihareista eivätkä nämäkään mielipidettäni muuta. Tykkään enemmän sun saappaista. ;)

18. joulukuuta 2009 klo 16.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vau tosi siistit!

18. joulukuuta 2009 klo 16.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tulee pikkasen Martenssi viboja, tosi siistit!

18. joulukuuta 2009 klo 16.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ei ollenkaan huonot! Ja mikä tärkeintä - varmasti myös lämpimät :)

18. joulukuuta 2009 klo 18.02  
Anonymous carla kirjoitti...

Wau! Tosi kivan näköset. Vanhojen aarteiden löytäminen on jopa kivempaa kun uusien ostaminen:)

18. joulukuuta 2009 klo 18.29  
Blogger Salka kirjoitti...

Siis nuohan ovat aivan mielettömät poposet! Ja hih, samaa kasvunvaraa olen itsekin kenkiä ostaessani ajatellut silloin pentuna, ja siitä johtuen ystäväni mielestä ostan nykyisin liian pieniä kenkiä :D ( vaikka sopivia ovat :)

18. joulukuuta 2009 klo 18.56  
Blogger Salla kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

18. joulukuuta 2009 klo 19.09  
Blogger Salla kirjoitti...

Noi on omalla tavallaan tosi söpöt! Käyttäisin! :)

18. joulukuuta 2009 klo 19.09  
Anonymous saara kirjoitti...

suloiset! mutta äsken tuossa katoin sun vanhoja postauksia ja niissä käytit aikalailla erilaisia tunikoita ja hameita ja mekkoja ja kaikkea tyttömäistä mutta nyt ne on kadonnut :o osaisitko penkoa niitä vaatekaapin perukoilta :) ei sillä että nämä nykyiset ois liian poikamaisia tai joitain vastaavaa.

18. joulukuuta 2009 klo 23.07  
Blogger Sonja kirjoitti...

Antaa kivasti sarmaa nuo kengat! Tosi jees!

18. joulukuuta 2009 klo 23.11  
Anonymous marGe kirjoitti...

oonko tosiaan ainut, mutta musta noi on aika hirveet..en pitäis itse mistään hinnasta..

19. joulukuuta 2009 klo 0.21  
Blogger Sirpa kirjoitti...

haha..muistan kanssa kuinka vaikeeta se joskus oli se kenkien osto! :D

19. joulukuuta 2009 klo 10.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

IHANAT! :)

19. joulukuuta 2009 klo 17.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

*LOL* Onpas virkistävää kuulla, että jollakulla muullakin on ollut etenkin nuorempana sama ongelma oikean koon valinnan suhteen. Itse ostin yläkouluiässä yhdet, kaksi kokoa liian suuret bobot. Onneksi harjoitus on tehnyt mestarin ja jaloistani lähtee nykyään signaali aivoihin, että se on koko 38, piste :).

19. joulukuuta 2009 klo 18.46  
Anonymous Nicole kirjoitti...

Pakko tulla nyt vihdoin kommentoimaan kun olen blogia jo kuukausia lukenut.

En ihmettele ollenkaan mikset saa ilkeitä anonyymikommentteja - kirjoitat niin rennosti ja leppoisaan sävyyn etten ole löytänyt yhtään ärsytyksen aihetta, vaikka olenkin ammattilainen turhasta ärsyyntymisessä :D Facebookista näen aina koska tulee uusi päivitys ja ryntään samantien lukemaan sen.

Eli, tiivistettynä, kiitos kaikista tähänastisista hienoista hetkistä blogin parissa ja toivottavasti sellaisia on vielä kauan tulevaisuudessakin!

19. joulukuuta 2009 klo 19.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihanat! Oijoi, kun munkin kaapista paljastuisi tuollaiset. Ja varmasti tosi käytännölliset.

20. joulukuuta 2009 klo 16.30  
Blogger windi kirjoitti...

Ihanat! <3

20. joulukuuta 2009 klo 17.55  
Anonymous Ninna kirjoitti...

Kuinka pitkä oot? Bongasin tän blogin vasta tänään ja kiva lukee noita "treenikassi" tunnisteita, kun itsekin juoksen. :)

20. joulukuuta 2009 klo 18.46  
Blogger Jenni kirjoitti...

Maya: Kiitos. :) No suurinta osaa omistanikaan en kyllä kehtaisi. :D

Anonyymi1: Joo, kauheat kanootit. :D Villasukka mahtui alle aivan kevyesti!

Jemma: Oijoi, tuollaiset löydöt pitää ehdottomasti ottaa käyttöön! Ja tosiaan, aika monikin tuntuu teini-ikäisenä olevan hieman hakoteillä oman kengännumeronsa suhteen, kun on varhaisnuoruudessa tottunut siihen, että aina pitää olla kasvunvaraa. Muistelen, että taisin ihan tosissani kuvitella kokoni olevan 38. Kummallista, etten tajunnut aiemmin. :D

Minttu: Kiitos. :) Todellakin, omista varastoista löytöjen tekeminen on monesti todella paljon kivempaa kuin kokonaan uuden hankkiminen!

MillaS: Hahaha. :D Minä en sentään ostanut liian isoja kenkiä muodin tähden, taisin vain jostain syystä kuvitella jalkani isommaksi kuin se onkaan. :D

Prefecta: Täytyypä varmaan lisätä alpakkasukat ostoslistalle. ;)

Sarita: Kiitos! :)

Maija: Joo, pitää testata noita jonkun hempeän mekon kanssa! :D

Anonyymi2: Vaikuttaisi selkeästi olevan aika yleinen ilmiö, koska moni muukin on kertonut ostaneensa nuorena aivan liian suuria kenkiä. Kasvunvara-hokema on selvästi jäänyt päähän. :D

Maria!: Kyllä vain, siellä oltiin. :)

Aida: Hyvin bongattu! ;)

Noora: Kiitos. :) Nyt vain vanhoja kenkiä kaivelemaan kaappien kätköistä... ;)

Joa: Haha, ihan virkistävää, että joku uskalsi olla eri mieltä. :D Maihareista eivät kaikki tykkää, eikä tarvitsekaan. Mutta ei pelkoa, saappaat eivät ole menossa minnekään. ;)

Anonyymi3: Kiitos! :)

Anonyymi4: Kiitti! Näissä taitaa olla vielä jyhkeämmät pohjat kuin Martenseissa. :D

Anonyymi5: Kiitos. :) Lämpimät ne todella ovat, varsinkin villasukkien kanssa!

Carla: Todellakin. :) On aina aivan mahtavaa tehdä löytöjä omasta kaapista!

Salka: Hahaha. :D Tuo onkin hassua, kun joku muu kuvittelee, että ostaa nykyään sitten liian pieniä kenkiä. Minäkin luulen, että äitini osittain siksi patisti ostamaan isompia kenkiä, koska hänen oma jalkansa on kokoa 39. Oli vaikea uskoa, että tyttären jalka jäisi kolme numeroa pienemmäksi. :D

Salla: Jee, kiitos. :D

Saara: Osittain tämän kommentin innoittamana teinkin tuon tämänpäiväisen postaukseni tyylini kehityksestä. :) Osaksi tällä hetkellä pukeutumiseen vaikuttaa tuo sää - palelen niin herkästi, että usein tulee valittua housut mekon yli. Mutta kyllä ne mekot ja tunikat taas pääsevät esille, kunhan säät vähän lämpenevät. :)

Sonja: Kiitos! :)

MarGe: Oli tuolla joku muukin, joka ei tykännyt eli et ole yksin. ;) Eivät nämä nyt minunkaan suosikkikengikseni yllä, mutta ihan hyvillä mielin voin käyttää. :)

Sirpa: No sanopa muuta. Äidillä ja isällä menivät hermot aina. :D

Anonyymi6: Kiitos! :)

Anonyymi7: Tuo oikean koon ostaminen näyttää olleen monelle tosi haastavaa. :D Ehkäpä se on oikeasti hankala arvioida omaa kokoa, kun on vielä kasvuvaiheessa ja tottunut ostamaan kasvunvaraa. :)

Nicole: Voi miten kiva kommentti, kiitos! On ihan hauska huomata, etten herätä ihmisissä suurempia aggressioita. :D Toisaalta voi olla, että ne suurimmatkin intohimon tunteet jäävät sitten puuttumaan tämän leppoisan neutraalin linjan takia. ;) Mutta tosi mukava kuulla, että viihdyt ja jätä jälki itsestäsi toki toistekin! :)

Hilla: Kiitos! No käytännölliset nuo tosiaan ovat. :)

Windi: Kiitos. :)

Ninna: Olen suunnilleen 165cm pitkä. :)

22. joulukuuta 2009 klo 11.53  
Blogger NELLI kirjoitti...

eka katoin että onpa vaan järkyttävät kengät ! tarkemman tutkailun jälkeen tajusin että nehän onkin aika ihanat. just omiaan tuomaan sitä maskuliinisuutta, tykkään.

27. joulukuuta 2009 klo 1.25  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu