Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tukholman tuliaisia

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

tiistai 11. marraskuuta 2008

Tukholman tuliaisia

Olen pihtaillut Tukholman shoppailujani jo aika kauan, joten eiköhän ole jo aika paljastaa, mitä reissusta tarttui mukaan! Pysyttelin loppujen lopuksi ostoksineni aika maltillisella linjalla, osittain rajallisen budjettini takia ja osittain ihan vain siksi, että mitään aivan järjettömiä mielitekoja ei reissun aikana tullut.

Ensimmäiset ostokset tein Camilla Norrbackin liikkeessä. Suomalaissyntyinen Camilla on luonut käsitten EcoLuxury, jonka idean mukaisesti kaikki suunnittelijan nimeä kantavan merkin vaatteet ovat viimeisen päälle ekologisesti tuotettuja. Vaatteiden materiaalit ovat joko luomua tai vaihtoehtoisesti kierrätysmateriaaleista valmistettuja. Camilla onkin käyttänyt materiaalien suhteen todella luovuutta, koska esimerkiksi muutamien paitojen ja leggingsien kangas oli tehty käytetyistä muovipulloista!

Onnistuin löytämään ihan vahingossa liikkeestä pari rottinkikoria, joissa oli kaikenlaisia ihanuuksia ja niitä aikani ihasteltuani sain tietää, että kaikki korien vaatteet olivatkin huimassa alennuksessa. Olin ehtinyt jo kuolata 100% silkistä tehtyä unelmankevyttä keijukaistoppia, mutta hintalapun ilmoittama noin 120 euron hinta ei lämmittänyt mieltä. Nyt kuulin, että paita maksoikin vain 25 euroa ja voitte olla varmoja, että en aikaillut ostopäätöksen kanssa.

















Nappasin Camilla Norrbackilta mukaani myös todella korkeavyötäröiset mustat, kapeat housut, jotka olivat yli 100 euron alennuksessa. Navan korkeudelle ulottuva vyötärö vaatii hieman totuttelua, mutta totuttelu tyssäsi vallan alkuunsa, kun puin housut kotona ensimmäisen kerran ylleni. Kävi nimittäin köpelösti! Ilmeisesti housujen vetoketju oli jotenkin viallinen, koska se hajosi heti ensimmäisellä käyttökerralla. :/ Sovitellessa vetoketju ei ollut temppuillut, mutta nyt se hajosi samantien kun vedin sen kiinni. Tilanne olisi muuten ollut ihan ok, mutta enpä saanutkaan housuja pois jalastani, kun vyötärökin oli housuissa niin korkealla (ja siksi kapea), ettei niitä voinut vain vetää alas. Minulla oli jo hiukan kiire erääseen tapaamiseen tuossa vaiheessa, joten pikku-paniikissa vain kiskaisin pitkänmallisen paidan housujen seuraksi, jotta rikkonainen vetoketju (ylhäältä kiinni mutta koko matkalta auki :D ) ei pilkottaisi kaikelle kansalle. Olin jo alkanut harkita vetoketjun irti leikkaamista, kunnes yhtäkkiä sain kiskottua sen rikki siten, että vedin irtosi toisen puolen hampaista kokonaan ja sain housut vihdoin pois! Huh. Nyt pitää vain toivoa, että äiti olisi kiltti ja suostuisi ärsyttävään vetoketjun vaihto-operaatioon.



Yksi suosikkiputiikeistani Ruotsissa on Weekday, jossa myydään esimerkiksi Cheap Mondayta ja Acnea. Liikkeestä olisi varmasti löytynyt vaikka mitä, jos budjetti olisi ollut rajaton, mutta tällä kertaa ostin vain tummanturkoosin paidan, jossa on hauska kiristyssysteemi vyötäröllä. Paidasta on tullut välittömästi uusin suosikkini.






















Jotkut pidempään jo mukana pysyneet lukijat saattavat muistaa, kuinka syksyllä 2007 tuskailin hajonneita Cheapo Ninjojani. Lähetin tuolloin asiasta sähköpostia Cheapon pomolle, joka lupasi tarjota minulle Tukholman liikkeestä uudet kengät, jos sattuisin sinne suunnalle. Nyt sitten vuosi myöhemmin satuin ja muistin lupauksen! Tietysti muistin asian vasta Tukholmassa, enkä ollut ottanut mukaani rikkinäisiä kenkiä tai lupauksen sisältänyttä sähköpostia. Yritin ensin päästä tulostamaan sähköpostin, mutta se ei onnistunut. Päätin silti kokeilla onneani ja marssin Cheapon liikkeeseen. Selitin tilanteen ja ystävällinen myyjäpoika kuunteli ja totesi, etten minä mitään "todisteita" tarvitsisi. Hän voisi kuulemma soittaa pomolle ja kysäistä tältä asiaa suoraan. Epäilin, josko herra iso kiho edes mahtaisi muistaa tällaista yksittäistä tapausta yli vuoden takaa, mutta myyjäpoitsu ei aikaillut, vaan soitti saman tien. Pomoa ei puhelimitse tavoitettu, mutta myyjä neuvotteli jonkun muun kanssa hetken. Lopputulos oli ällistyttävä! Myyjä sanoi asian olevan ok ja kysyi, miten paljon olin rikkoutuneista kengistäni maksanut. Sanoin kenkien maksaneen muistaakseni noin 60 euroa, jolloin myyjä totesi: "Hyvä on, kuulostaa kohtuulliselta. Katsele, jos liikkeessä olisi jotakin sinulle mieluisaa, ja voit valita haluamasi kengät 60 euron arvosta." En ollut uskoa korviani! Ei MISSÄÄN saa tällaista asiakaspalvelua! Valitsin lopulta hauskat, nyörein varustetut canvas-saappaat, joiden juju on oranssissa vuorissa, jonka saa halutessaan näkyviin saappaan vartta kääntämällä. Saappaat maksoivat 70 euroa, joten maksoin niistä vain erotuksen eli 10 euroa.



Tunnisteet: ,

15 kommenttia:

Blogger Sara kirjoitti...

Oho, aika uskomaton tuo Cheapon juttu! Siis ehdottomasti hyvässä mielessä! En kyllä ikinä voisi kuvitella jossain Suomen liikkeessä olevan tuollaista palvelua.. :)

11. marraskuuta 2008 klo 18.43  
Blogger Herttainen kirjoitti...

No olipa todella hyvää asiakaspalvelua! Ja veikeältä näyttää uudet kengät! Jotka on siis varustettu oranssilla vuorilla, ei vuorella ;)

11. marraskuuta 2008 klo 18.49  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Vou, aikamoista asiakaspalvelua! Mäki haluun sinne!! :D

11. marraskuuta 2008 klo 19.00  
Blogger Roosa kirjoitti...

Voutsi, aika hyvää asiakaspalvelua kyllä :) Ihanat ovat uudet kenkäsi <3

11. marraskuuta 2008 klo 19.00  
Blogger Peippo kirjoitti...

Päätelkäämme nopsasti, että jos ruotsalaiset jotain osaavat niin se on asiakaspalvelu. :D

11. marraskuuta 2008 klo 19.34  
Blogger Juliet kirjoitti...

Mahtavaa palvelua. ja mahtavaa mainosta.

juliet xxx

11. marraskuuta 2008 klo 20.05  
Blogger eimie kirjoitti...

tosi hyvää asiakaspalvelua. ja aivan ihania löytöjä oot tehny.

11. marraskuuta 2008 klo 20.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vau, ei suotta siistiä toimintaa Cheapolta! :O Ja kivoja löytöjä, etenkin tuo turkoosi teeppari <3

11. marraskuuta 2008 klo 21.24  
Blogger Christina kirjoitti...

Oho, onpa kyllä kiitettävän hyvää asiakaspalvelua Cheapolta! :O Kengät ovat tosi suloiset.

Ja muutenkin ostokset ovat tosi kivoja ja ihan sinun näköisiäsi. :)

11. marraskuuta 2008 klo 21.33  
Blogger tipitii kirjoitti...

Ihan mieletöntä palvelua! Tosi siisitä, että maailmassa on vielä tuollaista väkeä :)

11. marraskuuta 2008 klo 22.10  
Blogger Emmanuelle kirjoitti...

Oi miten hyvää asiakaspalvelua. :)
Upeat kengät. <3

11. marraskuuta 2008 klo 22.19  
Blogger Vasiliisa kirjoitti...

Onpa ihanainen keijupaita!

12. marraskuuta 2008 klo 1.25  
Blogger Jenni kirjoitti...

Sara: No oli kyllä! En itsekään voisi kuvitella saavani Suomessa vastaavanlaista palvelua. Aivan varmasti tuossa tilanteessa vaadittaisiin Suomessa kuitti tai edes jotakin todisteeksi, enkä tiedä onnistuisiko sittenkään.

Herttainen: Niinpä! Kiitos muuten korjauksesta, lipsahdus on nyt korjattu. ;)

Kullanmuru: Sanoin myyjällekin ihan suoraan, että hän juuri antoi minulle parasta asiakaspalvelua, mitä olen koskaan saanut. :) Ja totesin myös, että hän voi olla varma, että minun kauttani näin hyvästä palvelusta saa tietää moni. :)

Roosa: Kiitos. :) Ja todellakin, parasta asiakaspalvelua, mitä olen koskaan saanut!

Peippo: Olen samaa mieltä! Vaikka kenkien rikkoutuminen aikanaan sai todella huonon maun suuhun kyseisestä merkistä, niin tämä kyllä käänsi kelkan täysin päinvastaiseen suuntaan! Go Cheapo!

Juliet: Niinpä! :) Tuollainen maine on kultaakin kalliimpi. :)

Eimie: Kiitos. :) Olen vieläkin aivan hämmennyksissäni, että tuollaista voi tapahtua!

Anonyymi: Kiitos. :) Poikakaverini on jo huomautellut, että voisin välillä käyttää muitakin paitoja. :D

Christina: Kiitos. :) On muuten hauskaa, miten blogeista tuttujen ihmisten tyylitkin ovat jo niin tuttuja, että toisinaan kaupassakin ajattelee, että "tämä paita olisi ihan sen ja sen tyylinen". :D

Tipitii: Samanlainen fiilis tuli minullekin. :) Se poitsu ansaitsisi kyllä jonkun palkinnon asiakaspalvelutaidoistaan! Voisinkin laittaa firman pomolle kehuja hyvästä myyjästä... ;)

Emmanuelle: Kiitos! :)

Vasiliisa: Kiitos. :) Tuo taitaa sopia kyllä enemmän kesäkäyttöön...

12. marraskuuta 2008 klo 12.33  
Blogger Daniel kirjoitti...

Weekday on mun mielästä paras niistä, sieltä löytyy kaikki mikä tarvitaan

12. marraskuuta 2008 klo 15.21  
Blogger Jenni kirjoitti...

Daniel: Weekdayssa yhdistyvät kyllä kaikki elementit, joita minä kaupalta kaipaan. Tyyli, hinta ja laaja valikoima. :)

13. marraskuuta 2008 klo 10.05  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu