Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Mustanpuhuvaa

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

perjantai 30. tammikuuta 2009

Mustanpuhuvaa


Olen jostain syystä viime aikoina tuntenut suurta vetoaa mustaan väriin. Muistelen ihmetellen aikoja (vain muutama vuosi sitten), jolloin en omistanut oikeastaan oikein mitään mustaa. Värit ovat yhä lähellä sydäntäni, mutta en nykyään kavahda ollenkaan kokomustia asuja - päinvastoin! Huomaan, että minulla selvästi meneillään jokin tosi minimalistinen kausi ja vaatteiden värit ovat pääosin mustaa, valkoista, harmaata ja ruskeaa. Väritän näitä perusvärejä sitten esimerkiksi asusteilla, jos kaipaan jotakin räväkämpää.

Jo eilen uudet ihanat CTRL:n leggingsini polttelivat kaapissa, mutta valitsin pakkasen takia farkut. Nyt keli on nollassa ja lihakset vieläkin (!) kipeät tiistain kössi-sessioista, joten leggingsit pääsivät tekemään ensiesiintymisen ylläni, sukkahousut alla tietenkin. Kuvioitujen leggingsien kanssa on aina hiukan mietittävä yläosaa, jotta lopputuloksesta ei tule liian riemunkirjava, niinpä valitsin tämän hetken luottovärini mustan. Jalkaan kiskaisin kirpparisaappaat ja kaulaan hennosti väriä antamaan uutukaiseni, Antti Asplundin vaaleanpunaisen ristikorun. Tosiaan, käväisin eilen hiukan Antti Asplundilla eikä sieltä tyhjin käsin lähdetty. Esittelen kuitenkin loput löytöni vasta vähän myöhemmin. ;) Pitkästä aikaa laitoin tukan letille ja asukokonaisuudesta tuli oma suosikkini vähään aikaan! :)

  • musta, lepakkohihainen paita - Gina Tricot
  • leggingsit - CTRL
  • ruskeat nahkasaappaat - Janita/second hand
  • ristikoru - Antti Asplund

Tunnisteet: ,

31 kommenttia:

Blogger Vendeta kirjoitti...

Aivan mahtava asu! Legginsit ovat aivan loistavat ja apua, nyt on vaikea olla sortumatta ylisnoihin <3__________<3

30. tammikuuta 2009 klo 14.29  
Blogger Aina kirjoitti...

Hih, ihan kuin sulla olisi päällä pieni raidallinen tutu kakkoskuvassa :) Taitaa kuitenkin olla vaan tuo tyyny taustalla :D. Kivat nuo legginsit!

30. tammikuuta 2009 klo 14.29  
Blogger Tarzan kirjoitti...

Mielettömän onnistunut asu, ja noi leggarit ja toi risti on upeet! :)

30. tammikuuta 2009 klo 14.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Wau ihana asu! noi leggarit on ihanan erilaiset ja toi lepakkopaita on upean pelkistetty:)

30. tammikuuta 2009 klo 14.53  
Blogger maria kirjoitti...

Oi, Ihana asu!
Musta(kin) pukee sua mainiosti! :)

30. tammikuuta 2009 klo 15.33  
Anonymous rosee kirjoitti...

Tuo ristikoru on ihana, se sopii tosi hyvin tuohon mustaan yläosaan <3

Ja sitten, onko huuto.nettiin tulossa vielä vaatteitasi? Jos on, niin milloin?

30. tammikuuta 2009 klo 15.41  
Blogger Idhren kirjoitti...

Noi leggarit on upeat! Tahtoo kans ;D

30. tammikuuta 2009 klo 16.03  
Blogger Cocos kirjoitti...

Tosi ihana asu! :)

30. tammikuuta 2009 klo 16.11  
Anonymous Tintti kirjoitti...

Huisin kaunis asu!

30. tammikuuta 2009 klo 16.20  
Blogger Alice kirjoitti...

Todella upea asu! Leggarit ovat mahtavat ja samoin Asplundin risti :)

30. tammikuuta 2009 klo 16.26  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Kivan näköinen asu! Sait siitä rennon näköisen :D

30. tammikuuta 2009 klo 16.43  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kivat nuo saappaat :) kuinka pitkä muuten olet?

30. tammikuuta 2009 klo 18.00  
Blogger Juliet kirjoitti...

Tosi hyvin yhdistelty!

juliet xxx

30. tammikuuta 2009 klo 18.01  
Blogger bea kirjoitti...

Tyylikäs asu, ei ihme että tuli suosikki! :)

30. tammikuuta 2009 klo 19.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jenni bongattu tänään fredalta! :)(...jos siis olit sinä! :D)

30. tammikuuta 2009 klo 21.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moi taas!
Pakko hehkuttaa vielä tähänkin postaukseen, että rakastan tuota sun eilistä asua! =) Ja tämänpäiväinenkin hipoo täydellisyyttä! Ehkäpä sillä on jotakin tekemistä tämän intoiluni kanssa, että mulla on myöskin jokin mustakausi meneillään, ja muutenkin löydän yhtäläisyyksiä oman ja sun tyylin väliltä. Väittäisin kylläkin, että olet tyylikkäämpi ja pukeudut mielenkiintoisemmin. ;)
-Maija
ps. aloin muuten miettimään, että livenä en ikinä kehuisi kenenkään asua noin maastataivaaseen, mutta näin anonyyminä sen kehtaa tehdäkkin. Livenä kiemurtelisin vain että "ihan kiva paita" tms ja sisäisesti kihisisin kateudesta. =D

30. tammikuuta 2009 klo 21.36  
Anonymous annika kirjoitti...

Tosi onnistunut kokonaisuus! En oo normaalisti syttynyt ollenkaan tuolle Antti Asplundin ristille, mutta sinä oot onnistunut yhdistelemään sen, niin ettei se tosiaankaan näytä yhtään hullummalta :) Good job, Jenni ;>

30. tammikuuta 2009 klo 23.10  
Blogger winda kirjoitti...

musta ja harmaa on mun parhaat kaverit :) Ihana asu <3

31. tammikuuta 2009 klo 0.44  
Blogger A.K. kirjoitti...

Todella onnistunut asu! :) Ja noi leggingsit, ne on jotain niin upeaa! :)

31. tammikuuta 2009 klo 9.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Villi arvaus että nuo farkut on jotku sun ala-asteaikaiset. :D

31. tammikuuta 2009 klo 10.18  
Blogger Jenni kirjoitti...

Vendeta: Kiitos! :D Ehdin juuri lukea kommenttisi ennen kuin astun ovesta ulos ja kylläpä muuten oli itsevarma fiilis lähteä liikenteeseen noiden hehkutusten jälkeen. ;)

Aina: Hahaha. :D Piti oikein tutkia kuvaa, ja taidat olla oikeassa! Kyseessä oli kuitenkin se raitatyyny sängyn päällä. :D

Tarzan: Kiitos. :) Sekä leggingsit, että risti olivat yllä ensimmäistä kertaa!

Anonyymi1: Kiitos. :) Kerrankin olin kyllä itsekin tosi innoissani uudesta yhdistelmästä. :)

Maria: Kiitos. :) Olen ihan iloinen, etten näytä gootilta kokomustassakaan, vaikka tukkakin on nykyään tumma. :D

Rosee: Kiitos. :) Uutta huutokauppaa on luvassa tuossa helmikuun alkupuolella! :) Vielä suunnilleen kolme suurta muovikassillista tavaraa jäljellä.

Idhren: Kiitti! :) Nuo leggingsit tulevat tänä keväänä vielä kauppoihin, joten silmät tarkkana. ;)

Cocos: Kiitos! :)

Tintti: Kiitos. :)

Alice: Kiitos. :) Hullaannuin kyllä täysin tuohon ristiin. Sopii kivasti juuri tuollaisia mustia asuja piristämään. :)

Kullanmuru: Kiitos! :)

Anonyymi2: Nuo saappaat ovat ihan yhdet suosikkikengistäni ja löysin ne keväällä kirpparilta 1,5 eurolla! :) Olen sellainen keskimittainen, suunnilleen 165cm. :)

Juliet: Kiitos! :)

Bea: Täytyy sanoa, että tunsin jopa pientä ylpeyden hippusta itsestäni, kun tämän keksittyäni katsoin peiliin. :D

Anonyymi3: Hahaa, oikein bongattu! :)

Anonyymi4/Maija: Voi kiitos ylistävistä sanoistasi. :D Se on varmasti monen kohdalla sama juttu, että näin kasvottomasti on helppo antaa niin ruusuja kuin risujakin, mutta kasvotusten suurin osa ihmisistä pitää suunsa kiinni. :D Itse tykkään antaa erityisesti kehuja myös kasvotusten, jos näen niihin aihetta. :)

Annika: Kiitos. :) Itse asiassa en aluksi ollut itsekään varma, tykkäisinkö tuosta rististä. Mutta kun näin liikkeessä vaaleanpunaisen mattapintaisen ristin, niin tiesin, että se oli minua varten. :D Oikeastaan ristiä on aika helppo yhdistellä eri asuihin, kun vain pitää kokonaisuuden simppelinä.

Winda: Ilmeisesti minunkin nykyään. ;) Ja kiitos! :)

A.K.: Nuo kuvioleggingsit ovat kyllä tosi helppo tapa piristää asua. :)

Anonyymi5: Hyvä arvaus, mutta ei mennyt nappiin tällä kertaa. :D Näitä farkkuja on saatavilla edelleen, kaikkien kiinnostuneiden onneksi. ;)

31. tammikuuta 2009 klo 10.57  
Anonymous Viekku kirjoitti...

Mä ite en hirveesti tykkää mustasta, mutta sulle se näyttää sopivan;D Oma vaatekaappini pursuu kaikenlaista kamaa ja mustia vaatteita on korkeintaan kaksi. Mun pitäis ehkä testata mustaa(kin)... Joka tapauksessa: IHANA asu!

31. tammikuuta 2009 klo 11.36  
Blogger Lumikki kirjoitti...

Ihana asu! kadehdin leggareita ja ristiä :)

Ja mustanpuhuvaa on omakin pukeutumiseni, siitä on kehitettykin jo läppä kaveripiirissäni:D

31. tammikuuta 2009 klo 12.09  
Blogger Nita-Karoliina kirjoitti...

mahtava look!

31. tammikuuta 2009 klo 13.51  
Anonymous Napu Turkki kirjoitti...

Emmä kestä. Jouduin vahingossa muotiblogien pariin ja löysin sit tämänkin. Oot ihan superkaunis, kiitti vaan ketusti Jeesus että oot varattu :D

Hyvä kirjoittaja myäs, btw.

1. helmikuuta 2009 klo 3.32  
Blogger Jenni kirjoitti...

Viekku: Kiitos. :) Minulla ei oikeasti pari vuotta sitten ollut edes mustaa neuletakkia ja se alkoi pikkuhiljaa olla ongelma, koska neutraaleja värejä on helpointa yhdistellä muihin värikkäisiin vaatteisiin. Nyt olen kyllä ottanut tuon puutteen korjaukseen ja mustaa löytyy kaapeista vaikka kuinka. :)

Lumikki: Kiitos. :) Minustakin luo leggingsit ja risti sopivat tosi kivasti yhteen.

Nita-Karoliina: Kiitos! :)

Napu Turkki: Haha, kiitos kovasti vain. :D Tuo kyllä piristi täydellisesti väsynyttä sunnuntai-aamuani. :D

1. helmikuuta 2009 klo 15.37  
Blogger Pinja kirjoitti...

Wow, tosi hieno asu! Oot onnistunut luomaan yksinkertaisesta ja mustasta mielenkiintoisen kokonaisuuden.

2. helmikuuta 2009 klo 7.56  
Blogger Jenni kirjoitti...

Pinja: Kiitos! :)

2. helmikuuta 2009 klo 12.30  
Anonymous Santtu kirjoitti...

Jee, löysin sut. :) Tunnistatko itsees näistä Design Chapelin grafiikoista? Tuli heti mieleen tosta kreikkalaisesta rististä.
http://www.designchapel.com/html_pics/bild_104_dress.jpg

12. helmikuuta 2009 klo 23.55  
Anonymous Santtu kirjoitti...

linkki uudestaan:
http://www.designchapel.com/html_pics/bild_104_dress.jpg

12. helmikuuta 2009 klo 23.57  
Anonymous möhlivä Santtu :D kirjoitti...

miks sieltä lopusta tippuu aina .jpg pois? :P

12. helmikuuta 2009 klo 23.58  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu