Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Some like it simple

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Some like it simple

Olen huomannut tyylissäni tapahtuneen muutoksia tämän talven aikana. Olen aina ollut yksinkertaisen tyylin ystävä, mutta pukeutumisestani voi nykyään löytää jopa askeettisia piirteitä. Olen erittäin vahvasti mielialapukeutuja, jonka tyyli vaihtelee laidasta laitaan sen mukaan, millaisella fiiliksellä päivään lähdetään. Viime akoina olen kuitenkin yllättynyt siitä, miten hyvinkin simppelit asukokonaisuudet ovat alkaneet tuntua omalta.

Eilen tekemäni päätös shoppailulakosta innosti minut tutkailemaan vaatekaappiani (tähän mennessä tosin hyvin pintapuolisesti) ja pohdiskelemaan sen tarjoamia mahdollisuuksia. Ja onhan niitä vaikka kuinka! En ole todella pitkään aikaan pitänyt hameita, joten tästä päivästä oli tuleva hamepäivä! Asun kokoaminen alkoi mustista, paksuista sukkahousuista (, joiden alle kyllä laitoin vielä ohuemmat sukkikset, koska palelen aina). Sain välittömästi vision simppelistä t-paita-minihame -lookista ja kaivoin kaapista ikivanhan minihameeni. Joskus vuonna 2003 ostettu hame ei ole ollut käytössä vuosiin ja itse asiassa olin jo laittanut sen kirpparikasaan, kun huomasin, että sehän mahtuu yhä ja käyttöäkin voisi olla. Kiskaisin hameen ylleni ja yllätyin, miten hyvältä se näytti! Seuraksi vain valkoinen perus-t-paita, uskolliset Converseni ja kokonaisuuden sai jälleen kruunata Antti Asplundin hempeän värinen risti. Kynsissä oli tällä kertaa vaaleanharmaata lakkaa, mutta alta kuultava kynsi saa lakan värin vivahtamaan vaaleanpunaiseen - matchaa kivasti koruun! :) Itse asiassa mieleni olisi taas tehnyt laittaa ne tämän hetken suosikkinilkkurini, mutta järjen ääni vei taas voiton, koska tiedossa on kävelyä ympäri kaupunkia.


  • valkoinen t-paita - H&M
  • musta minihame - Eve of Eden (JC)
  • mustat paksut sukkahousut - joululahja vuosien takaa
  • nahkaiset Converset
  • ristikoru - Antti Asplund


Tunnisteet: ,

17 kommenttia:

Blogger Ambe kirjoitti...

Toimiva kokonaisuus! Mulla on hakusessa just tuollainen perusfarkkuminari, mustana, kiitos! Outoa vain, että noinkin yksinkertaista vaatetta on nykyään ollut jostain syystä hankalaa löytää! Tuo ristikoru kyllä sopii tuohon sun asuus ihan täydellisesti! ü ja edelleenkin ikäväni conversejani kohtaan kasvaa huimiin lukemiin. Olin koko yläasteen Conversejen suurkuluttaja, ja kuvittele, sitten kun kyllästyin, myin punaiset sekä turkoosit Converseni kirpparilla. Voi luoja, miten sitä osaa ihminen toisinaan tehdä tyhmiä päätöksiä. :c

11. helmikuuta 2009 klo 13.31  
Blogger Tuulia kirjoitti...

Aivan ihana asu :) Mäkin tosiaan suosin näin talvella yksinkertaisuutta, toivottavasti keväällä jaksan taas panostaa enemmän :)

P.s rakastanrakastan tota ristiä :)

11. helmikuuta 2009 klo 14.51  
Blogger MouMou kirjoitti...

Tuo risti on aivan ihanan värinen!:)

11. helmikuuta 2009 klo 14.55  
Blogger Christina kirjoitti...

Tuo koru on kyllä hirmu kiva. Ja niin on asukin. :)

11. helmikuuta 2009 klo 15.41  
Blogger Jenni kirjoitti...

Ambe: Kiitos! :) Tämä farkkunminarini on tosiaan jostain kuuden vuoden takaa enkä ole vuosiin edes käyttänyt sitä. Onneksi en ehtinyt myydä kirpparilla! Voi ei, ei Converseja saa myydä! :D Ne eivät poistu muodista koskaan ja sopivat melkein kaiken kanssa.

Winda: Kiitos. :) Tosi simppelihän tämä on, mutta juuri tuo ristikoru piristää kokonaisuutta kummasti. Ja joo, kesällä voi sitten käyttää röyhelöitä ja muita. ;)

MouMou: Kiitos. :) Se tuntuu kyllä sopivan melkein kaiken kanssa!

Christina: Kiitos! :)

11. helmikuuta 2009 klo 15.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun tyylissä on samansuuntaista muutosta meneillään. Oon vähän kyllästynyt kaikkeen erikoisuusyrittelyyn, sen sijaan rennot ja mukavat perusvaatteet on alkaneet kiinnostaa yhä enemmän. En kuitenkaan tarkoita mitään äärimmäistä tylsyyttä, vaan esim. trikoopaitoja, joissa on vaikkapa leikkauksessa jokin erikoisempi yksityiskohta. Kevääksi on ostoslistalla kivat farkut ja tennarit (en ole ennen ollut tennarityttö, enemmän korkkarityyppiä). Tuntuu ihanan raikkaalta pukeutua vaihteeksi yksinkertaisemmin! :)

11. helmikuuta 2009 klo 16.33  
Blogger Unknown kirjoitti...

siis toi koru on vaa niin makee!!

11. helmikuuta 2009 klo 18.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä en voi olla ihastelematta noita kenkiä! (aina sama juttu;D) Nami! Kiva asu:::))

11. helmikuuta 2009 klo 18.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kauniit kynnet:))<3

11. helmikuuta 2009 klo 20.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kuinkas monennet Converset on menossa? Ajattelin ostaa ensimmäiseni tänä keväänä, mieluiten mustana. ;)

11. helmikuuta 2009 klo 21.01  
Blogger Nanna kirjoitti...

tollanen asplundin ristikoru on kyl niin hieno :)

12. helmikuuta 2009 klo 0.05  
Blogger Jenni kirjoitti...

Am: Kuulostat olevan läpikäymässä juuri samanlaista vaihetta kuin minäkin. Minulla on muutama ihana, romanttishenkinen mekko kaapissa, mutta en voisi oikein kuvitellakaan pukeutuvani niihin tällä hetkellä. Eivät vain istu tyyliini yhtään juuri nyt. Mutta kyllä niidenkin aika vielä tulee. ;)

Nita-Karoliina: Kiitos. :D

Viekku: No ne ovatkin huiput! :D

Heini: Kiitos. :)

Kaba: Kolmansia viedään. :) Ennestään minulla on kahdet kankaiset. Perusvalkoiset punaisilla nauhoilla sekä Punahilkka-kuvioidut Red-malliston tossut. :)

Linda Sofia: Kiitos. :) Se on tuntunut kyllä saavan paljon faneja! ;)

12. helmikuuta 2009 klo 9.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hoi! Taas aivan täyskymppi asu Jenni!
-Maija

12. helmikuuta 2009 klo 10.28  
Blogger asta kirjoitti...

mä tykkään just tollasesta yksinkertasesta ku tuntuu et nykyää nii moni yrittää iha liikaa sit mäki vahingossa ja sit tulee epämiellyttävä olo =( kymppi asu=)!

12. helmikuuta 2009 klo 18.07  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi/Maija: Voi kiitos! :)

Asma: Kiitos paljon. :) Itsekin meinaa usein unohtaa, että tosi yksinkertainen voi myös toimia. :)

15. helmikuuta 2009 klo 13.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana blogi sulla, kiitos! Oot kirjoittanut paljon kantaaottavia juttuja eri aiheista jotka jotenkin liippaavat muotimaailmaa ja olisi hauska kuulla sulta mielipiteitä myös tällä hetkellä vallitsevaan kauneusihanteeseen ja siitä onko jokaisen muotibloggarin oltava samaan muottiin sopiva painonsa puolesta? Blogit ja niiden pitäjätkin saattavat tunnetusti kasata ulkonäköpaineita.

16. helmikuuta 2009 klo 16.31  
Blogger Jenni kirjoitti...

Ii-ra: Kiitos kivasta kommentista. :) Kantaaottavat jutut ovat lähellä sydäntäni, mutta mielipidetekstit aiheuttavat aina blogosfäärissä hiukan kuohuntaa. Pistän kiinnostavan postausaiheen korvan taakse hautumaan... :)

17. helmikuuta 2009 klo 16.09  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu