Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kenkägraffiteja

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Kenkägraffiteja


Käväisin muutama viikko sitten Eettisen kuluttamisen viikolla järjestetyssä tapahtumassa, jossa myytävänä oli kaikenlaista ekohenkistä vaatetta ja asustetta. Ei varmaankaan ole mikään suuri yllätys, mihin silmäni kenkäfriikkinä ensimmäiseksi nauliutuivat. Onnistuin bongaamaan myyjäisistä unelmieni kengät! Kuka voisi vastustaa korkokenkiä, jotka on koristeltu värikkäin graffitimaisin kuvioin - yksissä kengissä oli jopa jäätelöpuikkoja! :D



Kengät herättivät kiinnostukseni ja päätin ottaa niistä hiukan tarkemmin selvää. Sain selville, että korkkarit kuuluvat jo kuopatun Tokyo22zakkan valikoimiin. Putiikin omistaja Jasmin Mishima on tosin avaamassa toukokuussa Helsinkiin Albertinkadulle uuden liikkeen nimeltä Gilles et Dada ja kenkiä myydään myös siellä.



Mistä tässä sitten oikein on kyse? Tein hieman taustatyötä ja onnistuin löytämään kengistä lisää tietoa surffaillessani netin syövereissä (, mikä oli ihan hyvä saavutus ottaen huomioon, etten tiennyt edes merkin nimeä). Kenkien takana on mies nimeltä Matthieu Missiaen, joka tehtailee kustomoituja kenkiä Ndeur-merkin alla. Herra koristelee kengät siis käsin ja valikoimaan kuuluu korkokenkien lisäksi myös tennareita. Hintaa popoilla on luonnollisesti suht paljon, mutta ei nyt aivan mahdottomia summia kuitenkaan. Jos kiinnostus heräsi, kannattaa tsekkailla Ndeurin MySpace-profiili, sillä siellä on runsaasti kuvia kenkävalikoimasta. :)

Okei, hillitsin itseni tuossa asiallisen ja informatiivisen osion aikana, mutta nyt: NOI ON NIIN IHANIA, ETTÄ MÄ EN KESTÄ!!!! :D En tiedä MITÄÄN noin mahtavaa! Tuollaiset on vain pakko saada joskus, ihan pakko. Tästä ei keskustella.



Lainakuvat Ndeurin MySpace-sivuilta.

Tunnisteet: , ,

38 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onpa pirteät!:)

8. huhtikuuta 2009 klo 11.19  
Blogger Sugar Kane kirjoitti...

Noi korkkarit on tosi hienoja, wow! Hmm, tekis mieli työllistää lähipiirin graffitimaalareita...

8. huhtikuuta 2009 klo 11.28  
Anonymous Marsue kirjoitti...

Aika kamalia. :(

8. huhtikuuta 2009 klo 11.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Upeita! Noi kolmannet kengät iskivät erityisesti. Kelpais tällekin tytölle!

8. huhtikuuta 2009 klo 11.53  
Blogger Lara kirjoitti...

Oumaikaad miten upeita! :D
Varsinkin noi kunnon korolla varustetut yksilöt. Siis löysitkö jostain tietoo että missä hintaluokassa noiden kanssa suurinpiirtein liikutaan?:)

8. huhtikuuta 2009 klo 11.54  
Blogger Jenni kirjoitti...

Sofia D: Olen aivan ihastunut! <3

Sugar Kane: Nojoo, selviäisi halvemmalla, jos joku tuttu fiksaisi. ;)

Marsue: Makuasia. :) Minusta nuo ovat aivan kertakaikkisen upeita! :D

Ana: Minulle kans, hetihetiheti! :D

Lara: Etsyn sivuilla hinnat pyörivät vajaan 200 dollarin kieppeillä ja siellä ekomessuilla kenkien ovh oli muistaakseni 235e. Muutama pari oli kuitenkin tarjouksessa alle satasen.

8. huhtikuuta 2009 klo 12.19  
Blogger Herttainen kirjoitti...

Ei sitä kauppaa ei enää oo! Asuttiin ihan siinä yläkerrassa ja harmittaa kun en silti syksyllä kertaakaan sinne eksynyt... Varsinkaan kun oli ale, jotenkin vain aina ajattelin että myöhemmin tai että nyt ei törsätä edes alejuttuihin.

8. huhtikuuta 2009 klo 12.39  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Nuo norsukuvioiset oli ihan mahtavat!! :D

8. huhtikuuta 2009 klo 13.08  
Blogger Helene kirjoitti...

MÄ HALUAN NOI KAIKKI!!
En oo ehkä ikinä nähnyt mitään ihanampaa :D

8. huhtikuuta 2009 klo 13.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ou mai gaad, ihan superhienoja :o Sun ei ois ikinä pitäny tehä tätä postausta, sillä nyt munkin on ihan pakko saada tollaset kengät! :D

8. huhtikuuta 2009 klo 13.36  
Blogger R kirjoitti...

noi harmaat ja matalat valkoset <3_____<3 im in love.

pitää nyt vielä tässä mainita kun kerrankin kommentoin, että sulla on mainio blogi! ihan asiaakin postauksissa, eikä vaan "tässä mun päivän asu jee". hyvähyvä!

8. huhtikuuta 2009 klo 13.44  
Blogger Norppis kirjoitti...

Noi on oikeesti aivan syötävän ihania. Mun sydän sykkii erityisesti noille jätski-kengille <3

8. huhtikuuta 2009 klo 13.53  
Blogger Ambe kirjoitti...

Yksi sana: VAU!

Tollasissa olisi kyllä varsin mukavaa tepastella kesäisillä kaduilla ;) Harmi vaan kun oon tällanen rimppakinttu eli liian kapeat jalat eivät useinkaan löydä kaverikseen perusavokkaita.. huokaus.

8. huhtikuuta 2009 klo 14.08  
Anonymous miiamau kirjoitti...

AAAA, PIKKASENKO on ihaniaa : D mulle noi kaikki kelpaiss kyll. Niin pirteet ja persoonallisetkin :D

8. huhtikuuta 2009 klo 14.55  
Blogger miina kirjoitti...

aai ihania! Mutta miten noista nyt valitsee sitten sen lempparin, jos joskus olisi varaa tuollaiset ostaa?!

8. huhtikuuta 2009 klo 15.57  
Blogger WaltaWa kirjoitti...

Sikahienoja! :)

8. huhtikuuta 2009 klo 16.06  
Anonymous heini kirjoitti...

Ois ihan huippua tietää, millaisia väreillä hän noita tekee - olis muuten aika huippua kustomoida esim. kirppiskenkiä itsekin!!! :---)) Lopputulos olisi ainakin takuulla persoonallinen ja uniikki!<3w

8. huhtikuuta 2009 klo 16.06  
Blogger Jenni kirjoitti...

Rva Herttainen: Tarkoitat siis varmaan sitä Tokyo22zakkaa? Mainitsinkin tekstissä, että se on lopettanut, mutta "tilalle" on tulossa Gilles et Dada tuonne Albertinkadulle. :)

Kullanmuru: En aluksi edes itse tajunnut, että siinä oli norsuja. :D

Helene: No reaktiosi kuvaa aika hyvin omaani, kun löysin nuo. ;)

Kerttu: Haha. :D Olen tooosi pahoillani. ;)

Reetta: Sanopa muuta! Ja kiitos tosi kivasta kommentista. :) Sait hymyn huulille!

Norppis: Niinpä. :) Itse en edes pysty valitsemaan suosikkeja noiden joukosta!

Ambe: Minulla on taas aina ollut vähän päinvastaisia ongelmia, eli jalkani on pieni mutta leveä. Tai ongelmia oli enemmän lapsena, nykyään harvemmin. :)

Miiamau: Niinpä. Aivan ihania kaikki! :)

Miina: Mietin kyllä kieltämättä samaa. :D Uniikkikappaleissa voi käydä vielä niinkin huono tsägä, että sitä omaa suosikkia ei olekaan oikeassa koossa. :P

Edit: Eikö!! :)

Heini: Voi olla, että taiteilija ei salojaan paljasta kovin herkästi. :) Tai ehkä hän ei koe kotituunailijoita uhkaksi, en tiedä. ;)

8. huhtikuuta 2009 klo 16.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

moi, kiva blogi!

8. huhtikuuta 2009 klo 16.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onko sulla siskoa? Jos on niin minkä niminen? Sillä mä tunnen yhden naisen, joka on ihan sun näkönen :D

8. huhtikuuta 2009 klo 16.56  
Anonymous kisse kirjoitti...

osaatko sanoa yhtään, että puhutaanko noitten kenkien hinnoissa kymmenistä vai sadoista euroista? Jotai 100 - 200 eur ehkä?

8. huhtikuuta 2009 klo 17.22  
Blogger J kirjoitti...

älyttömän hyvä idea!

8. huhtikuuta 2009 klo 18.17  
Blogger getpalmd kirjoitti...

Mä kans löysin noi joskus viime vuonna, ei ole edes kovin kalliita :-) Tai ei ollut ainakaan silloin.

8. huhtikuuta 2009 klo 18.38  
Blogger getpalmd kirjoitti...

Joo about samat hinnat vieläkin :-)

http://www.etsy.com/shop.php?user_id=5361137

8. huhtikuuta 2009 klo 18.39  
Blogger June kirjoitti...

On kyllä ihan mielettömiä!! Mulle kans!!

8. huhtikuuta 2009 klo 19.15  
Blogger Girzi kirjoitti...

aivan käsittämättömän hienoja:P melkein sydän pysähtyi ku näin nuo:D (jos vähän liioitellaan..) vakavasti ottaen oon aina rakastanut tuollaista "katutaidetta" ja graffiteja (mulla on esim. yhdet graffitileggarit ja -mekko), niinpä tuollaiset tulivat nyt kans hankintalistalle:) kiitti kun mainistsit asiasta täällä! niitä ei sitten varmaan saa muualta kun helsingistä?

8. huhtikuuta 2009 klo 19.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihania kenkiä, mutta mulla ei kyllä ole varaa nuin tyyriisiin kenkiin. :(

P.s. Pliis osallistu siihen tiptoesin kilpailuun. :) Voittaisit varmasti!

8. huhtikuuta 2009 klo 19.26  
Blogger Camilla kirjoitti...

Onpas nuo norsun näköiset elukat suloisia, noissa mustissa avokkaissa. =D Muuten kengät ehkä hieman liian värikkäitä makuuni.

8. huhtikuuta 2009 klo 20.29  
Anonymous chaika kirjoitti...

WAU!! tollaset oli just upeat piristämään mun muuten niin tavis asuja.

8. huhtikuuta 2009 klo 22.34  
Anonymous Vimps kirjoitti...

Uuuh, miten huikeita kenkiä! Pitkästä aikaa sellaisia, että sävähdyttivät todella. Ymmärsinkö oikein, että kengät ovat vintagea, jotka on sitten artisti signeerannut näköisikseen? Mielettömiä joka tapauksessa. Minkä hintaisia ne olivat?

8. huhtikuuta 2009 klo 23.41  
Blogger Reetta kirjoitti...

Oi mitä namikenkiä :)

9. huhtikuuta 2009 klo 0.07  
Blogger Jamila kirjoitti...

Ihanat kyllä.. jos ois rahaa;D

9. huhtikuuta 2009 klo 0.45  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi1: Hei kiitos, kiva kommentti! :D

Anonyymi2: Minulla ei kyllä ole siskoa, kaksi veljeä löytyy. :D Kiinnostaa silti, missä tällainen kaksoisolento elelee!

Kisse: Hinnoissa puhutaan sadoista euroista. Dollareissa hinnat vaihtelevat ilmeisesti 180-235 dollarin välillä.

Runway: Eikö! Vielä kun omaisi tuollaiset taiteilijan lahjat... :P

GetPalmd: Eiväthän nuo tosiaan aivan hirvittävän hintaisia ole, kun otetaan huomioon, että jokainen kenkä on uniikki. :) Ehdinkin tuolta Etsysta jo tutkiskella. Aika kova hinnasta lopulta kuitenkin tulee, kun postikulut lasketaan vielä päälle.

Bubble: No niinpä. Pakko saada tuollaiset. :)

Girzi: Minulla oli mielessäni muutama tyyppi, joiden arvelin innostuvan näistä - ja sinun kohdalla arvio osui selvästi oikeaan. ;) Mutta siis todellakin, omat reaktioni olivat lähestulkoon samanlaiset, kun näin nuo kengät ensi kerran. En usko, että Suomessa saa muualta kuin Helsingistä, mutta vannomatta paras.

Anonyymi3: No niinpä. Lottovoitto tähän osoitteeseen, kiitos. ;) Ja muuten, olen aivan surkea meikkaaja! :D Joten rohkenen epäillä voittomahdollisuuksiani. Tai no, ehkä siinä pelle-sarjassa voisi olla mahkuja. :D

RagDoll: Uskon, että monen makuun nuo ovat vähän liian räväköitä. :) Mutta minä voisin ottaa vaikka kaikki! :D

Chaika: Aivan! Tuollaisilla kengillä tavallinenkin asu saa juuri sen tarvittavan säväyksen. :)

Vimps: Näin minä olen asian käsittänyt. Eli siis kengät ovat vintagea ja taiteilija on sitten jättänyt niihen oman jälkensä maalausten muodossa. Kengät vaikuttavat kyllä äärimmäisen hyvälaatuisilta ja -kuntoisilta. Hinnat olivat Etsyssa 180-235 dollarin välillä (plus tietysti postituskulut).

Ellie: Sanopa muuta. Muutamat ovat niin herkkuja, että voisin melkein popsia suihini ne. :D

Jamila: Niinpä... Haluaisikohan joku rahoittaa kenkäkokoelmani kartoittamista. ;)

9. huhtikuuta 2009 klo 9.12  
Blogger Satsu kirjoitti...

Tuollaiset elefantit mulle ja heti!

9. huhtikuuta 2009 klo 12.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nyt on kyllä ihan pakko vinkata, että allekirjoittanut on varovasti muiden töiden ohella kokeillut myös kenkien kustomointia. Kesäksi on tulossa myös korkkariversioina ja laajemmalla kuvarepertuaarilla kuin noissa asiakkaan toivomissa old school -jutuissa. :)

Kuvia ja muutakin löytyy osoitteesta :

www.ainoa.fi

9. huhtikuuta 2009 klo 16.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihaniaihaniaihania!!

10. huhtikuuta 2009 klo 9.41  
Blogger Jenni kirjoitti...

Satsu: Nyt sitten vain säästämään rahaa. ;)

Misty-otus: Oi kuulostaa mahtavalta! :) Odotan innolla, että pääsen näkemään kuvia sinun kustomoimistasi kengistä. :)

Anonyymi: Niinpä. ;)

10. huhtikuuta 2009 klo 16.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihan mahtavia! :--)

11. huhtikuuta 2009 klo 15.35  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu