Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Pupu pois pöksyistä!

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Pupu pois pöksyistä!


Olen aiemminkin pohdiskellut blogissani persoonallista pukeutumista, mutta aihe tuntuu jälleen ajankohtaiselta, joten tartun siihen uudelleen. Kovin moni nimittäin tuntuu miettivän, että olisi kiva laittaa jalkaan hopeiset leggingsit, huuliin räiskyvän punaista huulipunaa tai roikottaa kaulassaan pensseleitä koruna, mutta kun ei kehtaa tai uskalla.

Mikä siinä huomiota herättävässä ulkoasussa sitten niin jännittää? Ihmisten tuijotukset, kärkkäät kommentit tai jopa julkinen arvostelu? Aivan varmasti moni tuijottajista ajattelee, että "Jestas, kun on pöljän näköistä!" Mutta uskon yhtä monen salaa ihastelevan rohkeita valintoja ja toivovan mielessään, että itsekin uskaltaisi.



Ahdasmielisiä ja suvaitsemattomia ihmisiä tässä maailmassa kyllä riittää. Olen huomannut, että usein varsinkin pienemmissä kaupungeissa erilaisuutta katsotaan karsastaen - suurten kaupunkien vilinässä erikoisuudet hukkuvat helpommin ihmispaljouteen. Olen itse havainnut asuinpaikan vaikutukset pukeutumisessani ihan selvästi. Vaikka olen koko aikuisikäni kiinnittänyt pukeutumiseeni melko paljon huomiota ja etsinyt omaa linjaani toisinaan melko rohkeidenkin valintojen kautta, on oma suhtautumiseni ulkonäköä kohtaan muuttunut viime vuosina selvästi. Muutos alkoi alun perin muuttaessani pikkukaupungista suurempaan opiskelukaupunkiin, mutta käynnistyi selkeimmin vasta ollessani vaihto-oppilaana Brysselissä. Yhtäkkiä huomasin, että suurkaupungin vilskeessä kukaan ei oikeasti vaivaudu tuijottamaan erikoisempaakaan olemusta muutamaa sekuntia kauempaa. Miten vapauttavaa!



Suomeen palattuani jatkoin rohkeita pukeutumiskokeilujani, mutta huomasin pian, ettei ilmapiiri Jyväskylän kokoisessa kaupungissa ollutkaan yhtä salliva. Vaikka pukeutumiseni ei ollut mitenkään erityisen huomiota herättävää, sain silti osakseni paljon pitkiä katseita ja tutummilta ihmisiltä joskus kommenttejakin. Muutto Helsinkiin tuntui jälleen kuin olisin astunut aivan uuteen maailmaan ja täällä olen taas rohkaistunut entisestäni. En minäkään olisi voinut vielä vuosi sitten kuvitella käyttäväni räikeän punaista huulipunaa, hopeisia leggingsejä tai pensseleitä kaulakoruna, mutta niinpä vain nyt käytän. :D Jotkut tykkäävät, toiset eivät - tässä asiassa minä välitän vain omasta mielipiteestäni.



Loppujen lopuksi on aika henkilökohtaista, mikä kenellekin on ujostuttavaa. Toinen kokee huulipunan käytön valtavaksi askeleeksi ja toisen kynnys on neonvärisessä haalarissa. Suosittelen kuitenkin koettelemaan rohkeasti omia rajoja, koska itse olen sen myötä yhtäkkiä huomannut, etten oikeastaan enää juuri välitä muiden mielipiteistä pukeutumisasioissa. Vaikka jonkun rajan ylittäminen tuntuu ensimmäistä kertaa pelottavalta, seuraavana päivänä se jännittää jo hiukan vähemmän. Lopulta ihmettelet, miten ihmeessä olet joskus voinut ujostella sellaista asiaa ja rohkenet jo kokeilla seuraavaa. :)




Kuvissa rohkeita pukeutujia Hel Looksin sivuilta.

Tunnisteet: ,

41 kommenttia:

Blogger Piret kirjoitti...

hahaa tiedän tarkalleen mistä puhut ;)
-Piret

18. maaliskuuta 2009 klo 12.02  
Blogger Laura kirjoitti...

Hyvä teksti! :) Mua ei yleensä hirveesti ujostuta oikeen mitkään vaatteet, mutta on kyllä juttuja joita en koskaan päälleni kehtais laittaa esim. haalaripuvut xD (Eikä ne kyllä mun mielestä kauniitakaan ole, että ei ole mikään menetys :-))
Korkkareita saatan joskus aristella, kun vihaan näyttäväni toopelta :D

18. maaliskuuta 2009 klo 12.10  
Blogger Audrey kirjoitti...

Sun tekstejä on ilo lukea. Ihanaa kun jaksat jakaa ajatuksiasi rehellisesti, mutta kuitenkin "neutraalisti". :D En keksi parempaa sanaa.

18. maaliskuuta 2009 klo 12.25  
Blogger Laura kirjoitti...

Oikein! Ja kiitos rohkaisevasta tekstistä. Tuli sellainen olo, että miksei tässä nyt itsekin rohkaistuisi!? Olen minä kyllä kokeiluni kokeillut, mutta jotenkin lössähtänyt näin vanhemmiten. Eli kaunis kiitos inspiroivasta tekstistä! <3

18. maaliskuuta 2009 klo 12.27  
Blogger Girzi kirjoitti...

kiva teksi oli:) olis kyllä kiva jos ihmiset (ja etenkin bloggaajat) uskaltaisivat pukeutua rohkeammin etteivät vain sulautuisi massaan. itse olen ns. överipukeutuja ja tykkään siitä ku ihmiset tuijottavat kadulla. Asun tällä hetkellä Joensuussa mutta jopa Helsingissä käydessäni ihmiset katsovat vaatteitani (joko hyvällä tai pahalla:D). käytän usein juuri mainitsemaasi punaista huulipunaa, neonvärejä (mulla on mm. neonkeltainen ja -vihreä mekko ja neonvärisiä legginsejä), yliampuvia kasarivaatteita (olkatoppaukset, haalarit)yms yms. Olen aina tykännyt erottua massasta ja se ei ole ollut itselle mikään ongelma:) joskus on kyllä huonompia päiviä, joilloin ei halua tulla huomatuksi, niin silloin valitsen tietoisesti jotain hillitympää. Mutta yleisesti ottaen jään mieluummin ihmisten mieleen kuin seinäruusuksi:D

18. maaliskuuta 2009 klo 12.38  
Blogger Tígrisdýr kirjoitti...

Loistoblogaus. :)
Itse ostin elämäni ensimmäisen huulipunan - punaisen tietty ;) - vasta viime viikolla. Mutta ehdin jo täysin rakastua siihen! Tosin... olen rajoittanut sen käyttöä vain viikonloppuihin. Ehkä jokin päivä uskallan pistää sitä ihan vaikka maanantai aamun piristykseksi.

18. maaliskuuta 2009 klo 12.49  
Blogger getpalmd kirjoitti...

Kaksi nuorta tyttöä ei saanut katseitaan irti mun hopeafarkuista kerran, luulen että ei ehkä kovin ihailevaa tuijottelua ollut vaan lähinnä olivat huvittuneita, mutta sellainen oikeastaan kannustaa käyttämään niitä vain enemmän :D

18. maaliskuuta 2009 klo 12.50  
Blogger Stargirl kirjoitti...

Tavallaan opin nauttimaankin siitä ihmisten "hätkähdyttämisestä" pikkukaupungissa, ja Helsingissä alkoi jossainvaiheessa vähän kismittääkin, kun siellähän sellaiseen ei enää pysty millään :-D

18. maaliskuuta 2009 klo 12.52  
Anonymous Saara kirjoitti...

Kiva teksti, kiitos:)Saman ilmiön huomasin minäkin muuttaessani Jyväskylästä Tampereelle. Pukeutumiseni on vapautunut, minkä huomaan käydessäni viikonloppuisin kotona: katseita tulee paljon enemmän pienemmässä kuin suuremmassa kaupungissa. Tampereella ihmiset uskaltavat pukeutua persoonallisemmin, käyttää värejä, koruja, asusteita ja rohkeampaa meikkiä, eivätkä ihmiset silti tuijota pitkään perään. Pienemmillä paikkakunnilla huomaa erityisesti värien käytön olevan paljon varovaisempaa kuin suuremmissa kaupungeissa, ja ihan perus punainen takki tai värikkäämpi meikki herättää mustanharmaassa massassa paljon huomiota, puhumattakaan sitten vaikkapa kirkkaan vihreästä, 50-lukuhenkisestä kesämekosta.
Tosin aina tulee luultavasti olemaan asioita, jotka ainakin Suomen kokoisessa maassa herättävät hämmennystä. Kerran Tampereella minua käveli Hämeenkadulla vastaan poika, jolla oli pinkit farkut, ja kyllä päät kääntyilivät ja supinaakin kuului. Mäkin taisin vähäsen ensin hämmentyä, myönnetään:p

18. maaliskuuta 2009 klo 12.53  
Blogger Ambe kirjoitti...

Todella ajankohtainen aihe, ainakin minulle, sillä olen viime aikoina miettinyt paljon ympäristön vaikutusta pukeutumiseeni. Itse olen aina asunut tässä samassa vanhassa ja pienessä kaupungissa, jossa erilaisuus huomataan varmasti - ja siitä myös puhutaan.

Olen aina rakastanut pukeutumista, sen kehittämistä omalla kohdallani ja uusien juttujen keksimistä. On myönnettävä, että esimerkiksi yläasteen alussa tyydyin pukeutumaan vähän turhankin neutraalisti kun huomasin, kuinka pitkiä katseita sain osakseni jos pukeuduin jotenkin eritavoin kuin muut. Muistan ikuisesti kun lähdin baskeri päässä kouluun, ja jo ensimmäisen tunnin jälkeen minun täytyi käydä vessassa lyttäämässä baskeri laukkuni pohjalle koska sain osakseni niin paljon kummia katseita ja oudoksuvia kommentteja. Hah, ja vielä niinkin mitätön seikka kuin baskeri, nykyään voisin lähteä ulos vaikka lännenhatussa jos siltä vain itsestä tuntuisi.

Lukiossa aloin pikkuhiljaa jo löytämään tyyliäni, mutta tuntui silti että pitkät katseet seurasivat saappaiden kopinaa ja värikkäitä huiviviritelmiäni. Minua ahdisti se, että aina seuraavan päivän asua miettiessä piti miettiä mitä muut ajattelevat. Eikä tietenkään oikeasti olisi pitäny, tuntui vain siltä että olisi pitänyt.

Vasta kun olen käynyt lukion ja viettänyt välivuotta vaatekaupassa työskennellen, olen päässyt etsiskelemään itseäni ja tyyliäni _rauhassa_. Olen päässyt maailmaan, jossa erilaisuutta ja yritystä arvostetaan, ei vieroksuta. Maailmaan jossa joku saattaa jopa inspiroitua tyylistäni. Toisinsanoen paikkakunnan vaihdoskaan ei ole välttämätön rohkaistumiselle. Ei ainakaan omalla kohdallani.

Enkä nyt sitten sano, että pukeutuisinkaan mitenkään erottuvasti noin yleisessä mittakaavassa. Toisaalta en myöskään pyri pukeutumisellani erottumaan, tai ainakaan kuohuttamaan. Vaatteissa minulle tärkeintä on se, että tunnen itse oloni kotoisaksi niissä, ja että ne näyttävät minulta.

Roihkaistuminen ei välttämättä vaadi seisauttavan kirkkaanpunaisia sukkahousuja tai käärmenahkahametta, kaikkein tärkeintä on, että uskaltaa pukeutua juuri niin kuin haluaa. Uskaltaa olla oma itsensä ja kantaa omaa tyyliänsä ylpeydellä. Se jos mikä on rohkeaa.

Ja ettei tämä mammuttikommentti jäisi suinkaan liian lyhyeksi: pakko vielä kehua näitä tekstejäsi. Tartut aiheisiin "rennosti tuosta vain", tekstit ovat hetkellisiä, eivät liian hiottuja, vaan niistä välittyy juuri se oikea ajatus todellisuudessaan, kaunistelematta. Ja kuten Audrey sanoi, rehellistä mutta samalla neutraalia. Et hyökkää teksteilläsi, vaikka samalla ilmaisetkin mielipiteesi selkeästi. Blogiasi jo pitkään seuranneena on pakko kehua että olet kehittynyt kirjoittajana ihan hirmuisesti! ü

18. maaliskuuta 2009 klo 13.06  
Blogger Midinetti kirjoitti...

Pikkukaupungin asukkina allekirjoitan tämän tekstisi täysin. Joskus tuntuu, että pelkkä hame ja korkkarit -yhdistelmäkin kirvoittaa vinoja katseita. Ärsyynnyn osittain tästä syystä ihan hirveästi, jos joku kehtaa minun kuulteni arvostella muiden ihmisten vaatetusta :D.

18. maaliskuuta 2009 klo 13.28  
Blogger Maria kirjoitti...

Olipa tosiaan hyvä teksti ja tähän on pakko tarttua itsekin :) Muutin siis tuossa pari vuotta sitten tänne "suureen kaupunkiin" Helsinkiin, joka on kyllä vapauttanut pukeutumistani. Osittain siitä syystä, että tosiaan kaduilla ei yleensä saa kovinkaan pitkiä tuijotuksia osakseen oudommissakaan viritelmissä.

Suurin syy on kuitenkin ollut se, että muutin tänne yksin. Olen siis saanut rauhassa mietiskellä pukeutumistani, tehdä omia hankintoja ja olla kuuntelematta ystävieni mielipiteitä. Väitän siis, että suurin vaikuttaja pukeutumiseeni aiemmin on ollut ystävieni kommentit, eivät välttämättä mitenkään pahalla sanotut, mutta jokin niissä on saanut aina palaamaan siihen tuttuun ja turvalliseen.

Nyt on ollut hauska huomata, että "vanhatkin" kaveritkin välillä kehuvat jotain vaatekappaletta, jonka ostamista he olisivat todennäköisesti katsoneet pahasti kieroon aiemmin.

Toisaalta se on varmaankin myös ihan normaalia kasvamista, enää ei ole niin tärkeää kuulua johonkin porukkaan. Tärkeintä on viihtyä itsensä kanssa :)

18. maaliskuuta 2009 klo 14.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ja aamen.

Jyväskylä on jotenkin ihan harvinaislaatuisen ahdasmielinen paikkakunta erilaisuuden suhteen. Asuin 19 vuotta Jyväskylän lähistöllä sen ollessa ainoa iso kaupunki mailla ja halmeilla. Sen sai kokea katseina niskassaan, kun ulkopaikkakuntalaisena vieraili kaupungissa erilaisen näköisenä. Voi sitä hurjaa vapautumisen tunnetta, kun muutin Helsinkiin opiskelemaan!

Sinänsä absurdi tilanne, että nykyään mieheke asuu Jyväskylässä ja vierailen siellä helsinkiläisbeibenä. Voi niitä katseita, kun kipsutan korkeissa koroissa ja laittautuneena (kun tapaa miehen kerran kuukaudessa, haluaa laittautua :D). Jyväskylässä mikään ei ole kymmenessä vuodessa muuttunut - onneksi minä olen muuttunut siinä kohden, että nykyään hymyilen niille möröillekin, polkaisen korkoa asfalttiin ja sheikkaan bootya vielä vähän enemmän. Entisenä Jyväskylän alistettuna nautin täysin rinnoin siitä, että nykyään menen sinne helsinkiläisenä vierailijana. ;)

Huomautan muuten, että tekstissä on sarkasmia. Jyväskylässä on omat hyvät puolensakin, ei niitä tosin kovin monia ole.

18. maaliskuuta 2009 klo 15.05  
Blogger Anna-Maria kirjoitti...

Todella hyvä kirjoitus ja hyvin pitkälti samoja juttuja olen minäkin pohtinut monta kertaa. Kadulla/ulkona en välitä siitä mitä ihmiset ajattelevat ja pukeudunkin aika rohkeasti, mutta töihin pukeudun yhä (valitettavasti) hillitymmin. Oma, varsinainen minäni tulee siis esiin vain viikonloppuisin ja vapaapäivinä, mikä kyllä on todella rajoittavaa. Kyllä se on ihanan vapauttava tunne, kun matkustaa esim. Tukholmaan eikä kukaan tuijota perään, että mikä se tuokin luulee olevansa. ;)
Poikaystävälleni homotellaan jatkuvasti ääneen, kun hokimiehet/äijät ei vaan voi ymmärtää, että pitkätukkainen pillifarkkuinen poika voi olla hetero. Ruotsissa ei tälläistä ongelmaa ole koskaan ollut, mutta Suomessa saa kuulla ihan päivänvalossakin jatkuvaa vittuilua. Missä vaiheessa kakarat on alettu kasvattaa niin huonosti, että tuijotus ja peräänhuutelu on muka ok?

18. maaliskuuta 2009 klo 15.15  
Anonymous jon-na kirjoitti...

Thats sou truuu. Suurin syy ehkä siihen miksi olen vasta lukioiässä alkanut miettimään persoonallisuusseikkoja pukeutumisessani on juurikin asuinkaupunkini. Yläasteella ei tullut pieneen kuuloonkaan erottua joukosta, no, oma yläasteaikani oli vähän erilaista muutenkin kun nykyään vaikka 2000-luvulla yläasteeni kävinkin.
Pikkukaupungissa on vain niin hankalaa ryhtyä oman tyylin vaalijaksi. Ei ole esikuvia - itse tarvitsen runsaasti esikuvia inspiroimaan ja spekuloinnit alkavat välittömästi.
Mutta hiljalleen tässä edetään. Harmittaa vain että oman tyylin etsiminen on alkanut vasta reippaasti "aikuisiällä", lähinnä siis täysi-ikäisestä eteenpäin, olisi ihanaa jos olisi ollut uskallusta jo nuorempana! =)
Edelleen siis saman pikkukauoungin asukkina.

18. maaliskuuta 2009 klo 15.16  
Blogger rory kirjoitti...

Piienissä kaupungeissa massasta erottuva pukeutuminen on vähän tabu joillekin!
Ärsyttävää kuulla koulun ruokajonossa paskaa kaveristani, joka on pistänyt päällensä jotain massasta erottuvaa. "Onko toi sen mielestä hienoo? Varmaan taas joku kirppikseltä revitty vanha riepu"

Itse he erottuvat vain arvostelullaan, vaikka laatu hipoo lattiaa.

18. maaliskuuta 2009 klo 16.02  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Vähän sama mulla. Kun asuin pikkukaupungissa, piti tarkkailla mitä pistää päälleen jo tosi tarkasti, ettei tulisi joka suunnasta kommenttia. Helsingissä saan pukeutua miten haluan, eikä kukaan sano mitään! :D

18. maaliskuuta 2009 klo 16.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä postauksesta! Asun itse vantaalla, ja koen suhteen pukeutumiseeni muuttuvan saapuessa bussilla helsinkiin. Helsingissä olo tuntuu jotenkin vapauttavammalta... Tuntuu ettei leopardilegginsseihin ja vastaaviin kiinnitetä huomiota samanlailla kuin vantaan kaduilla kulkiessa. :D

18. maaliskuuta 2009 klo 17.10  
Blogger Retsu kirjoitti...

Itse asun pienessä kylässä, joten täällä saa helposti kerättyä katseet itseensä hiemankin erilaisilla vaatteilla.

Ei täällä niin kauheasti nuoret kyylää toisten vaatteita, yleensä vain saa jonkin laista kunnioitusta, kun uskaltaa olla erilainen. Mutta sitten kun vastaan tulee joku aikuinen tai varsinkin vanha ihminen, niin johan tulee taivastelua vaikka pelkästään punaisista farkuistakin. :D

Itse pukeudun sillai aika erilaisesti, että tykkään käyttää melko värikkäitä vaatteita, hieman erikoisempia koruja yms. Tiedän monia, jotka ovat sitä mieltä, että minun vaatteeni ovat kivoja MINULLA, mutta heille ei sopisi värit, ihan siksi, kun he eivät uskalla käyttää niitä.

Sinäänsä aika harmillista, etteivät kaikki uskalla pukeutua niin kuin tahtovat muiden mielipiteiden takia. Rohkeasti vain kokeilemaan uusia juttuja, jos itsellä on mukava olo ne vaatteet päällä niin silloin se asu on varmasti hyvä, muiden kommenteista viis.

18. maaliskuuta 2009 klo 17.31  
Blogger Tuuli kirjoitti...

Kiitos sinun, kaivoin meikkipussin uumenista kirkkaanpunaisen huulipunani ja piristin sillä päivääni! Täytynee ottaa tavaksi :)

18. maaliskuuta 2009 klo 17.40  
Blogger Milla kirjoitti...

Jes, asiaa!
Rohkeutta pukeutumiseen - mutta ei vain sen rohkeuden takia, vaan oman maun ja tyylin rajoissa, niin johan tulee hyvä. MUTTA joskus tyylikokeilut (päättömätkin sellaiset) saattavat johtaa loistaviin lopputuloksiin, joten rohkeutta kansalle :)

18. maaliskuuta 2009 klo 17.44  
Anonymous Jabadaba kirjoitti...

Pistänpä pitkästä aikaan lusikkaani keskustelusoppaan mutta vähän eri kulmasta.

Opettajana sitä on katseiden alaisena koko ajan. Ja nykyään oppilaat yhä useammin myös kommentoivat näkemäänsä, eivätkä nuo kommentit useinkaan ole ihastelevia. Pieni tapausesimerkki muutaman päivän takaa: sain inspiraation jostain blogista (en enää muista mistä), ja yhdistin niittirannekkeen tyttömäiseen mekkoon. Lisäsin vähän räyhäkämpää korkoa kenkään ja astelin luokkaan. 9.luokan tunnilla höläytti ensimmäinen poika "Kato! Vähän outo! Yritätsä nyt olla joku kovis vai mikä!?!" Ja mitä tekivät tyttöset: pitkät katseet päästä varpaisiin, mulkaisu ja tuhahdus.

Joo, olen aikuinen enkä yleisesti ottaen välitä siitä mitä opettamani teinit minusta ajattelevat, mutta nuo reaktiot olivat jotenkin niin julkeita, että menin sanattomaksi ja asia jäi mielen päälle. Kenellä on oikeus kommentoida toisten pukeutumista / ulkonäköä?
Ja millä tavalla?

Toisten ihmisten halveksuva suhtautuminen saa helposti ei niin itsevarman pukeutumaankin ihan vaan tavallisesti. Ja jos pitkät katseet ja tuollaiset kommentit saavat minut, aikuisen ihmisen, kokemaan oloni epämukavaksi, mitä ne tekevätkään vielä kasvuiässä oleville!

18. maaliskuuta 2009 klo 18.20  
Blogger maria kirjoitti...

Jotkut tykkäävät, toiset eivät - tässä asiassa minä välitän vain omasta mielipiteestäni.
Nimenomaan, just noin! :)

18. maaliskuuta 2009 klo 19.05  
Blogger Jenni kirjoitti...

Piret: Haha, uskon. ;)

Laura: Kiitos. :) Varmasti jokaisella on jotakin, minkä päälleen vetämistä pitää vähän harkita. ;) Se ei paljon haittaa, jos kyse on jostakin sellaisesta, mitä itse ei pidä kovin kauniina, mutta toisinaan haluaisi pukeutua tietyllä tavalla, mutta ujous iskee. Nyt nainen ne korkkarit vain rohkeasti jalkaan ja menoksi! :)

Audrey: Kiitos. :) Mukava kuulla!

Laura: Kiitos. :) Toivottavasti teksti teki tehtävänsä ja sai edes jonkun unohtamaan jännityksensä. :)

Girzi: Piti heti klikkailla nimimerkkiäsi ja voi mikä pettymys minua odottikaan, kun linkin takana ei odottanutkaan blogia. :D Olisin niin mielelläni ihastellut räväkkää tyyliäsi! Mutta oikea asenne, you go girl!

Tigrisdýr: Nyt haastan sinut laittamaan punaa huuliin ensi maanantaina. ;) Neutraalin silmämeikin kanssa lopputulos voi olla tosi raikas! :)

GetPalmd: No siinähän tuijottavat. ;) Ne farkut kuulostavat ihan mahtavilta!

Stargirl: Ihana kuulla, että sinunlaisiasi rohkeita ihmisiä löytyy myös pikkukaupungeista! :) Tuo on kyllä totta, että vaikka esimerkiksi Helsinki on pukeutumisen suhteen sallivampi ympäristö, on täällä myös vaikeampi tulla huomatuksi sitä halutessaan juuri tämän kaikenkirjavan ihmisvilinän keskellä.

Saara: Kiitos. :) Ilmeisesti Jyväskylän ahdasmieliset piirit eivät siis olleet vain minun mielikuvitukseni tuotosta. :D Ja on ihan totta, että varsinkin talvella voi erottua joukosta ihan vaikka vain reippaan värisellä talvitakilla. Muistan, että ostettuani joskus kirkkaanvihreän villakangastakin, moni tuli esimerkiksi ruokakaupassa ihastelemaan raikasta takkiani. :D Mutta vaikka sitä miten haluaisi olla suvaitsevainen ja kokeekin sitä olevansa, niin välillä tulee varmasti itsekin tulee joskus tuijoteltua erikoisimpia viuhtojia normaalia pidempään. :)

Ambe: Kiitos ihanan pitkästä kommentista! :) Tässä blogissa ne ovat pelkästään tervetulleita! On kiva saada palautetta myös kirjoittajantaidoistani, varsinkin sellaiselta "pitkän linjan" lukijalta, joka on seuraillut tekstejäni jo pitkään. :)

Ylä-aste on varmasti rankinta aikaa itsensä etsimiselle, koska nuoret ovat niin julmia. Erilaisuutta ei monesti hyväksytä, mutta minusta on hienoa, että esimerkiksi sinä olet edes yrittänyt löytää omia juttujasi jo silloin, kun ympäristö ei välttämättä kokeilujasi tukenut. Se on rohkeaa.

Vaatekaupan myyjänä on varmaankin aika erilaisesa asemasa moneen muuhun nähden, koska siellä käyvät ihmiset ovat ehkä avarakatseisempia tyylikokeilujen suhteen. Monet myös tutkailevat myyjiä ihan inspiraatiomielessä, joten erikoisuudethan ovat vain mukava inspiraationlähde. :) Mutta olet oikeassa kyllä sen suhteen, että tärkeintä on, että itse viihtyy tyylissään. Toisinaan pienetkin askeleet kohti omaa tyyliä voivat vaatia paljon rohkeutta, mutta ovat varmasti lopulta palkitsevia! :)

Midinetti: Tuntuu, että monissa pikkukaupungeissa näyttävästi pukeutuvan ajatellaan olevan jotenkin "olevinaan" tai kuvittelevan itsestään liikoja. Ympäristössä, jossa käytännöllisyys on määräävimpiä tekijöitä pukeutumista mietittäessä, ei välttämättä osata suhtautua korkokengillä "hienosteluun". Mutta rohkeasti vain! Joskus hämmentäminen on ihan hauskaakin. ;)

Maria: Tuo on muuten ihan totta! Huomaan, että monesti ne kriittisimmät kommentit tulevat kaikkein lähimpää. Aika ikävää sinänsä. Veikkaan, että osittain kyse on myös ehkä kateudesta. Harmittaa, kun ei itse uskalla kokeilla yhtä rohkeasti erilaisia juttuja. Monesti se kavereiden hyväksyntä on tärkeämpää kuin tuntemattomien, ja siksi kommentitkin vaikuttavat enemmän. Mutta toivon, että kukaan ei loputtomiin anna sellaisen rajoittaa oman tyylinsä löytämistä. :)

Anonyymi1: Kiitos itsellesi kivasta kommentista. :) Hassua tosiaan, miten niin moni on huomannut juuri Jyväskylän ahdasmielisenä paikkana tyylien kirjon suhteen. Kyseessähän on vilkas opiskelijakaupunki, jossa puolet väestä on nuoria. On todella kummallista siis, että juuri siellä suhtaudutaan erilaisuuteen niin kielteisesti. Tai ehkä ne sitten ovatkin juuri nuoret, jotka paheksuvat.

Anna-Maria: Työpaikkapukeutuminen taitaa vielä olla monissa paikoissa sen verran konservatiivista, että senkin takia tulee vedettyä "tylsää" linjaa. Minä kyllä uskon, että sinussa on särmää toimistossakin. ;)

Olen itse asiassa pohdiskellut jossakin postauksessa tuota tuntemattomien kommentointiakin. Se tuskin on ainoa asia, jossa ihmisillä on puutteellisia käytöstapoja, mutta ihmettelen todella, mikä saa jonkun toimimaan niin. :/

Jon-na: Onneksi sinulla on koko loppuelämä aikaa etsiä tyyliäsi. :) Jos yhtään lohduttaa, niin minäkin aloin löytää tyylini vasta aikuisiällä. Vielä lukioaikoinakin olin aikalailla hukassa. ;)

Rory: No ainakin sinä voit olla ylpeä omista, fiksummista mielipiteistäsi. :) Julkinen arvostelu yleensäkin on aika typerää, mutta rohkaise sinä kaveriasi jatkamaan persoonallisella linjalla!

Anonyymi2: Näköjään ei tarvitse olla edes kovin pieni kaupunki, kun muutos ilmapiirissä jo näkyy. :P Onneksi täällä pienessä Suomessa on edes Helsinki, joka tuntuu olevan monia muita kaupunkeja hiukan edistyksellisempi näissä asioissa. :)

Retsu: Onpa kiva kuulla, että jossakin on sentään noin päin. :) Harmi vain, että niin moni arkailee kivoina pitämiensä juttujen kokeilemista. Olen ihan samaa mieltä, että tärkeintä on kuulostella, mikä itsestä tuntuu hyvältä ja toimia sen mukaan. :)

Tuuli: Mahtava kuulla! Niin sitä pitää. :)

Milla: Niinpä. :) On vain sääli, että moni ei uskalla toteuttaa juttuja, joita pitää oikeasti hienona. :/

Jabadaba: Onpa kiva kuulla sinustakin pitkästä aikaa! :) Minusta on mukavaa, että olet uskaltanut olla oman tyylisesi myös työpaikalla, vaikka joudutkin siellä alttiiksi arvostelulle. Nuoret ovat usein juuri niitä kaikkein suvaitsemattomimpia erilaisuuden suhteen. :( Olen joskus pohdiskellut näitä aiheita itsekin ja tainnut kirjoittaa niistä ihan postauksenkin. Minusta tuollainen muiden ääneen arvostelu on pelkästään huonoa käytöstä.

Maria: Osaisivatpa muutkin omaksua tuon ajatuksen! :)

18. maaliskuuta 2009 klo 19.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tämä on muuten ihan totta. Itse asun pienessä kaupungissa ja täällä jo hyvinkin pienellä erikoisuudella erottuu massasta ja saa erittäinkin halveksivia katseita. Pyrin kuitenkin kääntään sen voitoksi ja onhan se ihan mukavaa herättää huomiota välillä. :)

18. maaliskuuta 2009 klo 19.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse oon huomannut just päinvastaista: mitä isompi paikka, sitä helpommin porukka hyytyy tuijottamaan vähän erikoisempia pukeutujia :D

18. maaliskuuta 2009 klo 20.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mitä opiskelit Belgiassa?

18. maaliskuuta 2009 klo 21.11  
Blogger Girzi kirjoitti...

heh:D siis meikä ei oo oikein innostunu blogijutuista..:P mielestäni blogin pitäminen on tosi rankkaa kun joutuu päivittämään niin tiuhaan tahtiin. onkin siis hienoa miten esim sie jaksat panostaa näihin juttuihisi:P ja siis ei mulla nyt jokapäivä oo tosiaan mitää neonvaatteita päällä (sillä kyllähän niihinkin kyllästyisi jos aina käyttäisi). mutta kyllä niitä aika usein tulee silti käytettyä, heh:P ja tykkään muutenkin yhdistellä kaikenlaisia tyylejä sekaisin..;>

19. maaliskuuta 2009 klo 9.06  
Blogger Sugar Kane kirjoitti...

Kiva kijoitus! Tuohon Jabadaban kommenttiin: Mäkin toimin peruskoulussa opettajana, ja yritän säilyttää oman tyylini myös siinä roolissa - tietty siinä on omat, lähinnä mukavuuteen liittyvät rajoituksensa - mä en ainakaan viihdy hirveän kireissä kuteissa kateederilla riehuessani. (En kyl viihdy siviilissäkään.) Mä jotenkin otan sen silmätikkuna ja oppilaiden arvostelun kohteena olon positiivisena, musta on hauskaa kun ne kommentoivat asuvalintojani, ja musta tuntuu, että huomio ja kommentointi on pääasiassa positiivista (opetan ihan maalaiskouluissakin), vaikka ne ilmaisisivat asian "oudoksumisen" kautta ("voiksää muka kävellä noilla koroilla?"). Eiks kouluissa kuulu kasvaa hyväksymään erilaisuutta, vaikka sitten hörhösti pukeutuvan sijaisopettajan kautta... Ja aikuisena mä jo kestän, ja mun pitää kestää, sen, että joku ei ymmärrä lookkiani, ehkä siitä taas saa uskonvahvistusta joku teini, jonka omia vaatevalintoja kritisoidaan? Koetan myös muistaa kiittää kehuista/kommenteista, tämäkin on osa "vuorovaikutuskasvattamista".

19. maaliskuuta 2009 klo 11.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hassu juttu tosiaan kuinka moni täällä on huomannut Jyväskylän ahdistavuuden ja olen kyllä aika samoilla linjoilla! :D
Mielestäni Jyväskylä ja sen ihmiset ovat muutenkin jotenkin ahdasmielisiä ja öö.. omituisia. En hirveesti pidä tän kaupungin "ilmapiiristä". ahdistaa :DD
Tampereelle mennessä ero on aivan mieletön, siellä tunnelma on paljon vapaampi kaikin puolin :)

19. maaliskuuta 2009 klo 12.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

HAHAH tampereella ei hyväksytä edes pyöräilyä joten kuinka ahdas mielistä se sitten on??:D

19. maaliskuuta 2009 klo 14.04  
Blogger mammoth kirjoitti...

Täytyy sanoa että itse tuijottelen 'erillaisesti' pukeutuvia ihmisiä kaduilla, vaikka asustelen helsingissä. Kyse ei ole ennakkoluulosta tai pahennuksesta, vaan pelkästään rohkeuden ihannoinnista. Kun näkee hienon uuden asukokonaisuuden, siitä pitää imeä inspiraatiota itselleen tai sitten vain todeta, että wow, jollakin on makee tyyli. Ei siis millään pahalla, jos näätte mut joskus kadulla tuijottamassa suu auki :)

19. maaliskuuta 2009 klo 15.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvä teksti :) Asun itse maalla, ja täällä on ihan helvetin vaikeaa pukeutua kuin haluaa, kun niitä katseita tulee kaikesta vähänkin erikoisesta. Ja ujona ihmisenä se on aika vaikea asia.. :D

Mm. kirkkaanpunaista KYNSILAKKAA kun menin ensimmäisen kerran laittamaan sormiini, teki mieli pitää hanskoja koko päivä kädessä.. :D Nyt ollaan kyllä siitä vaiheesta jo edetty, mutta eiköhän se ensikesäinen muutto saa sitten jo kaivamaan ihan törkeän upeita vaatteita kaapeista jota on tullut vain pari kertaa lomilla käytettyä :>

19. maaliskuuta 2009 klo 16.00  
Blogger Ässä kirjoitti...

Kadehdin asennettasi. Pidä toi! ;)

19. maaliskuuta 2009 klo 17.51  
Blogger lasikyynel kirjoitti...

Tää aihe on kyllä todella hyvä. Itse asun pienessä kylässä, sanoisinko todella pienessä. Pukeutmissuunniksi voi sanoa vain tavis, massa ja friikki ("hyi se ja se ne haiseekin ihan kauheelle"). Jos pukeudut vähänkin eri tavalla, saat taatusti osaksesi kommentteja. Koulussakin on vain n. 400 oppilasta. Siksi omalla tyylillä pukeutuminen on vaikeaa, ei kuitenkaan tahdo tulla syrjityksi oman tyylinsä takia. Sitä se vähän tuppaa tässä ikäluokassa vielä olemaan.
Mutta aivan mahtavaa että tartuit rennosti tähän kuitenkin melko tärkeeseen aiheeseen, muutenkin blogisi on mahtava :)

19. maaliskuuta 2009 klo 18.10  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi1: Minusta tuossa on juuri sen oikean asenteen ainekset. Ihan kiva hämmentää vähän ilmapiiriä välillä - siinähän tuijottavat! :D

Anonyymi2: Haha, kiintoisaa. :D Ehkäpä isoissa paikoissa uskalletaan tuijottaa, kun ajatellaan, ettei kukaan kuitenkaan huomaa..? :D

Anonyymi3: Opiskelen puheviestintää pääaineenani, mutta Belgiassa olin journalistiikan vaihtopaikalla. :)

Girzi: No onhan tässä hommaa aina välillä ja aikaakin kuluu, mutta toisaalta tämä on tosi palkitsevaa. :) Joskus on päiviä, kun ei huvita ja inspis on hukassa, mutta kyllä tähän on näiden parin vuoden aikana kasvanut niin kiinni, että olisi vaikea kuvitella eloa ilman blogiani. :)

Sugar Kane: On varmasti myös syytä muistaa, että nuoret ovat usein aika kriittistä yleisöä. Olet oikeassa siinä, että aikuisen pitäisi kestää itseensä kohdistuvaa arvostelua, varsinkin opettajan ammatissa. Rajansa toki kaikella, mutta teini-ikäisiä opettava ei voi olla liian herkkänahkainen, koska hankalassa iässä olevat nuoret aukovat kyllä taatusti päätään silloin tällöin. Minusta persoonallisesti pukeutuva opettaja on juuri sellainen turvallinen ja sopivan lähellä oleva esimerkki, joka voi auttaa hyväksymään erilaisuutta. :)

Anonyymi4: Minusta tuo JKL:n puhuttu ahdasmielisyys on outoa erityisesti siksi, että kaupunki on täynnä nuoria ihmisiä. Huomasin kyllä itse saman siellä asuessani. :P

Anonyymi5: No tuskin tästä mitään kaupunkisotaa tarvitsee tehdä. :D Mutta eikö sinne tosiaan vieläkään ole saatu toimivaa pyörätiesysteemiä?

Mammoth: Siis kukaanhan ei kiellä tuijottelemasta. :D Teen sitä välillä itsekin, jopa poikakaverini huomauttelee toisinaan tuijotuksestani. Mutta minä niin helposti jumiudun tuijottamaan kiinnostavia tyylejä. :) Toivottavasti kukaan ei ole kuvitellut minun tölläävän ilkeästi!

Anonyymi6: Voi ei, koko päivä hanskat kädessä kynsilakan takia! :D Toivottavasti ei enää tarvitse noin kovasti ujostella. :) Tuo on muuten hyvä kikka testailla uusia juttuja, että kokeilee niitä jossakin, missä ei varmasti ole tuttuja. ;)

Ässä: Kiitos! :) Suosittelen samaa asennetta muillekin, helpottaa kummasti elämää!

Lasikyynel: Kiitos kivasta kommentistasi. :) On totta kyllä, että joukosta poikkeavana saattaa joutua myös silmätikuksi. Jälkikäteen on aina helppo sanoa, että turha niitä yläasteen typeryksiä on turha murehtia, mutta tuntuuhan se siihen aikaan vakavalta asialta. Onneksi kouluaikojen jälkeen tilanne helpottaa. :)

19. maaliskuuta 2009 klo 18.45  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jatkan vielä tästä aiheesta, luin vasta nyt opettajien kirjoittamat kommentit. Olen itsekin vielä opiskeluvaiheessa oleva, tuleva yläkoulun ja lukion opettaja. Jo harjoitteluja tehdessä miettii, miten on soveliasta pukeutua. Tähän kun lisätään se, että pääaineeni on teologia ja opiskelen myös papiksi, tyylisopasta tulee melkoinen. Papeilla vasta tiukkoja ääneen lausumattomia pukeutumiskoodeja onkin! Opiskelun ohessa teen suntion hommia ja herranen aika, vetoketju mustan kynähameeni helman takapuolella on jo saatanan seksistinen kiusaus kirkkotilassa!

Itse olen sitä mieltä, että pukeutuminen ei voi olla aivan oman mielen mukaista ja vapaata. Kirkon töissä sen näkee erityisen selvästi. Niin kotoisa olo kuin minulla olisikin leggingseissä ja tennareissa, lyheässä tunikassa ja hiukset auki liehuen, se rikkoo konventioita ja on sikäli sopimatonta jo ennen messun alkua ja työasuun sujahtamista. On älykkyyttä omata tilannetajua sen suhteen, mikä on hyväksyttävää ja soveliasta. Vääränlaisella pukeutumisella voi loukata aivan tuntemattomia. Mielestäni tästä syystä on ehdottoman hyvä asia, että kirkonpalvelijan työasu on musta jakkupuku ja valkoinen kauluspaita. Tällä kombolla on epätodennäköistä loukata ketään, kun vain muistaa pitää hameen helman kohtuuspituudessa ja kauluspaidan napit kiinni (olen myös kerännyt kolehtia kauluspaidan napit auki rintojen kohdalta - sedät vain antoivat vähän enemmän seteleitä kuin tavallisesti xD). Pidin kuitenkin pienenä työvoittona sitä, kun eräs mummo tuli sanomaan, että hameeni takana oleva vetoketju on hauska ja piristävä yksityiskohta. Kaikki vaatteet eivät siis olekaan saatanasta lähtöisin!

19. maaliskuuta 2009 klo 21.27  
Blogger Vasiliisa kirjoitti...

Tuli tästä vähän aikaa sitten juttua kaverin kanssa, kun menin myöntämään, että hänen mielipiteensä pukeutumisestani eivät oikeastaan juuri hetkauta. Kaverini oli sitä mieltä, että pukeutuminen on kuitenkin niin sosiaalinen juttu, että asenteeni on turhan yliolkainen! Itse vaan edelleenkin paskat nakkaan, mutta onhan tuossa perääkin. Jotenkin sitä pukeutuu vähän "yleisöäkin" ajatellen. Jos sitten suopeaa yleisöä ei ole, se rajoittaa pukeutumista. Kyllä täällä Helsingissäkin mulle on tullut päänauontaa vaatetuksestani, mutta onneksi kuitenkin niin vähän (ja niin kahjon oloisilta), että se ei vielä lannista.

20. maaliskuuta 2009 klo 0.09  
Blogger Tuuli kirjoitti...

Tulen vähän jälkijunassa, mutta kommentoimpa kuitenkin: Pariisissa asuvana (joka kuitenkin on mielestäni konservatiivisten pukeutujien suurkaupunki), ainoastaan Ankka-laukku tyttö olisi kiinnittÄnyt huomioni katukuvassa. Ehkä jännät turkoosileggarit, mutta muita en olisi välttämättä edes tullut sen ihmeemmin noteeranneeksi :) Eli kyllä se kaupunki taitaa vaikuttaa. Ja punainen huulipuna, jota sinulla oli yhdessä postauksessa olisi kyllÄ täällÄ niin peruskauraa :) Eli: vaihda kaupunkia, come to Paris :):) Tuli taas aikamoinen Suomi-ahdistus, kun tajusin että ihan HelsingissÄkin rajat pukeutumiselle ovat huomattavasti ahtaammat kuin tÄÄllÄ.

20. maaliskuuta 2009 klo 12.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta olen huomannut, että tavallaan pienemmillä paikkakunnilla ollaan rennompia: ei olla niin tarkkoja siitä, mikä on in ja mikä out. Ei ole turhaa "pönöttämistä".

22. maaliskuuta 2009 klo 11.43  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi1: Aivan varmasti tuossa opettajan hommassa vaikuttaa myös se opetettava aine. Veikkaan, että esimerkiksi kuvaamataidon ja uskonnon opettajilta odotetaan hiukan erilaista tyyliä. Toisaalta, pukukoodi lienee opettajan työssä kaikille sama, joten miksei persoonaansa saisi myös opettajan työssä ilmentää pukeutumisensa kautta.

Olet kuitenkin oikeassa, että uskontoon ja kirkkoon liittyvissä ammateissa liikutaan aikamoisilla riskirajoilla, jos pukeutumisella lähdetään leikittelemään. Monelle uskonto on vakava asia, ja tilanteeseen sopimaton pukeutuminen juuri hengellisessä ympäristössä voi loukata muita. Olen siis siinä mielessä samoilla linjoilla, että tietyissä tilanteissa ja ympäristöissä on hyvä kunnioittaa perinteitä.

Vasiliisa: Minusta vapaa-ajan pukeutumisessa ei tarvitse kamalasti ajatella muita kuin itseään. Esimerkiksi liian vähiin vaatteisiin pukeutuminen saattaa häiritä kanssaihmisiä, mutta jos liikutaan säädyllisyyden rajoissa, minusta on jokaisen oma asia, miten omalla ajallaan pukeutuu. Toki pukeutuminen on myös sosiaalinen juttu, mutta en haluaisi ajatella sen sosiaalisen luonteen olevan mikään suuresti rajoittava tekijä. :)

Tuuli: Sekin todella pitää paikkansa, että ns. vapautuneemmassa ympäristössä silmä tottuu erikoisuuksiin, eikä niihin enää edes kiinnitä samalla tavoin huomiota. Pikkukaupungissa väkeä on niin paljon vähemmän, että melkein mikä tahansa massasta poikkeava erottuu.

Anonyymi2: Se voi olla tottakin. Toisaalta olen itse taas nähnyt pienellä paikkakunnalla sellaista, että sitten erikoisempaa pukeutujaa tai selvästi paljon pukeutumiseensa panostavaa saatetaan katsoa hiukan alentuvasti. Että "mikä tuokin nyt luulee olevansa" tai "mitä varten sitä nyt tarvitsee tuolla tavoin pynttäytyä". Mutta veikkaan, että tämä on mahdollisesti myös paikkakunnan yleisestä ilmapiiristä riippuva asia. :) Toisaalla suhtaudutaan erilaisuuteen positiivisemmin kuin toisaalla.

23. maaliskuuta 2009 klo 13.40  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu