Tule jo...
Mieleni on jo pitkällä keväässä, vaikka ikkunasta paistavat vielä likaiset lumikinokset. En ole pätkääkään talvi-ihminen, koska en pidä pimeästä ja kylmästä, enkä tykkää edes talviurheilulajeista. Kaiken muun ikävän lisäksi talvi rajoittaa pukeutumista todella paljon. Eipä paljon tee mieli kekkaloida mekoissa ja hameissa, kun kylmä viima puskee armottomasti sukkahousujen läpi. Villaversiot ehkä juuri ja juuri pitävät pahimmat vilunväristykset loitolla, mutta mukavuussyistä valitsen yleensä housut. Lienee siis sanomattakin selvää, että odotan kevättä ja kesää kuin kuuta nousevaa.
Moni on blogeissaan listannut kevään ja kesän suosikkijuttujaan ja nyt aion minäkin kantaa korteni kekoon. Tervetuloa kevät! :)
Hauskat leggingsit
Valinnanvaraa on tällä hetkellä vaikka kuinka. On kuvioitua, revittyä, wet lookia, nahkaista, kiiltoa, pitsistä - you name it. Omasta kaapista löytyvät jo kuvioidut ja hopeiset. :)
Chinot ja käärityt lahkeet
Rennot chinot ovat mielestäni tämän kevään parhaat pöksyt. Safarihenkinen beige sopii täydellisesti leutoihin päiviin ja kääräistyt lahkeet kruunaavat kokonaisuuden. Myös nämä olen teiltä salaa hankkinut jo hyvän aikaa sitten. ;)
Raikkaat värit ja harmaan sävyt
En ole mikään suuri pastellivärien fani, mutta pidän esimerkiksi korallinpunaisesta, keltaisesta ja turkoosista. Raikkaat värit kuuluvat kevääseen pimeyden jälkeen. Olen myös vannoutunut harmaan värin ystävä, vaikka se joidenkin mielestä onkin tylsä. Harmaan ja valkoisen yhdistelmä näyttää varsin freesiltä ja sitäpaitsi harmaata on helppo yhdistellä muihin väreihin. :)
Acid-värjäykset
Kaikkein villeimmät kloriittipesut eivät ole minun makuuni, mutta kun laikukkuus pysyy aisoissa, sytyn minäkin tälle trendille. Omalta osaltani acid-värjäysten kaipuuta riittävät tyydyttämään Panic in Paradisen farkut.
Parkatakit
Parka kuuluu niihin vaatekappaleisiin, joita kaapeissani ei vielä ole, enkä itse asiassa ole ihan varma, mahtaako olla tämän keväänkään jälkeen. Olen jo pitkän aikaa ihastellut suuria, muodoltaan jopa jätesäkkimäisiä kaaputakkeja, mutta saa nähdä tuleeko sopivaa vastaan.
Taskut
En ikinä kyllästy taskuihin. Harvoin edes säilytän niissä mitään, mutta vaate ei voi olla läpeensä huono, jos siinä on taskut. Taskuissa on vain jotain loputtoman sympaattista. :D
Isot riipukset
Minun kevääseeni kuuluvat kaulakorut, joissa killuu näyttäviä koristeita. Kukaan blogiani lukenut ei taatusti ole välttynyt näkemästä ristikoruani, joka tulee uskollisesti roikkumaan kaulassani pitkin kevättä. ;) Tämän hetken suosikkeja ovat myös avain- ja pensselikoru.
Rennot neuleet
Löysän malliset, pehmeät neuleet kuuluvat kevätpukeutumiseen ilman muuta. Väreinä mieluisimpia ovat musta, valkoinen, harmaa ja hiekka, jotka ovat helposti yhdistettävissä melkein minkä tahansa kanssa. Pitkät neuletakit, lepakkohihat, väljät kaula-aukot - that's how I like it.
...Bubbling under...
revityt materiaalit, maltilliset haaremihousut, paljetit, bleiserit

Tunnisteet: Inspiraatioita
6 kommenttia:
Hah siis eikä. Great minds tms: tein oman postaukseni aiheesta lähestulkoon samanlaisessa muodossa eilen, laitoin ajastetuksi tälle iltapäivälle :D
Aikas lailla samoista jutuista tykkään. Muuten eikös se ole Panic In Paradise?
Hei mistä löysit Chinot ja millaiset? Oon itse koittanut metsästää sopivia kevääksi.
Liisa: Hahaa, hassu sattuma. :) Mutta hei, great minds... ;)
Miinu: No on! Mitäköhän olen oikein sekoillut. :D Korjataan heti!
Olivia: Löysin ihan alkuvuodesta kivat chinot H&M:n Trend-mallistosta. Niitä ei enää taida olla saatavilla, mutta tosi kivan mallin olen nähnyt myös Whyredin valikoimassa. Ne ovat kyllä sitten aika lailla kalliimmat. :/ Veikkaan kuitenkin, että noihin halpaketjuihin tulee vielä lisää valikoimaa kevään myötä. Omat pöksyni pääsevät esittelyyn, kunhan säät ovat hiukan suotuisammat tuollaisille housuille. :)
ristikoru on parasta <3 mäkin sain vihdoin omani! olisin kyl halunnut tollasen pinkin ku sulla mutta niitä ei ilmeisesti enää valmisteta :/
Irene: Höh. :/ Omani löysin juuri alennusmyynnistä, että saattoivat hyvinkin myydä juuri viimeisiä pois. Mutta todellakin, en ole varmaan mitään kaulakorua käyttänyt niin paljon kuin ristiäni. :)
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu