Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Haastavaa...

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

maanantai 26. marraskuuta 2007

Haastavaa...

Kuten olette varmasti huomanneet, postaustahtini kärsii yhä edelleen opiskelu- ja työkiireistäni johtuen. Mikäpä olisi kuitenkaan parempi hetki blogin kirjoittamiselle kuin juuri se, jolloin viiden "oikean työn" deadlinet puskevat päälle. Hah. Pysyn siis uskollisena "viime tipan -tyylilleni". Se on kumma, miten motivaatiota löytyy jopa siivoamiselle, kun edessä olisi tenttiinluku tai esseen viimeinen palautuspäivä. ;)

Nyt on viimein aika vastata haasteeseen, jonka Bisquits minulle heitti jo aikaa sitten.


1. Sano kolme uutta blogia, joissa voisi olla toivoa tulla seuraaviksi "suuriksi" blogeiksi (kategoria saa olla mikä vaan).

Haasteen antaneen Bisquitsin oma blogi kuuluu mielestäni "nousevien tähtien" sarjaan. Tämä kirjoittaja pitää tiukasti kiinni niin anonymiteetistään kuin omasta linjastaankin, jossa vannotaan laadukkaiden juttujen ja omaperäisten aiheiden nimeen.

Six O'Clock Style on suomalainen, englanniksi kirjoitettu blogi, jossa minua viehättää erityisesti kirjoittajan omintakeinen tyyli. Tasokkaat tekstit yhdistettynä muita kumartelemattomaan asenteeseen pukeutumisessa luovat yhdessä erittäin toimivan kokonaisuuden. Tämä neiti on myös osoittanut olevansa melkoisen näppärä käsistään.

Mielenkiintoisten blogien joukkoon kuuluu myös "Plastic Revolution", jonka kirjoittajilla on mukavan monipuolinen ote bloggaukseen. Tytöt kirjoittelevat tyyliasioiden lisäksi myös kulttuurista ja taiteesta, jotka kuuluvat ainakin allekirjoittaneen mielenkiinnon kohteisiin.

Eräs uusista tuttavuuksistani blogosfäärissä, Acnesta Überkorkkareihin, vaikuttaa myös varsin lupaavalta. Millalla on selvästi juttuvainua ja kykyä tarttua tuoreisiin ideoihin.

Viimeinen mainitsemani blogi kuuluu hieman eri kategoriaan, mutta seurailen sitä silti aktiivisesti. Tiskin takana on sarkasmilla kuorrutettu blogi asiakaspalvelijan arjesta ja tarjoaakerta toisensa jälkeen takuuvarmat naurut.

2. Nimeä viisi sellaista henkilöä jotka ovat kommentoineet sinulle. Vain viisi ensimmäistä jotka tulevat sinulle mieleen!

Esimerkiksi Sanna, Jabadaba, Salla, Vendeta sekä Ystävällinen hei.

3. Kerro mielestäsi kaksi parasta omaa postaustasi.

On vaikea valita kaksi miltei sadan postauksen joukosta, mutta omat suosikkini ovat ehdottomasti pohdiskelevia tekstejä aiheista, jotka ovat jääneet askarruttamaan mieltäni. Pidän esimerkiksi kauneuden ja tyylikkyyden suhdetta käsittelevästä postauksestani, jonka aihepiiri onkin ollut tapetilla erityisesti viime aikoina muotiblogeissa vallineen kasvojen paljastamisbuumin myötä. Toinen suosikkipostauksistani sen sijaan käsittelee miesten tyyliä.

4. Kerro neljä parasta asuasi.

Pidän esimerkiksi seuraavista asukokonaisuuksista: 1, 2, 3 ja 4.

5. Haasta kolme henkilöä tekemään tämä.

Haaste lähtee seuraaville: Maria ja Kirsikka sekä Desthea.


PS. Jabadaba sekä Helmiä vai timantteja haastoivat minut kaaaaaauan sitten esittelemään bloggausympäristöni. Meemi jäi taasen unholaan! Koska olen oikeastaan bloggausympäristöni jo esitellytkin, päätin suosia aina yhtä hyväksi havaittua kierrätystä. Bloggausympäristöni esitellään siis melko kattavasti täällä ja täällä. :)


Tunnisteet:

17 kommenttia:

Blogger the Grey kirjoitti...

Kiva, että olet palannut kirjoittamaan tänne, vaikka sitten vain kiitos deadlinejen!
Kiitos kauneista kehuista, olen imarreltu, mutta vähän myös häpeän, koska "I'm not worthy"! :) Täytyy kyllä tarkentaa, etten ole oikeasti suomalainen, vaikka ei haittaa, jos mua siksi luultaan! :D Tai no ehkä sitten haittaa, jos kirjoitan jotain kovin virheellistä suomeksi ja joku ehkä ajattelee, että voi vitsit, mitä se itsestään oikein luulee, ei se osaa edes äidinkielellä kirjoittaa... Mutta blogini on ehkä siinä mielessä suomalainen, että enimmäkseen luen (ja kommentoin) kuitenkin suomalaisia blogeja, eli ne ovat se "cultural context", jonka vaikutuksella kirjoitan omaa blogia.

26. marraskuuta 2007 klo 16.27  
Blogger Jenni kirjoitti...

The Grey: Ahaa, tämäpäs tulikin täytenä yllätyksenä! :) Ihan luulin sinun olevan suomalainen. Suomenkieli kyllä tuntuu luonnistuvan, vaikka ei äidinkielesi olekaan. Saanko udella mistä sitten olet kotoisin? :) And yes, you are worthy! :)

26. marraskuuta 2007 klo 16.55  
Anonymous Normal Girl kirjoitti...

Kiva tuo Tiskian takana - blogi, oletko sattumoisin huomannut tätä blogia: www.aasiakas.net? :P

26. marraskuuta 2007 klo 17.30  
Blogger Bisquits kirjoitti...

Kiitos kehuista, lämmittävät kovasti mieltä täällä syyssateen keskellä. :-D

26. marraskuuta 2007 klo 17.35  
Anonymous Desthea kirjoitti...

Kiitos haasteesta! :)

26. marraskuuta 2007 klo 19.05  
Blogger Jenni kirjoitti...

En muuten näköjään ole osannut laskea kolmeen noita uusia blogitoivoja nimetessäni. :D

26. marraskuuta 2007 klo 19.16  
Blogger Jenni kirjoitti...

Normal Girl: Aasiakas on myös tuttu blogi ja oikein mainio sekin. :)

Bisquits: Kiva, jos kehut lämmittivät! Saitpa ne vielä täysin aiheesta. :)

Desthea: Olepa hyvä. :)

26. marraskuuta 2007 klo 19.17  
Blogger the Grey kirjoitti...

Suuntaa katse tuonne etelään yli Itämeren ja täällä minä sitten olen, eli ei kovin kaukana eikä mitenkään eksoottista. :) (En halua sanoa blogissani, mistä olen kotoisin, koska en halua maanmiehien sen perusteella minut löytävän.)

26. marraskuuta 2007 klo 20.31  
Anonymous Desthea kirjoitti...

Jenni: Juu minäkään en osannut laskea kolmeen.. ;D

27. marraskuuta 2007 klo 13.10  
Anonymous ystävällinen hei kirjoitti...

Ihanaa, että olet palaillut! Sinua odotetaan. Ja erityis kiitos minun muistamisesta ;) Ei mua koskaan.

27. marraskuuta 2007 klo 16.48  
Anonymous Till_I_downswing kirjoitti...

Aivan loistavaa, että olet taas back in business Jenn.
Näytti sun Facebook frendeissä olevan mun ex tyttöystävä. Maailma on pieni näköjään, dääm.
Kerrohan Jalon tytöille multa terveisiä niin syöt siellä ilmaiseksi. Päivityksiä odotellaan girl:D ( nää hymiöt näyttää ihan teinin tekstiltä, hah)

1. joulukuuta 2007 klo 2.30  
Anonymous till_i_downswing kirjoitti...

Pakko vielä sanoo, että tuo asu nro.4 miellyttää ainakin miehen silmää
eniten jostain kumman syystä :)

"Minä rouvat syön vaikka ruotoineen, siitä naarmuilla selviää... Aamutuimaan lepäilen, illan tullen hiippailen baariin. Näin huurteet huiviin heittelen."

1. joulukuuta 2007 klo 4.10  
Anonymous Till_I_downswing kirjoitti...

Tämä ei kyllä liity senttiäkään blogosfäärin juttuihin, mutta kumminkin. Mitä tekee ihminen joka kärsii sairaasta hedarista ja ei saa unta?
No nyt olen keksinyt siihen ratkaisun kaikille meille jotka joutuu yöllä ansaitsemaan elantonsa tämän ihanan nättöpäätteen ääressä.
No siihen tarvitaan vain Jenni noin 10 cm päähän tuijottamaan suurilla silmillä niin kyllä uni tulee hetkessä, kun niitä katselee pöö. Niin ja kaikki osingoille haluavat, tälle jutulle on jo haettu patenttia pöö.
Jaa kuinkahan monen promillen känniä tää väsymys vastaa pöö? Halpa känni, halpa känni!
Niin ja jos blogosfäärin lukijoilla on hyvien lääkäreiden numeroita, niin otan niitä ilomielin vastaan pöö:)

PS: Onks kellään tonne eläinmessuille asiaa? Mulla on muovikassillinen ilmaisia lippuja.

1. joulukuuta 2007 klo 5.48  
Blogger Saga kirjoitti...

Tuo kolmosasukokonaisuus on ihastuttava, erityisesti nuo varrelliset tennarit. me like.

3. joulukuuta 2007 klo 16.55  
Blogger Jenni kirjoitti...

The Grey: Toki ymmärrän pointtisi. Pitäisiköhän tuota tekstiä korjata, etten väittäisi siellä puuta heinää... :)

Desthea: Joku muukin lahopää siis blogosfäärissä! :D Onneksi se ei ole niin vaarallista. :D

Ystävällinen hei: Tokihan sinut muistetaan. :) Mukavaa, että olet pysynyt matkassa!

Till_i_downswing: No jopas oli tekstiä tullut yhdeltä herralta (?). :D Nyt alkoi oikein jännittää! Minulla ei nimittäin ole aavistustakaan, kuka sinä olet. Mutta mukavaa, jos päänsärky on Jennin kuvia katselemalla helpottunut. :D Vai niistäkö se aiheutuikin? Olenpas nyt hämmentynyt tuon kommentointisi jäljiltä...

Saga: Kiitos! :) Minäkin siitä kovasti pidän. Huomaan, että minussa asuu sisälläni pieni rokkityttö, joka on tuntunut pyrkivän esiin yhä useammin ja useammin viime aikoina. :D

4. joulukuuta 2007 klo 11.14  
Blogger Milla kirjoitti...

Oi, ihanaa, kiitos paljon kauniista sanoistasi! :)
Mukavaa taas lukea juttujasi, käynpäs napsauttamassa Blogilistalleni...

10. joulukuuta 2007 klo 20.02  
Blogger Jenni kirjoitti...

Milla: Jokainen sana oli ansaittu, joten olepa hyvä. :) Mukavaa, jos blogini löysi uuden lukijan! Tervetuloa sekaan! :D

11. joulukuuta 2007 klo 15.26  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu