Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kesän jumitusvaatteet

Pupulandia

25-vuotiaan tyttösen pohdintoja tyylistä, muodista, kauneudesta ja sen sellaisesta.

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Kesän jumitusvaatteet

Näin juuri tässä joku aika sitten jonkun blogissa termin jumitusvaate ja tunsin suurta samaistumista. Olen huomannut tässä kesän aikana jumiutuneeni samoihin vaatteisiin kerta toisensa jälkeen, vaikka kaapit pursuilevat ihania kesähepeneitä. Suomen kesä on lyhyt, joten kesävaatteita pitäisi käyttää mahdollisimman monipuolisesti - muutenhan joutuu taas odottamaan vuoden, että voi pukea ne ylleen! Mutta minäpä olen fiksuna tyttönä aivan liian usein kiskonut samat vetimet ylleni. :P On kuitenkin mainittava, että kesän suosikkigarderobissani on ehdoton logiikka, sillä sen melkein kaikki osat ovat yhdisteltävissä toistensa kanssa. Olen huomaamattani luonut yhdistelmän, jonka ilme muuttuu täysin yhtä osaa vaihtamalla. :)

No mutta missä vaatteissa olen sitten koko kesän jumitellut... Sen näette seuraavaksi!

Farkkuleggingsit

Löysin farkkuleggingsini juhannuksen tienoilla Vilasta ja sen jälkeen housut ovat päätyneet ylleni todella usein. Farkkuleggingsien etuja ovat helppous, monipuolisuus ja mukavuus. Saumat eivät kiristä tai paina ja kuminauhavyötärö lämmittää 24-vuotiaan lapsenmielisen typykän mieltä. Ennen tätä nimittäin salonkikelpoiset kuminauhapöksyt olivat vain haikea muisto jostakin 20 vuoden takaa. :D Denim-leggingsien puolesta puhuu myös se, että niitä voi käyttää niin monenlaisiin yläosiin yhdistettynä. Ne ovat tarpeeksi paksut ja farkkumaiset käytettäviksi sellaisenaan, mutta sopivat myös mainiosti esimerkiksi mekkojen ja pitkien toppien seuraksi.



Harmaa mekko

Tämä mekko tarttui mukaani Kämp Gallerian H&M:n Re-opening -kekkereistä ja siitä on tullut yksi suosikeistani. Mekon juju piilee eri materiaaleja olevissa ylä- ja alaosassa. Yläosa on trikoota ja alaosa himmeästi kiiltävää, hopeanhohtoista ja hieman jäykempää kangasta. Trikoomekko olisi moneen tilanteeseen vähän tylsä ja kauttaaltaan hopeisena hohtava mekko taas hieman liikaa arkena - yhdistelmä molempia taas tekee mekosta sopivan niin päivä- kuin iltakäyttöönkin. Lienee tarpeetonta mainita, että juuri tuo kyseinen materiaalikombo tekee mekosta myös todella miellyttävän yllä ja saa sen laskeutumaan kauniisti.



Nahkatakki

Ostin nahkatakkini viime kesän alennusmyynneistä ja voin rehellisesti sanoa, etten ole käyttänyt yhtäkään takkia niin paljon kuin tätä. Nuo 75 euroa (takki oli puoleen hintaan) ovat olleet ehkä parhaimmin sijoitetut rahani koskaan, mitä vaateostoksiin tulee. Kauttaaltaan pehmeästä lampaannahasta tehty takki sopii niin romanttiseen kuin rokimpaankin tyyliin. Nahka materiaalina vain paranee vanhetessaan eikä päästä läpi tuimempiakaan tuulenpuuskia.



Vaaleanpunainen huivi

Tämä vaaleanpunainen, hieman kullanhohtoisin kuvioin koristeltu huivi on joskus vuosia sitten löytynyt jostakin H&M:n alennuskorista muutamalla eurolla. En oikeastaan tiedä, miksi tästä on tullut huivieni joukossa niinkin suosittu, mutta ehkä syy on lempeässä värissä, joka käy yllättävän hyvin todella monien muiden värien kanssa yhteen. En ole mikään suurin vaaleanpunaisen värin ystävä, mutta mustan nahkatakin kanssa tämä huivi toimii erinomaisesti pehmentämässä ilmettä.



Raidallinen kauluspaita

Rento kauluspaita on parin euron löytö kirpputorilta viime keväältä. Klassinen sinivalkoraita on aina tyylikäs ja paidan ilmettä voi muuttaa esimerkiksi kääräisemällä hihoja hieman rullalle (kuten minä yleensä teen). Tämänkin paidan kanssa asusta voi tehdä joko rock-henkisen tai klassisemman esimerkiksi kynsilakan tai huivin väriä ja kenkiä vaihtamalla. :) Hiukset huolettomilla, nutturan aikaansaamilla kiharoilla, farkut ja ballerinat jalassa sekä raitapaitis päällä rennon tyylikäs kesä-look on valmis.



Kenkäkokoelma

Kesän suosikkikenkäni ovat ehdottomasti olleet ballerinat, jotka sujahtavat helposti jalkaan ja käyvät sekä arkisiin että hieman siistimpääkin pukeutumista vaativiin tilanteisiin esimerkiksi mekon kanssa. Mustat ballerinat ovat suosikkini, mutta toisinaan on mukava vaihtaa ruskeaankin, jos esimerkiksi laukku tai muut asusteet ovat ruskeat. Hellesäiden suosikkikenkäni ovat olleet "Jeesus-sandaalini", jotka sain vuosi sitten äidiltäni Belgiassa. Todistemateriaalina sandaalien ahkerasta käytöstä toimii huvittava turistirusketus jaloissani. :D Biletyskenkinä sen sijaan ovat usein tänä kesänä toimineet iki-ihanat valkoiset reikäbuutsini.



Harmaa minimekko ja neonkeltainen paita

Vaatekaappini uudet tulokkaat ovat heti saaneet kiintotähden aseman garderobissani. Alennusmyynneistä tekemäni löydöt ovat olleet niin mahtavia, että olen käyttänyt niitä jatkuvasti. Tiger of Swedenin harmaa, hieman hopeaankin vivahtava ja minulle vähän iso toppi on ollut mitä täydellisin minimekko kesäisiin säihin. Mekko toimii niin leggingsien kera kuin paljain säärinkin. Volcomin neonkeltainen paita sen sijaan on ollut räväkkä valinta baarireissuille, mutta ihanteellinen ihan yhtälailla rentoon koti-hengailuun, ja olenpa muutaman kerran tämä paita ylläni uskaltautunut työpaikallekin. Ohut, pehmeä puuvilla on materiaalina kuin unelma ja suuri kaula-aukko antaa paidan valahtaa välillä toiselle puolelle, jättäen olkapään hauskasti vilkkumaan.



Olen toki muitakin vaatteita tänä kesänä käyttänyt, mutta näistä tässä postauksessa mainituista on tullut niinsanottuja turvavaatteita, jotka on helppo vetäistä ylle milloin vain tarvitsematta miettiä asuvalintoja sen kummemmin.


EDIT: Tässä Sinulle arvon anonyymi. ;)


Tunnisteet:

24 kommenttia:

Blogger MouMou kirjoitti...

Tajuatko YHTÄÄN nainen, kuinka kateellinen olen noista farkkulegginsseistä?:D AARGH, miksi Vilassa oli enää isoja kokoja jäljellä.:/ Eipä ole elämä reilua. Ihana tuo harmaa toppi muuten!<3

17. elokuuta 2008 klo 16.57  
Blogger Minttu kirjoitti...

Farkkulegginsseistä on ollut paljon puhetta monissa suomalaisissa muotiblogeissa. En ole ikuna törmännyt moisiin... Tullaankohan täällä nyt muodissa jäljessä, kun en ole kyllä kaupoistakaan niitä bongannut. Onko ne siis farkkukangasta vai mitä materiaalia? Ihan uunona ja äimänä oon täällä... ;D

17. elokuuta 2008 klo 17.03  
Blogger Kaisa kirjoitti...

Kyllä tuommoisissa vaatteissa kelpaa vähän jumittaakin. Niin kivalta nuo kaikki nimittäin näyttävät! :) Kaksi viimeisintä paitaa ovat erityisen ihania!

17. elokuuta 2008 klo 17.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oletko värisokea? sanoit vaaleanoranssia huivia vaaleanpunaiseksi ja neonvihreää paitaa neonkeltaiseksi :D

17. elokuuta 2008 klo 17.18  
Blogger Sara kirjoitti...

Haha tuota ylempää anonyymiä :D Eikö noilla ole elämää kun ne tulevat tuollaisista asioista tänne urputtamaan? Eikö kyseisen anonyymin mielessä käynytkään mahdollisuus, että kamera esim. voi vääristää värejä tms.

Minun lemppareitani näistä ovat farkkuleggarit ja Tiger of Swedenin harmaa toppi!

17. elokuuta 2008 klo 17.31  
Blogger Jenni kirjoitti...

MouMou: Olen pahoillani, jos postaus tuntui veitsen vääntämiseltä haavassa. :D Ne taisivat loppujen lopuksi käydä kaupaksi todella nopeasti ja moni jäi ilman. :( Tuo harmaa toppi on kyllä ehkä suosikkivaatteeni tällä hetkellä!

Minttu: Farkkuleggingsit ovat siis ohuesta, hieman joustavasta denimistä valmistetut leggingsien malliset housut. Saumat ovat ohuet ja vyötäröllä on kuminauha, eli ei vetoketjuja tai nappeja, tms. :) Äärettömän mukavat jalassa ja näyttävät todella paljon vain tiukoilta farkuilta. Moni ei ole uskonut housuja leggingseiksi, ennenkuin olen näyttänyt kuminauhavyötäröä. Hassua, jos noita ei Ruotsissa ole näkynyt! Mutta tosiaan täällä saivat osakseen valtaisan suosion ja loppuivat kaupoista melkein saman tien. :)

KK: Kiitos. :) Voin siis huoletta jumitella näissä tulevaisuudessakin. :D

Anonyymi: Arvon anonyymi, haluaisin kertoa Sinulle muutaman asian. Ensinnäkin, kiitos tästä huvituksesta, jota kommenttisi aiheutti. :D Toiseksi, en ole värisokea. Jos et ole ennen tiennyt, niin ilolla Sinulle kerron, että toisinaan kamerat vääristävät värejä jonkin verran ja myös eri tietokoneiden näytöillä värit saattavat näyttää hieman erilaisilta. Vakuutan siis Sinulle, että huivini on vaaleanpunainen ja paitani neonkeltainen. Huivin vaaleanpunaista sävyä maustavat kullankeltaiset koristeompeleet, jotka saattavat pienessä kuvassa aiheuttaa illuusion oranssihtavasta väristä (, mitä minä en kyllä huomaa).

T-paita sen sijaan on luonnonvalossa aivan selkeästi lähempänä keltaista kuin vihreää, kuten EDIT-osioon aivan sinua varten lisäämäni kuva Sinulle havainnollistaa. ;) Paidan päällä kuvassa ovat siis neonvihreä ja neonkeltainen (samanvärinen kuin printin keltaiset osat, jotka ovat täysin samansävyiset paidan pohjavärin kanssa, vain hiukan tummemmat) yliviivaustussi. Amen. :D

Sara: Minäkin sain kommentista hyvät naurut. :D Mutta koska piikittely on kivaa, niin ihastelkaamme kaikki sitä, kuinka MINÄ olen oikeassa oikein kuvatodisteiden kera. :D Aijai, en kai ollut liian ilkeä. :)

17. elokuuta 2008 klo 17.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana tuo harmaa toppi (= ja haha tuota anonyymia :DDDD

17. elokuuta 2008 klo 19.51  
Blogger Maria kirjoitti...

Siis ou mai gaad, meillä on yhteistä paitsi farkkuleggarit, myös nahkatakki ;) Itsehän ostin täsmälleen saman mallin puolitoista vuotta sitten tuoreena ja täysihintaisena, mutta onpa se tosiaan ollut päälläkin jokaisena vuode päivänä, jolloin on takille ollut edes puoliksi käyttöä :P Ikävää tosin, että nyt on alkanut saumat osoittaa hajoamisen merkkejä, pitäis viedä jollekin korjattavaksi ;<

Jos farkkuleggarit hämmennyttävät, olen myös tehnyt oman infopostaukseni aiheesta. http://heijastuspinta.blogspot.com/2008/06/farkkuleggingsit-mitk-ne-on.html :)

Väreistä - jos kamera selkeästi vääristää värejä, ehkä on paikallaan 1) mainita siitä kuvan yhteydessä 2) muokata värejä muokkausohjelmalla oikeammaksi. Sen jälkeen toki vielä näytöt voivat tosiaan vääristää värejä, mutta taitaa vaatia aika muinaista näyttöä ;o Itsehän en kovinkaan usein kiinnitä muiden blogeissa moiseen huomiota :>

17. elokuuta 2008 klo 21.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Farkkulegginssit olisivat tosi kätevät, miksen minä ole löytänyt mistään sellaisia ? :<

Jumitusvaatteet kuvaa muuten tosi hyvin minun arkipukeutumistani - aina vaan ne samat vaatteet vähän eri tavalla yhdisteltynä ;)

17. elokuuta 2008 klo 21.27  
Blogger Jenni kirjoitti...

Annika: Kiitos. :) Ja sanopa muuta. :D

Idhren: No jopas jotakin! Hauskaa, jos joskus törmäämme samoissa vetimissä. :D Ja toisinaan käy niin ikävästi, että ehtii ostaa jotakin normaalihinnalla vain hetkeä ennen kuin se alennetaan. Mutta minusta asiaan on syytä suhtautua juuri samoin kuin sinä, eli iloita siitä, että tuotteen on omakseen saanut, varsinkin jos se on todella tullut ahkeraan käyttöön. :)

Tässä tapauksessa minusta kamera ei ole vaatteiden värejä edes vääristänyt. Paidan väri on kuvassa ehkä vain hiukan vaaleampi kuin todellisuudessa, mutta en minä omilla silmilläni tuosta värisävystä saa neonvihreää mitenkään. :) Taisi tuo arvon anonyymi itse olla värisokea ja siksi minusta olikin hauska hieman näpäyttää tuon todistusaineiston kera. :D

Emmisusanna: Voi harmi. Noiden leggingsien kysyntä todella ylitti tarjonnan, sillä niin moni on jäänyt vaille. :/ Ja eihän se jumitus niin paha asia ole, jos hieman yhdistelee eri tavoin eikä näytä joka päivä täsmälleen samalta. :)

17. elokuuta 2008 klo 21.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minunkin ehdottomiin kesävaatteisiini kuuluvat farkkulegginssit, joita minulla on jo kaksin kappalein, tosin täysin erilaiset mallit. Farkkulegginssejä tulee kokoajan uusia malleja, mielestäni niitä ei ole lainkaan vaikea löytää. mm. Vero modat ja Onlytkin kannattaa tarkistaa:)

18. elokuuta 2008 klo 10.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Bongasin sut Flowssa! Mietin että näyttää ihan Jenniltä, ja solmuolkalaukku varmisti aavistukseni ;) Taisi olla Múmin keikan aikana.

18. elokuuta 2008 klo 10.10  
Blogger bea kirjoitti...

Näyttää kyllä oikein toimivalta ja suloiselta garderoobi-otokselta :)

Aika hauska tosiaan tuo kommentointi väreistä... :D

18. elokuuta 2008 klo 12.01  
Blogger Jenni kirjoitti...

Tuovi: No täytyypä sitten käydä vilkuilemassa uusia malleja. :) Olen nähnyt capri-mallisia farkkuleggingsejä kyllä, mutta itse tykkään kokopitkistä enemmän. Kiitos vinkistä! :)

Anonyymi: Aijaa. :D Hauskaa! Olisit vain tullut nykimään hihasta! :)

Bea: Kiitos. :) Juu, jotkut ne keksivät tikusta asiaa. :D

18. elokuuta 2008 klo 15.11  
Blogger Siru kirjoitti...

Tosi hieno kokoelma. Kadehdin, pakko sanoa.

juliet xxx

19. elokuuta 2008 klo 9.45  
Blogger Viola kirjoitti...

oon näköjään pudonnut kelkasta ihan täysin kun en ollut ikinä kuullut farkkulegginsseistä... mut vaikuttaa aika kätevältä vaatteelta!

mut all in all, tosi ihanat jumitusvaatteet sulla! :)

19. elokuuta 2008 klo 13.41  
Blogger Jenni kirjoitti...

Juliet: Kiitos. :)

Lily: Kiitos. :) Farkkuleggingsit ovat kyllä mainio keksintö. Niitä kuulemma vielä voi löytyä Vilasta tai Vero Modasta. :)

19. elokuuta 2008 klo 20.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuntuupa nyt typerältä nillittää tästä mutta kyllä tuo paita munkin mielestä on enemmän vihreä kuin keltainen, varsinkin noihin kyniin verrattuna.
Vaan eipä tällä nyt ole mitään merkitystä, kai se värikin on katsojan silmässä.

20. elokuuta 2008 klo 13.51  
Blogger Jenni kirjoitti...

Jene: Hassua, kun minun silmissäni se on aivan selkeästi lähempänä keltaista kuin vihreää. Minusta selkeimmin se näkyy paidan printissä olevan otuksen korvasta (vrt. tussi), joka on luonnonvalossa täsmälleen samansävyinen kuin paidanpohjaväri, mutta vain hiukan tummempi. Mutta tietysti nämä tällaiset ovat aina ikuisuuskysymyksiä, onko joku turkoosi, vihreä vai sininen tai punainen vai oranssi. :)

20. elokuuta 2008 klo 15.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti en nyt vaikuta miltään ääliö-anonyymilta, mutta minunkin mielestä tuo paita näyttää kaikissa kuvissa enemmän neonvihreältä kuin keltaiselta. Mutta toisaalta, yhden mielestä metrot ovat punaisia, toisen mielestä oransseja. Voi muuten olla, että tietokoneen näytön kirkkauskin vaikuttaa, minulla on melko tumma näyttö, monilla on paljon kirkkaampi.

20. elokuuta 2008 klo 17.57  
Blogger Jenni kirjoitti...

Anonyymi: Et vaikuta ääliöltä, älä huoli. :) Itse asiassa tuon paidan väri taitaa olla petollisesti juuri siitä vihreän ja keltaisen välimaastosta, joten absoluuttisen oikeaa vastausta tähän asiaan tuskin on. Minulle se nyt on sinänsä ihan sama, onko paitani neonkeltainen vai -vihreä - pidän siitä jokatapauksessa. :) Itse luokittelen tuon värin vahvemmin keltaisen puolelle, mutta makuasioitahan nämä rajatapaukset ovat. Asialla tuskin on sen suurempaa merkitystä kenellekään muulle kuin sellaisille ihmisille, jotka hakemalla haluavat hakea jotakin kritisoitavaa. Sinä et minun silmissäni kuitenkaan ollenkaan kuulu heihin, sillä osaat ilmaista asiasi ihan normaalin asiallisesti (toisin kuin eräät). :D

20. elokuuta 2008 klo 18.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minkä kokoinen tuo sinun H&M Madonna takki on? Ja sanoisitko vielä missä kaikkialla hesassa (hesassahan sitä vaan myydään?) sitä H&M trend:iä myydään? Ja onko se ihan kausiluontoista ne H&M trend mallistot vai onko niitä koko ajan siellä myynnissä?

27. elokuuta 2008 klo 19.49  
Blogger Jenni kirjoitti...

My name is.: Tuo Madonna-takkini on kokoa 36. Pienempikin koko olisi sopinut, mutta halusin, että takin alle mahtuu villapaitakin. :)

Ja H&M Trendiä myydään pääosin Helsingissä ymmärtääkseni, mutta satunnaisesti sitä voi löytyä esimerkiksi Tampereelta myös. Mallistoa on tarjolla jatkuvasti eli se ei ole mikään kausiluontoinen juttu. En osaa sanoa, miten usein uusia vaatteita tulee, mutta melkein joka kerta H&M:llä piipahtaessani on ollut jotakin uutta tarjolla.

Helsingissä Trend-mallistoa myyvät ainakin Kämp Gallerian ja Forumin Hennesit. Tunnistat Trend-malliston vaatteet vaaleanpunaisesta niskalapusta ja yleensä ne on kerätty kaikki samaan paikkaan, eli kun löydät apajan, huomaat kyllä. :) Toivottavasti tästä oli apua!

29. elokuuta 2008 klo 11.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oli apua, kiitos! :)

29. elokuuta 2008 klo 18.55  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu