Tämän hetken suosikit, osa 3
1. Poskipuna

Tällä hetkellä ehdoton suosikkini on Maybellinen Dream Mousse Blush (sävyjä on muutama ja itselläni tällä hetkellä käytössä on 04 Mauve). Pikkuiseen purkkiin pakattu poskipunavaahto antaa ihanan raikkaan ilmeen kasvoille. Vaahto on yllättävän riittoisaa, sillä jo pienestä nokareesta tulee paljon väriä. Vaahtomainen poskipuna sopii parhaiten kesään, jolloin meikkipohja saa olla kevyt ja kuultava. Itse käytän kuitenkin tätä tuotetta mielelläni jo nyt - jekkuna vain on laittaa poskipuna meikkivoiteen päälle ennen puuteria, jolloin iho ei jää liian kiiltäväksi. Puuterin päälle sutaisen vielä aavistuksen aurinkopuuteria ja luonnollinen hehku kasvoilla on valmis.
2. Neule
Tässä uudessa neuleessa on todella monta asiaa, joista yleensä paidoissa pidän: avoin selkä, löysä malli ja pitkä malli sekä väljä kaula-aukko. Ihanasta turkoosista väristä ropisee roimasti lisäpisteitä. :) Avoin selkä on sinänsä hieman ongelmallinen, koska alle on siveellisyyssyistä puettava kuitenkin jotakin. Paras ratkaisu ongelmaan olisi Unique Bra, jonka jo omistakin, mutta toistaiseksi bikinien takanaru on saanut vilkkua.


3. HedelmäOlen perinteisesti sitrushedelmien suuri ystävä ja kotoisa omena on jäänyt jotenkin sivuun lemppareissani. Nyt kuitenkin olen "löytänyt" omenat uudelleen. :) Se on niin näppärä syödä kiireessä ja maistuu hyvältä. Omena myös jättää suuhun ihanan raikkaan maun (, kokeilkaa vaikka!). Olen kuullut huhua, että omena peräti puhdistaisi suuta ja hampaita. Väitteen paikkansapitävyydestä en osaa sanoa mitään, mutta sen mukaan hammasharjan ollessa ulottumattomissa kannattaa haukata omena ennen nukkumaanmenoa. Tiedä häntä.
4. Hiustuote

Joku lukijani suositteli minulle kuukausia sitten Wella High Hairin Ocean Sprizziä, kun valittelin kamalan liukkaita hiuksiani, joissa hädin tuskin tavallinen ponnari pysyy puhumattakaan kampauksista. Sokoksen hiustenhellimisviikon tarjouksesta sitten nappasin vihdoin kyseisen putelin matkaani ja se on täyttänyt lupauksensa. "Muotoilusuihkeella merituulen tuivertama ranta-look" lupaa pullon kyljessä oleva teksti. Ranta-lookista viis, mutta tuote tekee hiuksistani hieman karheammat ja sen myötä huomattavasti helpommin käsiteltävät. Kiitos sinulle, joka tuotetta muinoin suosittelit! :)
5. Kengät
Nämä pappatohveleita muistuttavat kengät ovat kenties maailman mukavimmat jalassa. Tossut päätyvät jalkaani jatkuvasti mukavuutensa ja helppoutensa ansiosta. Myös sympaattinen kuosi miellyttää minua.

6. Chillailu-musiikki
Tämän muuttostressin keskellä kaipaan jotakin ihanan rentouttavaa ja hyväntuulista musiikkia. Sellaista ovat viime päivinä tarjoilleet minulle Cut Chemist ja Thievery Corporation. :) Itämaisia ja lattarisoundeja ja jopa reggaeta yhdistelevät, mehukkailla biiteillä varustetut letkeät kappaleet saavat hymyn huulille ja tanssijalat asemiin. Jos edellämainitut ominaisuudet kuulostivat vähänkään houkuttelevilta, suosittelen todella lämpimästi kokeilemaan tätä, tätä ja tätä. Jos kaipaat reippaampaa kesäfiilistä, tämä on oikea kappale riemukkaisiin tunnelmiin!
PS. Arvontoja käynnissä ainakin seuraavissa blogeissa: Beyond Contemporary ja Minde's Bag Blog. Käykäähän kokeilemassa onneanne!
Tunnisteet: Hiukset, Kauneus, Musiikki, Shoppailut ja löydöt, Suosikit









































